Pakko on jonnekkin näitä tunteita ja ajatuksia purkaa... Toivottavasti täältä löytyisi edes YKSI kunnon kuuntelija jolla olisi varteenotettavia neuvoja. Tämä juttu on kyllä sekava mutta yritän selittää parhaani mukaan. Enkä ole mikään teini, vaikka tämä kaikki varmasti kuulostaa aika omituiselta ja "lapselliselta"..
Eli...
Rakastuin nykyiseen ukkooni muutamia vuosia sitten ja siitä se juttumme sitten alkoikin. Ihastuimme ja tutustuimme pitkän puhelin-vaiheen jälkeen. Sitten aloimme seurustella. Nyt yhteistä taivalta on koossa 2-3 vuotta ja ongelmat ovat elämääkin suuremmat... Ensimmäinen seurusteluvuotemme oli aivan paratiisia. Olimme ihmeen paljon yhdessä, ja yhteinen aikamme oli herkkua. Emme riidelleet juuri koskaan. Sitten alamäki alkoi. Nyt meillä menee todella huonosti ja tuntuu kuin en tuntisi koko ihmistä enää. Kaikki on niin sekavaa ja outoa. Itken itseni uneen useipina iltoina. Tästä ei tunnu olevan ulospääsyä, muuten kuin ero...
Mutta...
olen riippuvainen hänestä. Hän on ainoa sosiaalinen suhteeni. Kavereita ei ole enää yhtäkään. Vaikka olen rehellinen ja luotettava ihminen, ihmiset vain tuntuvat kaikkoavan luotani. Rakastan häntä ja hän vain on 90% minun elämästäni... Tuntuu että olen sekoamassa. En jaksaisi enää tätä tilannetta. Itsemurhakin on muhinut jo vuosia mielessäni. (tähän liittyy kyllä paljon muutakin kuin ongelmat poikaystäväni
kanssa, mm. masennus ja yksinäisyys, koulutusrasitus, perheongelmat...)
Poikaystäväni muutti täksi kesäksi äitinsä luo lappiin. Emme ole siis juuri olleet yhdessä. Hänellä ei ole juuri haluja nähdä, vaikka sanoo kyllä rakastavansa yms. Joudun vaatimalla vaatimaan että näkisimme. Meille hän ei yksinkertaisesti halua tulla. Ajatuskin siitä ahdistaa häntä ja toinen suuri ongelma on, että hän "pelkää" isääni. Poikaystäväni kärsii jonkinlaisesta ahdistuneisuushäiriöstä. Hän ahdistuu yleisillä paikoilla ja pelkää sosiaalisia tilanteita ja vieraita ihmisiä. Hän ei juuri edes tunne isääni, vaikka olemme olleet pitkään yhdessä. Hän välttelee muutenkin perhettäni ja mahdollisia juhlia, joissa joutuisi tekemisiin esim. sukulaisteni kanssa. En jaksa tällaista yksipuolista hommaa, missä minä joudun aina menemään hänen luokseen tms.
Olemme myös hyvin erilaisia. Minä olen aina halunnut olla aika paljon yhdessä kun taas poikaystäväni ei paljon seuraani kaipaa. Kesäkuun alusta alkaen hän on viettänyt yhteensä kuukauden äitinsä luona 500 kilometrin päässä minusta. Tällä viikolla hän tuli sitten käymään minua katsomassa. Tänään hän sanoi sydäntäni riipien suoraan ettei halua olla kanssani, vaan haluaa mennä kotiinsa löhöämään ja pelaamaan tietokoneella. Samalla hän ehdotti myös taukoa.(?!) Yleensä oman rakkaan kanssa ollaan mieluiten koko maailmassa. Mutta tämä tapaus on erilainen.
Seksissä on myös ongelmia... Hän on itsekäs sängyssä eikä tuota minulle nautintoa juuri koskaan esim. suuseksillä. Hän ei ole ollenkaan kiinnostunut MINUN alapäästäni. Hän ei koskaan esim. koskettele minua. Itselleen hän kyllä vaatii nautintoa, mutta olen pannut stopin päälle kun minulle ei kuulu mitään nautintoa. Otin tämänkin asian esille ensimmäistä kertaa koko suhteemme aikana ja hän sanoi että se oli hyvä asia. Ensin hän lupaili kaikenlaista, mutta ne taisivat olla liian suuria sanoja, sillä muutosta ei ole kuulunut...
Ja vielä lisää... Hän ei koskaan ota minua kainaloon, halli, halaile tai suutele. Siis yleistä hellyyttä. Aina kun olemme kahdestaan, meitä voisi luulla siskoksi ja veljeksi. Olen maininnut asiasta lukemattomia kertoja mutta mikään ei auta!! En kestä...
Ostoksilla tai missä vain ollessamme hän tiuskii, huutaa ja valittaa joka asiasta. Jollain tavalla alistun hänen alleen ja pelkään esittää omia mielipiteitäni. Jos suutun hänelle jostain mitä hän on tehnyt, hän kääntää taitavasti minun suuttumukseni omaksi vihakseen. Ei merkkiäkään anteeksipyynnöistä. Lopulta MINÄ olen se joka pyytelee anteeksi.
Kaikki on vain niin vaikeaa hänen kanssaan. Haluaisin elää normaalia mukavaa elämää hänen kanssaan kuten joskus alkuaikoina. En enää tunne häntä. Hän on vain joku törkeä, ajattelematon ja inhottava ihminen joka saa minut itkemään. Hän ei vaivaa päätään "meidän ongelmilla" vaan hänestä niitä ei edes ole. Minä vain niin rakastan häntä. Tässä minä itken ja kirjoitan tätä.
PÄÄNI HALKEAA...
Auttakaa joku tai sanokaa joku valon sana. Ei asiattomuuksia, kiitos.
P.S. Mistä voi löytää apua masennukseen?
Kiitos:)
Eli...
Rakastuin nykyiseen ukkooni muutamia vuosia sitten ja siitä se juttumme sitten alkoikin. Ihastuimme ja tutustuimme pitkän puhelin-vaiheen jälkeen. Sitten aloimme seurustella. Nyt yhteistä taivalta on koossa 2-3 vuotta ja ongelmat ovat elämääkin suuremmat... Ensimmäinen seurusteluvuotemme oli aivan paratiisia. Olimme ihmeen paljon yhdessä, ja yhteinen aikamme oli herkkua. Emme riidelleet juuri koskaan. Sitten alamäki alkoi. Nyt meillä menee todella huonosti ja tuntuu kuin en tuntisi koko ihmistä enää. Kaikki on niin sekavaa ja outoa. Itken itseni uneen useipina iltoina. Tästä ei tunnu olevan ulospääsyä, muuten kuin ero...
Mutta...
olen riippuvainen hänestä. Hän on ainoa sosiaalinen suhteeni. Kavereita ei ole enää yhtäkään. Vaikka olen rehellinen ja luotettava ihminen, ihmiset vain tuntuvat kaikkoavan luotani. Rakastan häntä ja hän vain on 90% minun elämästäni... Tuntuu että olen sekoamassa. En jaksaisi enää tätä tilannetta. Itsemurhakin on muhinut jo vuosia mielessäni. (tähän liittyy kyllä paljon muutakin kuin ongelmat poikaystäväni
kanssa, mm. masennus ja yksinäisyys, koulutusrasitus, perheongelmat...)
Poikaystäväni muutti täksi kesäksi äitinsä luo lappiin. Emme ole siis juuri olleet yhdessä. Hänellä ei ole juuri haluja nähdä, vaikka sanoo kyllä rakastavansa yms. Joudun vaatimalla vaatimaan että näkisimme. Meille hän ei yksinkertaisesti halua tulla. Ajatuskin siitä ahdistaa häntä ja toinen suuri ongelma on, että hän "pelkää" isääni. Poikaystäväni kärsii jonkinlaisesta ahdistuneisuushäiriöstä. Hän ahdistuu yleisillä paikoilla ja pelkää sosiaalisia tilanteita ja vieraita ihmisiä. Hän ei juuri edes tunne isääni, vaikka olemme olleet pitkään yhdessä. Hän välttelee muutenkin perhettäni ja mahdollisia juhlia, joissa joutuisi tekemisiin esim. sukulaisteni kanssa. En jaksa tällaista yksipuolista hommaa, missä minä joudun aina menemään hänen luokseen tms.
Olemme myös hyvin erilaisia. Minä olen aina halunnut olla aika paljon yhdessä kun taas poikaystäväni ei paljon seuraani kaipaa. Kesäkuun alusta alkaen hän on viettänyt yhteensä kuukauden äitinsä luona 500 kilometrin päässä minusta. Tällä viikolla hän tuli sitten käymään minua katsomassa. Tänään hän sanoi sydäntäni riipien suoraan ettei halua olla kanssani, vaan haluaa mennä kotiinsa löhöämään ja pelaamaan tietokoneella. Samalla hän ehdotti myös taukoa.(?!) Yleensä oman rakkaan kanssa ollaan mieluiten koko maailmassa. Mutta tämä tapaus on erilainen.
Seksissä on myös ongelmia... Hän on itsekäs sängyssä eikä tuota minulle nautintoa juuri koskaan esim. suuseksillä. Hän ei ole ollenkaan kiinnostunut MINUN alapäästäni. Hän ei koskaan esim. koskettele minua. Itselleen hän kyllä vaatii nautintoa, mutta olen pannut stopin päälle kun minulle ei kuulu mitään nautintoa. Otin tämänkin asian esille ensimmäistä kertaa koko suhteemme aikana ja hän sanoi että se oli hyvä asia. Ensin hän lupaili kaikenlaista, mutta ne taisivat olla liian suuria sanoja, sillä muutosta ei ole kuulunut...
Ja vielä lisää... Hän ei koskaan ota minua kainaloon, halli, halaile tai suutele. Siis yleistä hellyyttä. Aina kun olemme kahdestaan, meitä voisi luulla siskoksi ja veljeksi. Olen maininnut asiasta lukemattomia kertoja mutta mikään ei auta!! En kestä...
Ostoksilla tai missä vain ollessamme hän tiuskii, huutaa ja valittaa joka asiasta. Jollain tavalla alistun hänen alleen ja pelkään esittää omia mielipiteitäni. Jos suutun hänelle jostain mitä hän on tehnyt, hän kääntää taitavasti minun suuttumukseni omaksi vihakseen. Ei merkkiäkään anteeksipyynnöistä. Lopulta MINÄ olen se joka pyytelee anteeksi.
Kaikki on vain niin vaikeaa hänen kanssaan. Haluaisin elää normaalia mukavaa elämää hänen kanssaan kuten joskus alkuaikoina. En enää tunne häntä. Hän on vain joku törkeä, ajattelematon ja inhottava ihminen joka saa minut itkemään. Hän ei vaivaa päätään "meidän ongelmilla" vaan hänestä niitä ei edes ole. Minä vain niin rakastan häntä. Tässä minä itken ja kirjoitan tätä.
PÄÄNI HALKEAA...
Auttakaa joku tai sanokaa joku valon sana. Ei asiattomuuksia, kiitos.
P.S. Mistä voi löytää apua masennukseen?
Kiitos:)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ottamatta muuhun asiaan kantaa halusin kommentoida tuota kun kerroit että riidellessä asia kääntyykin niin että vika onkin sinussa.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä pian 12 vuotta ja meillä on ajoittain tuo sama ongelma. Kun siis otan jonkun asian esille joka minua vaivaa, niin pian se olenkin minä jossa on vika. En tajua miten mieheni sen tekee mutta näin siinä vain käy.
Yleensä riidat menevätkin niin että minä en suutu, enkä huuda vaan keskustelen rauhallisesti ja pidän kaikki langat käsissäni kun mies päästelee sammakoita suustaan. Jos minäkin käyttäytyisin kuten hän, olisimme tolkuttomassa ilmiriidassa.
Asia pysyy siis hallinnassa niin kauan kun minä jaksan pysyä rauhallisena enkä anna tunteilleni valtaa.
Joskus väsyn siihen että minun pitää aina olla se "aikuinen" jolla on tilanne hallinnassa koko ajan ja joka ei suotta loukkaa toista sanoillaan ja turhaa kiukuttele.
Asiassa ei olisikaan mitään ongelmaa jos minäkin joskus saisin päästää höyryjä ulos ilman pelkoa siitä että hän lähtee pois tilanteesta, tai tilanne muuten karkaa käsistä.
Väkivaltainen mieheni ei ole mutta lähtee herkästi riitatilanteessa kävelemään ja jättää minut yksin ikävien tunteideni kanssa.
Paitsi, että mieheni voi kadota kapakkaan riehuttuaan ensin huutaen ja tönien, kun ei osaa puhua asioista. Siinä sitten hoidan yksin pienet lapset ja kannan vastuun kodista joskus useammankin päivän. Kuulema kaikki olisi hyvin, jos en riitelisi. Katsotaan kauanko tätä jaksaa.
Taitaa olla aika yleinen tapa miehillä reagoida
ongelmien ja ristiriitojen ratkomiseen, vaietaan
ja poistutaan tai aletaan syytellä eria asiasta
vaimoa. Jossain vaiheessa huomaa, että asiahan
on kääntynyt päälaelleen tai puhutaankin jostain
aivan muusta, pienestä arkiasiasta tingataan.
Isoista asioista ei puhuta. Näin myös meillä !
Mitähän tuohon voisi sanoa...ikävä tarina...mutta ehkei hän ole sinulle se oikea ihminen kuitenkaan...hanki harrastus ja yritä tavata uusia ihmisiä...ennen kaikkea päästä irti hänestä...ei hän ole sinun arvoisesi jos käyttäytyy noin...ja apua masennukseen löytynee ihan terveysasemalta...
Paitsi minä olen mies ja naiseni käy Lapin sijasta baarissa. Soitin vähän aikaa sitten kriisikeskukseen. Sieltä neuvovat eteenpäin. Numero on 10023, eteen suunta jos soitat kännykällä. Parisuhdeterapiaa ja psykiatrivisiittejä suosittelevat. Viisainta kai.
Voi hyvä ystävä. Surullista että suhteenne on mennyt tuohon pisteeseen. Nyt kuitenkin sinun itse on huolehdittava itsestäsi ja yritettävä miettiä mikä parisuhteessanne on mennyt poskelleen.
Ilmiselvästi poikaystäväsi ei enää välitä suhteestanne eikä myöskään rakkaus näytä enää siltä mitä se on ehkä ollut. Elämä menee joskus näin. Ehkä on kuitenkin parempi että jo tässä vaiheessa muutokset tapahtuu, koska nythän se asian oikea laita ja hänen luonteensa paljastui.
- Mieti jos teillä olisi lapsi.
Paha juttu että olet niin riippuvainen hänestä, mutta se johtuu juuri siitä mitä kerroit. Olet "jättänyt" kaverisi ja ystäväpiirisi seurustelun alettua. Näin käy usein. Siksi täytyy sanoa, että alkää hyvä siskot jättäkö niitä likkakavereitanne ja ystäviänne vaikka mitä elämässä tapahtuisi, koska YSTÄVÄT ovat kultaakin kalliimpia koko elämän varrella. Puhun kokemuksesta ja ystävieni kokemuksista.
Ihminen joka jättäytyy vain sen rakkautensa pariin sitten tulee tällaisia ongelmia ja suhde kenties lakkaa, olet niin yksin kuin vai voi olla. On aikamoinen kynnys lähteä keskustelemaan yhtäkkiä ystävien kanssa tämmöisessä tapauksessa, mut sitkäkin voi yrittää. Toivottavasti sinulla on jokunen ystävä johon olet pitänyt yhteyttä. Tai sukulaisia.
Tärkeintä olisi että saat puhua jonkun kanssa tunteistasi. Kai teillä on yhteisiä ystäviä.
Tuo itsekkyys seksielämässä on usein välinpitämättömuuden merkki. Jos toinen todella välittää ja rakastaa hän huomioi sinut myös sangyssä, eikä ajattele vaan itseään. Vaikuttaa kyllä vähän oudolta tuo muukin hänen käyttäytymisensä. Helliminen ja haalaminen kuuluu rakkauteen ja välittämiseen. Luulenpa että hän ei siitä paljoakaan muutu (ikää en tiedä, mutta elämä opettaa jos itse on halukas ja avoin) Mieti, jos teidän seksielämänne on tällaista koko loppuelämän. Ei hyvältä näytä. Anteeksi jos tuntuu pahalta, mutta nyt varmaan huomaat miten julmaa kaikki voi olla.
Ennnen kaikkea sun täytyy olla vahva ja ylpeä itsestäsi. Pärjäät aivan varmasti, kun teet itsellesi selväksi mitä haluat elämältä ja onko tuo poikaystäväsi todellinen luonne ja elämäntapa juuri sitä mitä haluat.
Mielestäni ansaitset parempaa ja varmasti saat sitä.
Ensi töiksesi mene ja aloita jokin uusi harrastus, niin saat ajatuksesi muualle hetkeksi ja älä soittele hänen peräänsä vaan suunittele omaa elämääsi ja ota yhteyttä mahdollisiin ystäviisi. Jos poikaystäväsi hellisi ja huomioisi sinua, sanoisin että anna ajan kulua ja katso jos hän palaa jne. , mutta hänen luonteenpiirteensä mitä kerroit ovat todella itsekkäitä sekä muutenkin hiukan ongelmia näyttää olevan ja niillä ei onnea rakenneta.
On kyllä tuossa yläpuolella naisen kommentti hyvinkin tyhjentävä.
Tsemppiä kaikille sateisesta säästä huolimatta :o)
Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiville on omat sivut mm. www.pelokkaat.net ja www.tukiasema.net
Kaverisi kannattaisi käydä siellä katsastamassa tilannetta. voithan kurkata itsekin muiden kokemuksia.
Tällainen suhde kyllä kannattaa katkaista vaikka se kipeää tekisikin. Jälkeenpäin huomaa kun on päässyt tilanteesta, miten aurinko taas lämmittää. Suomi on täynnä vapaita miehiä ja varmasti myös sinulle löytyy juuri se oikea.
Tarinasi oli koskettava ja samalla puhutteleva.
Kuin ote omasta elämästä. Kuulostat vain hieman nuoremmalta, mutta näyttää olevan samanlaista ikään katsomatta. Olen piristänyt itseäni jollain uudella harrastuksella ja matkailu sukulaisten luokse, on yksi hyväksi koettu asia. Pois koti nurkista murehtimasta.
Ja jos vaan saat rohkeutta ja voimaa itsestäsi niin, pois semmoinen kaveri.
Elämä voi olla liian lyhyt tuhlattavaksi, semmoisen ihmisen rinnalla kulkemiseen joka ei aidosti välitä.
Niin sitä laulussakin sanotaan, että sydänsurut vaivaa hetken verran vaan ja sitten helpottaa.
Kaikkea hyvää sinulle ja Aurinkoisempia päiviä.