Kirkkoon

Kuulutko vai et? Miksi.
41246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Kuulun kirkkoon, kuulun, koska vanhempani kuuluvat ja kastoivat minut. Olen myös käynyt rippikoulun, se oli lestaadiolaisalueella sellainen kokemus, että takasi sen, etten mene kirkkoon enää muutoin kun pakonedessä, eli kun on jonkun sukulaisen hautajaiset, ripillepääsy tai vihkiminen.

Äänestä
  • Mulla on samanlaiset ajatukset. Sillä poikkeuksella että oma-alotteisesti menen vain silloin jos jonkun joskus löytäisin niin veisin alttarille... tietty tää vaatii jo tiettyä vakautta kumppanin kans eli ei ihan noin vain vaan pidemmän tuntemisen jälkeen.

    Äänestä

  • itmies kirjoitti:

    Mulla on samanlaiset ajatukset. Sillä poikkeuksella että oma-alotteisesti menen vain silloin jos jonkun joskus löytäisin niin veisin alttarille... tietty tää vaatii jo tiettyä vakautta kumppanin kans eli ei ihan noin vain vaan pidemmän tuntemisen jälkeen.

    En minäkään ihan pakon edessä mene muuhun kuin hautajaisiin, ovat sen verran ikäviä juttuja. Ihmetytti, kun työkaveri ravaa aina siskonmiehenserkunkaiman yms. hautajaisissa, että onhan se kiva, että ottaa osaa, mutta monesti mulle riittää, kun adressin laitan menemään. Muita juttuja ei taida lähiseutuun ollakaan, veljenpoika on 3 vee. joten hänen rippijuhliaan odotellessa :D

    Äänestä

  • Mitenkäs tuo eroaa normaalista? Itse en ainakaan huomannut mitään ihmeellistä, vaikka lestaadiolaisia oli minunkin asuinalueellani paljon.

    Äänestä

Joo kuulun, kun on joskus lapsuudessa liitetty.

Äänestä

En kuulu. Erosin monta vuotta sitten. Kaikki uskonnot on pahoja mun mielestä ja niitten takan on yleensä pahoja tai erittäin hölmöjä ihmisiä.

Äänestä

En kuulu kun en ole siihen koskaan liittynytkään.

Äänestä
  • Hyvin sanottu!

    Äänestä

En kuulu, enkä liity. Erosin jo lapsena vanhempien mukana. En ole ateisti, mutta maailmankatsomustani voisi kuvata lähinnä rationaaliseksi henkisyydeksi kuin pyhienkirjojen ilmoitususkoksi.

Äänestä
  • Samoilla linjoilla. En tykkää siitä että joku ilmottaa mulle että asia on näin ja sun pitää uskoa siihen. Oon kiinnostunu aika monista yliluonnollisista asioista eikä mulla oo mitään kristinuskorasismia tms, mutta ei mun aistit ainakaan vielä riitä sen pyhän hengen havaitsemiseen ainakaan just sellasena kun meidän tuntema raamattu sen sanoo.

    Äänestä

Yksi lysti koko kirkkoon kuuluminen minulle. Olen lapsesta asti kuulunut, mutten koe kirkkoa niin pyhäksi, että siihen tulisi kuulua. Erotkoon ken halutkoon, puolestani. Sama se.

Äänestä

En kuulu, tosin ei varmaan yllätä ketään.

Äänestä

En kuulu. Koska en ole taikauskoinen.

Minut oli kastettu ja tuolla toimenpiteellä liitetty yhteisöön ja sopimukseen, josta en voinut edes itse olla päättämässä. Kävin pyhäkoulussakin ja inhosin jeesusta. Tuntu tosi urpolta, kun tyypistä puhuttiin sankarina. Mulle sankari oli Taikaviitta.

Erosin kirkosta heti, kun se oli mahdollista.

Äänestä

Mulle ainakin naisissa on se että ilmoittaa olevansa ateisti,en tiedä mikä siinä on mutta sellaiset skippaan heti.

Äänestä
  • Ilmoitapa itse olevasi uskovainen, ja omilla jaloillaan seisomisesta pitävät naiset voivat skipata sinut yhtä nopeasti.

    Äänestä

  • Vinkki: kirjoitti:

    Ilmoitapa itse olevasi uskovainen, ja omilla jaloillaan seisomisesta pitävät naiset voivat skipata sinut yhtä nopeasti.

    Nimenomaan on aina seisonu toisten jaloilla..Ateistinen Neuvostoliitto kaatui komeasti kun aikansa yritti seisoa toisten jaloilla.

    Äänestä

  • Ateistit kirjoitti:

    Nimenomaan on aina seisonu toisten jaloilla..Ateistinen Neuvostoliitto kaatui komeasti kun aikansa yritti seisoa toisten jaloilla.

    Aika moni muukin imperiumi on kadonnut aikojen saatossa. Jopa hihhulivaltioiksi luettavat.

    Äänestä

En ole koskaan kuulunut kirkkoon enkä muihinkaan vastaaviin yhteisöihin. Uskonnoton olen ollut syntymästäni saakka eli reilut 40 vuotta. Henkiolentoihin, kummituksiin, jeesuksiin ja jumaliin en usko, uskovaisia ihmisiä ja tavan vuoksi kirkkoon kuuluvia ihmisiä karsastan. Lopetan uskovaisten ja uskontojen arvostelun sitten, kun ne eivät enää käy kukkarollani varastamassa rahaa omien harrastustensa ylläpitoon.

Äänestä

En kuulu. Rikastajien hyysääminen on liian suuressa roolissa Suomen huorakirkossa (pun intended).

Äänestä

En kuulu. Miksi ateistina kuuluisin?

Äänestä

En kuulu, koska vanhempanikaan eivät siihen kuuluneet kun synnyin eikä itse ole tullut koskaan edes harkittua että liittyisin mihinkään uskonnolliseen yhteisöön.

80-luvulla syntyneistä kavereistani vain yksi taitaa enää kuulua kirkkoon, kaikki muut ovat jo joko eronneet siitä tai eivät ole minun laillani koskaan siihen edes kuuluneetkaan.

Äänestä

Kyllä kuulun. Olen sitä ikäluokkaa joka ei edes uskalla erota vaikken mikään uskovainen olekaan.

Äänestä
  • Mikäs meidän ikäluokassamme tekee sinut niin pelokkaaksi?

    Äänestä

  • Itse olen pari vuotta sinua nuorempi, mutta itselleni ei ollut mikään ongelma erota kirkosta parikymppisenä.

    Äänestä

Kuulun kirkkoon ihan vi_ttu sen takia että olen erilainen kun en eroa kirkosta. Kuulun siis ihan vit_tuillakseni kirkkoon.

Äänestä

En kuulu kirkkoon, enää.

Päällimmäiset muistot ev-lut uskontokuntaan kuulumisesta ovat ala-asteen vanhoillinen uskonnon opetus rukoilupakkoineen sekä traumaattinen ripari-ikä jolloin ulkopuolisuuteni korostui koska en uskaltanut mennä leirille sillä olin pahasti koulukiusattu.

Äänestä

Tämä ketju vahvistaa sen, mitä olen jo pitkään uumoillut. Kelvottomat, ahdasmieliset ja epäpätevät uskonnonopettajat ovat usein suurin syy kirkosta vieraantumiseen.

Itselläni oli onnea, kun luokkaamme opetti suvaitsevaisen ja älykäs uskonnon opettaja, joka oli itsekin elämää nähnyt sen kaikilta puolilta. Se on varmaan yksi tärkeä syy siihen miksi kuulun edelleen kirkkoon.

Äänestä
  • Sinulle ei siis merkinnyt mitään se, että uskonnot ovat taruja vanhoista taikatemppujen tekijöistä ja paimenten nuotion äärellä keksimää väkivaltaviihdettä? Kunhan ne vain esitettiin sinulle tarpeeksi vetävässä paketissa, sinä et ollenkaan kyseenalaistanut niitä oman järkesi avulla?

    Tuohonhan uskontojen pystyssä pysyminen perustuu: suuri osa ihmisistä uskoo ihan mitä tahansa, kunhan vain show on fiilikseen sopiva.

    Äänestä

Kuulun kirkkoon, mutta en kyllä ole mitenkään uskovainen enkä edes usko kirkon opettamaan jumalaan tai jeesukseen.

Äänestä

En kuulu.

Äänestä

En kuulu. Erosin 18-vuotiaana.

Äänestä

En kuulu koska olen pakana ja haluan juoda kristittyjen verta.

Äänestä

Kuulun kyllä. Mutta en usko mihinkään. Onneksi verojakaan ei mene tällä hetkellä kirkolle. Kehityspsykologi Satoshi Kanazawan tutkimuksen mukaan ateistit ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin muu väestö. Ja Kanazawa sattuu olemaan suosikkitutkijani. Onhan hän mm. tehnyt uskottavia tutkimuksia sen puolesta että miehet ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin naiset :)

Äänestä
  • Sinulla on näköjään kova halu mainostaa älysi tasoa keskustelupalstoilla, suorastaan pakkomielteen tapainen halu. Mistä johtuu?

    Äänestä

  • Ylikompensointiako? kirjoitti:

    Sinulla on näköjään kova halu mainostaa älysi tasoa keskustelupalstoilla, suorastaan pakkomielteen tapainen halu. Mistä johtuu?

    Väärin meni taas. Puhuttiin ateisteista ja naisista, ei minusta.

    Äänestä

  • m36-intj kirjoitti:

    Väärin meni taas. Puhuttiin ateisteista ja naisista, ei minusta.

    Neljä kirjoittamaasi virkettä koskee sinua itseäsi, kaksi jotakuta muuta. Kyllä tässä voidaan siis sinustakin puhua, kun kerran itse aloitit.

    Äänestä

Kuulun kirkkoon ja ripari käyty mutta ajattelen ihan omilla aivoilla ja uskon mihin haluan enkä siihen mitä muut sanoo.

Äänestä

En kuulu, koska olen ateisti. Tuskin kuuluisin uskovanakaan ihmisenä, koska Raamattuun uskominen on vielä typerämpää kuin jumalaan uskominen.

Äänestä

Erosin kirkosta kun täytin 18v.
Ihan siitä syystä koska olen ateisti ja täten olisi tekopyhää kuulua kirkkoon. Myöskään se kirkollisvero ei tunnu järkevältä...

Äänestä

Minut on kastettu ja olen käynyt rippikoulun, mutta uskossa en ole kuitenkaan koskaan ollut. Kirkosta erosin kun sain ensimmäisen oikean työpaikkani ja laskeskelin että kirkolle olisi mennyt palkasta monta sataa vuodessa.

Äänestä

En kuulu kirkkoon, enkä usko mihinkään jumalaan. En myöskään määrittele itseäni ateistiksi, vaan identiteettini rakentuu ihan muiden, minulle tärkeämpien asioiden varaan. Ystäväpiirissä on joitakin uskonnollisia ihmisiä ja kourallinen tapakristittyjä, mutta en voisi kovinkaan helposti kuvitella seurustelevani jotain uskontokuntaa kannattavan miehen kanssa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kuuluminen kirjoitti:

Kuulutko vai et? Miksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu