Selibaatissa elävien homojen

Näissä asioissa pitää uskoutua rippi-isälleen. Kirkolla on kosolti armon välineitä tarjolla, mutta kirkko ei ole mielenterveyden hoitopaikka.

nimenomaan on mielenterveyden hoitopaikka niille, jotka menevät naimisiin kirkossa. Avioliitto koskettaa paitsi paria itseään ja heidän pappiaan, niin myös yhteisöä laajemminkin.

Samalla tavalla myös homot tarvitsevat tukea elämäänsä. Kun tukea ei kuitenkaan anneta samassa muodossa kuin heteroille, niin aivan kohtuullista on odottaa että sitä annetaan jossain muussa yhtä tehokkaassa muodossa.

Koska kirkko haluaa ohjata myös maallistuneita ja ei-kristittyjäkin homoja selibaattiseen elämäntapaan, niin välttämätöntä olisi myös osoittaa millaista onnellinen selibaattielämä on! Muuten ihmiset vain ajattelevat, että katolilaisuus tai kristinusko kokonaisuudessaan ajaa ihmisiä yksinäisyyteen ja epäterveelliseen elämään.

Mielestäni on myös kohtuutonta vierittää kaikkea rippi-isien ja homojen yksin kannettavaksi. Rakkaus on ihmissuhde asia, ja vaikka rippi-isä ehkä välittääkin seurakuntalaisista enemmän kuin vaikkapa reseptejä kirjoittava lääkäri potilaistaan, niin ei se rakkaus perhettä korvaa.

Niin katolisen kirkon papit, munkit ja nunnat elävät kaikki selibaatissa, olivat he sitten heteroja tai homoja.

Pääkaupunkiseudulla kokoontuu kristityille seksuaalivähemmistöjen edustajille tarkoitettu vertaistukiryhmä, jossa tiedän ainakin ennen olleen mukana katolilaisiakin. Tämä ei tietenkään ole vastaus siihen, mitä katolinen kirkko tarjoaa, mutta toteamus kuitenkin.

Minäkin toivoisin katoliselta kirkolta hieman enemmän toimintamuotoja, joskin ymmärrän tällaisen minihiippakunnan ongelmat kaikenlaisten toiveiden toteuttamisessa. Meidän seurakuntalaisten pitäisi toki itse olla aktiivisia ja osa onkin. Itsekin olen yrittänyt olla jonkin verran aktiivinen ja haluaisin olla enemmänkin, mutta mieluiten jonkin uuden omannäköisen toiminnan parissa. Toistaiseksi olen tyydyttänyt tarpeitani myös internetin kautta eli osallistunut mm. muutamiin kansainvälisiin keskusteluihin ja nettiprojekteihin.

En oikein ymmärrä nykyajan ajattelumallia. Kautta aikojen osa ihmisistä elänyt naimattomina. Aiemmin kutsuttiin vanhoiksipiioiksi naisia, jotka eivät päässeet naimisiin. Näitä naimattomia tätejä oli joka suvussa. He todella elivät yksin ja täyttivät vapaa-aikansa kirkon toiminnassa, harrastuksissa ja sukulaisten ja ystävien kera. Nykyisin on vielä kaikki mahdollisuudet matkustaa.

Mikä vika on tässä perinteisessä elämänmallissa? Nyt on seksistä tehty elämänehto kuten ruuasta. Jo koulussa taotaan lasten päähän, että jokaisella on oikeus omansalaiseen seksiin ja lapset kuvittelevat, että tämä on nyt jokin asia joka heidän on pakko saada kokea. Onko tämä lisännyt ihmisten onnellisuutta? En usko. Uskon, että katolinen opetus, jossa seksi kuuluu vain avioliittoon, on todella ihmiselle hyvä. Ne, jotka ovat yksin irrottakoot ajatuksensa seksistä. Elämä on täynnä kaikkea kiinnostavaa.

Maailmassa on aika paljon ihmisiä, jotka eivät voi avioitua rakastamansa ihmisen kanssa puhumattakaan ihmisistä, joista ei omasta halusta huolimatta tule vanhempia eikä isovanhempia. Miksi ihmeessä homoja pitäisi tässä asiassa kohdella jonain erityisryhmänä?

Tämänkaltaiset vastoinkäymiset elämässä eivät aiheuta masennusta muille kuin niille, joilla muitenkin on taipumus masentua. Ihmiselle, jotka ylipäätään eivät voi hyväksyä elämäänsä tai maailmaa, jossa elävät, sellaisena kuin se on. Siitähän masennuksessa on kyse. Masennuksesta paranee ainoastaan muuttamalla omia asenteita - ei maailmaa tai muita ihmisiä. Tämä sama perusjuttu se on vastassa ei-uskonollisissa ja ei-katolisissa terapioissakin. Erilaista apuahan asenneongelmiin on tarjolla runsaastikin, jos masentunut sitä vain oikeasti haluaa.

Ihmiset, joilla ei ole taipumusta masentua, eivät kauaa jaksaa murehtia kokemiaan vastoinkäymisiä. He löytävät aina jotain uutta tai muuta sisältöä elämäänsä. Katolinen kirkko taitaa tarjota isonkin repertuaarin vaihtoehtoisia elämäntapoja perhe-elämälle. Ihan oma valinta on niin kuin katolilaisuuskin. Yksi hyvä vaihtoehto on kasvaa aikuiseksi ja tehdä omat valintansa kyselemättä muilta lupia. Ja kestää elämän vastoinkäymiset kuvittelematta niitä kirkon tai muiden ulkopuolisten tahojen aiheuttamiksi.

Masentuminen on oma vika, ei toimenpiteitä... ei näin.

Katolinen kirkko nyt on kautta aikojen keskittynyt tuomitsemiseen ja erilaisten ihmisten eliminoimiseen (juutalaiset, homot pakanat). Ei sieltä kannata apua hakea, riittää kun hokee "ave mariaa" ja tekee kuten kirkko haluaa!!

Mielenkiintoinen keskusteluketju.... olen katolinen ja kuulun tuohon joidenkin tuomitsemaan vähemmistöön, elän onnellisessa parisuhteesa, joskaan en Suomessa. En oikein ymmärrä, miksi seksuaalisuudesta pitää tehdä niin kauhea meteli, varsinkin siellä Suomessa. Täällä kotiseurakunnassani varmaan kaikki tietävät asian kohdallani, että olen suomalainen ja elän parisuhteessa toisen samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, mutta se ei ole ollut mitenkään minua poissulkeva tekijä seurakunnan toiminnoista. Esim. kuorossa tiedän, että en ole yksin, taidetaan monesti olla jopa enemmistö. Hyvää Helatorstaita!

Tämä asia riippuu ihan tapauksesta, kenestä satutaan puhumaan. Toki aivan tavalliselle ihmiselle voidaan korostaa, että hänen osansa on yksinäisyys ja hän saa jäädä masentumaan, jos hän itse tyytyy kohtaloonsa.

Totuus on tietenkin, että tämä pätee vain niin sanotun tiukkapipoisen katolilaisuuden maissa, kuten Irlannissa, Puolassa ja Saksassa, mutta kyllä sielläkin monet katolilaiset homot elävät parisuhteessa ja ovat silti arvostettuja yhteisönsä jäseniä.

Toisaalta jos otamme esimerkiksi Kirkon hierarkisen yläpään, meille valkenee hyvin pian, että aivan paavista alkaen, kardinaaleissa ja muissa korkea-arvoisissa piispoissa on miehiä, joilla on virastaan huolimatta läheinen miesystävä, joka jakaa heidän yksityisen elämänsä vuosikymmenestä toiseen.

Eihän tästä ole kuin muutama vuosikymmen, kun Roomalaiskatolisen kirkon paavina oli mies, jonka homous oli aika hyvin tiedetty jo ennen virkaan asettamista. On perin valitettavaa, että hänestä ja hänen miesystävästään on myöhemmin kirjoitettu huonoon sävyyn, vaikka kukaan ei ole ollut todistamassa heidän yksityiselämäänsä.

Suomalaiset katolilaiset eivät tietenkään näistä asioista tiedä yhtään mitään, sillä heillä on yleisenä sisään rakennettuna ominaisuutena luterialainen tietämättömyys ja hämmästyttävän vilpitön sinisilmäisyys.

Haluan vielä korostaa, ettei ole tietenkään keneltäkään mitään etuja otettu pois, jos esimerkiksi piispalla on pitkäaikainen miespuolinen rakastaja. Asia on kuitenkin otettava kriittiseen tarkasteluun, jos kyseinen piispa pitää tulenkatkuisia saarnoja, joissa hän tuomitsee homot suuriksi syntisiksi, vaikka hän itse on aivan samassa asemassa.