Olen pettynyt monta kertaa. Olen kokenut asioita joita ei pieni tyttö saa kokea lapsena tai edes aikuisena. Olen nähnyt vanhempien eroamisen. Isän hylkäämisen. Uuden väkivaltaisen isäpuolen joka on vielä alkoholisti. Äidin sairastumisen ja kuoleman. Tässä kaikki lyhykäisyydessään mut voin vain sanoo että nuo pitävät sisällään paljon tuskaa. Vaikka nuo asiat ovat ''takana päin'' jälki tunteet vievät voimia ja ne lisäävät halua kuolla. Mä pyydän yhtä asiaa. Haluun äidin luo.
Kuolema, tule ja vie mut pois.
Imissingsomething
6234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Älähän nyt. Käännä katseesi menneisyyden sijasta tulevaisuuteen, sinulla on vaikka mitä mahdollisuuksia edessäsi. Näytä, että olet parempi kuin vanhempasi - niin minäkin tein. Sinä tiedät mitä vanhempasi teki väärin, tee sinä ne oikein.
Kokemsi asiat ovat rankkoja, mutta itse tunnen monia, monia, jotka ovat selvinneet monin verkkoin kovempien vaiheiden läpi ja ova tvielä elämsään kiinni. Kyllä lapsuuden menetykset voidaan vielä korjata ja voit eheytyä. Kenellä tämä elämä aina niin helppoa on.
ja kyllä se kuolema jokaiselle ajallansa tulee. Meille on annettu elettäväksi tämä aikamme täällä.
Jos tuttusi ovat kestäneet 5 lähimmän ihmisen kuoleman 3 vuoden sisällä joista yks on oma äitisi. Ja kaiken lisäksi joutunut katsomaan äidin äkillisen alkoholismiin sairastumisen joka kesti kovat 3 vuotta, yksin ilman että kukaan tietää ja joudut yksin kantaa 14 vuotiaana lapsena kaiken helvetin vastuun äidistä että itsestäsi niin nostan sille hattua joka pystyy siihen. Jos sanot ettei tuo ole niin rankkaa miltä se kuulostaa niin uskon vasta jos olet itse kokenut. Tuttusi ovat ehkä kokeneetkin rankkoja aikoija mutta ihmiset ovat niin erillaisia ja tuntevat eri tavalla ja musta nyt vain tuntuu siltä etten enään yksinkertaiseti jaksa enään. Tiedän ettei saisi ajatella noin vaan pitää yrittää kaiken tavoin selvitä. Jos en tee itsemurhaa niin ainakin sen tiedän että lähellä on pään pimahtaminen ihan täysin. Olen tähän asti yrittänyt kaikilla pienillä voimilla mitä mulla on enään jäljellä mut pelkään et ne voimat on katoomassa, enkä pääse eteenpäin ja vaihtoehdoksi jää kuolema.
Oon 18-vuotias tyttö ja oon kokenu 3 läheisen kuoleman 2 vuoden sisällä. Ja elämäni aikana tärkeitä ihmisiä menettänyt; isän, äidin, mummon, molemmat papat, äskettäin isosedän... Nyt toisella mummolla dementia. Seksuaalista hyväkskäyttöö 6-vuotiaana keski-ikäseltä mieheltä, samana vuonna kuoli isäni autokolarissa ajettuaan kännissä autoa. Perheväkivaltaa, äiti kuoli autokolarissa 2007, oli just ollu puolvuotta kuivilla (jännä sattuma että molemmat kolarissa, eikö...) Äiti oli sekakäyttäjä, hakkas mua välillä, välillä olin monta päivää yksin kotona, äiti juomassa. Sit muutto sijaisperheeseen, siellä olo helvettiä. Lopulta laitoskirteeseen, josta pääsin eroon vuosi sitten. Ja mun vaihtoehdoksi jäi kaiken jälkeen selviytyminen. Oon yrittäny itteni tappaa, mut tässä ollaan. Ei auta muu kun jaksaa, tsemiä.
Mulla oli n kuukausi aivan kamalaa-kun menetin sulhoni.Sitten helpotti.Aion ottaa päivän kerrallaan-jos joku mukava,fiksu,asiallinen,minusta tykkäävä tulee elämääni,niin en aio torjua.Aika ei ratkaise.
Kova on tarinasi ja elämäsi, mutta et ole ainoa. Tällainen on enenenmään kuin yleistä tänä päivänä. Sittenkin voi saada menneisyyden haavat sillai umpeen ja hoidettua että pystyy elämään hyvän elämän. Sinulla on vielä jokin tehtävä päällä ja kova elmäkin on kuin korkeakoulu siihen. Kun itse on paljon kokenut ja siitä selvinnyt voi auttaa ja tukea toisia.
Toivottavasti saat hyvän kuuntelija ja voit tarvita ammatillistakin terapiaa.
Ei tämä monellkaan helppoa ole, mutta elämä eletään. Sitten saamme mennä taivaallisenn kotiimme.