Karaoke keikkailijoille

harmistunut laulaja

Olin viikonloppuna yksissä karaoketansseissa ja muutama asia tuli mieleeni johon olen useimminkin törmännyt.
On tietysti selvää, että tilat ova erilaisia ja laittavat omat haasteensa muusikin ja laulun voimakkuuksille, mutta on ikäväistä, kun laulaja vetää muuten hyvin niin mikin voimakkuudet ovat alhaalla. Kun joku teistä keksii miten niitä säätöjä saisi muokattua laulajakohtaisesti. Toinen asia on levyjen vaihtoon kuluva aika ja sen käyttäminen. Nyt tietysti tässä tulee raha vastaan, mutta levyjen vaihto vie käsipelillä uskomattoman paljon aikaa ja eikä siinä mitään, mutta kun väliajat salit ovat kuin hautajaisissa, ottakaa mukaan läppäri tai vastaava, josta saisi aina tyhjäntilan täyttävä musiikki, jotta tunnelma säilyisi.
Kolmanneksi, pyrkikää käyttämään laitteita, joita ei ole tarkoitettu kotikaraokeen. Nytkin viikonloppuna sai laulaa madboyn langattomaan mikkiin, joka ei missään suhteessa mielestäni sovi ammattilaisten käyttöön saati sitten isoissa tiloissa. Madboyn mikin saa melkein syödä, että jotakin saa mikistä kuulumaan, jos se rahasta on kiinni langallisiakin mikkejä saa todella hyviä samalla hinnalla, jos leluilla pitää lähteä ammattilaisen liikkeelle.
No tietysti eihän kaikki sitä eroa huomaa, mutta se vie laulamisesta fiiliksen, jos laitteet eivät pelitä.
Paljon olen nähnyt, että vetäjät käyttävät jo tietokonepohaista ohjelmaa, joka nopeuttaa ja ennenkaikkea pitää laulajien järjestyksen kurissa. Nytkin samat laulajat menivät ohi mennentullen. Toiset laulajat saivat laulaa viisi kappaletta ja toiset vain kaksi, vaikka laput oli viety samaan aikaan. Kait nämä ovat niitä ikuisuuskysymyksiä.
Mikäli vetäjänä yleisötilaisuuksissa haluat kehittyä, jaa mielipidelappuja samalla, joilla voidaan antaa palautetta. Jos useampi antaa samanlaista palautetta, olisko silloin hyvä muuttaa taktiikkaa, siitähän te leipänne saatte.
Tottakai aina ei voi mennä putkeen, mutta on hyvä muistaa, että kaikki maksavat lipun ja haluavat tasapuolisen vastineen. Lippujen hinnoista tekin tilinne saatte.

2

264

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ammattilainen.......

      Älä yleistä!

    • harmistunut laulaja

      En yleistä. Annoin vain vinkin, josta ei saa ottaa itseensä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      205
      2177
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      159
      1439
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      227
      1081
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      927
    5. 58
      918
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      50
      842
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      72
      841
    8. 93
      787
    9. Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!

      Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta
      Pyhäjärvi
      115
      717
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      707
    Aihe