No huhu huh aikamoinen määrä?
Itse en jotenkin usko tuohon yhtään, ettei vaan kyse olisi rahastuksesta?
Poronmunanpurijathan saavat valtiolta korvauksen jokaisen liikenteen vuoksi kuolleesta porosta?
Jokainen porohan ON tietenkin todettu kuolleeksi elänlääkärin mukaan liikenteessä vai riittääkö pelkkä ilmoitus marraskuun pimeänä iltana että kymmene poroa kuoli rekan alle?
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maaseutu/kolareissa-menehtyy-4-000-poroa-vuodessa-1.15201
Tuo se on kanssa outo elinkeino maassamme ,porot saavat vaeltaa jokaisen metsissä vapaasti syömässä ja tuhoamassa vaikka ovat jonkun elinkeino ja omia poroja?
Kuulostaa aika kusetukselta?!
4000 poroa kuolee liikenteen vuoksi?
40
601
Vastaukset
- Tosi on
En tiedä onko totta, että poroja olisi enemmän kuin on " lain mukaan " sallittumäärä olla alueella. Josssain lehdessä oli tälläinen juttu aikoinaan.
- Tosimies.
Itsekkin äsken törmäsin tuollaiseen ,siinä sanottiin poroja olevan todellisuudessa melkein tupamäärä.
Kuinka paljon metsien ja pihojen tuhoja tuo ylimääräinen määrä aiheuttaa?
Ja kukaan ei korvaa niitä mutta korvauksen saa jokaisesta kuolleesta porosta, oli sitten liikenteessä tai luonnollisesti jäänyt saaliiksi pedoille. - Tosi on
Tosimies. kirjoitti:
Itsekkin äsken törmäsin tuollaiseen ,siinä sanottiin poroja olevan todellisuudessa melkein tupamäärä.
Kuinka paljon metsien ja pihojen tuhoja tuo ylimääräinen määrä aiheuttaa?
Ja kukaan ei korvaa niitä mutta korvauksen saa jokaisesta kuolleesta porosta, oli sitten liikenteessä tai luonnollisesti jäänyt saaliiksi pedoille.Poromieheltä kysyttäessä porojen määrä on vastaus jotenkin siihen suuntaan, että
Kathen puoltha puutha niithä menhee thokassa. Otappa siitä selvää. - Tosimies.
Tosi on kirjoitti:
Poromieheltä kysyttäessä porojen määrä on vastaus jotenkin siihen suuntaan, että
Kathen puoltha puutha niithä menhee thokassa. Otappa siitä selvää.Joo, eikös olisi luottamusta herättävää jos kertoisivat porojen määrän kun kerran saavat tukiakin?
Laskevathan ne ainakin kerran vuodessa;)
- helppo elinkeino
Porot juoksentelevat irrallaan pitkin metsiä, maanteitä ja rautateitä, ja valtio maksaa "omistajalle" täyden korvauksen jos elukoille sattuu jotain.
- sinä maksat
Yksi pahimpia huijauksia on porokuolemat liikenteen ja petojen vuoksi. Susien tappamia porojakin on niin paljon, ettei sudet pystyisi ikinä syömään sitä määrää. Se on helppo todeta verraten susikantaa ja haettuja korvauksia. Tämä on Lapissa yleisesti tiedossa oleva huijauselinkeino. Hakemukset käsitellään myös Lapissa, joten kaikki valheet menee läpi.
- Tosimies.
Olen samaa mieltä.
Ne on varmaan hyviä kavereita keskenään ne poromiehet ja korvauksista päättäjät. - huvaa pisnistä......
Tosimies. kirjoitti:
Olen samaa mieltä.
Ne on varmaan hyviä kavereita keskenään ne poromiehet ja korvauksista päättäjät.Korvauksen päättäjät saa puolet korvauksista.
Hehe, susi tappaa ja herkuttelee, syö vain kielet. Ilves paha myös ja ahma tappaa huvikseen.
- Tosimies.
Kairakettu kirjoitti:
Hehe, susi tappaa ja herkuttelee, syö vain kielet. Ilves paha myös ja ahma tappaa huvikseen.
No kenekäs syy se on jos peto metsästää poron jonka olet metsään päästänyt?
Ei sellaista tule mitään korvauksia maksaa Tosimies. kirjoitti:
No kenekäs syy se on jos peto metsästää poron jonka olet metsään päästänyt?
Ei sellaista tule mitään korvauksia maksaaSe on sen syy joka ei lupaa tappaa petoja vähemmäksi poronhoitoalueilta. Poro ei kuulu navettaan ja pedoille on tilaa muuallakin kuin poronhoitoalueilla.
- Tosimies.
Kairakettu kirjoitti:
Se on sen syy joka ei lupaa tappaa petoja vähemmäksi poronhoitoalueilta. Poro ei kuulu navettaan ja pedoille on tilaa muuallakin kuin poronhoitoalueilla.
Höpön höpö, petoja on ollut aina, poro sen sijaan on ihmisen luomus joten ei mitenkään saisi olla mahdollista että petojen "ruokailusta" maksetaan poron omistajille korvauksia.
Samallailla poronomistajat saisivat olla velvoitettuia maksamaan korvauksia metsien omistajille syödyistä jäkälistä maksamaan rojalteja porojen ravinnosta,kasvusta.
Pitäkää porot omilla maillanne. Tosimies. kirjoitti:
Höpön höpö, petoja on ollut aina, poro sen sijaan on ihmisen luomus joten ei mitenkään saisi olla mahdollista että petojen "ruokailusta" maksetaan poron omistajille korvauksia.
Samallailla poronomistajat saisivat olla velvoitettuia maksamaan korvauksia metsien omistajille syödyistä jäkälistä maksamaan rojalteja porojen ravinnosta,kasvusta.
Pitäkää porot omilla maillanne.Ennen pedot saatiinkin tappaa vähemmäksi poronhoitoalueilta, nyt EU:n aikana niitä pitäis sietää jo etelämpänäkin lasten koulumatkoilla ja pihapiireissä.
Jos ennen poromies sai teuraaksi 200 poroa vuodessa, mutta mm. ilveskannan lisäännyttyä enää 20, niin kyllä syy on jonkun muun kuin poron omistajan. Lapissa porot elelevät lähinnä valtion mailla, eivät yksityisten.
Tutkimusten mukaan metsät eivät vahingoitu poroista, päinvastoin.
Metsähallitus hakkuineen tuhoaa porotaloutta.
- veronmaksaja eteläst
On taivahan tosi, että ylisuurilla porotokilla kusetetaan virkamiehiä Suomessa.
Kun lapinmies valittaa ahman tappamasta porosta ja anoo korvauksia, niin silloin ajetaan poromiehen porot aitaukseen ja lasketaan ne tarkkaan ja senjälkeen mennään tunturiin ja etsitään samat korvamerkit siellä olevista porista.
Jos porokarjan lukumäärä ylittää kiintiöt, niin ahman tappama poro lasketaan "ylimäärääisiin" ja korvausta ei makseta niinkauan kuin kuolleitten porojen lukumäärä lähestyy kiintiömäärää.
Ymmärsittekö?
Ei muuta kuin paliskuntien porokarja tarkkaan syyniin ja samaten tunturissa olevien porojen laskeminen aitauksien lisäksi viitsittävä suorittaa.
Tarkat rekisterit ja senjälkeen maksetaan korvauksia, jos poro on pois rekisterin lukumäärästä.
On taivahan tosi, että suomalaisilla paliskunnilla on ylisuuret kiintiöt porokarjassa.- samaa
minä olen ja lukenut lehdestä joskus, että suomalaisilla ylisuuret kiintiöt porotaloudessa.
Norjassa ja Ruotsissa pitävät porokiintiöt tarkassa valvonnassa kuulemma. - Tosi on
Tuo se julkinen salaisuus porojen todellinen määrä. Osataan se kusetus Pohjoisessakin Suomessa hyvin on oppi mennyt perille perä Pohjolaan etelästä.
- 11 poroa joka päivä
365 vrk, eli joka päivä pitäisi vakuutusyhtiöön ilmoittautua jokunen auton tai kulkuvälineen omistaja, ja poroja ei ole oulusta alaspäin kuin joku eksynyt yksilö kerran 10vuodessa.
Miten voi pitää paikkaansa että harvaan asusutussa lapissa sattuisi 11 kolaria poron kanssa JOKAPÄIVÄ vuoden kaikkina päivinä???(365*11=n. 4000)Vikajärveltä, n. 25 km Rovaniemeltä Sodankylän suuntaan kääntyy oikealle Kemijärven tie, n. 60 km pitkä pätkä. Tien alussa on taulu, jossa ilmoitetaan kuinka paljon poroja sillä lyhyellä osuudella kuolee vuosittain, eikä tie ole erityisen vilkasliikenteinen. Määrän voinet etsiä googlellakin, tai aja paikanpäälle lukemaan. Jos niin paljon poroja kuolee vuosittain 60 km pätkällä, niin se ei todellakaan ole Lapin ainoa tie jossa poroja voi olla ja on niitä poroja vielä Oulun läänissäkin.
- Tosimies.
Kairakettu kirjoitti:
Vikajärveltä, n. 25 km Rovaniemeltä Sodankylän suuntaan kääntyy oikealle Kemijärven tie, n. 60 km pitkä pätkä. Tien alussa on taulu, jossa ilmoitetaan kuinka paljon poroja sillä lyhyellä osuudella kuolee vuosittain, eikä tie ole erityisen vilkasliikenteinen. Määrän voinet etsiä googlellakin, tai aja paikanpäälle lukemaan. Jos niin paljon poroja kuolee vuosittain 60 km pätkällä, niin se ei todellakaan ole Lapin ainoa tie jossa poroja voi olla ja on niitä poroja vielä Oulun läänissäkin.
Kuka ne tiedot päivittäää siihen?
Tuskin ainakaan viranomainen joka eläinlääkärin avustustuksella on todennut poron kuolleen auton alle? Tosimies. kirjoitti:
Kuka ne tiedot päivittäää siihen?
Tuskin ainakaan viranomainen joka eläinlääkärin avustustuksella on todennut poron kuolleen auton alle?En tiedä, kaipa se tielaitoksen pystyttämä kyltti on, asiaa voinet tiedustella sieltä.
- Tosimies.
Kairakettu kirjoitti:
En tiedä, kaipa se tielaitoksen pystyttämä kyltti on, asiaa voinet tiedustella sieltä.
Ja paikalliset poromiehet kertovat "kavereilleen" että laitahan nyt siihen että 47 poroa kuoli kuukaudessa,sen verran sain korvauksia onhan lukujen täsmättävä;)
Täyttä kusetusta. Tosimies. kirjoitti:
Ja paikalliset poromiehet kertovat "kavereilleen" että laitahan nyt siihen että 47 poroa kuoli kuukaudessa,sen verran sain korvauksia onhan lukujen täsmättävä;)
Täyttä kusetusta.No jos poliisikin on käynyt onnettomuuspaikoilla toteamassa tapahtuneet, etkä usko sitäkään, niin mitäpä tässä tämän enempää jaarittelemaan.
- OTA EES SELVÄÄ !!!
Ja sinäkin täysTOHELO levittelet ihan mitä sattuu, ja todistuksesi annat vain "kuulostaa" !
MinÄ oon käyny lapissa kaksi kertaa kymmenen vuoden aikana, ja kummallakin kerralla porolauma syöksyi tielle, ja selvisin vain reaktiokykyni ansiosta,- etten ajanu kymmentä poroa nurin,- parinkymmenen poron tullessa eteeni.
Kun autoni pysähtyi, niin metrin päästä meni poroja täyttä laukkaa laumana yli tien.
Ja tiedän että niitä' tilanteita sattuu joka päivä, ettei kahelit turistit tajua ees jarruttaa, saatikka ottaa huomioon jarrutusmatkaansa, kun on suksipoksi katolla, ja uusimmat lasketteluvaatteet ja monot mukana !!!- 2 kertaa 10 v
Aikana ja olet asiantuntija:)
ps minä asun lapissa ta tiedän että vuoden jokapäivälle ei 11 kolaria tule, ja tiedoksi..porot ei tule rivissä tielle vaan jonossa. - Tosimies.
Olen ajanut 6000 km lapissa viimeisten kahden vuoden aikana,kertaakaan ei ole ollut edes läheltä piti tilannetta.
Jarruttamaan olen toki joutunut porojen takia, edes verijälkiä en ole teillä nähnyt mutta valppaat lappilaiset tietenkin pesevät ne heti pois ettei turistit pelästy;) - ETKÖ HUOMANNU
2 kertaa 10 v kirjoitti:
Aikana ja olet asiantuntija:)
ps minä asun lapissa ta tiedän että vuoden jokapäivälle ei 11 kolaria tule, ja tiedoksi..porot ei tule rivissä tielle vaan jonossa.MINÄ OLEN aisantuntija siinä asiassa, josta kerroin !!!
Ja NÄIN, miten siellä ajavat jopa venäläiset isot jeepit ja pakettiautot. Kun minä ajoin satasta, niin ne pyyhkivät ohi ainakin sata kolmekymmentä km vauhdilla, ja niitä näin usein.
Eivät välitä paskaakaan nopeusrajoituksista Ja kun mulle sattui kummallakin reissulla porolauma tielle, niin oletan AIVAN varmasti, että niitä sattuu myös muille, koska en oo koskaan ajanu ees hirvikolaria, ja paljon ajan kuitenkin,. Auto on ollut jo käytössä 40 vuotta, joten arvioi siitäki jotain. - AI NIIN
2 kertaa 10 v kirjoitti:
Aikana ja olet asiantuntija:)
ps minä asun lapissa ta tiedän että vuoden jokapäivälle ei 11 kolaria tule, ja tiedoksi..porot ei tule rivissä tielle vaan jonossa.Jäi kommentoimatta se porojen tulojärjestys, josta mainitsit,- NE tuli vauhdilla niin, että kun huomasin sadan metrin päästä ensimmäiset tielle tulevat,, ja painoin jarrut pohjaan, niin samalla huomasin, että lähempää lappaa jatkuvasti lisää poroja tielle, joten käytettävissä oleva jarrutusmatkani lyheni kummastakin päästä, ja kun suttina menevä autoni lopulta pysähtyi, niin metrin päästä meni porojonon viimeiset laukalla yli tien.
Joten ne tulivat VINOJONOSSA, ja iltahämärissä, ja kyllä sen tiedän ja tajuan, kuinka paljon siellä ajetaan ylinopeutta,- uskoen ,että eivät jää kiinni, ja kun ajavat turistit poron yli, niin kuinka monta he sieppaavat pakuun, ja pistävät pataansa, jos rottelo jää ajokelpoiseksi vielä venäjän puolelle asti. - jaaettä
AI NIIN kirjoitti:
Jäi kommentoimatta se porojen tulojärjestys, josta mainitsit,- NE tuli vauhdilla niin, että kun huomasin sadan metrin päästä ensimmäiset tielle tulevat,, ja painoin jarrut pohjaan, niin samalla huomasin, että lähempää lappaa jatkuvasti lisää poroja tielle, joten käytettävissä oleva jarrutusmatkani lyheni kummastakin päästä, ja kun suttina menevä autoni lopulta pysähtyi, niin metrin päästä meni porojonon viimeiset laukalla yli tien.
Joten ne tulivat VINOJONOSSA, ja iltahämärissä, ja kyllä sen tiedän ja tajuan, kuinka paljon siellä ajetaan ylinopeutta,- uskoen ,että eivät jää kiinni, ja kun ajavat turistit poron yli, niin kuinka monta he sieppaavat pakuun, ja pistävät pataansa, jos rottelo jää ajokelpoiseksi vielä venäjän puolelle asti.vainoharhainenkin kaiken muun pjaskan lisäksi...nytkö jo ryssätkin vie poroja :DD
Entäs ufot??
- Äijä Lapista
Porovahingot ovat poromiesten leipäpuu.
Kyllä näin on. Olen ikäni asunut Lapissa ja tiedän sen seudun metkut tarkkaan.
Otetaan esimerkki. Jos valtio ja eu tukisi kastematotuotantoa ja korvaisi siitä aiheutuneet haitat, niin eikö silloin kannattaisi ryhtyä kastematojen tuottajaksi? Sulla olisi niitä kastematoja miljoonittain ja toivoisit, että mahdollisimman moni niistä joutuu liiskatuksi, ja jos ei joudu, niin liiskaat itse. Pääasia, että se kiintiö tulee täyteen joka pitää sinut leivässä.
Porotalous toimii juuri tällä tavalla. Se, että mahdollisimman monta poroa joutuu autojen yliajamaksi ja petojen suuhun on poromiehelle mieluisa uutinen. Menetettyjen porojen suuri määrä takaa, että saat ajella kalliilla autolla ja asua 300 neliön kelohirsihuvilassa jatkossakin. KEPU on saanut tämän suurkusetuksen aikaan ja pitää sitä yllä edelleen.
Auta armias sitä poloista joka paljastaa tämän julkisesti vaikka omalla nimellään. Sukulaiset saavat etsiä sitä vasikkaa kairasta kaksi kuukautta josta se sitten löytyykin raadeltuna. Susihan se, mikäpäs muu.
Porotalous on todellista mafia touhua johon ei mikään lainkoura koskaan tule yltämään. Sen tietää lapin poliisi vallan hyvin.- Tosimies.
Onko kepuloisissa mitään muita kuin roistoja?
Ja poron hoidossa kulut ovat mitättömät syövätkin toisten metsistä, ne sairaat porot varmaan "jäävät" autojen alle tai petojen "suihin"?
Kaksi kertaa vuodessa lähdetään hakemaan porja metsistä mukavalle kahden viikon retkelle luontoon mönkkäreillä,kalastusta,metsästystä siinä samalle.
Saavatkohan polttoaineetkin vielä vähennettyä?
- Kusema.
Tokihan polttoaineeet ja kelkat ja sun muut,niinkun muutkin yrittäjät ? eikös se pokka saanutkaan lappia aisoihin ?
- ....................
Minun mielestä pitäisi nämä vakuutus yhtiöt laittaa poromiehet vastuuseen koska porot aiheuttaa mittavat vahingot autoilijoille jotka näkyy meillä nouseena vakuutus maksuina.
Sama asia jos koira juoksee vapaana niin koiranomistaja maksaa huilut mikä oikeus poromiehillä olla erilaisessa asemassa .
Poro kasvatus pitää laittaa kuriin Eihän lehmätkään saa juosta vapaana niityllä vaan on suljettu alue. - maalla paskiaisia
maalle muuttaneena TIEDÄN että nä maajussit kusettaa aina joka stanan asiassa.
Maalla olisi mukavaa jos siellä ei olisi kieroja maajusseja joita joutuu vahtaamaan koko ajan.
Niille kai on tullut luonteeksi valehdella joka asiassa koska valehtelu on aina tuonut lisätuloja tukiaisten muodossa. - Kovia tilanteita
Käytiin lapissa talvella läheltä piti tilanteita oli useita, joskus piti pudottaa vauhti 20km/h kun porot kävelivät tien viereessä peräkkäin. Nähtiin kunnon törmäyskin tosin vastaantuleva autoilija sai jarrutettua niin, että poro ei kaatunut törmäyksen seurauksena vaan juoksi metsään täyttä vauhtia karkuun.
- Kovia muutaku
juttus..ei maallakaan lehmät ja siat juoksentele teillä..
- Häpeä mettäsika
Kovia muutaku kirjoitti:
juttus..ei maallakaan lehmät ja siat juoksentele teillä..
Sinä et ole persse käynyt lapissa koskaan kun ei ole tietoa näistä ongelmista. Puolustat vaan isoja tukia maajusseille no se on teille jo nuorena opetettu.
- Säilytyspurkitys RY
Sen takia minä liikun isolla paketti autolla eiku kyytiin jos eteen tulee .Näin se on lapinmies että herran antaa ja herra ottaa.
- Naihma-Aslhakki
Ajoin Nils-Aslaki Soikhiopään porotokhahan jotta rytishi mersshulla, kolohme jäi ojan penkhalle henkhettömänä makailemhan.
Ehtoo pualesha soittelinh jotha täythääs lappuseth korvohia varthen. Nyh omphi käresteshä jonkhi aeikhaa. HÄ HÄÄÄ HÄÄÄ. - Onko perää...
Ne ite teurastaa niitä poroja liha myyntiin ja raato metsään vähäksi aikaan ja korvauksia hakemaan sitten valokuvien kera.
Toiset lappalaiset joka viikko salaa kaataa niitä poroja kun ovat niiten metsässä.Se on sitä kuuluisaa Rosvopaistia .....
Sama asia kun näitä hirviäkin sala kaadetaan läpi vuoden ja monesti ne on näitä hirvimies porukoita. - Anonyymi
lapin kansanna oikein kuva ehjä poro löytynyt kuolleena ,, heti näkkee että kuollut tauteihin tai nälkään tai luonnollinen kuolema .. EI AHMAN TAPPAMA KOSKA EI MITÄÄN RAATELU JA PUREMISJÄLKIÄÄ ELI PETOKRVAUKSET OVAT TUULESTA TEMMATTUJA LOIS ELÄJÄT SUTKIT . AINA ELÄIN LÄÄKÄRIN ARVIO JA TESTAU MIHIN PORO JUOLI JA POROMIHET MAKSAMAAN TUTKIMUKSEN TULOS JKA KUOLLEESTA POROSTA SUTKIT LINNAAN
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812926Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka522313Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3481997- 1151733
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1081675Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661317
- 681253
- 581232
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771181