Miten eteenpäin?

Mies27v

Ajattelin nyt kirjoittaa tänne palstalle, kun ei untakaan enää saanut.
Olimme yhdessä 8,5 vuotta, josta suurimman osan n.7 vuotta asuimme yhdessä. Viimeisen puolen vuoden ajan asuimme eri paikkakunnilla ja minun oli nyt tarkoitus muuttaa naiseni kanssa samaan asuntoon samalle paikkakunnalle. Sitä varten hän otti jo alunperin isomman asunon itselleen. Siirsin koko ajan myös naisen luonna käydessäni tavaroitani hänen asuntoon tasaisesti.
Tilanne lähti liikkelle itse asiassa noin. 2,5 vuotta sitten. Olimme käymässä ystäväimme luona eri paikkakunnalla. Lähdimme viettämään iltaa ja päädyimme naispuoliset ja miespuoliset käymään eri baarissa yhdessä välissä n.30min. No tämän jälkeen naisemme eivät enää vastannee puheluihin vaan ilmestyivät ystäviemme kotiin aamulla n 6.30. Lopuksi sain selville, että he olivat lähteneet jatkoille tyttöystäväni entisen työkaverin (miespuoleinen) kanssa tämän kaverin luo. Siellä tyttöystäväni oli nuoleskellut tämän miehen kanssa. muuta hän ei minulle tunnustanut ja uskoin tämän olevan totta. Saimme sovittua tilanteen ja annoin hänelle anteeksi.
Nyt muutama viikko sitten yhdessä tyttöystäväni kanssa meidän kotipaikkakunnalla käydessämme lähdimme käymään ulkona. Näin baarissa tyttöystäväni juttelevan tämän saman miehen kanssa. Olen sanonut tyttöystävälleni, että en halua hänen olevan missään tekemisissä tämän miehen kanssa. Lähdin pienen riitelyn jälkeen baarista kohti vanhempieni kotia, jossa olimme yötä.Tyttöystäväni jäi baariin. Aamulla herätessäni yllätyksekseni tyttöystäväni ei ollut saapunut sinne ollenkaan.
Seuraavana iltana aloimme keskustella asiasta ja hän alkoi inttää ollensa yötä kaveriemme luonna, mutta tiesin kaverini sanottua, ettei tämä ollut totta. Tosi asia oli, että tyttöystäväni oli lähtenyt tämän miehen mukaan sieltä baarista ja ollut hänen luonaan yötä. Tyttöystäväni tunnusti taas pussailleensa ja nukkuneensa vaatteet päällä tämän kanssa samassa sängyssä ja tulleensa tämän miehen ja hänen kaverin kyydillä aamulla yhteisiemme kaveriemme luo. Siellä hän oli yrittänyt luoda tätä tarinaa illan kulusta.
Alku vihani jälkeen aloin uskoa, että hän oli vain pussaillut ja pystyin antamaan hänelle anteeksi. Hän ON kuitenkin niin tärkeä asia elämää minulle ja olemme viettäneet niin paljon ihania hetkiä sekä rakastan häntä yli kaiken.
Loppupeleissä asiaa miettiessämme tyttökaverini tuli toiseen tulokseen halusi erota. Hän sanoin syyksi, että hänen mielestään jotain vain puuttui suhteestmme. Kuvittelimme asiamme olevan hyvin ja nyt viesteämme selaillessa tyttökaverini oli viikko ennen tapahtumaa laittanut minulle, että on ihanaa kun pääsemme muuttamaan yhteen ja että hän rakastaa minua yli kaiken.
Tein kaikkeni omasta mielestäni suhteemme eteen ja hommasin itselleni töitä tyyökaverini kaupungista. Sanoin myös asuntoni irti täältä paikkakunnalta olenkin nyt suoraan sanottuna aika kusessa.
Tämä tuntuu todella raskaalta taakalta kantaa tällä hetkellä ja en tiedä mitä pitäisi tehdä? Tai miten tästä pääsee eteenpäin? Aika tuntuu tällä hetkellä ikuisuudelta ja minutit etenevät tosi hitaasti. Nukkumisestakaan ei tule mitään. Sisälläni jyllää vain pahan olon tunteet ja en ole vielä pystynyt edes itkemään kunnolla vaikka haluaisin.

6

369

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oppeliini2

      Sisällä pahan olon tunteet????!
      Olisit iloinen kun vihdoin huomasit minkä tason naisen kanssa olit suunnittelemassa loppuelämää yhdessä! Nyt sinulla on tilaisuus jättää tuo valehtelija ja uskoton nainen. Kuinka tuollaisen kanssa voi suunnitella elämää? Kuinka tuon tason naista voi ottaa vakavasti? Kunnioittaa?

      Varmasti sattuu kun saa huomata että kaikki se energia jonka olet panostanut tuohon naiseen yhtäkkiä romuutetaan noin halpamaisesti. Mutta sen tuo nainen on tehnyt.

      Olisiko aiheellista poistaa kapakkakierrokset elämästäsi ja keskittäytyä korkeampiarvoiseen kanssakvyntiin erilaisten ihmisten kanssa? Ihmisten jotka arvostavat elämässään ja vapaa-aikanaan muutakin kuin kapakkailtoja. VARSINKIN nyt kun olet oikein kouriintuntuvasti saanut huomata kapakkakansan tason. Todellakin, sieltä harvoin, jos koskaan saa mitään kaunista tai hyvää.

      Pidä naisesta hyvät muistot ja hyväksy tosiasia että hän ei edustakkaan sitä tasoa jota sinä haluat ja vain laske hänet menemään.

      • Mies27v

        Mieleeni tulee tällä hetkellä vain juuri nämä hyvät muistot. Vaikeaa tämä todellakin on. Meillä on vielä ratkaistavana paljon yhteisiä asioita, mutta uskon että emme keskustele mistään nyt muutamaan viikkoon. Meillä on on kuitenkin yhteistä omaisuutta paljon autot ym. Lisäksi mieltäni painaa hyvin paljon kaksi koiraa, jotka meillä ovat. Tällä hetkellä ne ovat naisen luona. On hyvin vaikeaa luopua myös heistä (ovat kuin lapsia).
        Kapakka hommien lopettamista olemme kumpikin miettineet jo pitkään, emmekä ole niin paljon enää käyneetkään kapakoissa.
        Eniten minua pelottaa silti tulevaisuus, miten voi korvata näin suuren aukon elämässä? On tottunut, että on tällainen perhe. Tällä hetkellä en voi kuvitella, että joku nainen voisi joskus korvata hänet maailmassani. Hän oli minulle kaikki kaikessa ja rakastan häntä todellakin yli kaiken. Itse hän sanoi, että rakastaa myös minua, mutta aina rakkaus ei vaan riitä. Mikä sitten riittää? Jossakin vaiheessa pyysin häntä myös kihloihin, mutta hän ei ollut siihen vielä valmis. Ajattelin, että eihän meillä mikään kiire ole. Loppupeleissä hän sanoikin, että ei ole valmis sitoutumaan kanssani loppuelämäksi (siis nyt erotessamme). Ongelmista hän myös ei pystynyt oikein kunnolla ikinä keskustelaan kanssani vaan asiat jäivät vain siihen yleensä. Lopullisen eroakaan hän ei pystynyt tekemään kasvotusten, vaan teki sen puhelimessa.


    • vaikeaahanseonaina

      Voi sentään, kuulostaa vaikealta tilanteelta. Mutta usko pois, tuo oli oikea ratkaisu kaikkien kannalta loppupeleissä. Itsekin erosin jokin aika sitten toisen aloitteesta ja tuntui, että kaikki romahtaa. Mutta kyllä sinä selviät !
      Vaikein aika on nimenomaan se, kun pitää järjestellä käytännön asioita ja saada elämänsä kuntoon yksinään. Sitten, kun ulkoiset asiat ovat järjestyksessä elämässäsi, niin se tukee myös sisäistä järjestystä.
      Nyt elät vain päivä kerrallaan. Anna ja ota itsellesi aika surra ja käydä asioita läpi. Anna kaikenlaisten tunteiden tulla. Alussa tietenkin tulee juuri kaipauksen tunteet ja kaikki se hyvä, mitä teillä oli. Totuus kuitenkin on, että kaikissa suhteissa on jotain hyvää. Se ei silti tarkoita, että kaikki suhteet olisivat tarkoitettu kestämään. Teidänkin eroonne oli syy. Aina siihen ei voi itse täysin vaikuttaa, vaikka suhteessa onkin kaksi osapuolta. Ei aina riitä, vaikka toinen tekisi kaikkensa ja antaisi kaikkensa. Silti voi käydä niin, että se ei riitä toiselle tai toinen etsii jotain sellaista, mitä suhde ei hänelle anna. Kaikille asioille ei yksinkertaisesti voi mitään.

      On hyvä katsoa peiliin ja miettiä, mitä itse olisi voinut tehdä toisin. Teidän tapauksessa en kuitenkaan tekstisi perusteella löydä asioita, mitä sinä olisit tehnyt väärin. Kuitenkin jokin ajoi naisen pettämään toistuvasti ja vielä valehtelemaan sen jälkeen. Se asia oli jokin sellainen, mihin hän ei ollut tyytyväinen suhteessanne. Hänellä sentään oli viimein rohkeutta lopettaa suhde ja päästää teidät molemmat siitä. Niin pahalta kuin se nyt tuntuukin, niin vanhan loppu on aina jonkin uuden alku. Siitä seuraa lopulta jotakin parempaa, kun pääset jaloillesi ja saat kerättyä itsesi kasaan. Aikansa se ottaa, mutta sen jälkeen olet vahvempi ihminen.

      Tsemppiä ja voimahali ! :)

    • 53435534534534

      Voi hyvinkin olla, että olet yrittänyt tehdä kaikkesi suhteen eteen, mutta aina sekään ei riitä. Jos hän on kokenut että teidän suhteesta puutuu jotain, sille ei voi mitään. Tottakai tuo, ettei sinulla tunnu olevan selkärankaa tai yhtään itsearvostusta voi olla myös syynä.

    • vcxvxcvcxvcxvxc

      Sinun tilanteesihan on selvä ja helppo. Nainen pyrkii valehtelemaan eikä ole luotettava. Lisäksi hän vielä jätti sinut, joten sinun ei tarvitse edes tehdä tuota päätöstä. Paljon hankalampaa on toistuvat pienet riidat, jotka saavat miettimään seurustelun järkevyyttä.

      Iso aukkohan tuosta jää. Tuo nainen kannattaa kuitenkin ehdottomasti unohtaa ja laittaa välit täysin poikki häneen, joka helpottaa unohtamista. Et ole kuitenkaan vielä vanha, joten uuden naisen voit hyvinkin löytää kunhan olet ensin yksin vuoden tai pari.

    • Kalinka---29

      Tsemppiä sulle! Itselläkin 8-vuoden on-off-suhde takana. Loputtomiin jaksoin uskoa että kaikki kääntyisi parempaan mutta ei se miksikään muuttunut. Toisen osapuolen aloitteeat mekin erosimme. Vaikka muistan ne kaikki huonot puolet entisessä puolisossani niin silti ikävöin niitä hyviä hetkiä hänen kanssaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      145
      10820
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5393
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      41
      4135
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3612
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2664
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      359
      1582
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1577
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      74
      1435
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1396
    Aihe