Huh. Olen ihan ahdistunut tästä tilanteesta, enkä tiedä pystynkö kertomaan tämän selkeästi. Veljeni on ollut aina tosi iloinen ja nauraa paljon. Olen epäillyt sillä aina adhd:ta koska hän on vähän ylienerginen kaikissa asioissa. Veljeni on nyt siis 22 vuotias. Viime lauantaina veljeni ryntäsi sisään ja hoki että me tiedämme jotain ja kaikki tietää jotain ja että häntä uhataan tappaa. Hän kysyi myös asetta isältämme. Meillä ei ole ollut semmosiaa vuosiin. Soitin paniikissa veljelleni kun toinen veljeni poistui juosten kodistamme. Toinen veljeni Rami* meni puhumaan veljelleni. Veljeni kertoi kuinka häneltä varastetaan rahaa, häntä huumataan bileissä tyrmäytipoilla ja kuinka joku hänen vanha luokkakaverinsa (tuntenut ala-asteelta) uhkaa tappaa häntä. (hän ei ole nähnyt tätä tyyppiä pariin vuoteen). Hän sanoi ettei muista miksi hänen piti ajaa huoltoasemalle kun joku pyysi sitä menemään sinne. Hän myös kysyi ramilta et miksi kaikki vihaa häntä. Hän myös sanoi että kaikki ovat outoja.
Nyt tänään, 2 päivää myöhemmin veljeni tuli tänne meille kotiin. Hän selitti taas ihan sekavia ja tuijotti vain. Sanoin että mene lääkäriin mutta hän vaan sanoi "te vaan vittu haluatte tehä musta jonkun hullun ku mä en ole, te ootte ihan vitun outoja" ja selitti jostain että kaikki yrittää saada sen miettimään asioita ja sekoamaan ja että kaikki vihjailee koko ajan jotain . Asia on niin sekava ja en ymmärrä sitä itsekkään kunnolla, joten toivottavasti saitte jotain selkoa tästä. Suvussamme on ollut yksi joka sairastui skitsofreniaan. Pelkään että veljeni tekee jollekkin ihiselle jotain saadessaan kohtauksen. Tämä kaikki alkoi sen jälkeen kun veljeni sirkkelöi kätensä töissä. Auttakaa minua. En voi pakottaa aikuista ihmistä lääkäriin, miten saan sen hoitoon ? hänen kaveritkin on huolissaan hänestä mutta veljeni luulee heidän anastavan häneltä rahaa ja puhuvan pahaa. Mikä veljeäni vaivaa?
Mikä veljeäni vaivaa???
5
156
Vastaukset
- hoitsu ensiavusta
TOIMITA PIKIMMITEN VELJESI LEKURILLE,KUULOSTAA ASIAT OLEVAN HÄNEN KOHDALLAAN AIKA PAHASTI "SYKERÖLLÄ"jos et veljeäs muuten saa lekurille niin soita 112 ja selitä tilanne! AUTAT VELJEÄS NÄIN PARHAITEN LOPPUPELISSÄ.
- alluxsr
xanoria naamaan ja lepoa.
- nauskuli
ootko varma et huumeet ei kuulu tarinaan ?
- hoitaja easta
Huumeet voivat aiheuttaa psykoosin..tai hän voi olla sairastunut psyykkisesti..jos epäillään että potilas on vaaraksi itselleen tai muille-On kritteereitä pakkohoitoon ja tarkkailuun..Jos ette muuten saa-soittakaa hätänumeroon ja pyytäkää virka-apua..ellei veljesi saisi häntä lääkäriin..
- fasf
Lääkäriin heti, tuo kuulostaa psykoottiselta. Huumehien käyttö voi olla osasyynä mutta ei välttämättä. Suurin osa psykoosiin sairastuneista ei käytä niitä. Sirkkelionnettomuudesta jääneillä traumoillakin voi olla osansa asiassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760