Oletko tällä hetkellä ihastunut?

Olen ihastunut. Mies on sellainen, johon en koskaan kuvitellut ihastuvani: menestynyt työelämässä, ansaitsee ehkä viisi kertaa sen mitä minä -ja sen voi nähdä- ja urakeskeinenkin hieman...

Mutta noilla ei ole mitään merkitystä, koska hänellä on mahtava luonne, hän on vähän ujo ja hiljainen, kuten minä -en jaksa hölöttäjiä- ja fyysisesti sovimme yhteen kuin toisillemme luodut kappaleet ;).

Hän ei pyri miellyttämään minua, vaan sanoo ja tekee ärsyttäviäkin asioita. Sitä arvostan: hän ei pidä yllä mitään hurmaamisroolia, eikä pelkää mun kaikkoavan ristiriitojen vuoksi.

Itse olen ihastunut isäni ikäiseen mieheen joka myös hyvin varakas. Ette voi uskoa miten ihanalta tuntuu!

No olen, olenhan minä kuule. Mul on oma bändi, resisposse.

En ole. Ja viimekertainen nainen johon ihastuin tuottikin taas niin kovan pettymyksen, että saa nähdä milloin annan itseni ihastua uudelleen.

Olen ihastunut itseäni kymmenen vuotta nuorempaan naiseen.

En ole. En ole ollut ihastunut moneen vuoteen (insert sad emoticon here)

Olen edelleen ihastunut mieheen, jolle tein aloitteen tammikuussa, ei kai sitä tunteilleen mitään mahda :( Ajan kanssa tämä varmasti menee ohi, mutta toivoisin, että nopeammin. Hän on sellainen rauhallinen, ujo, kiltinoloinen, muutaman vuoden vanhempi söpöläinen. Ei hän vissiin kiltti sanan varsinaisessa merkityksessä, mä tiedän, että siellä taustalla taitaa olla jotakin muuta, eipä vaan tahtonut edes tutustua muhun. Kivat hampaat ja simmut sekä söpö perse.

Kun asiaa oikein miettii, en ole enää vuosiin ollut todella ihastunut keneenkään. Joskus opiskelijana olin, mutta jossain vaiheessa ainakin toivoin kovasti etten enää ihastuisi, koska mistään ei kuitenkaan voi tulla yhtään mitään. Ehkä manaukseni tehosivat, ja nyt olen noiduttu.

Voisi tietysti ajatella, että tässä on koettu jonkinlainen tunnekuolema, mutta en usko sitäkään. Lähinnä kyse on ehkä siitä, että joka ainoa kerta kun tapaan naisen, joka edes jollain tavalla kolahtaa, niin hän osoittautuu varatuksi tai lesboksi. (Lesbous tietysti saattaa olla piirre, joka menee päälle minun saapuessa näköetäisyydelle, ja joka menee pois päältä heti kun häivyn). Se, että toinen on jotenkin poissa laskuista, useimmiten sen varattuuden takia, lakaisee heti mahdolliset ihastukselliset tunteet pois ja korvaa ne joko välinpitämättömyydellä tai jonkinlaisilla vainkaveruudella.

Voih, kunpa olisinkin!

Olen ollut jo monta vuotta. Hän on kaikin puolin mulle sopiva ja ollaan juteltu tuntikausia puhelimessa (asumme eri paikkakunnilla). Puolisen vuotta sitten tuntui että asia meni hiukan eteenpäin, mutta kun juteltiin asiasta niin hän sanoi että haluaa olla vain kavereita. Se sattui, mutta pakko se oli hyväksyä. Ollaan edelleen satunnaisesti yhteyksissä, pahinta siinä on kun se antaa täysin ristiriitaisia viestejä sanomisiinsa nähden ja just kun kerkeen unohtaa sen naisen niin muistuu taas mieleen miten ihana se on :). Sekä se, että en tuu koskaan saamaan sitä..

Kevättä rinnassa! Mies ei tietenkään ole minusta tietääkseenkään, mutta tavallaan on silti suloista olla ihastunut. Treenailemme samassa seurassa, ja pelottaa vaan se, että Hän huomaa tunteeni...tai sitten joku muu huomaa. Mutta jos olen tosi, TOSI varovainen, voin ehkä toisinaan katsella häntä vähän hieman?

Ongelma vaan on se, että kun on ihastunut, ne tunteet paljastuu niin älyttömän herkästi. Yksikin vääränlainen katse, niin jo siitä kohta juorutaan :( Miksei ihminen saa olla rauhassa ihastunut? Onko se niin paha?

En ole ollut kymmeneen vuoteen. Aika kismittävää.

Valitettavasti. Kummittelee se mun verkkokalvoilla. En halua muistaa sen naamaa sentti sentiltä. Yritän lopettaa sen ajatteleminen. Tää on inhottavaa. Noloa. 23-vuotiaalle. Päässä soi herkkä musiikki mitä ollaan ulvottu yhdessä aamuyön tunteina jatkoilla meillä baari-illan jälkeen. Se on jotain kaunista, kauneinta jota mä olen aikohin nähnyt. Runoilija-poika. Surullinen, kaunis runoilija-poika. Se ei tahdo mitään, enkä mäkään. Ehkä jos mä olisin joku muu tai se olisi joku muu, ei näin. Miksi tästä asfalttihelvetistä mun silmään pistää poika joka on mua lyhyempi, sillä ei ole vahvaa leukaa, hienoa koulutusta, työpaikkaa.. silti se joku vetoaa muhun vahvasti. En ole ikinä tavannut yhtä kaunista sielua. En voi sille mitään, kun olen sen lähellä mun iho kihelmöi. Jos mä ajattelen yötä jollon me suudeltiin, mun varpaat kipristyy. Kyllä tää menee ohi, inhoja nää kun ei itse pysty säätelemään mielihyvähormoonejaan.. Äää! Mä olen nyt sinkku ja hittovie mun piti nauttia ja tutustua ihmisiin. Työstän. :D ..

Vaikka onhan tämäkin tunne nauttimisen arvoista, vaikka niin sielua riipivää se onkin. "toivoton ihastuminen" :)

Olen ihastunut tai oikeastaan rakastunut työkaveriini, joka seurustelee ja asuu toisen miehen kanssa.

Voi että on ihanaa ja samalla kamalaa olla ihastunut...
Itselläni ainakin tuo tunne on niin vahva, että se tuntuu monella tapaa ihan fyysisestikin. Ja tekis ihan hirveen mieli päästä rutistamaan ja pussaamaan sitä miestä... :)

Kyllä, itseeni.