Pettyykö mies?

not so pretty?

Olen jutellut yhden ihanan miehen kanssa nyt n. 6kk. Tapasimme eräällä treffisivustolla ja siirryimme pian juttelemaan messengerin kautta. Olemme myös soitelleet ja pariin otteeseen jutelleet videopuheluiden kautta koneella. Kumpikin on lähettänyt itsestään useita kuvia. Aluksi ihan kasvokuvia jne mutta kun aikaa kului ja kiinnostus toista kohtaa kasvoi alkoi paljastaa enemmän ja enemmän. Nyt voimme kumpikin sanoa että kaikki on nähty :D Joku voi ihmetellä että miksi ihmeessä, mutta se on ollut kivaa leikkiä ja härnäystä :)

Nyt olemme sopineet tapaamisesta. Syy miksi emme ole aiemmin tavanneet on se että asumme eri puolilla Suomea. Nyt kun aika ja paikka osuivat kohdilleen voimme vihdoinkin nähdä toisemme oikeasti. Mutta... Minulla on aina ollut huono itsetunto. Nuokin kuvat mitä olen lähettänyt itsestäni on valittu aina todella tarkkaan, ja kuvakulmia jne mietitty. En ole siis yrittänyt antaa itsestäni vääränlaista kuvaa, vaan olen aina valikoinut parhaat kuvat. Mies tietää totuudenmukaisesti pituuteni ja painoni yms... Silti tuntuu että hän tulee pettymään kun näkee minut oikeasti. Olen nyt yrittänyt kuntoilla enemmän ja tarkkailla syömisiäni... Haluaisin olla parhaimmillani kun tapaan hänet. Onko tämä ihan turhaa? Pitäisikö vain rentoutua?

6

400

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huolesi on turha, jos olette käyneet videopuheluita. Niissä et pysty photoshoppaamaan kuvaasi ja kuvakulmien/valaistuksen/taustojen valintamahdollisuuskin on rajoitetumpi.

      Vaikka voitkin vaikuttaa ulkonäköösi meikillä ja pukeutumisella videolla samalla tavoin kuin livenäkin, niin muista, että lopulta elämänkumppanisi tulee näkemään sinut saunanraikkaana.

      Nykypäivän videopuhelut ovat varsin korkealuokkaisia ja vaikutelma on hyvin todenmukainen. Suomi24-profiileissa on paikka Skype-osoitteelle. Tätä mahdollisuutta pitäisi käyttää paljon enemmän etenkin jos välimatkaa on enemmän.

      Kunnosta ja hyvästä ruokailusta kannattaa pitää huolta ihan oman itsensä takia.

    • M35v

      Rohkeasti vaan tapaamaan ja onnea matkaan, sikäli kun sitä enää tarvitaan!

    • hui hai

      Uuden kumppaninn tapaaminen on kuin työhaastattelu. Pettyy aina kun tietää ettei saa töitä vaikka ois kuinka hyvä ja panostanut itteensä.

    • otat liian vakavasti

      Pupu jo pöksyissä! Tee kuten nettinaiset yleesä, katoat kertomatta syytä, tai kerrot saaneesi syövän ja katoat.

    • 12+15

      Se "kiva leikki ja härnäys" todennäköisesti johtaa siihen että mies uskoo saavansa sinulta seksiä, joten ei sitä erikoisemmin kiinnosta se että onko nyt jokaikinen sentti kehossa viimeisenpäälle. Kunhan pääsee panemaan ja sen jälkeen voikin sitten ottaa ritolat.

      Jos ei ole noin kevytkenkäinen mies niin onnittelen! Mutta eipä tuota asiaa saane selville kuin tapaamalla.

      Saatat menettää miehen jos tapaat, mutta jos et tapaa niin menetät TAKUULLA. Ei kukaan jaksa loppuelämäänsä pelkästään pelehtiä netissä.

    • 547568

      Eiköhän se mieskin ole valinnut itsestään parhaat kuvat. Et voi kuitenkaan vaikuttaa mitenkään siihen reaktioon, joten turha sitä on murehtia. En tosin asettaisi koko jutulle kauheita odotuksia. TV:ssäkin oli kerran nettideittipari, joka oli keskustellut netissä yli vuoden ja molemmat hehkuttivat kuinka mahtavasti tulevat juttuun. No, tapasivat sitten ensimmäisen kerran ja hyvä että saivat sanoja suusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      68
      3362
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      4
      1194
    3. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      22
      974
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      970
    5. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      810
    6. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      744
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      34
      725
    8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      45
      709
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      29
      663
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      647
    Aihe