onko suru

nykyään aliarvioitu tunne? Raivoaminen riitely, haukkuminen ja loukkaaminen tuntuu olevan in. Tunteeko kukaan enää surua? Puhdasta, mustan puhuvaa, kaiken nielevää surua'? Onko suru epämuodikasta tässä kostonhimoisessa maailmassa? Vuosien jälkeen erehdyin käymään vanhoissa maisemissa. Missä asuimme, missä vietimme vapaa-aaikaamme, missä vietin onnellisimmat hetket elämästäni. Minä rakastn sitä ihmistä, annoin elämäni ja hän heitti sen pois kuin roskan. Miksi en riittänyt? Olit hyvä mies ja vielä parempi isä. En osaa vihata, vaikka hänet itse jätin. Hän jätti minut jo kauan ennen sitä. Olit hyvä näyttelemään.
Olen nähnyt miehen silmissä tuskaa kun kohtaamme. Minä jäin yksin pärjäilemään lasten kanssa, silti olen selvinnyt, enkä edes ymmärrä miten. Mies halusi puhua, vaikka erosta on jo aikaa. Jos vain voisi tedä toisin ja palata ajassa takaisin. Sanoisin toisin, tekisin toisin jos vain tietäisin mitä.
Joskus vaan toinen sanoo yhteisen valan irti ja ihmisistä, tärkeimmästä mitä ihmisellä voi olla eri perhe, tulee taakka.
"saatan seppeleen mä laskea ja lähtä jatkamaan"... kuten laulussa sanotaan. Toivon sinulle rauhaa sydämeesi.
082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


suru on surtava. kirjoitti:

nykyään aliarvioitu tunne? Raivoaminen riitely, haukkuminen ja loukkaaminen tuntuu olevan in. Tunteeko kukaan enää surua? Puhdasta, mustan puhuvaa, kaiken nielevää surua'? Onko suru epämuodikasta tässä kostonhimoisessa maailmassa? Vuosien jälkeen erehdyin käymään vanhoissa maisemissa. Missä asuimme, missä vietimme vapaa-aaikaamme, missä vietin onnellisimmat hetket elämästäni. Minä rakastn sitä ihmistä, annoin elämäni ja hän heitti sen pois kuin roskan. Miksi en riittänyt? Olit hyvä mies ja vielä parempi isä. En osaa vihata, vaikka hänet itse jätin. Hän jätti minut jo kauan ennen sitä. Olit hyvä näyttelemään.
Olen nähnyt miehen silmissä tuskaa kun kohtaamme. Minä jäin yksin pärjäilemään lasten kanssa, silti olen selvinnyt, enkä edes ymmärrä miten. Mies halusi puhua, vaikka erosta on jo aikaa. Jos vain voisi tedä toisin ja palata ajassa takaisin. Sanoisin toisin, tekisin toisin jos vain tietäisin mitä.
Joskus vaan toinen sanoo yhteisen valan irti ja ihmisistä, tärkeimmästä mitä ihmisellä voi olla eri perhe, tulee taakka.
"saatan seppeleen mä laskea ja lähtä jatkamaan"... kuten laulussa sanotaan. Toivon sinulle rauhaa sydämeesi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu