Kuulostaako oudolta, poikaystäväni on 23 vuotias ja käy edelleen saunassa perheensä kanssa kun käy vanhempiensa luona. Perheeseen kuuluu äiti, isä ja kaksi siskoa joiden kanssa hän käy saunassa edelleen? Siskot ovat syntyneet vuosina 92 ja 95. Hänen mielestään se on aivan normaalia? Keskustelimme asiasta ja hän piti minua outona kun en käy käy enää perheeni kanssa saunassa. Lapsena olen viimeksi käynyt esimerkiksi pikkuveljeni kanssa saunassa, mutta murrosiän tullessa en sitten mennytkään enään saunaan hänen kanssaan ja minusta tämä on normaalia! Normaalia on, että naiset ja miehet esimerkiksi saunovat erikseen. Eikö murrosiän tullessa vanhempien pitäisi ymmärtää tehdä tälläiselle asialle jotain? Mitä mieltä olette asiasta? Minua mietityttää asia, koska en tiedä miten tähän kuuluisi suhtautua?
Miten tälläiseen asiaan tulisi suhtautua?
What?
10648
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Perheitä on niin monenlaisia. Joissain perheissä alastomuuteen suhtaudutaan hyvin luonnollisesti ja toisissa häpeillään. Hänellä lienee sellainen perhe, jossa alastomuutta ei häpeillä. Joissain perheissä halaillaan perheenjäseniä ja toisissa kosketusta kartetaan. En ihmettelisi asiaa sen enempää.
Oi, minä olin viimeksi isän ja äidin kanssa saunassa kun olin jo 30v!. Meillä saunoi, ketkä saunoi, ei siinä eroteltu, onko mies vai nainen, lapsi vai aikuinen. Myös suvun kesken mummolassa oli hyvin luontevaa saunoa kaikki yhdessä, tais parhaimmllaan olla neljä sukupolvea yhtä aikaa.
Sen verran aikuisena olen tullut häveliäämmäksi, etten halua saunoa vieraitten miesten kanssa yhtä aikaa. Tosin kylpylässä jouduin äskettäin noloon tilanteeseen. Menin miehille ja naisille yhteiseen höyrysaunaan. Jo ovella huomasin, että höyryä ei ole juuri lainkaan ja lauteilla istui kolme aivan tuntematonta miestä. Eipä siinä muu auttanut kuin mennä sekaan istumaan. Uimapuvussahan sinne ei saa mennä, joten...
Niin, olen sitä mieltä, että suhtaudu vain luontevasti toisten yhteissaunomiseen, ei se mitään kummallista ole. Voit kertoa heille, että teillä on oltu hieman ujompia tai häveliäämpiä, jos siitä mitään puhetta tulee.
Ite oon 24v ja käyn saunassa siskoni 15v ja veljeni 13v kanssa. Mun mielestä siinä ei oo mitään outoa, siellä on mukava jutella ja sieltä on mukava ottaa spurtteja ulos porukalla.
Mä kävin jo 16 kesäisenä ekan kerran mun tyttöystävän kanssa alasti saunassa ja se on ihan normaalia vaikka oltiin nuoria. Ei mun vanhemmat siihen mitenkään puuttunut. Jos perhe on läheinen niin miksei voi mennä saunaan yhdessä. Mun nyky suhteessatyttöystävä ujosteli eka alasti mun alasti saunomiseen samaana aikaan mut nyt se on luonnollista molemmille. Miksi alastomuus on niin paha et siitä pitää vääntää jotain negatiivista
Suhtautuminen yhteissaunomiseen vaihtelee hurjasti. Itse en menisi yhteissaunaan mistään hinnasta muuta kuin jotakin kangaskaistaletta ympärillä. Jotenkin se ei vain käy.
Varmaan tavat tulevat kotoa. Paljon tuntuu Suomessa olevan näitä, joiden mielestä saunominen koko aikuisen perheen/suvun voimin on ok.
Parasta siis suhtautua asiaan tyynesti. Poikaystäväsi perheessä saunotaan yhdessä. Se on heistä luontevaa.
Olen mä ollut kylpylöissä alasti yhteis saunassa. Ei siel paljoo höyryä ollut joten kaikki näki kaiken ja siel oli kans nuoria 20 vee naisia jotka tuli viereen istumaan. Ei ole mitään ihmeellistä
No ei kuulosta yhtään oudolta, ellei tee siitä outoa!
Kuulostaa oudolta.......
Ihan normaalia. Asun täällä Saksassa ja täällä on aina kylpylöissä yhteissaunat. Käyn aina tsiikailemassa ja sitten menen vessaan tumputtamaan. Mahtavaa!
Mielestäni kyse on parisuhteen kiinteydestä eikä niinkään perhekohtaisesta saunakulttuurista ja suhtautumisesta alastomuuteen.
Mentyämme yhteen ei alivuokralaisasunnossamme ollut saunaa joten ensimmäiset vuodet kävimme lauantaisin saunomassa vanhempieni luona.
Kertaakaan ei juolahtanut mieleenikään saunoa muuten kuin, alkuun tulevan vaimoni, ja lasten tultua, koko pesueemme kanssa.