Kun lähdön hetki lähestyy...

kyllä se oli eestaas soutamista ja ei se muuttunu mikskään, siis aikaa meni, eikä se ollut et heippa vaan.

Kärvistelyt erotuskassa piti läpikäydä uudessa kodissa ja kesti vuosia, ei auttanut uusi suhdekkaan, sillä aina vaan jauhoin ex juttuja, ja se loppu siihen.

Voimia, ja lopulta kaikilla on omanlainen juttu, tässä kerroin tarinani.

Eiköhän se erohakemuksesta lähde liikkeelle. Ellet sitten halua pehmentää ja puhua vakavasti eroaikeistasi keittiön pöydän ääressä.

Kun lähdön hetki lähestyy, silloin pitää lähteä eikä enää miettiä. Miksi kärvistellä ja repiä itseä jos ei ole hyvä olla.

Muista, vaikka itse olet eroa pohtinut ja päättänytkin, se voi tulla toiselle yllätyksenä, mahdollisista vaikeuksista huolimatta (jotkut oikeasti uskovat ikuiseen avioliittoon ja siihen että vaikeudet selvitetään yhdessä). Ja kuten mainitsit, yhteistä polkua 20 vuotta, tuskin on kiire mihinkään? Yritä siis kunnioittaa sitä yhteistä aikaa sen verran ettet vaan "ota ja lähde". Selitä hänelle, vaikka selitys ei olisikaan kivaa kuultavaa, eipähän tarvitse jäädä miettimään ja tekemään johtopäätöksiä. Pahimmassa tapauksessa kuvittelemaan omiaan ja kertomaan niitä totuuksina ympäriinsä.

Ymmärrä ja ole valmis ottamaan vastaan negatiiviset tunteet. Anna erolle aikaa. Mieti, oletko valmis pelastamaan liiton, menemään terapiaan yms. Ole rehellinen, älä anna väärää toivoa.

Kun olet asiasi "ilmoittanut", jätä toinen pohtimaan, kerro ettet pakkaa samantien ja häviä vaan teillä on aikaa käydä asiaa läpi. Lähde kuitenkin lätkimään jos hän niin haluaa/tuntee itsensä loukatuksi (muista että nämä tunteet ovat sallittuja). Ole tavoitettavissa jos hän haluaa käydä asiaa läpi. Tietenkin jonkun ajan päästä on päästettävä irti, mutta varmista että voit katsoa itseäsi vielä peiliin.

Jos hän ei pysty olemaan vahva, ole sinä. Muista myös mainita ettei tämä ole sinulle helppo päätös ja että tulet aina ajattelemaan yhteisiä vuosianne hyvinä aikoina. Älä hauku, äläkä lähde siihen mukaan jos tunteet nousevathänellä pintaan.

Tässä nyt alkuun miten olisi toivonut itsensä tulleen kohdelluksi.

Eiköhän tuossa kannata käydä se parisuhdekeskustelu.
Itse kerroin että en enää jaksa, että minulla on koko ajan paha olla, että haluan erota. Eropaperit jätin minä ja harkinta-ajan asuimme yhdessä. Mikään ei muuttunut, joten hain vielä lopullisenkin eron. Sain etsiä uutta kotia rauhassa ja tavarat jaoimme sovussa. Mieheni ei missään vaiheessa räjähtänyt, vaikka sitä pelkäsin. Ilmeisesti odottaa vieläkin että tulisin järkiini ja palaisin hänen luokseen.

Tuossa "muutama neuvo" vastauksessa on paljon hyvää. Puoliso ei välttämättä osaa lukea ajatuksiasi ja tiedä että suunnittelet lähtöä. Puhukaa asiasta ja hakekaa se ero jos siltä tuntuu.

Aloin etsiä itselle asuntoa ja kun sen löysin, ilmoitin haluavani muuttaa pois. Liian kauan kärvistelin, yhteistä elämää saman verran kuin sinullakin, siitä viimeiset kolmevuotta ihan liikaa. Nyt olen asunut omassa asunnossa kuukauden. Rankkaa on ollut, mutta henkinen helpotus on ollut huomattava ja tiedän päätöksen oikeaksi. Voimia sulle! Jos tietää ratkaisun oikeaksi, sen voi tehdä, mutta niin kauan kuin epäilee, niin kannatta harkita vielä. Kyllä se oikean päätöksen varmuus tulee ajallaan :)

Itse lähdin kolmannella päätöksellä, kun kahdella ensimmäisellä mies sai puhuttua ympäri. Pääsin lähtemään, kun hain asunnon valmiiksi etukäteen ja pakkasin myös jo osan tavaroista. Asustelimme eroilmoituksen jälkeen noin pari viikkoa yhdessä, jonka jälkeen muutin omaan asuntoon. Ero oli oikea ratkaisu, mutta tuli siitä huolimatta yllätyksenä. Kehoitan myös perustelemaan ja olemaan alkuun tavoitettavissa. Meillä oli myös pitkä liitto takana eikä ollut kolmatta pyörää tai muutakaan aivan selkeää tai osan mielestä jopa hyväksyttävää syytä, miksi erota. Voimia tarvitset ja vahvaa päätöstä. Lisäksi kehoitan hankkimaan niitä omia juttuja kuten harrastuksia, uuteen asuntoon muuton jälkeen tuntui jopa liian helpolta jäädä sohvan pohjalle... Onneksi en kuitenkaan jäänyt, Kiitos ystävien.

Miten kertoa? Ainoa keino: päättäväisesti, rehellisesti ja suoraan. Älä kaunistele asioita, mutta älä myöskään hauku tai syyllistä. Sormella osoittelu on siinä vaiheessa ihan turhaa, jos päätös on jo tehty. Äläkä ainakaan missään tapauksessa jätä toista toivomaan yhteenpaluuta, jos sellaista ei ole luvassa.. kaivat vain itsellesi melkoisen kuopan jättäessäsi toisen löysään hirteen roikkumaan.

Voi olla, että pelkäämiäsi parisuhdekeskusteluja on todellakin luvassa, mikäli puolisosi haluaa syitä ja selityksiä. Jotta molemmat pääsette aloittamaan elämänne puhtaalta pöydältä, nuo asiat on ainakin jollain tasolla käsiteltävä alta pois, etteivät ne jää kummittelemaan kummankaan tulevaisuuteen. Se ei välttämättä ole mukavaa, mutta teidän molempien tulevan elämänne kannalta välttämätöntä..

Olet asiallinen ja korrekti, valmis kuuntelemaan ja ottamaan vastaan puolison tunteet ja jos ne jossain kohti kiehahtavatkin, et provosoidu ja vastaa huutoon. Ja jos teillä on lapsia, koettakaa saada sovittua että aikuisten asiat pysyvät aikuisten välisinä asioina ja jos höyryjä on ihan välttämätön pakko päästellä ulos, sen voi tehdä mieluummin vaikka lenkkipolulla tai uskotulle ystävälle MUTTA EI LAPSILLE.

Joskus elämässä täytyy sulkea ovia, jotta jokin toinen ovi voi avautua.. Tsemppiä!!

Kysyin exältäni, että sano yksikin asia, miksi meidän pitäisi olla yhdessä.
Eipä osannut sanoa edes sitä yhtä ja erohan siitä tuli.