MIKSI?

Minä olen jo jonkin aikaa ihan mielenkiinnosta seurannut tätä palstaa, keskusteluun puuttumatta, hiljaa itsekseen pohtien... Ja nyt päätin avautua! Mulla on muutama kysymys teille palstalaisille!

Jos jollakin on hyvä parisuhde. Heillä menee hyvin ja ovat toisilleen uskollisia, rakastavat eivätkä petä... NIIN MIKSI te haukutte näitä ihmisiä tyyliin "odottakaa 20 vuotta", "elämä opettaa"... Oletteko jo menettäneet uskon rakkateen, vai mistä kiikastaa? Tuollainen on masentavaa! Luuletteko että jos omalle kohdallenne on sattunut paljon petturuutta, ettei sitten ole olemassa toisenlaisia ihmisiä kuin te ja ne petturit? Ja onko muka olemassa yksi ainoa oikea tapa rakastaa? Siis se anteeksi antoon perustuva-tapa, jota täällä kannatetaan. Ehkä se on oikea tapa teille, mutta tapoja rakastaa on yhtä monta kuin on ihmisiäkin! Älkää siis haukkuko niitä jotka eivät voi pettämistä antaa anteeksi sanomalla että he eivät rakasta toisiaan.

Hieman omaa tarinaa. Olen seurustellut 4 miehen kanssa, joista 3 on pettänyt ja suhde kaatunut siihen. En hyväksy pettämistä, enkä itse ole pettänyt, enkä tule pettämään. Siispä minun ei tarvitse hyväksyä sitä toiseltakaan, vai miten on? Voin sanoa, että rakastin näitä miehiä. Ihmiset tekevät virheitä ja aika monet näistä virheistä voin antaa anteeksi, mutta en välinpitämättömyyttä. Uskon (tämä on minun näkemykseni asiasta) että pettäminen on yksi tapa osoittaa välinpitämättömyyttä toista kohtaan.

Nykyisen mieheni kanssa olemme olleet yhdessä 5 vuotta. Joo, ei ole pitkä aika, mutta en silti halua kuulla että odottakaa kunnes olette olleet yhdessä 20 vuotta *jankuti jankuti*... Tämä mies on erilainen kuin ne joiden kanssa aikaisemmin olen seurustellut, sen vaan jotenkin "aistii" että tämä suhde on kestävää laatua.

Ei kaikki ihmiset ole samasta muotista tehty! Tänne mahtuu monenlaista tallaajaa maan kamaralle! Eikä kukaan ole toista vähempi arvoinen. Myös meidän uskollisten mielipiteitä voisi jonkun verran kunnioittaa.

Minä en ole mikään kaunotar. Olen ihan tavallisen näköinen nainen. Mieheni ei rakastunut minun ulkoiseen olemukseen, vaan hän rakastui "sisimpääni" ja "omalaatuisuuteeni". Mieheni on tavallisen näköinen, ja minä rakastuin hänen "sisimpäänsä". Mielestäni tämmöinen rakkaus usein kestää... Jos rakastuu toisen ulkonäköön niin toki sitä pettää kun "oma kaunotar kulta" tai "rakas ukko kulta" RUPSAHTAA! Niin kai meille kaikille joskus käy että vanhaksi tullaan... :)

Kyllästyykö toiseen? En ainakaan vielä ole huomannut... Joo, kyllä on jotakin pientä joka ihan hitusen ärsytti kun muutettiin yhteen, mutta niistä päästiin puhumalla yli. Kerrottiin avoimesti mikä ottaa päähän ja ollaan kumpikin huomioitu näitä asioita niin että tehdään mahdollisimman vähän näitä ärsyttäviä juttuja. Mutta kyllä niitä aina joskus tulee tehtyä vaikka vahingossa... Pitää silloin vain hyväksyä toinen sellaisena kuin on:). Siitähän kaikki lähtee. Ei me siis olla pyydetty toista muuttumaan, mutta on toisen huomioonottamista että itse haluu muuttua.. Jos joku ei ymmärtänyt mitä tarkoitin niin ollos hyvä ja kysyy...

Seksi? Meillä ainakin sujuu seksi hyvin,vaikkei se pääasia olekaan. Mieheni on paljon parempi rakastaja kuin yksikään aikaisempi. En tosin saa oliko se nyt 6(?) orgasmia peräkkäin niin kuin "petetyn miehen" tyttöystävä, mutta tyytyväisempi en voisi olla.

Montako suhdetta on hyvä? Olen huomannut sellaisen jutun että nykytytöt pomppivat joka kundin sängyssä koska saavat silloin tuntea olevansa haluttavia? (lähteenä nuorten keskustelupalsta).Pojilla lienee sama juttu? Voin paljastaa, että vaikka minä olen vain keskinkertaisen näköinen niin arviolta 50-100 miestä on yrittänyt minua petiin saada, koska olen ilmeisesti niin vailla itseluottamusta ulkonäköni vuoksi että mut olis helppo saada sänkyyn? Miehet yrittää mieluiten rumempia naisia sen takia että heiltä tulee harvemmin pakkeja. Minua ei haittaa se että en ole kaunis. Ja vain näissä seurustelusuhteissa olen seksiä harrastanut.En ole sortunut ns. "houkutuksiin" komeidenkaan miesten kanssa. Sanoin sen vuoksi ns. "houkutuksiin" että tuollainen meno ei minua lainkaan houkuta, mutta niistä yleensä käytetään houkutukset nimitystä.

Tiedän, tiedän... on hyväksytympää toimia vaistojensa varassa lentämällä kukasta kukkaan ja siittämällä paljon jälkeläisiä niin kuin Jamppa kertoi, mutta mutta...

- Annettasko kaikkien kukkien kukkia? -
91080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Juu tollasta ei kauaa kestä

Äänestä
  • Miten niin tulee SUKUPUUTTO? Voisitko ystävällisesti kertoa. Kiitoooosh!

    Kyllä me ollaan ajateltu yksi tai kaksi tenavaa hankkia, eikä kaikki parit edes hanki lapsia eikä ihmiset kumminkaan sukupuuttoon kuole? Vai tarkoititko että pitäs hankkia avioliiton / avoliiton ulkopuolisia lapsia? Perikattohan siitä tulee, ei riittäs rahat enää omalle perheelle, jestas sentään, emme ole yhtä rikkaita kuin sinä.

    Äänestä

elän vaistojen varassa, mutten silti hypi kukasta kukkaan. Silti voin ihan rehellisesti tunnustaa, että ajattelen näistä asioista aivan eri tavoin kuin 20 vuotta sitten. Kuka muuten on sanonut, että se olisi PAHA asia?

Äänestä
  • minä ole väittänyt että siinä olisi jotain pahaa tuossa sinun tavassasi! Mutta hyväksytkö sinä minun ja meidän muiden vähemmistöön (uskolliset) kuuluvien tavan elää? (en tiedä ymmärsinkö oikein sinun vastauksesi?)

    Äänestä

  • Uskollinen kirjoitti:

    minä ole väittänyt että siinä olisi jotain pahaa tuossa sinun tavassasi! Mutta hyväksytkö sinä minun ja meidän muiden vähemmistöön (uskolliset) kuuluvien tavan elää? (en tiedä ymmärsinkö oikein sinun vastauksesi?)

    sitä mieltä, ettei täysin uskollisia ihmisiä ole vaan kaikki pettävät jollain tavoin. En ole koskaan kokenut tärkeäksi arvostella muiden tapaa elää. Minulle on aivan sama onko joku uskollinen tai uskoton ja missä asioissa, mutta sitä en hyväksy, että ihmiset tuomitaan jommasta kummasta.

    Äänestä

..kaikkien kukkien kukkia. Ja käy silloin tällöin poimimassa tällaisen kukkimaan jätetyn kukan.

Äänestä
  • Ja Jope tietää että kaikki uskolliset sortuu aikanaan. Jope jaksaa odottaa...

    Äänestä

...kun olen lukenut näitä juttuja täällä. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä yli 17 vuotta ja olen ollut uskollinen hänelle kaikki nämä vuodet yksinkertaisesti siitä syystä että rakastan häntä. Tiedän, etten koskaan mistään parempaa ja sopivampaa miestä löydä kuin hän on. Tosin mahdollisuuksia pettämiseen on eteen tullut useammankin kerran, mutta kertakaikkiaan en ole halunnut alistua sellaiseen. Mieheni riittää minulle, ja tiedän että minä riitän hänelle. Hän kehuu minua kauniiksi ja seksikkääksi vielä lasten syntymän jälkeenkin.
Kun aikanaan tapasimme, kumpikin tunsi että kuulumme toisillemme.
Hauska näitä juttuja on ajankuluksi lukea, mutta itse tunnen kuuluvani vain yhdelle miehelle. Tulevaisuutta en tiedä, mutta menneisyyden ja tämän hetken tiedän ja sitä myöten usko kestävään liittoon on vain vahvistunut. Sanokoot muut mitä haluaa.

Äänestä

Minä olen aina rakastanut ihmisissä sisintä, ystäviä on kaikenkarvaisia, pieniä, isoja, vammaisia, miehiä, naisia, nuoria, vanhoja.. Menin naimisiin kultaisen ihmisen kanssa..ujo tavallisen näköinen, ei niin suosittu.. Rakastuin hänen ajatuksiin, sisinpään, haaveisiin ym. Itse olen söpöksi, kauniiksi, seksikkääksi haukuttu.. Baarissa, koulussa, töissä on aina miehiä roikkunut pyllyssä kiinni.. Silti valitsin itselleni miehen joka vain tuntui hyvältä ja rakasti minua yli kaiken. Eikä vain halunnut panna yhden yön verran. Niin usein luvattiin rakkautta, mutta jokainen oli häipynyt kun oli saanut mitä halusi..pillua siis. Tämä mies ei niin tehnyt! mentiin siis naimisiin ja poika syntyi 3v sitten.. Mutta kuinkas ollakaan kännissä tämä mies kerran päätti käydä käsiksi, uhkasi tappaa ym. haukkui huoraksi ties mitä.. Häh? rakastuin sittenkin kuoreen se kuori olikin vain sisällä, se mitä luulin ei ollutkaan totta.. Ei kauniita ajatuksia, vaan vihaa, halveksuntaa, sanomattomia asioita.. paljon!! Ei edes sisäiseen kauneuteen voi luottaa.. Ehkä hän on liian ujo kertoakseen todellisia tunteita..
Ajauduin toiseen syliin, miksi toinen syli tuntui niin hyvältä, oikea rakkaus! jos nyt sitten koskaan luotan tähänkään ihmiseen..Kaikki mitä toinen sanoo ei aina ole totta.. Mistä sen sitten tietää??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uskollinen kirjoitti:

Minä olen jo jonkin aikaa ihan mielenkiinnosta seurannut tätä palstaa, keskusteluun puuttumatta, hiljaa itsekseen pohtien... Ja nyt päätin avautua! Mulla on muutama kysymys teille palstalaisille!

Jos jollakin on hyvä parisuhde. Heillä menee hyvin ja ovat toisilleen uskollisia, rakastavat eivätkä petä... NIIN MIKSI te haukutte näitä ihmisiä tyyliin "odottakaa 20 vuotta", "elämä opettaa"... Oletteko jo menettäneet uskon rakkateen, vai mistä kiikastaa? Tuollainen on masentavaa! Luuletteko että jos omalle kohdallenne on sattunut paljon petturuutta, ettei sitten ole olemassa toisenlaisia ihmisiä kuin te ja ne petturit? Ja onko muka olemassa yksi ainoa oikea tapa rakastaa? Siis se anteeksi antoon perustuva-tapa, jota täällä kannatetaan. Ehkä se on oikea tapa teille, mutta tapoja rakastaa on yhtä monta kuin on ihmisiäkin! Älkää siis haukkuko niitä jotka eivät voi pettämistä antaa anteeksi sanomalla että he eivät rakasta toisiaan.

Hieman omaa tarinaa. Olen seurustellut 4 miehen kanssa, joista 3 on pettänyt ja suhde kaatunut siihen. En hyväksy pettämistä, enkä itse ole pettänyt, enkä tule pettämään. Siispä minun ei tarvitse hyväksyä sitä toiseltakaan, vai miten on? Voin sanoa, että rakastin näitä miehiä. Ihmiset tekevät virheitä ja aika monet näistä virheistä voin antaa anteeksi, mutta en välinpitämättömyyttä. Uskon (tämä on minun näkemykseni asiasta) että pettäminen on yksi tapa osoittaa välinpitämättömyyttä toista kohtaan.

Nykyisen mieheni kanssa olemme olleet yhdessä 5 vuotta. Joo, ei ole pitkä aika, mutta en silti halua kuulla että odottakaa kunnes olette olleet yhdessä 20 vuotta *jankuti jankuti*... Tämä mies on erilainen kuin ne joiden kanssa aikaisemmin olen seurustellut, sen vaan jotenkin "aistii" että tämä suhde on kestävää laatua.

Ei kaikki ihmiset ole samasta muotista tehty! Tänne mahtuu monenlaista tallaajaa maan kamaralle! Eikä kukaan ole toista vähempi arvoinen. Myös meidän uskollisten mielipiteitä voisi jonkun verran kunnioittaa.

Minä en ole mikään kaunotar. Olen ihan tavallisen näköinen nainen. Mieheni ei rakastunut minun ulkoiseen olemukseen, vaan hän rakastui "sisimpääni" ja "omalaatuisuuteeni". Mieheni on tavallisen näköinen, ja minä rakastuin hänen "sisimpäänsä". Mielestäni tämmöinen rakkaus usein kestää... Jos rakastuu toisen ulkonäköön niin toki sitä pettää kun "oma kaunotar kulta" tai "rakas ukko kulta" RUPSAHTAA! Niin kai meille kaikille joskus käy että vanhaksi tullaan... :)

Kyllästyykö toiseen? En ainakaan vielä ole huomannut... Joo, kyllä on jotakin pientä joka ihan hitusen ärsytti kun muutettiin yhteen, mutta niistä päästiin puhumalla yli. Kerrottiin avoimesti mikä ottaa päähän ja ollaan kumpikin huomioitu näitä asioita niin että tehdään mahdollisimman vähän näitä ärsyttäviä juttuja. Mutta kyllä niitä aina joskus tulee tehtyä vaikka vahingossa... Pitää silloin vain hyväksyä toinen sellaisena kuin on:). Siitähän kaikki lähtee. Ei me siis olla pyydetty toista muuttumaan, mutta on toisen huomioonottamista että itse haluu muuttua.. Jos joku ei ymmärtänyt mitä tarkoitin niin ollos hyvä ja kysyy...

Seksi? Meillä ainakin sujuu seksi hyvin,vaikkei se pääasia olekaan. Mieheni on paljon parempi rakastaja kuin yksikään aikaisempi. En tosin saa oliko se nyt 6(?) orgasmia peräkkäin niin kuin "petetyn miehen" tyttöystävä, mutta tyytyväisempi en voisi olla.

Montako suhdetta on hyvä? Olen huomannut sellaisen jutun että nykytytöt pomppivat joka kundin sängyssä koska saavat silloin tuntea olevansa haluttavia? (lähteenä nuorten keskustelupalsta).Pojilla lienee sama juttu? Voin paljastaa, että vaikka minä olen vain keskinkertaisen näköinen niin arviolta 50-100 miestä on yrittänyt minua petiin saada, koska olen ilmeisesti niin vailla itseluottamusta ulkonäköni vuoksi että mut olis helppo saada sänkyyn? Miehet yrittää mieluiten rumempia naisia sen takia että heiltä tulee harvemmin pakkeja. Minua ei haittaa se että en ole kaunis. Ja vain näissä seurustelusuhteissa olen seksiä harrastanut.En ole sortunut ns. "houkutuksiin" komeidenkaan miesten kanssa. Sanoin sen vuoksi ns. "houkutuksiin" että tuollainen meno ei minua lainkaan houkuta, mutta niistä yleensä käytetään houkutukset nimitystä.

Tiedän, tiedän... on hyväksytympää toimia vaistojensa varassa lentämällä kukasta kukkaan ja siittämällä paljon jälkeläisiä niin kuin Jamppa kertoi, mutta mutta...

- Annettasko kaikkien kukkien kukkia? -

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu