petri paavola: raiskauksne uhri

Raiskauksen uhri

Aborttia puolustetaan myös raiskaustapauksien takia. Raiskauksen takia raskaaksi tuleminen ei kuitenkaan oikeuta tekemään aborttia. Perustelen kantani muutaman seikan kautta.

Raiskaus on äärimmäisen hirvittävä rikos, jota ei saa missään nimessä yhtään vähätellä mutta raiskaus on pienempi rikos kuin ihmisen surmaaminen. Raiskauksen uhri on joutunut kokemaan kovan kärsimyksen, mutta se ei saisi oikeuttaa viattoman pienen ihmisen surmaamista.

Ymmärrän raiskauksen uhria ja hänen tuntemuksiaan. En kuitenkaan hyväksy ja kannata aborttia tällaisessakaan tapauksessa. Raiskauksen uhri voi synnyttää lapsen, jolle taattaisiin hyvä adoptio-koti. Tällaisessa tapauksessa olisi eettisesti oikein synnyttää lapsi ja jos ei voi raiskauksen jättämien traumojen takia itse pitää lasta, niin lapsen voisi luovuttaa adoptoitavaksi. On paljon aviopareja, jotka eivät voi saada biologisesti omia lapsia. Adoptio olisi kaikkein paras ratkaisu tällaisessa tapauksessa. Adoptio myös päättäisi pahan kierteen ja antaisi lapselle mahdollisuuden elämään ja lapsettomille pareille mahdollisuuden saada lapsen jota he kaipaavat ja jota he rakastaisivat yli kaiken.
11180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hirvittävän naivi kirjoitus. Vaikeavammaisille lapsille tuskin löytyy kotia, vaan hän saa "vihanneksena" maata laitoksessa koko ikänsä. KKai tiedät että insesti tapauksista syntyy joskus tällaisia lapsia, kun raiskaajana on oma isä.
Myös AIDS:ia sairastavat saattavat syyllistyä raiskaukseen, puhumattakaan muista vakavista sairauksista jotka viaton lapsi voi periä.
>Adoptio olisi kaikkein paras ratkaisu.....Mihin??? Siihenkö että tämä raiskattu kaipaisisi tervettä elossa olevaa lastaan ja kenties masentuisi työkyvyttömäksi.
Et taida olla äiti kun et tiedä mitään äidin tunteista. Etkä myöskään ole kokenut
raiskausta tai lapsen menetystä. Ajattelet asiaa lapsen lailla.
Entäpä jos lapsi syntyisi valtaväestä poikkeavan värisenä rasistiseen maahan.
Lapsiko vain kylmästi viskattaisiin johonkin samanrotuiseen perheeseen.
Siinäkin tapauksessa raiskattu miettisi yöt ja päivät, päivät ja yöt, lastansa.
Adoptio on ratkaisu vain silloin kun on kyse täysin aivokuolleesta ja tunteettomasta naisesta. Adoptio ei päätä mitään pahan kierrettä, sillä siitä se vasta alkaa. Tutkihan asiaa tarkasi, tietoa ja materiaalia on saatavissa yllin kyllin.

Äänestä

Paavola sanoo mitä sanoo. Hänen juttunsa ovat lähinnä traagisia.

Äänestä
  • Tämä aloittaja tuo jatkuvasti näitä Paavolan sekopäisiä juttuja. Alkaa epäilyttämään onko hänellä oma lehmä ojassa.
    En ole lukenut vielä yhtäkään Paavolan kirjoitusta joka olisi lähelläkään täyspäisen ajattelua.
    Näihin ei kannata ottaa tämän enempää kantaa.

    Äänestä

Noin kuin aloittaja voi kirjoittaa vain mies.
Kun hänetkin häväistäisiin raiskaamalla, pahimmassa tapauksessa jopa joukkoraiskauksella, saattaisi olla toinen ääni kellossa.
Nainen joutuisi kantamaan yhdeksän kuukautta rakaajansa/raiskaajiensa lasta. Siitä olisi lähes mahdotonta selviytyä.

Äänestä

Jossakin paavolan jutussa oli, että hänen ohjeitaan ei voi ymmärtää ellei ole saanut pyhää henkeä.

Olen samaa mieltä että vain mies voi sanoa noin raiskauksen uhrille,mutta myäs päivi räsänen ja veli saarikalle pakpttavat raiskatun synnyttämään.

Äänestä

Olen itsekin uhri. Ymmärrän hyvin kirjoituksesi ja ajattelen aivan samoin. Äidintunteet voittavat pahan vallan.

Äänestä

Kiitos sulle uhri Jumalan tahdon esille tuomisesta.

Äänestä

Petri puoltaa raiskauksen tuotetta vauvaa.

Äänestä
  • tämä on siä samaa amerk. juttua että legimitiivisen raiskauksen uhri voi estää hedeämöittymisen

    Äänestä

Raiskaus on äärimmäisen hirvittävä rikos, jota ei saa missään nimessä yhtään vähätellä mutta raiskaus on pienempi rikos kuin ihmisen surmaaminen. Raiskauksen uhri on joutunut kokemaan kovan kärsimyksen, mutta se ei saisi oikeuttaa viattoman pienen ihmisen surmaamista.

Nyt petri paavola kyllä laittaa omia aivoituksia Jumalan suuhun.
On se rikos ei siinä, ja uhri kärsii, mutta syvyyttä en voi sanoa.

Toisaalta Jumala voi ja tuntee myös naisen sielun kuten miehen.
Nyt Jumala sanoo että on mahdollista että raiskaaja ottaa tytön vaimoksi.
ei tietenkään, jos kyseessä on omaveri, eri insesti.

Ja Jumala on tehnyt naisen sielun ja tietää mikä on hyvää ja mikä ei ole hyvää.

Jos on siis "Raiskaus on äärimmäisen hirvittävä rikos, jota ei saa missään nimessä yhtään vähätellä"

Silloin Jumala antaisi uhrille vielä lisää taakkaa ja tuskaa?
no kenties aloittaja, nyt taasen kysyis mitä se vaimo on mieltä.

Äänestä

TAAS KERRAN PETRI PAAVOLA on niin oikealla tiellä seuraten Jeesusta että voi vain kiitellä Herra. Jos tapat niin sinut tulis tulla tapetuxi opetaa Raamattu! mitä kylvät sen myöskin niittät arborttiasiassa. piste.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


28 kirjoitti:

Raiskauksen uhri

Aborttia puolustetaan myös raiskaustapauksien takia. Raiskauksen takia raskaaksi tuleminen ei kuitenkaan oikeuta tekemään aborttia. Perustelen kantani muutaman seikan kautta.

Raiskaus on äärimmäisen hirvittävä rikos, jota ei saa missään nimessä yhtään vähätellä mutta raiskaus on pienempi rikos kuin ihmisen surmaaminen. Raiskauksen uhri on joutunut kokemaan kovan kärsimyksen, mutta se ei saisi oikeuttaa viattoman pienen ihmisen surmaamista.

Ymmärrän raiskauksen uhria ja hänen tuntemuksiaan. En kuitenkaan hyväksy ja kannata aborttia tällaisessakaan tapauksessa. Raiskauksen uhri voi synnyttää lapsen, jolle taattaisiin hyvä adoptio-koti. Tällaisessa tapauksessa olisi eettisesti oikein synnyttää lapsi ja jos ei voi raiskauksen jättämien traumojen takia itse pitää lasta, niin lapsen voisi luovuttaa adoptoitavaksi. On paljon aviopareja, jotka eivät voi saada biologisesti omia lapsia. Adoptio olisi kaikkein paras ratkaisu tällaisessa tapauksessa. Adoptio myös päättäisi pahan kierteen ja antaisi lapselle mahdollisuuden elämään ja lapsettomille pareille mahdollisuuden saada lapsen jota he kaipaavat ja jota he rakastaisivat yli kaiken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu