Ikäerosta

Eipä kuulu mulle, aikuiset tehköön mitä haluaa. Olkoon tai olkoon olematta, mitä se muille kuuluu tai ole multa pois.

Luultavasti olettaisin, että siinä on vanhempi ja lapsi ja jos tietäisin että ei ole, niin saattaisin nostaa vähän kulmia, mutta ei kuulu minulle, eikä kiinnostakaan. Itse pidän kyllä vähän nuoremmista miehistä, mutta 15 vuotta on kyllä jo aika paljon, olen 43.

Miehelle sopivan ikäinen puoliso on oma ikä jaettuna kahdella plus 7, eli 20-vuotiaalle 17-vuotias, 40-vuotiaalle 27-vuotias, 60-vuotiaalle 37 jne.

Ikäeroista onkin ehkä ihan hyvä keskustella, koska se tuntuu olevan aihe, joka aina jaksaa kiinnostaa. Ja jokaisella on mielipide :)

Mä en katso ikää kieroon, siis mun täytyy sanoa, että tosi moni "ikäeropari" on jotenkin samanhenkisiä silti, ettei mulle tule oikein se ikäero mieleen. Että nään sen kyllä, mutta pariskunta on niin pariskunta kun olla ja voi, ja en jotenkin meinaa tajuta sitä, että ikäeroa saattaa silti olla paljonkin, yli 15 vuottakin, jopa yli 20 vuotta. Joillain ketä olen tuntenut, myös synkkaa vaan niin hyvin, että en mä ihmettele ollenkaan että he on yhdessä. Aikuisia siis kaikki, etä ylittäneet täysi-ikäisyyden ja ei siis mitään lapsennäköisiä ne nuoremmatkaan: ei tule mitenkään siis mitään tunnetta siitä, ettei tuo nyt jotenkin "sopisi".

Mutta myönnän että kaksi kertaa olen nähnyt pariskunnan jota olen todella katsonut että WTF. Eihän asia minulle kuulu ja on oikein hävettänyt omat ajatukset, mutta ne ihmiset ovat olleet kuin maasta ja kuusta. Ei vaateet tai ikä, vaan siis jotenkin... No, toinen näistä oli semmoinen pari, missä nainen oli todella kaunis, siisti, hyvä kroppainen ja edustava kaikinpuolin. Ei yllivedetty meikkimissi, vaan siis tiedätte mitä tarkoitan. Tasapainoisen näköinen paitsi että keskimääräistä kauniimpi....
Ja mies, kuin hernemaan hirviö, iästä en tosiaan osaa sanoa, hiukset olivat hatsatukka likainen rasvaletti, vaatteet en tiedä mistä roskiksesta se oli käynyt ne penkomassa ja todella, täytyy myöntää, että tuli mieleen, että tuon miehen täytyy olla todella mukava...
Silloinen mieheni, joka ei myöskään kyllä kuulu kaikkein helpoiten säikähtäviin oli myös hetken hiljaa kunnes kääntyi minuun, tajusi että ajattelen aivan samaa, ja kysyi että mitä helev... onks toi nainen ton miehen kanssa...?
Mutta pari ne selkeästi oli, lapsiakin oli kaksi. Että ainakaan sinkut palstan miesten arviot siitä, ettei hemmetin ruma, huolimaton ja luuserin näköinen mies voisi saada sairaan kaunista, siistiä ja edustavaa naista, ei pidä paikkaansa. Paremmin en osaa sitä kuvailla. Ja tosiaan en tyyppejä tunne, mutta jos enää kauempana toisistaan voisi olla, niin en tiedä miten. No, ehkä se mies olisi voinut olla täysi pultsari.
Nainen oli noin 30-vuotias.

En tietenkään sen enempää sitä ajatellut, en tuomitse enkä mitään, itelleenhän ottaa, ja se mies tosiaan voi olla vaikka miten mukava tai mitä vaan, mutta en ala esittämään tekopyhää, ettei koskaan mikään ihmetyttäisi. Ikäerot vaan sinällään ei kuulu yleensä niihin ihmetyksen aiheisiin.

Saatan vähän kummastella, mutta en tuomitse. En vaan itse voisi seurustella itseäni 15 vuotta vanhemman kanssa.

Eikös sosiaalisesti hyväksytty "ikäero" ole oma ikä jaettuna kahdella plus kahdeksan.

Ilmiönä voi ärsyttää, mutta tapaamani parit ei.

Se huvittaa kun pareista toisinaan näkee että jos olisivat samanikäisiä, eivät missään nimessä olisi kiinnostuneet toisistaan. Lisäksi se on ällistyttävää kun joissain ikäerosuhteissa nuorempi nainen ihailee miestään! Olen myös tavannut parin jossa nainen ujosteli miestään, suhtautui tähän kuin opettajaan tai rehtoriin.

Ylläoleva koskee pareja joissa mies on vanhempi, sillä en tunne puumapariskuntia.

Sellainen piirre tulee vielä mieleen, että jos nainen hyppää naimisissa olevan miehen kelkkaan, alkaa tää nainen tavallaan harrastaa perhe-elämää (usein pukeutuu arvokas rouva-tyyliin vaikka ikä alkaisi kakkosella). "Normaaleissa" suhteissahan perhe ja yhteiselämä rakennetaan yhdessä (opiskellaan, mennään töihin, ostetaan auto, saadaan lapsia, ostetaan talo), näissä ikäerotapauksissa nainen tulee mukaan valmiisiin kulisseihin, joutuen saman tien ottamaan perheenäidin roolin ilman siihen kasvamista. Esimerkiksi perheystävät ovat hillittyjä nelikymppisiä mutta kaikki naisen omat kaverit ovat vappuisin ja vähän muulloinkin haalarit päällä nakit silmillä ja vieras kulta kainalossa.

En katso kieroon, kukin ottaa sellaisen, joka miellyttää, iästä riippumatta. Tietty, mä vähän naureskelin työkaverin ex:n silloista, joka on nuorempi kuin mä ja otti n. 30 vuotta vanhemman ukon. Itse kun en sellaista vaivoikseni ota, kun niillä tahtoo olla sen verran jäykät asenteet 6-kymppisillä, etten mä jaksais. Muuta taida enää olla jäykkänäkään :P

Olin aiemmin sitä mieltä, ettei ikäerolla ole merkitystä. Seurusteltuani nyt viisikymppisenä useamman vuoden kuusikymppisen miehen kanssa olen alkanut tulla toisiin ajatuksiin. Hän suhtautuu elämään niinkuin se olisi jo takanapäin, minä taas - monistakin elämäni viimeaikaisista tapahtumista johtuen - näen elämäni vasta nyt oikein alkavan.
Sovittamaton ristiriita?

Olen eronut. Elin neljännes vuosisataa miehen kanssa, joka oli minua noin seitsemän vuottta vanhempi. Muetenkin luonteeltaan hän oli ikäistään vanheman oloinen, joten kontrasti oli varmaankin 15 vuotta.
Nyt ajattelen että jos vielä alan parisuhteeseen, niin kaverin on oltava melko lailla itseni ikäinen: korkeintaan viisi vuotta nuorempi tai vanhempi. Olen 56 vuotta ja jo monet 60-vuotaat näyttävät jo liian ukkomaisilta.