Katainen puuttui ”hihamerkki-kohuun” – ”Aivan käsittämätön”

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on Ylen Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla puuttunut viikolla syntyneeseen niin sanottuun hihamerkkikohuun:

- " No se oli aivan käsittämätön lausunto ihan keneltä hyvänsä, mutta varsinkin tietysti henkilöltä, joka jollain tavalla liittyy politiikkaan, Katainen sanoo Ylellä.

- Vaikka kyse olisi ollut huumorista, niin pitää ymmärtää, mikä on soveliasta huumoria. Ihmisten jakaminen tai edes sellaisella leikittely, että ihmisiä jaetaan eriarvoisiin ryhmiin, on aika vakavaa, hän jatkaa.

Katainen kertoi olevansa huolissaan siitä, että Suomessa yleistyy keskustelukulttuuri, jossa joko huumorin varjolla tai aivan vakavissaan asetetaan ihmisiä eriarvoiseen asemaan."

Minusta taas on aivan käsittämätöntä, että pääministerinä on idiootti joka ei ymmärrä selvää suomenkieltä.

Helana Erosen blogikirjoitus - Ratkaisu poliisin ulkomaalaisratsioihin: http://aijaa.com/007769982347
13135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Euvostokommari Katainen voisi katsoa peiliin ja kysyä itseltään - Kuka tekee sellaista politiikkaa joka oikeasti eriarvoistaa kansalaisia entistä jyrkemmin?

Äänestä
  • hän on veli puolikuu ja vihaa suomea. mamut pyörii päässä,kuin kaatuneen kukkapurkin arpi naamassa.
    on uskomatonta,miksi tietoisesti halutaan lisää vain ongelmia. eikö niitä ole euroopaassa miljoonia esimerkkejä väärin tavoin ja typerien mamuhimojen haku-siirto toivottomuudesta ja järjettömästä mamuahneudesta.

    tollous huippua suomessa. kehittäisi omia juttuja,ettei noita mamuja ongelmineen ja muita roistoja tänne tarvita. vain jatkuva,nopea ja älykäs kehitys luo maahan turvaa,jolloin maa menestyy omin voimin ilman hölmöyttään hankittuja ulkorasitteita.

    maan asiat tulee kehittää siten syntymästä kuolemaan joka alalla ja tasolla,ettei yhtään mamua tarvita koskaan. vain näin tapahtuu menestys ja kilpailukyky muita vastaan.

    Äänestä

Meidän pitää ymmärtää, että kutosen matikkapään omaavan on vaikea ymmärtää

Äänestä

Onko pääministerin tehtävä arvostella jonkun kansanedustajan avustajan blogikirjoituksia?

Vai pitäisikö pääministerin tasoisen "valtiomiehen" keskittyä vähän tärkeämpiin asioihin, kuten vaikkapa siihen, mitenkä kansainvälisen rikollisuuden pesiytyminen Suomeen pysäytetään ja kuinka hyvinvointivaltion rippeet voitaisiin vielä pelastaa?

No, kunnallisvaalejahan tässä jo pelataan, isoilla panoksilla.

Äänestä

Joko Käteinen on saanut kutsunsa seuraavaan Bilderberg-kokoukseen?

Äänestä

tatuointi otsaan on parempi vaihtoehto mamujen tunnistamiseen ja pysyy ilman neulomista,eikä unohdu toisiin vaatteisiin.
eri maiden mamuille erivärimerkki,se on vähintäänkin hyvä juttu.
sossiin ja muihin kuse.tus.paikkoihin aina sormenjälkitunniste mamuille ja osin myös omalle väelle.
parasta pistää mamut taipaleelle täältä,heitä ei tarvita nyt eikä koskaan,koska meillä on yhtäaikainen ja ikuinen työvoimapula ja suurtyöttömyys viimeisen 50v ajalta ja kokemuksella.
on muitakin keinoja merkitä,jääkööt nyt toiseen kertaan.

Äänestä

Minusta on taas ihan käsittämätöntä, ettei Suomen Pääministeriä liikuta mitenkään Suomalaisten vanhusten ryöstely ja pahoinpitely. Eiköhän kannattaisi alkaa käsittämään ja pöyristymään Suomalaistenkin rikoksen uhrien puolesta.

Äänestä

Se hihamerkki auttaisi paljon, koska jos sellainen olisi sakon uhalla pakollinen, niin se velvoittaisi joka ikistä maahanmuuttoporukkaa toimimaan paremmin, joka tarkoittaa, että heidän tekemänsä rikokset vähenesivät rutkasti !

Ja tietysti myös Suomalaisille alkuperäislle myös oma hihamerkki,- koska en tee alkuperäisenä Suomalaisena minkäänlaisia rikoksia, vaan maksan kaiken, myös viranomaisten töppäykset ja jengiytyvien maahanmuuttajienkin elatukset verojen muodossa mukisematta, mitä nyt vähä mutisen, että jaksan taas jaksaa maksamista !

Äänestä

Kielletäänkö myös Järjestysmies hihamerkki rasistisena? Entäs kiellätäänkö myös Mustat lakut pötkyt ja palat?

Äänestä

Ruotsissa jokainen tunnistaa Suomenmaalaisen !

Näkee päältäpäin kuka on SURU

Äänestä

Mitenkähän lienee rasismin laita tuolla muslimimaissa ja Afrikassa varsinkin kristin uskoa tunnustavia ja valkoisia kohtaan???
Epäilen että siellä sitä vasta rasismia onkin! Jopa niin että pää on heikoissa kantimissa noissa maissa!
Että eiköhän liene oikeutettua, että länsimaisen kulttuurin ja sivistyksen säilyttämiseksi saakin esittää omia mielipiteitään!
Menkää hyysärit paasaamaan noihin em. maihin sitä suvaitsevaisuuden ja monikultturellin ihanuutta!

Äänestä
  • Suomessa olevat järjettömät hyyssärit eivät uskalla mennä puhumaan muslimimaihin suvaitsevaisuutta, se ON varma, mutta uskossa olevat kristuksen sanan saattajat uskaltavat, vaikka muslimit tappavat heitä !

    ja siksi muslimit uskaltavat vyöryä länsimaihin, koska heitä ei tapeta, vaikka ovat täysiä pakanoita hengellisissä asioissa !

    Äänestä

"- Vaikka kyse olisi ollut huumorista, niin pitää ymmärtää, mikä on soveliasta huumoria. Ihmisten jakaminen tai edes sellaisella leikittely, että ihmisiä jaetaan eriarvoisiin ryhmiin, on aika vakavaa, hän jatkaa."

Ja eriarvoistamistahan ei ole kun tehdään syyttömistä maksumiehiä toisten töppäilyille? Eriarvoistamista ei ole Kataisen kierossa mielessa positiivinen syrjintä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-sniper- kirjoitti:

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on Ylen Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla puuttunut viikolla syntyneeseen niin sanottuun hihamerkkikohuun:

- " No se oli aivan käsittämätön lausunto ihan keneltä hyvänsä, mutta varsinkin tietysti henkilöltä, joka jollain tavalla liittyy politiikkaan, Katainen sanoo Ylellä.

- Vaikka kyse olisi ollut huumorista, niin pitää ymmärtää, mikä on soveliasta huumoria. Ihmisten jakaminen tai edes sellaisella leikittely, että ihmisiä jaetaan eriarvoisiin ryhmiin, on aika vakavaa, hän jatkaa.

Katainen kertoi olevansa huolissaan siitä, että Suomessa yleistyy keskustelukulttuuri, jossa joko huumorin varjolla tai aivan vakavissaan asetetaan ihmisiä eriarvoiseen asemaan."

Minusta taas on aivan käsittämätöntä, että pääministerinä on idiootti joka ei ymmärrä selvää suomenkieltä.

Helana Erosen blogikirjoitus - Ratkaisu poliisin ulkomaalaisratsioihin: http://aijaa.com/007769982347

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu