Implantin poisto ja rasvansiirtto

Nyt on muutama päivä siitä, kun kapseloitunut silikoni implantti poistettiin minulta. Kovettunut se kyllä oli.. Ei se kovastikkaan kipuillut, mutta sen poisto oli mielestäni oikea ratkaisu. En halunnut uutta implanttia enkä ajatusta, tulisiko uutta kapselia. Leikkaukset kuitenkin ovat aina rasittavia ja riskitekijöitä on. ja Vie aina aikansa palautua takaiasin harrastusten pariin. Nytkin kaksi viikkoa on hiljaiseloa ja hissuttelu. Ainakin näin alkuun hankaloittaa arkea.

Kotona olo on väsynyttä ja pientä pistelevää kipua. Ei tosin koko ajan kun olen syönnyt vielä tulehduskipullääkettä, ettei tulehdusta tulisi.

Minulle siirrettiin samalla ylävatsalta omaa rasvaa, poistetun implantin tilalle.
Nyt näyttää rinta kauniin muotoiselta. Kaikki rasva ei varmaankaan pysy rinnassa. Joten ehkä täytyy siirtää lisää.

Olo on kuin panssaripuvun sisällä. Tukihousut ja tukevat rintaliivit kuristavat ja pitävät ryhtiä. Vatsa on hieman kyllä turvoksissa, josta johtuen tuntuu kireys.

Onko jotain hyviä hoito-ohjeita, miten rasvansiirron jälkeen alkuvaiheessa kannattaa toimia. Saihhan tietysti myös ohjeita kotiin lähtiessä.
Miten te olette hoitaneeet itseänne? Kiitos jos joku vastaisi.
On täällä kyllä noita muitakin ketjuja ja niissä olevia kokemuksia lueskellut ...

Niin kovasti toivoisin, erttei kaikkii rasva vain sulaisi pois..
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Eri kokoiset kirjoitti:

Nyt on muutama päivä siitä, kun kapseloitunut silikoni implantti poistettiin minulta. Kovettunut se kyllä oli.. Ei se kovastikkaan kipuillut, mutta sen poisto oli mielestäni oikea ratkaisu. En halunnut uutta implanttia enkä ajatusta, tulisiko uutta kapselia. Leikkaukset kuitenkin ovat aina rasittavia ja riskitekijöitä on. ja Vie aina aikansa palautua takaiasin harrastusten pariin. Nytkin kaksi viikkoa on hiljaiseloa ja hissuttelu. Ainakin näin alkuun hankaloittaa arkea.

Kotona olo on väsynyttä ja pientä pistelevää kipua. Ei tosin koko ajan kun olen syönnyt vielä tulehduskipullääkettä, ettei tulehdusta tulisi.

Minulle siirrettiin samalla ylävatsalta omaa rasvaa, poistetun implantin tilalle.
Nyt näyttää rinta kauniin muotoiselta. Kaikki rasva ei varmaankaan pysy rinnassa. Joten ehkä täytyy siirtää lisää.

Olo on kuin panssaripuvun sisällä. Tukihousut ja tukevat rintaliivit kuristavat ja pitävät ryhtiä. Vatsa on hieman kyllä turvoksissa, josta johtuen tuntuu kireys.

Onko jotain hyviä hoito-ohjeita, miten rasvansiirron jälkeen alkuvaiheessa kannattaa toimia. Saihhan tietysti myös ohjeita kotiin lähtiessä.
Miten te olette hoitaneeet itseänne? Kiitos jos joku vastaisi.
On täällä kyllä noita muitakin ketjuja ja niissä olevia kokemuksia lueskellut ...

Niin kovasti toivoisin, erttei kaikkii rasva vain sulaisi pois..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu