Karjalainen kantaheimo - mistä se tuli?

Useiden Karjalan historian tutkijoiden mukaan koko suuren karjalaisen heimon alkukoti on sijainnut Laatokan rannikolla Käkisalmen-Kurkijoen alueella.Siellä asui jo v. 1000 paikkeilla vauras karjalainen kantaheimo omien päälliköittensa johtamana. Sen muistoja ovat alueen lukuisat linnavuoret (kuvat: Lopotti, Soskua ja Hämeenlahti) sekä runsaat rautakauden esinelöydöt. Tältä alueelta asutus levisi sitten laajalle länteen ja pohjoiseen.
27236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Vaan mistä se tuli sinne?

Äänestä

Eiköhän toi ole tullu alueelle jo tuhansia vuosia aiemmin ....
Käkisalmi-Viipuri-Kurkijoki alue on ikivanha kaupan keskus ja solmukohta.
Vienanmeren alueella oli prossikaudella erittäin suuri asutuskeskittymä, tunnetuista asuinpaikoista se on ollut euroopassa kolmanneksi suurin.

Äänestä
  • Ihan totta! Kurkijokelainen -lehdessä väitettiin, että evakot asui siinä 3 kilometrin jään alla ja niillä oli kartanoita ja kaupunkeja siellä 80 000 vuotta sitten. Hopeakalustoja ja kultaisia katuja risteili kaikkialle.

    Evakko kuulemma hallitsi Roomaa ja sumerilaisiakin! Nyt niitä fitutttaaa olla vain suomalaisten maa-alueiden varkaina ympäriinsä!

    Äänestä

  • Näin on ali-ihmiset kirjoitti:

    Ihan totta! Kurkijokelainen -lehdessä väitettiin, että evakot asui siinä 3 kilometrin jään alla ja niillä oli kartanoita ja kaupunkeja siellä 80 000 vuotta sitten. Hopeakalustoja ja kultaisia katuja risteili kaikkialle.

    Evakko kuulemma hallitsi Roomaa ja sumerilaisiakin! Nyt niitä fitutttaaa olla vain suomalaisten maa-alueiden varkaina ympäriinsä!

    'No mitä tuo ny on? Rokan Antin suku oli siinä jo ensimmäisen jääkauden aikaan 4 000 000 000 vuotta sitten. Heillä oli pianojakin evakkoon78 kpl! Sudentassun suku oli sitten toiseksi paras., Heidän kartanoissaan asui kaikki maaliman karvaihmiset!

    Äänestä

  • Näin on ali-ihmiset kirjoitti:

    Ihan totta! Kurkijokelainen -lehdessä väitettiin, että evakot asui siinä 3 kilometrin jään alla ja niillä oli kartanoita ja kaupunkeja siellä 80 000 vuotta sitten. Hopeakalustoja ja kultaisia katuja risteili kaikkialle.

    Evakko kuulemma hallitsi Roomaa ja sumerilaisiakin! Nyt niitä fitutttaaa olla vain suomalaisten maa-alueiden varkaina ympäriinsä!

    Pronssikaudella kasvoi napapiirilä tammia, ilmasto oli lämpimämpi kuin nykyään.
    Mikäli et usko, niin mene museoon katsomaan tammen runkoa, joka on nostettu vuotson soilta sodankylästä, siellä se on nähtävissä 5000 vuotta vanha tammi.

    Äänestä

Ruotsalaiset ja suomalaiset ovat levinneet pohjoiseen myöhemmin, oli vain Baltit:

Ehkäpä he hakivat saamesta orjia myytäväksi Persiaan.

Wulfstanin mukaan aestilaisilla oli Truso-niminen kauppapaikka, joka sijaitsi meripihkatiellä, lähellä nykyistä Elblągia. Trusossa myytiin meripihkaa, orjia ja turkiksia. Hänen mukaansa aestilaisilaisilla oli useita linnoitettuja kaupunkeja, jotka kävivät keskenään sotia. Lisäksi Wulfstan kuvasi muun muassa heidän hautajaistapojaan.

http://en.wikipedia.org/wiki/Aesti

Äänestä

mullakin oli bensa opel
Koposkustaa vuanna 1998 Kiiminkin kirkolla kun yritti sutasta jämppäelsaa parvella siipeen, mutta elsalla oli se musta molskiklänninki ullään, nii kustaa ei saanu sitä länninkiä ylös eikä eres tieltä, joten nainti jäi aikeeksi. Ja lähtiessään kiukuspäisään parvelta Koposkustaa huusi elsalle, että "toi sun länninkis on yks helvata rautaesiripu". Tämän tieron tietää toristaa koposkustaan pojanpoika Onanias Runkman kirjassaan "Kiiminkin kiimat ja muita uskonnollisia tarinoita"...

Äänestä
  • Ihan hyvä tarina muuten, mutta ketä sitten oli ne jotka asuivat aiemmin, esim. perämeren ja pohjanlahden alueella, järvien sedimettikerrokset kertovat siitepölyanalyyseissa, että alueella on viljelty viljaa ja asutushistoria osoittaa, että kauppaa on käyty ainakin saksalaisten kanssa jo 1000 luvulla, eli keramiikkaa on tuotu saksasta.

    Jos ne ei olleet suomalaisia, pohjalaisia, hämäläisiä, ruottalaisia jne... niin ketä ne sitten olivat, jotka viljeli täällä maata ja kävivät kauppaa ????

    Äänestä

aika vähälukuisesta Itämerensuomalaisesta alkuväestöstä.Varmuutta on mahdoton saada.

Äänestä
  • DNA kertoo ja osoittaa kyllä ihan muualle.

    Äänestä

  • totuus löytyy geenei kirjoitti:

    DNA kertoo ja osoittaa kyllä ihan muualle.

    Karjalaiset ovat vähemmän eurooppalaisia ja enemmän siperialaisia kuin länsisuomalaiset.

    Äänestä

  • Jep. kirjoitti:

    Karjalaiset ovat vähemmän eurooppalaisia ja enemmän siperialaisia kuin länsisuomalaiset.

    Siperoalaosoa soomesta tuskin löityy, mutrra oraölilailsiai enempio.

    Äänestä

  • Jep. kirjoitti:

    Karjalaiset ovat vähemmän eurooppalaisia ja enemmän siperialaisia kuin länsisuomalaiset.

    Riippuu siitä, miten eurooppalaisuus määritellään.

    Äänestä

  • Jep. kirjoitti:

    Karjalaiset ovat vähemmän eurooppalaisia ja enemmän siperialaisia kuin länsisuomalaiset.

    Mikäli pidetään eurooppalaisena väestönä sellaista väestöä, joka on sinisilmäistä ja vaaleatukkaista, niin kyse on ryhmästä joka on lähtöisin ns. Ukrainan reduktiosta, jostakin 20 000 vuoden takaa, kyseinen geenivirhe on kyllä vanhempi ja sitä on voinut olla myös läntisissä ryhmissä.

    Suomen geneettinen perimä osoittaa etelään, pääasiallinen tuonti suunta tähän päälle on itäinen, vähäisin vaikutus on läntisellä tuonnilla ja suurin eteläisellä eli Balttian suunnasta tulleella väestöllä, eli sinne Ukrainan reduktioon se soittaa, kuten muillakin kansoilla Itämeren rannoilla.

    Kieliteoreetikot ja kieli on sitten toinen juttu, mutta kielitiede ei perustu faktoihin kuten perustuu geeniteoriat, kieli vaihtuu nopeammin kuin väestö.

    Äänestä

  • vähän asiaa sekaan kirjoitti:

    Olet oikeassa että se eurooppalainen ~85% perimästämme on lähinnä jostain Länsi-Ukrainasta eikä Ranskasta mutta se 4-8% siperialaista on ihan yhtä todellista ja kaikilla muilla eurooppalaisilla on sitä vähemmän, paitsi venäläisillä. Sinisilmäisyys ja vaaleahiuksisuus ovat kaksi geneettistä markkeria satojen tuhansien joukossa ja niiden yleisyys voi muuttua erittäin radikaalisti seksuaalivalinnan takia. Muilla eurooppalaisilla on paljon enemmän anatolialaista farmariverta kuin meillä joten täysiverisiä eurooppalaisia ei ole enää missään.

    Eurooppalaisuusprosentteja:

    Lithuanians 77%
    Finns 74%
    Belorussians 70%
    Swedes 69%
    Norwegians 68%
    Vologda Russians 68%
    Russians 68%
    Poles 68%
    Erzya 66%
    Ukrainians 66%
    Moksha 66%
    Orcadians 63%
    HapMap Utah Americans (CEU) 63%
    Irish 63%
    British 62%

    http://bga101.blogspot.com/2012/04/so-whos-most-european-of-us-all.html

    Arvelisin että nuo ovat hiukan alakanttiin ja todelliset numerot ovat pari prosenttia korkeampia mutta perusidea on oikein että britit ym. ovat kolmasosa länsiaasialaisia.

    Äänestä

Sitoines=saamelaiset ja paimentolaisista oli hyvin niukat tiedot Tacituksella, koska hän ei käynyt alueella.

Äänestä
  • Totta, kaveri ei käynyt edes itämeren rannoilla, kaikki oli vaan kuulopuhetta, jota se keräili markkinapaikoilta ...

    Äänestä

Evakkojen kakarat on ainakin rectumistga!

Äänestä

Karjalan väestö on muuten evakuoitu kahteen kertaan. Ensimmäisen kerran karjalaiset evakoitiin Venäjän puolelle ruptuurisodan aikana 1656-58.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Karjalan_väestömuutos_1600-luvulla

Voi sanoa, että historiallinen Karjala ja sen väestö katosi ainakin Käkisalmen-Kurkijoen alueelta 1600-luvulla. Tilalle muutti savolaisia ja länsi-suomalaisia.

Äänestä
  • Väki palasi siis kotiseuduilleen takaisin 1944 aselevon yhteydessä ja karjalaan tuli jälleen kerran uusi väestö.

    Äänestä

Taisivat asua aikaisemmin Tampereella! Sittenmmin antaneet toisille tilaa ja muuttivat nykyisille paikoille!

Äänestä

karjalan kanta dna juontaa juurensa muinaiseen tsingis khaanien kiinan josta lähti ylhäisiä sukuja vaeltamaan kohti pohjoista ja kääntyivät sitten länteen eli silloiseen auringon laskun maahan.

kiinan muurikin rakennettiin siksi että voisivat valvoa ja hallita kansan vaellusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Vanha Vakava kirjoitti:

Useiden Karjalan historian tutkijoiden mukaan koko suuren karjalaisen heimon alkukoti on sijainnut Laatokan rannikolla Käkisalmen-Kurkijoen alueella.Siellä asui jo v. 1000 paikkeilla vauras karjalainen kantaheimo omien päälliköittensa johtamana. Sen muistoja ovat alueen lukuisat linnavuoret (kuvat: Lopotti, Soskua ja Hämeenlahti) sekä runsaat rautakauden esinelöydöt. Tältä alueelta asutus levisi sitten laajalle länteen ja pohjoiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu