Mieheni järkytti minut täysin, kun puhuimme parisuhteemme tulevaisuu-
desta. Kerroin, että minusta olisi hienoa, jos vielä 15 tai 20 vuoden jäl-
keenkin voisimme osoittaa toisillemme välittämistä, istua iltaa yhdes-
sä, kävellä käsi kädessä, Hän sanoi, että hänestä olisi jotenkin outoa ja
jopa vastenmielistä, että 50-kymppisenä enää istuttaisi iltaa tai millään
muullakaan tavoin osoitettaisi kiintymystä tai hellyyttä. Vanha akka kun on
jo rupsahtanut ja tylsäksi muuttunut. Että eiköhän vaan koiteta jotenkin
sietää toisiamme ja pysytellä mahdollisimman paljon omissa oloissamme.
Olin niin loukkaantunut kommentin kyynisyydestä ja ilkeydestä, että en saanut
sanottua mitään, Luulin tuntevani mieheni, en taidakaan tuntea.
En tiedä, miten tästä eteenpäin, on ihan tyhjä olo.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä taas nähdään, että puhuminen on suhteelle tuhoisaa.
Minä opin jo suhteen alkumetreillä 30 vuotta sitten, että turpa pidetään kiinni ja hymyillään.
Minä jättäisin tollasen miehen heti ja alkaisin etsiä uutta miestä. Älä siis tuhlaa aikaasi enempää siihen mieheen vaan heitä verkot vesille.
AP: mulle nainen sanoi samat asiat. Aika jäätävää meininkiä.