Aurinko

Kutsuin heitä Carlaksi ja Elinaksi - naisia viltit reisillään katse suunnattuna aurinkoon. Luomet olivat seksuaalisen raskaasti laskeutuneet alas. Aurinkolasit olivat pöydällä puoliksi juotujen kuohuviinilasien vierellä. Istuin muutaman metrin päässä heistä ja join kahvia. Oloni oli hieman hutera. Merijää oli kadonnut ja ulappa kimmelsi ja häikäisi, suorastaan sokaisi. Luodot ja saaret tuntuivat kelluvan tai olevan ilmassa irti maasta. Sivusilmällä tarkkailemani naiset eivät olleet puhuneet toisilleen mitään koko sinä aikana, jonka olin pöydässäni viettänyt. He olivat kuin unessa. He olivat kuin äärimmäisen kauniita ja tyylipuhtaita nukkia. Elottomuus heissä oli lähes pelottavaa, sillä olin tottunut kälkätykseen ja remuamiseen. Epäilin heidän olevan lesbopari. Kiihotuin ajatuksesta. Olin mielestäni etäkiihottuja. Suussani maistui thaimaalainen ruoka kello kymmenen aamulla.

Lokki kirkaisi.
954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
  • Koska kuvan keskellä nököttävässä työtasossa on allas ja hana, niin olettaisin veden tulevan hantaakiin pöydänjalan kautta.

    Olenko väärässä?

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Koska kuvan keskellä nököttävässä työtasossa on allas ja hana, niin olettaisin veden tulevan hantaakiin pöydänjalan kautta.

    Olenko väärässä?

    On otettava myös huomioon se tosiseikka, että tulot ja menot eivät mahdu samaan putkeen.

    (Railakasta naurua)

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    On otettava myös huomioon se tosiseikka, että tulot ja menot eivät mahdu samaan putkeen.

    (Railakasta naurua)

    Ei mahdu ei, täälläkään.
    Sitäpaitsi mua pelottais tuossa parveke altaassa. Jos se on jossain hotellissa, sitä vois kokeilla.
    En jaksa uskoa, että partsut kestää tuon veden painon...jne.

    Allas/hana/ jalka= hallusinaatio. Mut aika kivan näköinen tila noin muuten.

    Noilta sivuilta löytyy joskus kivoja ideoita. Sunnuntai-ideoita.

    Äänestä

Voiko sanoa, että ihminen on seksuaalisesti raskaasti aseistettu?

Äänestä
  • Loaded with sex appeal.
    En tiiä. En ole koskaan ajatellut miehestä niin. Miehessä voi olla "sitä jotain".
    Onko se sitä kemiaa (sana jota miehet vihaa)? Se sisältää monta habitukseen ja käytökseen liittyvää adjektiivia.
    Mies voi olla hyvin varusteltu.

    Eikös naisista Lara Croft ole miehille seksuaalisesti raskaasti aseistettu? Kuvaa fyysisiä ulokkeita ja taskujen tavaroita.

    Voi olla, mutta sopiiko se enää rantakuvaukseen?

    Äänestä

  • Mjaa

    Mä olen kyllä pyörinyt tuon seksuaalisuuden mysteerin ympärillä koko seksuaalisen elämäni, joten aihe on tuttuakin tutumpi. Mutta siirrettyäni tämän ylilatauksen kirjalliseen muotoon koin hämmentäviä hetkiä. Siis todella hevin session aikaansaamiseksi ei kannata juuri tehdä mitään. Siis ei elostella ei sanallakaan, vaan kaikki on jätettävä lukijan itsensä käsiin (mieleen).

    Olen etsinyt jotain extremeä, ja olen toisinaan nähnyt millaista ja mitä se on.

    Äänestä

  • Nasdaq kirjoitti:

    Mjaa

    Se on sama homma biisin teossa ja laulamisessa. Pitää treenata isosti, olla kapasiteettia, osata, jotta voi antaa vähän. Vähemmän on enemmän.

    Tiedätkö miten ärsyttävää on tavata ihminen joka on vasta siinä runsauden kahminta vaiheessa? Jää kenties jumiin siihen koko iäkseen? Eikä koskaan siirry sellaiseen "vähemmillä vedoilla" -maalaus-minimalistiseen- vaiheeseen?
    Vaikea selittää. Niistä ei tule koskaan tiedon soveltajia tai sopeutujia.

    Niille kenties Pamelan tissit on uusi ja ainoa iloinen asia joka aamu.
    Tai rahaa ei ole koskaan riittävästi. Kun ne on nähty, mikään ei maistu enää miltään.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    En tarkoita sinua. Tuli mieleen koppelon hakijasta, Toivo Sukarista, Nallesta ja näistä perheensä tappajista.

    Ihmiset on lähtöjään erilaisia, onneksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nasdaq kirjoitti:

Kutsuin heitä Carlaksi ja Elinaksi - naisia viltit reisillään katse suunnattuna aurinkoon. Luomet olivat seksuaalisen raskaasti laskeutuneet alas. Aurinkolasit olivat pöydällä puoliksi juotujen kuohuviinilasien vierellä. Istuin muutaman metrin päässä heistä ja join kahvia. Oloni oli hieman hutera. Merijää oli kadonnut ja ulappa kimmelsi ja häikäisi, suorastaan sokaisi. Luodot ja saaret tuntuivat kelluvan tai olevan ilmassa irti maasta. Sivusilmällä tarkkailemani naiset eivät olleet puhuneet toisilleen mitään koko sinä aikana, jonka olin pöydässäni viettänyt. He olivat kuin unessa. He olivat kuin äärimmäisen kauniita ja tyylipuhtaita nukkia. Elottomuus heissä oli lähes pelottavaa, sillä olin tottunut kälkätykseen ja remuamiseen. Epäilin heidän olevan lesbopari. Kiihotuin ajatuksesta. Olin mielestäni etäkiihottuja. Suussani maistui thaimaalainen ruoka kello kymmenen aamulla.

Lokki kirkaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu