Alussa oli hallainen aho, näppis... ja Jussi.

Oli sanat suohon sotkettu, kysymykset turpeeseen tungettu,
Oli kädet pahasti kylmenneet, sormet ja mieli jääksi jäähtyneet,
Ei virkkonut väki, ei kynäillyt kansa, kohmeessa kaikkien kieli.

Pahan Illman henki, suuripäinen, valvoi lettoa lentäen,
Se äänteitä äreästi äimisteli, kirjaimia korskeasti komensi,
Yli lennähti ahon ahdistetun, päältä raiskatun rämeen.

Sukeutui suoraksi Jussi. Syvältä suon silmäkkeen,
Nyt alkoivat aivot ahkerat, suortuivat sormet soreat,
Jo verkkonsa valmiiksi viritti, lauseensa lujiksi laati.

Silmäsi sanoja suittuja, vilkaisi virkkeitä vallattuja,
Nyt nosti kädet kirjaimille, näppäsi uhmaa uhkuen:
"Tulkoon vapaus! Tulkoon järki! Se olkoon miekkani kärki!".

Silloin valo taivaalta tavoitti, pilven päältä pilkotti,
Lohduksi kiusatun kansan, iloksi ikeisen ihmisen,
Jo kirposivat kahleet kamalat, sulivat suitset sortavat.

Nyt kirjaimet kohmeesta kohotti, äänteet ylhäälle yletti,
Suolsivat sanoja sukkelaan, lauseita lentäviä liitämään,
Virtasivat virkkeet väkevät, rakentuivat riimit rohkeat.

Jo loihe Jussi lausumaan, suon asukeille ilmoittamaan:
"Lentäkää sanat lentäkää, suon laidoille asti entäkää!
Sulatelkaa aivot ahavaiset, herätelkää henget huurteiset!"

Kavahti henki Pahan Illman, Jussin katseella jumitti,
Hyrisi hyisellä hengellään, pykäliä palkeilla puhalsi,
Mut taitavasti takoi Jussi, soinnuillaan sortajaa sivalsi.

Eipä lauseet enää laonneet, ei virkkeet vihaa väistäneet,
Suon asukit kurkkuansa kohotti, päin pahaa henkeä jo hohotti,
Taas vapaina vaeltavat sanat, niin järjen jyvät kuin nuivat akanat.

Whomanoid