toissa aamuna puolisoni noin klo kuuden aikaan sanoi entisen vaimonsa nimen aivan selväsi ja lausui vielä entisen vaimon jälkeen sanan oma. Mitä nyt
Uneksija
voi kurja
4120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Unet ovat unia. Jos oot niille mustasukkainen niin suosittelen psykiatrilla käyntiä.
olet kai sinäkin joskus nähnyt unta Brad Pitistä tai Johnny Depistä? Jotkut vain puhuvat unissaan ja toiset eivät. Älä tällaisesta ota murhetta. Puolisollasi on ollut elämä entisen vaimonsa kanssa ja varmasti uniin tulee tilanteita sieltä. Sinullekin tulee uniin entistä elämää, vaikket aina ehkä muista uniasi ja ei se miehesikään niitä muista. Mieti myös sitä, että ne muistounet eivät ole aina mukavia..
Älä välitä. Ihmisen alitajunta vain työskentelee unen aikana. Ei ole mitenkään erikoista nähdä unia entisestä elämästään. Itse näen toistuvasti entisestä aviomiehestäni unia. Tiettävästi en ole ääneen kuitenkaan höpissyt. Eikä tämä tarkoita, ettenkö olisi onnellinen nykyisen mieheni kanssa. Takana kuitenkin niin pitkä taival edellisessä suhteessa, että en ollenkaan ihmettele jos silloin tällöin uniini putkahtelee.
Joo, olen minäkin itse nähnyt entisestä miehestä painajaisia ja myös hyviä unia. siksipä en oikeastaan kamalammin reakoinut asiaan mutta tietysti vähän alkoi mietityttämään mutta eiköhän se siitä. Kiitos teille kaikille jotka käsittelitte asiaa kanssani asiallisesti