Nokia syyttä suomalaisten syntipukkina

Oikeus ja kohtuus

Täyttä ***kaa tämä ainainen Nokian mollaaminen! Nokia on yksi suurimmista Suomen hyvinvointiin vaikuttaneista yrityksistä ja suomalaiset ovat kiittämättömiä Amerikkaa ja amerikkalaisia tuotteita ihannoivia tonttuja. Nokian työntekijät ovat jo pitkään olleet hyvin etuoikeutettu ryhmä Suomessa ja siitä huolimatta aina nousee älytön ”älämölö” jos tulee vähennyksiä. Semmoista liiketoiminta vain huonoina aikoina on, eikä Nokia ole tässä mikään poikkeus, paitsi siinä, että antaa mielettömän hyvät tukipaketit ero- ja lomautustilanteissakin. Yksi jos toinenkin on tässä maassa joutunut elämänsä aikana lomautetuksi ja/tai työttömäksi, mutta useimmat vain ilman tukipaketteja. Pohjalta on monen pitänyt nousta ja vieläpä täysin omin avuin!

Nyt amerikkalaisetkin alkavat hiljalleen jo tajuta, että ”omenaluuri” on täysin ylihinnoiteltu r**** ja alkaneet siirtymään takaisin Nokialaisiin, mutta täällä Euroopassa eletään ilmeisesti vielä ”omenaluuri” -vaiheessa. Pienen maan vähemmistöidentiteetin omaava kansa suuressa huonommuudentunteessaan kokee tarvetta kantaa suuren maan tunnusmerkkejä. Joukkoilmiö vie voiton ja ihannoituun ryhmään kuulumiseksi on kannettava tiettyjä ulkoisia symboleja.

Me suomalaiset emme osaa muuta kuin haukkua ja valittaa ja Nokiasta siinä kansakuntamme lippulaivan ominaisuudessaan on tullut alakulomme sysäyksen kohde. Mitä Nokia ikinä tekeekin, saa se osakseen haukut. Tilannetta voi verrata yleisesti nyky-yhteiskunnassamme niin kovasti paheksuttuun kiusaamiseen: joukko valitsee keskuudestaan jonkin yksilön/tahon, jota ei hyväksytä yhteisöön mukaan. Siitä huolimatta, että kiusaaminen on paheksuttavaa, tunnutaan se sallittavan nyky-yhteiskunnassamme, kunhan vain kohde on oikea. Muut yritykset saavat kuitenkin tehdä saman tai pahempaa, eikä kukaan nosta siitä meteliä. Me Suomalaiset olemme siitä erikoinen kansa, että kukaan muu ei omaa oksaansa sahaa yhtä kiihtyvällä tahdilla kuin me. Omia kyllä haukumme, mutta muiden virheille olemme sokeita.

Sota toi kaikkien kauheuksien ohella ainoana hyvänä asiana Suomeen yhteishengen. Maa rakennettiin palasista yhdessä uudestaan ja toinen toistaan tukien. Tuosta yhteishengestä ei nykyään ole jääkiekon mm kisoja lukuun ottamatta enää tietoakaan. Jääkiekon MM -kisojen aikaan ihmiset kokoontuvat hetkeksi kaljapullot kainalossa kaukaloon kannustamaan omiaan. Kisojen jälkeen tämä yhteishenki kuitenkin kaikkoaa. Piikittelykäytöksen opettaneet kulttisarjat ja yleisesti ”virtuaaliyhteisö”-aika ovat yhteishenkeä rappeuttavassa mielessä yleisesti tehneet tehtävänsä.

Yritän tässä varmaan sanoa, että HERÄTKÄÄ JUKOLISTE IHMISET SIELTÄ FACEBOOK -MAAILMASTA TÄHÄN TODELLISEEN MAAILMAAN, ÄLKÄÄKÄ AINA HAKEKO SYNTIPUKKEJA JA HAUKKUKO OMIANNE? ÄLKÄÄ OLKO ”TARINASSANNE” KIUSAAJIA!

3

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • God bay

      Kyllä se taitaa olla bay, bay Nokia.

    • Tylsä kehitys

      Tota tekevät niin huonoja puhelimia jotta eivät ole kovinkaan pitkäikäisiä, jos ei vihdoin saada markkinoille puhelinta jonka ei tarvitse kaikenaikaa olla kehittymässä vaan pysyisi tuo sama kestävä versio, niin taidan siirtyä takaisin lankaliittymään, ennen sentään osattiin tehdä kestäviä puhelimia. Ne samat vanhat toimivat yhä. Ei tarvitse käyttää kaikkea energiaansa uusien lelujen kanssa leikkimiseen vaan voi vain elää normaalia elämää ja keskittyä tärkeimpiin asioihin. Jää aikaa enempi olla kasvotusten ihmisten kanssa, moni parisuhdekin voisi pelastua, kun niistäkin on tullut sellaisia pikasuhteita.

      Markkinavoimatko niistä tarkoituksella kehnoja tekee?

    • hyvä kirjoitus, täyttä asiaa ,. Suomihan on maailman toiseksi amerikkalaisin maa ,.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      319
      3752
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2058
    3. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      100
      1713
    4. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      45
      1684
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      110
      1430
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      145
      1225
    7. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1176
    8. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      82
      1133
    9. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      974
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      74
      904
    Aihe