Läheisriippuvuus

Hyvä. Samaa mieltä! Mun mieheni on läheisriippuvainen ja se on niin himputin rasittavaa,

Sukulaisten kanssa on hauskaa ja mukavaa, ja rakkaita ihmisiä tapaa mielellään usein. Se ei tarkoita että sukulaisten tarttis tietää kaikki yksityisasiat tai vaikuttaa päätöksiini mitenkään. Elän itsenäisesti ja nautin rakkaitten ihmisten seurasta niin usein kun itse haluan

Vai että läheisriippuvainen, jos on joka päivä suvun kanssa tekemisissä? Olisi aika monella silloin tämä psykiatrian diagnoosi... Eiköhän läheisriippuvuuteen tarvita ihan hiukan jotain enemmän...

No tuskinpa se on niin mustavalkoista. Joku voi olla parhaita ystäviä serkkunsa kanssa ja nähdä siksi joka päivä? Onko siinä jotain sairasta? Se, että näkee sukuaan paljon (itse en kyllä lukeudu heihin), ei tarkoita, ettei päättäisi omista asioistaan itse, tai että jakaisi kaikki asiat heidän kanssaan.

Tässä keskustelussa nähdäkseni on kyse suvusta laajemassa mittakaavassa, kuin yhdestä serkkutytöstä.

Jaa, no mutta silti.. minusta voi silti olla joka päivä sukulaisten kanssa tekemisissä (vaikken itse kyllä ole) olemematta sairas.

Riipuuvuus ja alistuneisuus sukuun tuntuvat olevan varsi yleisiä tietyillä paikkakunnilla.
Komppaan alkuperäistä kirjoittajaa, että se on todellakin sairasta.
Jokaisella on ja pitäisi olla oma henkilökohtainen elämänsä, jonka hän itse määrittelee - EI suku eikä perhe.

kaikista kauheimpia sukulaisia on jotka syyttelee vielä vanhana jostain lapsuudessa sattuneista nahinoista, ja ihan tosissaan, ei viis vuotias ole vielä sellainen, joka osais olla vaikka leikissä niin ettei jotain sattus..minusta se on jotain taantumaa lapsen tasolle..aina lapsena tehtiin kolttosia välillä ja naurettiin sille jos vaikka jotain kaatumisiakin sattu eli lapsi on lapsi ja aikuisena ei voi kaivaa sellaisia juttuja enää esiin, jos normaali..

Jokaisen aikuisen tulisi ymmärtää olevansa itsenäinen ihminen, joka ei ole sen enempää perheestään kuin suvustaankaan riippuvainen.

Kerran se vain kirpaisee, kun ottaa omaa tilaa, eikä elä muiden vaatimusten mukaan.

Suku voi olla hyvä tukiverkosto tai sitten se pahin painajainen.

"Suku voi olla hyvä tukiverkosto tai sitten se pahin painajainen. "

Juuri näin se on!

Itse ajattelen niin että suku on tärkeä mutta kyllä niin pitäisi ajatella että lapsuuden kodissa ollaan kasvamassa ja kun sieltä lähdetään perustetaan kaveruus ystävyys parisuhteet ym jonkun muun kuin perheenjäsenten kanssa. Tottakai lapsuuden perheeseen isään ja äitiin pidetään yhteyttä ja kyläillään ja autetaan jos on tarvis mutta jos koko elämäsi pyörii niin että haaveilet siitä että muuttaisit taas sisariesi tai vanhempiesi kanssa yhteen on se nurinkurista ja sairasta. Sama jos kokoajan roikut jossain sukulaisessa piinaten häntä viesteillä ja tekemällä tikusta asiaa. Sinun kuuluu elää elämääsi ja katsoa sinne suuntaan missä niitä sukulaisia ei ole ja hakea seurasi sieltä. Omasta mielestäni on myös sairasta jos tytär on pakkomielteisen kiinni äidissään ja kertoo hänelle kaikki mahdolliset asiat tai poika isässään yms. Itsellä on paljon sellaisia asioita joita en kotona kerro todellakaan eikä ne kuulu sinne. Minulla on läheisiä yrittänyt asettaa minua johonkin liekaan että minun pitäisi elää heidän mukaansa vastailla kysymyksiin ja olla jossain liekassa enkä todellakaan ole siihen ikinä suostunut. Minut on leimattu hankalaksi ihmiseksi kun elän omaa elämääni. Kenenkään ei todellakaan kuulu olla suvun kanssa kokoajan jokapäivä tekemisissä se ei todellakaan ole normaalia.