Vastuullinen media uutisoi rikollisten taustat

Olen Huuskon kanssa täysin eri mieltä siitä, pitääkö rikollisten taustoja kertoa. Aina pitää. Maailmallakin, jos suomalainen tekee vakavan rikoksen, koko maailma kirjoittaa minkä maalainen tämä rikollinen on ja niin pitääkin.

Lisäksi kaikenlainen avoimuus tulee olla suhteellisen sopeutumisen ja rikollisuuden suhteen, jotta olemme perillä, mitkä kansallisuudet ja kulttuurit sopeutuu mihinkin. Nykypäivän poliittinen peittely näissä monikultttuuriin liittyvissä asioissa on pelkurimaista, epärehellistä ja vaarallista politiikkaa.

Tämä kaikki on terveellistä turvallisuusajattelua ja sillä pystytään estämään rikollisuuden leviämistä, pitämään pahat teot vähemmissä.

Kulttuurien vastakkainasettelu haalimalla järjettömästi tutkimatta kultturien erillaisuutta toisten maaperille johtaa sotiin suurella todennäköisyydellä. Ihmisestä ei ole tullut rauhan kyyhkyä, vaikka ollaan 2000-luvulla. ne ovat vain numeroita, ihmiskehitys on toinen asia. Ikävästi on käynyt aina aiemminkin. Nykyään olisi syytä tiedostaa nämä asiat jo eli tarkka ja varovainen politiikka pelastaa maailman.
667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hyysärikökkömedia haluaa salata sen laajassa tiedossa olevan seikan että kulttuurit eivät ole samanarvoisia. Jos meillä suomessa ovat keskeisiä arvoja työnteko, itse pärjääminen ,tasa-arvo ja henkilökohtaisen koskemattomuuden kunnioittaminen, niin maailmasta löytyy kulttuureja, joissa nämä arvot tulevat jossain kaukana listan häntäpäässä.

Kysymys kuuluukin: Kuka teki päätöksen monikulttuurisesta Suomesta, koska ja millä perusten? En muista aiheen olleen tapetilla juuri lainkaan missään vaaleissa. Kun Suomeen roudataan tarpeeksi näitä rappiokulttuurien saastuttamia aineksia, omat arvomme ja itsetietoisuutemme saattavat hämärtyä, etenkin hyysäripaskamediapravdojen toitottaessa päivästä toiseen multikultin ihanuutta. Veriset etniset mellakat ovat todellisuutta kaikkialla, missä islamistit ovat saaneet jalansijaa ja kohta varmaan meilläkin. Silti mamujen rikoksista halutaan vaieta ja mamuttaa aina vain lisää. Tänne ei pitäisi ottaa ainuttakaan mamua, joka ei ole valmis elämään arvojemme ja lakiemme mukaisesti. Ja rangaistuksia tulisi koventaa tuntuvasti, raiskaajat voisi steriloida ja murhaajat teloittaa.

Äänestä
  • Ei vika ole kultuureissa. Eihän siinä olisi mitään jos sieltä tulisi vain vieraita ajatuksia, vaatteita ja ruokia vaan kun sieltä tulee vieraita geenejä, jotka lisäksi ovat meitä väkivaltaisempia, impulsiivisempia ja tyhmempiä.

    Äänestä

kuka on huusko?

Äänestä

Maailmahalaaja punaviherläinen päätoimittaja joka tuhosi laadukkaan ja puolueettoman journalistisen median, Uuden Suomen.

Äänestä

Sitä niität mitä kylvät.

2000-.luvun hallitukset ovat onnistuneet saada rasimin nousuun maassamme.

Joitakin erityismainintoja voisi ihan henkilötasollakin kertoa.

Äänestä

Niimpä just. Näin äkistään luulisi, että Suomen hallituksen ja eduskunnan pitäisi
ensisijassa ajaa Suomen kansalaisten etuja. Millähän konstilla niitä siitä voisi muistuttaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Folio Mulder kirjoitti:

Olen Huuskon kanssa täysin eri mieltä siitä, pitääkö rikollisten taustoja kertoa. Aina pitää. Maailmallakin, jos suomalainen tekee vakavan rikoksen, koko maailma kirjoittaa minkä maalainen tämä rikollinen on ja niin pitääkin.

Lisäksi kaikenlainen avoimuus tulee olla suhteellisen sopeutumisen ja rikollisuuden suhteen, jotta olemme perillä, mitkä kansallisuudet ja kulttuurit sopeutuu mihinkin. Nykypäivän poliittinen peittely näissä monikultttuuriin liittyvissä asioissa on pelkurimaista, epärehellistä ja vaarallista politiikkaa.

Tämä kaikki on terveellistä turvallisuusajattelua ja sillä pystytään estämään rikollisuuden leviämistä, pitämään pahat teot vähemmissä.

Kulttuurien vastakkainasettelu haalimalla järjettömästi tutkimatta kultturien erillaisuutta toisten maaperille johtaa sotiin suurella todennäköisyydellä. Ihmisestä ei ole tullut rauhan kyyhkyä, vaikka ollaan 2000-luvulla. ne ovat vain numeroita, ihmiskehitys on toinen asia. Ikävästi on käynyt aina aiemminkin. Nykyään olisi syytä tiedostaa nämä asiat jo eli tarkka ja varovainen politiikka pelastaa maailman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu