Ihastustako?

Roseanne1234

En nyt tiedä kuuluuko ihan tälle palstalle ja en kaipaa tähän sitten mitään ilkeyksiä vastaukseksi! Tätä on vaikeaa aloittaa, mutta yrittäkääs pysyä kärryillä.

Elän avoliitossa mieheni kanssa ja kuten useissa parisuhteissa, myös meidän, löytyy huonojakin päiviä. Mieheni paras ystävä käy meillä erittäin usein ja on hänestä myös minulle tullut ystävä, soittelemme toisillemme (olemme mieheni kanssa päässeet sen mustasukkaisuusvaiheen ohi) ja olen käynyt hänen luonaan myös yksin, olemme mm. tehneet sopimuksen, että autan häntä siivoamisessa ja hän tarjoaa joskus koko illan minulle.

Noh aina välillä etenkin humalassa hän alkaa flirttailemaan ihan suoraankin, muttei koskaan mieheni ollessa paikalla. Aluksi flirttailin itsekin ajatellen sen olevan viatonta, mutta oma intoni loppui, kun tajusin hänen olevan tosissaan ja yrittävän saada mukaansa. Baarissakin monta kertaa jos kaveriporukalla olen, hän erottaa minut ystävistäni ja vie johonkin rauhalliseen paikkaan juttelemaan. Ennen valomerkkiä tulee aina kysymys, että lähtisin jatkoille hänen luokseen ja aina koitan saada ujutettua edes yhden ystävistäni mukaan. Tästä ei ole ilahtunut.

Meillä ollessaan selvinpäin hän käyttäytyy muuten normaalisti, mutta hänellä on tapana jäädä tuijottamaan minua ja eräs ystäväni kerran mainitsikin asiasta minulle kahden kesken. "Eihän se saanu silmiään irti susta" ......

Kertokaa joku fiksu, että onko nämä merkkejä siitä, että hän olisi kiinnostunut minusta, parhaan ystävänsä avopuolisosta, ehkä jopa ihastunut? Vai yrittääkö vain päästä ns. pukille? Tai sitten reagoin turhaan jos kyse ei olekaan mistään vakavasta? Ahdistaa tämä ja monta kertaa olen peloissani suuttunut hänelle...

127

7619

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 9+8

      Kerro miehellesi tuosta ja lopeta yhteydenpito tähän kaveriin. Kukaan ei tiedä, mitä hän aikoo, mutta jos vokottelee hyvän ystävänsä puolisoa jatkoille mukaansa, niin hän ei ole hyvä tyyppi. Hän ei ansaitse miehesi ystävyyttä eikä sinua tai sinun palveluksiasi. Älä mieti häntä enää. Taidat olla itsekin ihastumassa, koska mietit, mitä hän oikeasti tuntee sinua kohtaan. Tällä ei pitäisi olla mitään väliä sinulle. Nyt äkkiä välit poikki tuohon tyyppiin, niin voit vielä pelastaa suhteesi!

      • KaveriniTietokoneeni

        NO NIIMPÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!

        "Kerro miehellesi tuosta ja lopeta yhteydenpito tähän kaveriin."

        TÄHÄN KAVERIIN. Eli tähän kyseiseen SUOMI24 "kaveriin"

        Ei täällä ole ketään joka sinusta Roseanne1234 aidosti välittää, kunhan aikamme kuluksi pastaa jauhamme.

        Välittävätkö läheisesi sinusta? Vai välittääkö randomit internetissä sinusta jota emme edes tunne?


      • Niinkö ?
        KaveriniTietokoneeni kirjoitti:

        NO NIIMPÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!

        "Kerro miehellesi tuosta ja lopeta yhteydenpito tähän kaveriin."

        TÄHÄN KAVERIIN. Eli tähän kyseiseen SUOMI24 "kaveriin"

        Ei täällä ole ketään joka sinusta Roseanne1234 aidosti välittää, kunhan aikamme kuluksi pastaa jauhamme.

        Välittävätkö läheisesi sinusta? Vai välittääkö randomit internetissä sinusta jota emme edes tunne?

        Ja sitten ?


      • blabla blaaah

        Eihän se suhde ole karilla, mitä pelastettavaa on..? ehkä tuo on nyt ylireagointia et välit poikki..? miehet nyt tykkää kokeilla saako ne naisen nalkkiin, oli kaverin tahi ei. Jos ne saa sänkyyn yhtä suurella todennäköisyydella ne lemppaa muijjan kun haluaa vakavampaakin. Ehkä aloittajan kannattaa vain viilentää välit asiallisesti ja asialliseksi. Koska ystävä on kuitenkin yhteinen ja alunperin miehen. Jos välit poikki konsanaan häneen laitetaan niin eikös avopuoliso ole ihmeissään ja draama valmis. saattaa tulla syytöksiä taas siitä että olisi jotain tapahtunut mitä siis ei ole tapahtunut.


    • ...............

      No minun mielestä olet itse ihastunut hieman, mutta et halua sitä myöntää :) Sen vuoksi olet siis näkevinäsi hänessä ihastusta. En jotenkin usko, että hän baarissa käytöksellään yrittää vokotella. Tuo miksi ystävä on huomannut jotain, ehkä hän katsoo sinua pitempään? Mutta ei sen välttämättä tarvitse tarkoittaa mitään.

      • Paaaaaaskaa

        Höpöhöpö taidat itse olla joka naien hameelle pyrki lieru. Täysin selviä merkkejä molemmin puolin ja vielä enemmän miehen taholta, tosin tuskinpa ihan aihetta ottaen huomioon että nainen flirttailee takaisin eikä heti tee selväksi ettei käy ja jos miettiä täytyy onko kyseessä vakavaa vai pelkkää pano niin se kertonee aloittajan itresseistä myös melkoisesti tiedä sitten haluaako aloittaja vain nussai kaverin kanssa vai ihastuksen. Jokatapauksessa se kundi on kusipää tosin ymmärrettävää siinä tapauksessa jos todella on rakastunut toisaalta jos olis kyseessä kunnon mies niin kertoisi siitä ystävälleen ensin yrittämättä mnaisen pöksyihin.


      • .............
        Paaaaaaskaa kirjoitti:

        Höpöhöpö taidat itse olla joka naien hameelle pyrki lieru. Täysin selviä merkkejä molemmin puolin ja vielä enemmän miehen taholta, tosin tuskinpa ihan aihetta ottaen huomioon että nainen flirttailee takaisin eikä heti tee selväksi ettei käy ja jos miettiä täytyy onko kyseessä vakavaa vai pelkkää pano niin se kertonee aloittajan itresseistä myös melkoisesti tiedä sitten haluaako aloittaja vain nussai kaverin kanssa vai ihastuksen. Jokatapauksessa se kundi on kusipää tosin ymmärrettävää siinä tapauksessa jos todella on rakastunut toisaalta jos olis kyseessä kunnon mies niin kertoisi siitä ystävälleen ensin yrittämättä mnaisen pöksyihin.

        Ei, vaan monesti sitä kuvittelee päässään jonkun ihastuneen.

        Olen itse nainen ja kun olin sinkku, yksi mies käyttäytyi vähän tuolla vastaavalla tavalla. Kehui kauniiksikin. Kysyin häneltä sitten suoraan ja paljastin itse ihastuneeni, niin hän sanoi ettei ole mitään tunteita eikä intressejä seksiin tai vakavempaan, haluaa olla ystävä.

        Ajattelin vaan että sitä suuremmalla syyllä kun ap on varattu, mies haluaa vaan ehkä ystävyyttä liian epätoivoisesti. Kenties hänellä ei ole ns. omia kavereita paljoa tai pelkää jotenkin jäävänsä yksin.

        Mutta ap:lle paras neuvo: Puhu suoraan sille. Voi selvitä, että haluaakin vaan ystävyyttä. Ja jos ei halua, niin ehkä lopettaa yrittämisen siihen paikkaan.

        Mutta sen haluaisin sanoa että jos mies/nainen käyttäytyy kiinnostuneesti, ei se aina ole ihastusta. Kiinnostua voi ihmisistä missä elämäntilanteessa vaan ja se on vain tervettä.


    • 26

      ihastunut tai pukille. lopputulos sama. olisiko jotenkin parempi jos olisi ihastunut? heivaa sika helvettiin, jos et itse ole lehmä.

      • Vonka-mies

        Anna sille pimpsaa, niin sinulla ja miehelläsi on jatkossa yhteinen ystävä.


      • _Lizzy_

        testing. testaan mihin kohtaan ketjua vastukseni tulee.


      • Siirto-Henkki
        _Lizzy_ kirjoitti:

        testing. testaan mihin kohtaan ketjua vastukseni tulee.

        Hmm.Ehkäpä siihen missä ruusunpunaisia näkyjäkin nähdään.


      • Roseanne1234

        Tämä mieheni kaveri on muuttamassa toiselle puolelle Suomea töihin. Pari päivää sitten kuulin. Joten yhteydenpito muuttuu radikaalisti


      • Reteriikki
        Roseanne1234 kirjoitti:

        Tämä mieheni kaveri on muuttamassa toiselle puolelle Suomea töihin. Pari päivää sitten kuulin. Joten yhteydenpito muuttuu radikaalisti

        Luuletko tosiaan Roseanne, ettei sieltä toiselta puolen Suomea, löydy tarpeeksi paljon varattuja homssuja älytettäväksi??? Oletko kenties vähän naiivi?

        Kunnon haponkestävämata-asentaja haistaavitun vaikka ois 2 metriä multaa päällä.
        No on teistä naisista kuitenkin jonkinverran apua naidessa...
        Vastaus kysymykseesi: Persrakkautta kaikki tyynni!


    • pää pois pilvistä

      Taas yksi akka joka luulee itsestään liikoja.

    • Pekula

      Eihän tuossa mitään, ellette ole virallisesti avioliitossa, sitä ennen on kaikki vapaata riistaa puolin ja toisin. Virallinen liitto sitten muuttaa tilanteen.

      • mummohenkilö

        Samaa mieltä. avoliittoa ei lasketa varsinkaan jollei ole yhteisiä lapsia


      • Avomies

        Jaa että parisuhteessa saa pettää, muttei enää vihkivalojen jälkeen!?!?! Toivottavasti tuommonen idiootti kuolee yksin, petettynä ja jätettynä!!


      • Värjynen
        Avomies kirjoitti:

        Jaa että parisuhteessa saa pettää, muttei enää vihkivalojen jälkeen!?!?! Toivottavasti tuommonen idiootti kuolee yksin, petettynä ja jätettynä!!

        Hmm.Ensilumihan sataa kaikkinaisten jäännöstenkin ylle.


      • oihökgukhuyghlifyliy
        Avomies kirjoitti:

        Jaa että parisuhteessa saa pettää, muttei enää vihkivalojen jälkeen!?!?! Toivottavasti tuommonen idiootti kuolee yksin, petettynä ja jätettynä!!

        Pettää ei saa toista missään asiassa, se pitäisi olla selvä sinullekin. Onko se sitten avokin pettämistä, ellei hänelle ole mitään edes luvannut? Ja mistä joku kaveri voi tietää mitä joku avopari on toisilleen luvannut ja kuinka vakavasti.

        Sitten kun ollaan virallisesti liitossa, niin siihen kuuluu itsestään selvänä myös sitoutumisen lupaus, eli silloin myös muut tietävät, että pari on toistensa omaisuutta.
        Mikä tässä nyt on niin vaikeaa ymmärtää? Vai onko kansakoulu jäänyt kesken aikanaan?


      • Lupa pettää?
        oihökgukhuyghlifyliy kirjoitti:

        Pettää ei saa toista missään asiassa, se pitäisi olla selvä sinullekin. Onko se sitten avokin pettämistä, ellei hänelle ole mitään edes luvannut? Ja mistä joku kaveri voi tietää mitä joku avopari on toisilleen luvannut ja kuinka vakavasti.

        Sitten kun ollaan virallisesti liitossa, niin siihen kuuluu itsestään selvänä myös sitoutumisen lupaus, eli silloin myös muut tietävät, että pari on toistensa omaisuutta.
        Mikä tässä nyt on niin vaikeaa ymmärtää? Vai onko kansakoulu jäänyt kesken aikanaan?

        Sinulla on mielestäni aika omituinen käsitys, mitä parisuhteessa saa ja ei saa tehdä.. Jos ollaan sovittu, että seurustellaan (avoliitosta puhumattakaan), niin ei siinä enää erikseen mitään uskollisuuslupauksia tarvitse tehdä, vaan se on ihan itsestäänselvyys. Vaaditko itse ihan kirjallisen sopimuksen vai riittääkö suullinen?
        Avoimissa suhteissa sen sijaan sovitaan erikseen, että saa n*ssia muita ja tehdä mitä itse haluaa.

        Mielestäni seurustelusuhteessa ja avoliitossa pettäminen on ihan yhtä väärin kuin avioliitossa pettäminen. Avioliitossakaan puolisot eivät ole toistensa omaisuutta, vai miten sitten avioerot ovat mahdollisia vain toisen aloitteesta? Kun ollaan parisuhteessa niin ollaan parisuhteessa, mikään virallistaminen ei muuta suhteen käytännöllistä luonnetta.


    • että silleen

      "Baarissakin monta kertaa jos kaveriporukalla olen, hän erottaa minut ystävistäni ja vie johonkin rauhalliseen paikkaan juttelemaan. Ennen valomerkkiä tulee aina kysymys, että lähtisin jatkoille hänen luokseen ja aina koitan saada ujutettua edes yhden ystävistäni mukaan. Tästä ei ole ilahtunut."
      Tuota käyt siis miehesi ystävän kanssa baarissa, ja lähdet jatkoillekin ? Missäs miehes on silloin ?
      Suoraan sanottuna aika outo suhde, ei ole ihme että yksi yrittää päästä housuihis.

      • Roseanne1234

        En sanonut käyväni miehen kaverin kanssa vaan omieni. Jäi laittamatta selvennykseksi, että olemme siis sattuneet samaan baariin samana iltana, paikkakuntamme on pieni ja valinnanvaraa baareissa ei valitettavasti juuri ole.

        Ja vastaus toiseen: olen tasan yhden kerran lähtenyt jatkoille hänen luokseen, mutta mieheni oli silloin mukana. Mieheni ei juuri tykkää baareissa käydä joten käyn omien kavereideni kanssa silloin


    • saksmacinen

      Tottai se yrittää päästä pukille koeajamaan sinut
      Oli ihastunut tai ei niin sama lopputos siinä on
      Mitäs siinä sulla on menetettävää koita jos hyvä
      niin saat hyvää seksiä aina halutessasi

    • Hyvä kysymys

      Mutta jälleen kerran kysymys meni väärään osoitteeseen.

      Samalla järjellä täällä voitaisiin keskustella missä Roseanne sinun kadonnut kaukosäädin on.

      Ettei olisi joku suomi24 henkilöstön omatekemä aloitus. Miksi joku olisi noin tyhmä kuin tuo "Roseanne"?

    • Jännä elämä

      Anna palaa! Ei se käytöstä kulu. Pieni seikkailu on aina poikaa eli mukavaa

    • Onni hyvä parisuhde!

      Käyttäydypä asiallisesti ko. miestä kohtaan - jätä ehdotukset omaan arvoonsa - äläkä mieti tällaisia. Nauti rakkaastasi ja keskity häneen - älä jättäydy tämän "kaverin" kanssa kahden - niin vältyt ikäviltä tilanteilta!

    • ei enää tolkkua..

      Tuo on valitettavasti aika yleistä, mennään tai yritetään mennä kaverin tontille. Ihmettelen vaan että mikä kaveri se sellainen on. Ei kannata lähteä leikkiin jos haluat pitää nykyisen suhteesi oikealla tasolla. Tee selväksi sille toiselle tai pelisi on kohta loppu. Mikä ihmisiä riivaa?

      • enemmän tolkkua

        Kyllä tolkkua pitää olla ja nykysuhteet muutenkin pitäsi järkeistää koska jotku tunteilee ja tekee mitä sattuu.

        Selvä peli, selvät säännöt, mu**aa pi**uun, jne...

        Mikä siinä nyt niin vaikeaa joillekkin on?


    • ässähiha

      No voi huh huh... Olisko aika kasvaa aikuiseksi?

      • Roseanne1234

        äLÄ SITä minulta kysy, pentu!


    • NOVOT

      Ei Sinulla ole miestä, jos elät avoliitossa
      (mikä se muuten on sellainen "liitto",joka on AVO?)

      KOETAHAN SAADA ELÄMÄSI JÄRJESTYKSEEN, ENNENKUIN POIKAYSTÄVÄ SUUTTUU!!

      • Roseanne1234

        HAISTA SINÄ KAPSLOCK PELLE PASKA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


      • avomies=nainen?

        Kyllä sitä avomiestäkin voi mieheksi sanoa (vai onko se kenties nainen?), jos poikaystävä ei kuulosta hyvältä. Itse sanon avoani vielä poikaystäväksi, mutta tulee kyllä muuttumaan jossain vaiheessa, mikäli ollaan pitkäänkin yhdessä. Jos ollaan esim seurusteltu ja asuttu yhdessä vaikka 10 vuotta, niin tyttö-/poikaystävä kuulostaa aika kevyeltä.

        Avoliitto on liitto siinä missä muutkin, sen voi purkaa, mutta niin voi avioliitonkin. Ei niillä ole muuta eroa kuin juridiset seikat, joista osan saa eliminoitua avioehdolla.


    • !!!

      Hän on demoni!!!

      • Roseanne1234

        Millainen tikari autttaa ?!


    • Roseanne1234

      Voisiko tökätä alas parvekkeelta ?

      • pervo276894766

        Tykkääköhän Roseanne peppuseksistä?


    • voi hellanlettas

      mitä sä sitä meiltä kyselet, kysy siltä jätkältä? taidat olla vaan imarreltu, kun kuvittelet sen olevan ihastunut. pelaat vaarallista peliä!

    • vljhvjjhljhvljhvh

      Haluatko itse tätä miestä?

      Kyllä vai ei?

      Jos haluat, niin anna mennä. Ellet halua, niin sinulla ei ole minkäänlaista ongelmaa vaikka mies ajattelisi ja yrittäisi mitä tahansa.

      Tästä viestistäsi päätellen, sinua imartelee miehen huomio niin paljon että haluaisit päästä petiin.

      Toiseksi mieti tätä: Kyseinen mies ei omaa omaa tyttöystävää, ei ole tuonut tyttöjä kotiinsa viikonlopuiksi, eikä ole seurustellut pitkään aikaan, jos ollenkaan. Mies myös tietää että sinä nait poikaystävääsi, joten hän yrittää sinua tosissaan, yrittäen saada sinut itselleen. Hän yrittää helppoa, koska ei itse saa parempaa.

      Ehkä hän on ihan kiva kaveri, eli sinä ajattelet että voisit kerran tai pari naida hänen kanssaan kun teillä menee niin hyvin, mutta et haluaisi suhdetta hänen kanssaa. Kuitenkin tuo mies haluaa suhteen nimenomaan sinun kanssasi, koska tuo mies ei ole sellainen joka käyttäisi aikaansa yhden yön suhteisiin ja fuckbuddy suhteisiin. Sinä et oikeastaan kysy meiltä sitä että yrittääkö mies vikitellä sinua, koska tiedät sen itsekin. Sinä kysyt meiltä sitä että miten saisit tuolle miehelle taottua päähän sen ettei hän ala suhdetoiveilla, eli rakkaudentunteilla, vaarantamaan teidän salaista seksisuhdettanne. Se on se sinun ongelmasi.

      Siihen et saa vastausta kuin puhumalla miehen kanssa vakavasti ja sopimalla että teidän salainen panosuhde on täysin tunteeton hauskanpitoa varten varattu panosuhde jossa sinun rakkaudentunteet on varattu aina ja iankaikkisesti vain nykyiselle poikaystävällesi, eikä hänelle. Tee tuo asia hänelle selväksi ja ala nauttimaan kahdesta kunnon kyrvästä.

      Muista myös se että jos nykyinen poikaystäväsi saa sinut kiinni, on sinulla ainakin mies valmiina johon voit sen jälkeen sallia tunteet ja alkaa vakavan parisuhteen ja perheen perustamiset. Eli asia ei olisikaan niin huono, vaan parhaimmassa tapauksessa suorastaan sijoitus tulevaisuuteen.

    • whatever

      On Roseannen tyyli vähän muuttunut eilisestä... Ja itse kysymyksestä sanoisin, että en oo ikinä tyhmempää lukenut! Mitä sitä miettii, kuka on ihastunut, kun itellä on mies, jota rakastaa!! Höh!! Mulla menee muitten miesten tuijotukset kyllä ihan ohi, en niillä päätäni vaivaa edes! :DD Ainahan ne tietyn tyyppiset miehet yrittää ja niille ei mikään riitä. Kuka niistä piittaa edes :D Ettei vaan olis joku provo täällä taas satuilemassa :D

      • jaahas.

        Olet hyvin ristiriitainen.


    • sainwelt

      Kerro ukollesi että sinua on alkanut asia vaivaamaan. Sano että voit kuvitellakin, mutta ettet enää viitsi siksi niin bailata tämän seurassa. Ukkosi saa ottaa asian miten ottaa.

      • Mike2012

        Itse miettisin kaksi kertaa kertoisinko. Se on fiksua siinä mielessä, että miehesi saa tietää kaverisi luotettavuuden. Jos sitä tärkeämpää on ystävyyden säilyminen (epäluotettavan kanssa), älä kerro. Se ei ole mielestäni siis ihan yksiselitteisen selvää kannattaako kertoa. Ihastuksen voi silti "tappaa" pistämällä itse rajat touhulle ja sanomalla sen kaverille. Tällöin jää minimaaliset häiriöt. Edelleen häiritsee, missä se miehesi on?


    • leikit tulella

      On mahdollista, että keveri on ihastunut sinuun. Siksi sinun ei pitäisi viettää aikaa hänen kanssaan ja antaa ymmärtää hänellä olevan mahdollisuuksia sinuun. Kaveri haaskaa elämäänsä odottaessaan sinua, vaikka hänen pitäisi hakea vapaata naista. Jos olisit mies vastaavassa tilanteessa, niin sanoisin tämän saman. Olet itsekäs, etkä ajattele miten haaskaat lähimmäisesi elämää.

      Ihmettelen tosin, miten miehesi ei välitä teidän suhteestanne. Hänellä taitaa olla vastaavanlaista touhua meneillään.

    • pompootti

      Seuraavan kerran kun jatkoille lähtö ehdotuksia tulee, pistä koko juttu leikiksi!
      Et saa sotkea miehesi ja hänen kaverinsa välejä heittäytymällä yht´äkkiää tylyksi.
      Tosin miehesi kaveri ei ole ihan kunnon kaveri, jos hän tosiaankin yrittää vokotella sinua! Tyhmä jätkä se on!
      Älä rupea moiseen peliin! Ota vain nyt pikkuriikkisen välimatkaa ja pidä se!

    • Eemeli13

      Taidat olla osittain immarreltu, kun saat myönteistä huomiota, mutta ihan rehellisesti on sanottava, että kuvaamasi elämäntapa ei ole kyllä normaali parisuhde. Kuvaat kuin rutiinitilanteena ("monta kertaa"), että avomiehesi ystävä houkuttelee sinua valomerkin jälkeen luokseen. Missähän se sinun avomiehesi silloin luuraa? Neuvoksi sellainen, että ota ihan toisenlainen asenne ystävyyssuhteisiisi. Viinanhyöryinen valomerkkiörveltäminen on sellaista 18v touhua.

    • lkljio

      Miks täällä on aina jotain 'fiksuja' ihmisiä jotka tulee pätemään jotain paskaa? Antakaa toiste keskustella asiasta älkääkä tulko tänne taivastelemaan.

      • kuten sinäkin

        Sehän on nimenomaan keskusteluun osallistumista. Anna itse kaikkien keskustella omalla tavallaan.


      • lkljio
        kuten sinäkin kirjoitti:

        Sehän on nimenomaan keskusteluun osallistumista. Anna itse kaikkien keskustella omalla tavallaan.

        Keskusteluun voi tosiaan osallistua monella tapaa, mutta miksei keskustelun aloittajaa voi edes sen vertaa kunnioittaa ja pyhittää kutakin keskustelun palstaa sille omistetulle aihellle? Oli se sitten jonku mielestä kuinka tahansa idioottimaista tai turhaa jauhantaa. Kullakin on mielipiteensä, joo, mut miks pitää väkisin tulla kertomaan että ESIMERKIKSI "No voi huh huh... Olisko aika kasvaa aikuiseksi?", jos keskustelun aloittaja on nimenomaan kirjoittanut, että "en kaipaa tähän sitten mitään ilkeyksiä vastaukseksi! "

        En aio itse jatkaa tätä keskustelua enempää.


      • tylsät on väärässä
        lkljio kirjoitti:

        Keskusteluun voi tosiaan osallistua monella tapaa, mutta miksei keskustelun aloittajaa voi edes sen vertaa kunnioittaa ja pyhittää kutakin keskustelun palstaa sille omistetulle aihellle? Oli se sitten jonku mielestä kuinka tahansa idioottimaista tai turhaa jauhantaa. Kullakin on mielipiteensä, joo, mut miks pitää väkisin tulla kertomaan että ESIMERKIKSI "No voi huh huh... Olisko aika kasvaa aikuiseksi?", jos keskustelun aloittaja on nimenomaan kirjoittanut, että "en kaipaa tähän sitten mitään ilkeyksiä vastaukseksi! "

        En aio itse jatkaa tätä keskustelua enempää.

        Siinä taas nähtiin sinunlaisten "mahtavat" keskustelukyvyt.

        "En aio itse jatkaa tätä keskustelua enempää."

        Miksi itse et voi edes sen vertaa kunnioittaa niitä jotka asioista jotain ymmärtävät ja haukkuvat teidänlaisianne keskustelun lopettajia?


      • kljio
        tylsät on väärässä kirjoitti:

        Siinä taas nähtiin sinunlaisten "mahtavat" keskustelukyvyt.

        "En aio itse jatkaa tätä keskustelua enempää."

        Miksi itse et voi edes sen vertaa kunnioittaa niitä jotka asioista jotain ymmärtävät ja haukkuvat teidänlaisianne keskustelun lopettajia?

        Joo ajattelin että ilman sanomistakin porukka ymmärtää, että tälläsestä asiasta on turha täällä vängätä :D Joten SIKSI en aio jatkaa tätä keskustelua, koska se ei tänne kuulu. Pitääkö siitäkin siis nyt alkaa keskustelaan täällä, että miksi en jatka keskustelua enempää ja ala riidellä täällä turhan päiväsestä asiasta? Mitä ymmärtämistä se on, jos tulee tänne aukomaan päätään?

        PS: Itselläni tuskin ei ole yhtään sen mahtavammat keskutelukysyt kuin muillakaan :)


      • ei kovin mahtavat
        kljio kirjoitti:

        Joo ajattelin että ilman sanomistakin porukka ymmärtää, että tälläsestä asiasta on turha täällä vängätä :D Joten SIKSI en aio jatkaa tätä keskustelua, koska se ei tänne kuulu. Pitääkö siitäkin siis nyt alkaa keskustelaan täällä, että miksi en jatka keskustelua enempää ja ala riidellä täällä turhan päiväsestä asiasta? Mitä ymmärtämistä se on, jos tulee tänne aukomaan päätään?

        PS: Itselläni tuskin ei ole yhtään sen mahtavammat keskutelukysyt kuin muillakaan :)

        Alunperin juuri sinä olit se joka kannusti ihmisiä internet keskusteluun ja sitten yhtäkkiä se onkin täysin turhaa vänkäämistä.

        Minun mielestäni tämä oli täysin normaali keskustelu enkä halua ketään välttämättä syyllistää mutta taidat itse olla hieman negatiivinen.


      • lkljio
        ei kovin mahtavat kirjoitti:

        Alunperin juuri sinä olit se joka kannusti ihmisiä internet keskusteluun ja sitten yhtäkkiä se onkin täysin turhaa vänkäämistä.

        Minun mielestäni tämä oli täysin normaali keskustelu enkä halua ketään välttämättä syyllistää mutta taidat itse olla hieman negatiivinen.

        Siis selvennän nyt tästä vielä, että mielestäni tämä "minun" asiasta eli mielipiteestäni keskusteleminen on turhaa eli vänkäämistä ja siksi en siitä jaksaisi täällä palstalla enää keskustella, koska se ei ole tämän keskustelun aihe.


      • asia selvä
        lkljio kirjoitti:

        Siis selvennän nyt tästä vielä, että mielestäni tämä "minun" asiasta eli mielipiteestäni keskusteleminen on turhaa eli vänkäämistä ja siksi en siitä jaksaisi täällä palstalla enää keskustella, koska se ei ole tämän keskustelun aihe.

        Ymmärrän.

        Haluat kunnioittaa Roseanne1234:n keskustelua kirjoittamalla pelkästään siihen liittyviä kommentteja.

        Itse en ole lainkaan sellainen ja tuskin hän sinua tästä sivuaiheesta syyttääkään. Lisäksi mielestäni alkuperäinen aihe on naurettava ja ilmaisee hyvin Roseanne1234:n heikkoälyisyyden.

        Otan vastuun tästä epäolennaisesta sivu höpinästä ja lopetan myös keskustelun tähän.


      • :D
        kljio kirjoitti:

        Joo ajattelin että ilman sanomistakin porukka ymmärtää, että tälläsestä asiasta on turha täällä vängätä :D Joten SIKSI en aio jatkaa tätä keskustelua, koska se ei tänne kuulu. Pitääkö siitäkin siis nyt alkaa keskustelaan täällä, että miksi en jatka keskustelua enempää ja ala riidellä täällä turhan päiväsestä asiasta? Mitä ymmärtämistä se on, jos tulee tänne aukomaan päätään?

        PS: Itselläni tuskin ei ole yhtään sen mahtavammat keskutelukysyt kuin muillakaan :)

        Eikö sinun pitänyt jo lopettaa keskustelu???


    • HALOO!

      Hei te viisaat neuvonantajat,

      kääntäkää - olkaa niin viisaat - asiat ´päälaelleen´, itsenne tuohon mahdollisen olevan taikka tulevan petetyn asemaan! Tuntuuko hyvältä vielä..?

      • Roseanne1234

        Ensin saat luvan opetella kirjoittamaan selvästi ennen kuin tulet minua tänne neuvomaan.


      • Älyvapaata...
        Roseanne1234 kirjoitti:

        Ensin saat luvan opetella kirjoittamaan selvästi ennen kuin tulet minua tänne neuvomaan.

        Itse kysyit neuvoja. Kyllä täällä saa kaikki kommentoida. Voisit myös itse tarkistaa oikeinkirjoitustasi...
        Ja jos tuo aloitus oli totta niin mistä tuollaisia h... oikein sikiää?


    • Anna.

      Miehesi ystävälle,ei se värkki siitä miksikään kulu. Sitten miehesi ystävä on tyytyväinen kun pääsee pukille.

    • näin meillä

      Minulla käytiin niin että minun ja avopuolisoni luona kyläili usein sukulais poikani ja sitten yks kaks minulle ilmoitettiin että ei halua enää olla mun kanssa :( Jonkin verran myöhemmin minulle valkeni kun näin sukulaispoikani ja oma ex yhdessä kuinka minua oli pidetty pilkkana ties kuinka kauan... voin sanoa että ei tuntunut kivalta

      • epäselvää

        Eli menetitkö miehesi miehelle? Ja olitko siis itsekkin mies vai nainen? Vaikuttaa että et osaa kertoa asioita selkeästi.


      • jossu
        epäselvää kirjoitti:

        Eli menetitkö miehesi miehelle? Ja olitko siis itsekkin mies vai nainen? Vaikuttaa että et osaa kertoa asioita selkeästi.

        voi kauheeta.10000 avemariaa


      • epäselvää
        jossu kirjoitti:

        voi kauheeta.10000 avemariaa

        Selvennä toki jos ymmärsit vai olitko jopa itse "näin meillä" nimimerkkinen.

        Anteeksi myös tyhmyyteni.


      • näin meillä
        epäselvää kirjoitti:

        Eli menetitkö miehesi miehelle? Ja olitko siis itsekkin mies vai nainen? Vaikuttaa että et osaa kertoa asioita selkeästi.

        Siis olen mies ja oma sukulaispoika vei naisen..... onko ny selvä.


      • no tietysti
        näin meillä kirjoitti:

        Siis olen mies ja oma sukulaispoika vei naisen..... onko ny selvä.

        Nyt on. Ajattelin vain homoja. Sehän on täysin minun oman mieleni ongelma.


    • sen jo kokenut

      mun ystävä kans vähän vikitteli mun vaimoa , ja sitten vuoden parin kuluttua jäivät kiinni seksisuhteesta. Ei ole kaveri enää,ei mun eikä vaimon.. kaks liittoa pilalla , ja pillunhimon takia.. jatka siitä jos tuntuu että oot valmis häipymään..

    • Käy koeajamassa

      Sillä se selviää. Ja jos oli hyvä niin vaihda pois, tai pidä molemmat.
      Suostuttelet ukkos kokeilemaan kimppakivaa, ja seuraavalla kerralla kun olette viettämässä iltaa ja ukkos menee saunaan kaverinsa kans, niin vääntäydyt ite mukaan niin siitä se sitte lähtee lutviutuun kun tarjoat molempia reikiä.

    • Mike2012

      Moi Roseanne1234,

      selvää on ja taidat sisimmässäsi tietääkin, että miehesi kaveri on ihastunut. Onhan se imartelevaa. Vaikuttaa siltä, ettei kaveri oikein hanskaa näitä kuvioita:
      -ei uskalla lähestyä naisia p.l. kännissä?
      -ei ymmärrä kuinka suhtautua tunteisiinsa?

      Eli mies ei ole hallinnut flirttailua vaan se on karannut käsistä, ottaa liian tosissaan siitä seuranneen ihastumisen. Ei siis ymmärrä, ettei se itsessään merkitse mitään ja, että se vääristää päätelmät toiveuniksi.

      Sinun ja hänen yhteiskuviot ovat suhteellisen oudot. Kysymyksiä herättää myös miehesi suhtautuminen kuvioihin. Missä miehesi on baari-iltoina (miehesi kaveri on kuitenkin aina(?) paikalla)? Mielestäni oikeasti outo kuvio on se, että olet kaverin luona kahdestaankin(?), soittelette toisillenne ilmeisesti tavallisena ilmiönä, siivoat laiskurin kämpän ja bailaatkin baareissa sen kanssa. Tuo ei ole tavallista. Kaveri yrittää naarata sinut pala kerrallaan.

      Sinun tulee valita. Lopetat liian läheisen yhteydenpidon ja vedät turvalliset rajat. Tärkeää on sanoa kohteliaasti suorat sanat, siten ettei hänelle jää mitään porsaanreikää kuvitella, että saattaisit sittenkin kääntää pääsi. Se olisi hyvä kaverillekin, jotta tajuaisi keskittyä muihin naisiin. Tai sitten vaihdat miestä. Tuo kaveri ei kylläkään vaikuta priimalta. Jos mies siivoaa kämppänsä, se viitsii tehdä paljon muutakin, mutta jos ei siivoa, tiedätkö mitä se sitten viitsii? Kaverin naista vonkaava ei tietenkään ole luotettava kaveri.

    • tässä vastaus

      Ota gay mies kotimieheksi eli aviomieheksi ja harrasta seksiä baari tuttavien kanssa. Helppoa eikä tarvi netissä kysellä mitä pitää tehdä.

    • Kuulanne

      Roseanne1234

      Mitä hölmöjä kirjoitat? Etkö tajua, ettei sinulla ole miestä, ellet ole avioliitossa?

      Olisiko sinun pitänyt kasvaa vähän, ennen kuin aloitit seurustelun? Opettele nyt ainakin asioiden käsitteet, ennen kuin tänne kirjoitat.

      • mies se on avomieski

        onko se mies vähemmän mies jos ei ole avioliitossa... kyllä mies on mies sanoo pappi aamen taikka ei... tulkaas tälle vuosituhannelle...


      • dfhjfghjjh
        mies se on avomieski kirjoitti:

        onko se mies vähemmän mies jos ei ole avioliitossa... kyllä mies on mies sanoo pappi aamen taikka ei... tulkaas tälle vuosituhannelle...

        Kyllä joku voi olla sitten typerä eikä ymmärrä selvää suomea.

        On selvää, että poikamies on siinä mies kuin ukkomieskin mutta poikamies ei ole kenenkään oma. Vihkimisen jälkeen voi sitten sanoa minun mieheni tai minun vaimoni.
        Do you understand?


      • annapannapaa
        dfhjfghjjh kirjoitti:

        Kyllä joku voi olla sitten typerä eikä ymmärrä selvää suomea.

        On selvää, että poikamies on siinä mies kuin ukkomieskin mutta poikamies ei ole kenenkään oma. Vihkimisen jälkeen voi sitten sanoa minun mieheni tai minun vaimoni.
        Do you understand?

        Mies on mies oli se naimisissa tai ei. Yhtälailla kun voi sanoa "tässä on mun nainen", voi sanoa "Tässä on mun mies". Ei siihen mtn papin lupia tarvitse. :)


    • Koettu on

      Mikä ongelma? Jos et itse ole ihastunut niin sano, että kiitti riitti!!!!! Mitä vatvomaan asioita??

    • O - O

      Jos haluat elää avomiehesi kanssa, laita kaveri järjestykseen. Se ei ole naiselle ollenkaan vaikeata, jos nainen oikeasti niin haluaa. Vai imarteleeko toisen vokottelu ja ihastus - humalaisena? Mitä se kertoo arvostuksesta?

      Luultavasti lähes jokainen, varsinkin vapaa, mies on valmis pikkuhumalassa käyttämään tilaisuutta hyväksi, ellei nainen selvästi sano EI.

      Itse en ole koskaan kertonut aviomiehelleni kavereittensa hölmöilyistä. En tosin ole itse antanut sellaiseen aihetta, vaan olen osoittanut miehille paikkansa. Joskus olen saattanut uhata kertoa miehelleni, ellei kaveri muuten lopettaisi hölmöilyitään. Yleensä arvostus on lisääntynyt ja kaveruus muuttunut mutkattomammaksi.

      Ehdotan, että otat asian puheeksi kaverin kanssa seuraavan vokottelutilanteen jälkeen heti, kun kohtaatte selvinpäin. Kasva aikuiseksi ja anna oikea arvo itsellesi naisena. - On sitten myöhemminkin helpompi elää itsesi kanssa. - Jos moraalisi kieltää intiimit seikkailut sitoutuneen parisuhteen aikana.

      Joskus saatan itse leikkimielellä flirttailla harmittomasti, pieni pilke silmäkulmassa, mutten koskaan kaverisi kaltaisen miehen kanssa. Silloin väärinymmärtämisen vaara on todellinen.

    • pilunpäre

      Tunnen useita, joiden suuri intohimo on päästä ystävänsä puolison kanssa muhinoimaan. Kyse ei ole ihastuksesta vaan jostain aivan muusta.

    • hoitakaa ite asianne

      Eikö se riitä että miehesi kunnioittaa sinua roseanne?

      Miksi hänen kavereidensa pitää sinua kunnioittaa myös?

      Jos olet joku hyvännäköinen (paitsi et taida olla, olet suomi24:ssä) olisit vain mukavaa seksiä jollekkin miehesi kaverille eikä hän sinusta välitä eikä sinun suhteestasi mieheesi.

      En minä ainakaan toisten vaimoja kunnioita. Vai mikä avosuhde teillä olikaan.

    • 2232

      huurat on aina tarjolla...... kaveri tuolla vain kokeilee oma tuurinsa

    • Ällöttää tollanen

      No sano sille suoraan jos ei tyhmä muuten ymmärrä!!!Itselleni ei tulisi mielenkään kavereiden muijia,se taitaa mun kaveri piirissä olla sanomaton sopimus,jos meinaa vielä kavereita itsellään pitää,kantsii pitää näpit erossa,vaikka eroaisivatkin,nii ei tulisi mieleenkään alkaa seukata exän kanssa ja kaikki ei voi tykätä kaikista,mitä sitten,jotkut on vaan nii sinisilmäsii etteivät ymmärrä/tajua mitä silmien edessä tapahtuu.Pitäis sun miesystävänkin vähän nähdä missä mennää.

    • 6777775

      En ymmärrä mikä tässä on vaikeaa. Jos rakastat miestäsi niin:

      1. Kysy suoraan kaverilta että mitä tämä haluaa?

      2. Käske kaverin lopettaa.

      3. Et lähde enää jatkoille mukaan. Et yksin etkä kaverin kanssa.

      4. Kun osutte samoihin illanistujaisiin, käyttäydy viileän etäisesti mutta älä kuitenkaan töykeästi.

      5. Jos käytös ei lopu, niin ota asia puheeksi miehesi kanssa.

      Jos et rakasta miestäsi niin:

      1. Jätä ukkosi ja pane sitä kaveria.

      Heität koko ajan lisää bensaa liekkeihin kun lähdet leikkiin mukaan ja myötäilet miehesi kaverin tunteita.

    • kokemuspuhuu

      Hyvä Roseanne1234!

      Ongelmasi on vakava. Kuuntele nyt kokemusen ääntä. Anna tälle miehelle ensin pimppiä. Hätäisemälle miehelle riittää yksikin kerta, mutta kannattaa varmuuden vuoksi tussutella parikin kuukautta.

      Jos hän on vielä sittenkin sinusta kiinnostunut, niin hän saattaa oikeasti olla sinuun ihastunut. Sitten vaan otat mittanauhan käteen ja mittaat, kummalla on isompi, ja valinnan pitäisi olla selvä.

      • Kummat kalat

        Hmm.Ennen vaiko jälkeen aktin?


    • seri52

      Mollaaminen suomalaisessa yhteiskunnassa on normaalia. Niin normaalia kuin olla ja osaa.

      Sitten kun vielä tuo kaveri rupeaa haukkumaa kumppanille sinua koko ajan.

      Mieti niin et tee väärää kuin minä erosin kumppanistani sen takia, että joku haukku minua sille ja sit erottiin.

      Jälkeenpäin kun näin sitä ja kysyin miksi, hän tämä miespuolinen kertoi, että olisi itte halunnut olla mun kaa niin paljon?????

      Siis todellisuus OLEN MINÄ!

    • kuusysi

      minä olen sitä mieltä että jos tämä mies on ihastunut sinuun,niin SINÄKIN olet häneen ja mielessä pyörii vaikka mitä ajatuksia,ei mee kauan kun pääsette molemmat pukille tuota menoa.anna mennä vaan jos siltä tuntuu,ehdota vaikka sille poikaystävälles että voitasko harrastaa kimppaa,se on kivaa ja häviää mustat sukat ja kaikki saa sitä mitä tilaa.kerranhan täällä ollaan,pitää olla oikeita tarinoita mitä kiikkustuolissa kertoo niin ei tarvii valehdella.nimmerk.yksielämä

    • Mitä sitten?

      On ihastunut tai / ja haluaa päästä pukille. Mitä sitten? Et ole vastuussa toisen tunteista tai haluista. Sinä päätät itse omista tekemisistäsi.

    • peediN

      JOskus sitä vain ihastuu / rakastuu väärään ihmiseen. Tunneasioille ei voi mitään ja rakastuminen vaikka sitten kaverin avopuolisoon onnistuu.
      Riippuen siitä miten hyvä suhde aloittajalla on, on se mitä hän tekee jatkossa. Jos oman avopuolison kanssa menee hyvin ja on rakkautta , miksi ottaa riskiä epävarmasta jutusta? Eri asia , jos on itse kiinnostunut ja avopuolison kaveri tosissaan jutussa eikä vain humalassa yritä luokseen saada.
      Voit menettää molemmat ja katua, jos ei mieti nyt tarkkaan asioita joka kantilta.
      Miehillä voi olla myös keskinäinen sopimus, että testaavat sinun uskollisuuttasi . Ota se myös huomioon. He ovat kavereita keskenään ja tuollasta kavereitten välillä joskus on.

    • WNB jk

      NIINKÖ

    • yks näkökulma

      Koetapas katua tota jo etukäteen mikähän näkymätön mahtaa olla lähellä silloin kun alkaa tollaset ajatukset pyöriä päässä älä etsi uudestaan onnea jos olet sen jo löytänyt vaan vaali jo olevaa;)

    • Missä kohtaa tuossa tekstissä lukee että on lähtenyt jatkoille? Rouva varmaan kertoisi, mitä jatkoilla kahdestaan tapahtuu jos olisi mennyt. Oppikaa lukemaan ihmiset.

      • Ymmärrätkö lukemasi?

        Aloittajahan kirjoitti, rttä yrittää saada jatkoille ujutettua edes yhden ystävän mukaan. Jos vaikka itse opettelisit lukemaan.


    • Lady Roseannelle

      Jotku ihmiset tekee niinkuin haluaa, koko elämänsä alusta loppuun saakka (lakia silti noudattaen vaikka ei aina haluaisi). Ja toiset tekee asioita normien ja sen mukaan mikä on toisten mielestä oikein.

      On selvää että aloittajaa ei kiinnosta tehdä asioita koska hän haluaa. Siitä johtuu omien asioiden kysely toisilta netissä.

      VAIN SILLOIN jos olisit OIKEA edustushenkilö kuten presidentti, kuninkaallinen tai muuta aatelista hienostoväkeä niin olisi ihan järkevää tehdä niikuin kansa haluaa. Mutta kun sattumoisin olet vain tavis ja tunnettu korkeintaan facebookista ja silti välität jostain korrektista käytöksestä, niin juurikin siitä syystä olet täysi pelle.

    • tosi tosi vihane

      Oon se kaveri ja nyt oon tosi vihane.

    • 8+11

      Voi olla että mies aluksi oli ihan ystävä-asenteella sinun suhteen, mutta se kehittyi sitten joksikin muuksi. Kaverisuhde voi olla paljon avoimempi ja rehellisempi kun parisuhde, jossa osalliset yleensä esittävät opittuja rooleja, ja siksi myös läheisempi, jonka takia mies tulkitsee suhteellisen avoimuuden rakastumiseksi. Ota ihan iisisti, äläkä anna hänelle aihetta ajatella enempää, sillä kun mielikuvitus pääsee valloilleen, niin mielessään hän on kohta jo Karibialla luksusjahdilla sinä kainalossasi.

      Hänellä on ihan ymmärrettävä reaktio, eikä mikään outo asia, ja seuraus siitä ettei hän ymmärrä itseänsä ja ajatusmaailmaansa. Sinun epävarmuutesi johtuu nyt siitä että sinulla on epäselkeyttä asian suhteen, eli sinulla on myös kaikenlaisia ajatuksia "sopivasta" jne jotka sotkevat mahdollisuuksiasi toimia tässä tilanteessa.

      Suosittelen tutustumaan erääseen lukemaani kirjaan, joka kuvailee miten ajatukset meihin vaikuttavat, ja myös miten niistä voi päästä. Ymmärrettyäsi itseäsi ja ajatusmaailmaasi ymmärrät myös toisia ihmisiä paljon paremmin, ja se auttaa sinua toimimaan eri tilanteissa. En tiedä kerkeätkö hyötymään oppimastasi tässä tapauksessa, mutta hyödyllistä itsensä ymmärtäminen on siitä huolimatta. Olemme oppineet kaikenlaisia ajatuksia ympäristöltämme lapsuudesta lähtien, ja ne vaikuttavat negatiivisesti muihinkin elämänalueisiin. Olen lukenut tätä kirjaa jo pidemmän aikaa, ja se todella toimii. Lisää sivulla www.alkuajatus.org

    • Karhun poika

      Unohda miehesi kaveri älä pidä mitään yhteyttä vaihda puh numero jos tarves vaatii ja jatka miehesi kanssa yhdessä oloa..

    • Karhun poika

      Ja oonpa nyt sit lukenut näitä kommentteja mitä on annettu niin puolet on turhia ja töykeitä jos sellaisia pitää julkaista niin olkaa mielummin hiljaa älkääkä kirjoittako mitään. Se kaveri joka on tätä varattua naista tyttöä yrittänyt iskeä nii mix pitää vihainen olla? Oma on mokas jätä varatut rauhaan ja etsi itsellesi joku sinkku niitä on maailma täynnä ei noin pienistä asioista kannata suuttua.

      • Kaikki tykkää

        Ehkäpä hän on vihainen jos aloittaja on itse keksinyt nuo ihastus jutut piristääkseen tylsää elämäänsä. Mitä jos todellisuudessa tuo "flirttaileva" kaveri ei pidä lainkaan aloittajasta? Voiko nainen erehtyä moisessa asiassa? Mahdottomaltahan se kuulostaa, mutta voihan silti olla vain kovat luulot roseannella.


    • Anna sille bildee,

      niin loppuu tuijottelu ja pääset arkeen.

    • Almansa

      SIIS .. KIRJOITAT ITSESTÄSI .. ALOITIT FLIRTTAILUN, KATSELUN ..TAI ROHKASET KAVERIA VAAN.. OLET IHASTUNUT!!! TEKSTISTÄSI HEIJASTAA SELVÄSTI OMA IHASTUKSESI, NOLOTTAAKO NYT! LOPETA TUMMONEN TAI EROA MIESYSTÄVÄSTÄSI JOS ET PYSTY LOPETTAMAAN TUOTA PELIÄ!! JOS ASIAT OLIS NIIN KUIN KIRJOITAT, NIIN ET KIRJOITTAISI SITÄ TÄNNE!!

    • Veku

      Joo joo. Pukki kaalimaan vartiana. Jos et pane välejäsi poikki tämän kaksimielisen tollon kanssa niin se on sinullekin menoa, haluaisit mielessäsi itsekin kokea hänet.

    • gddgssdfdf

      jos et ole itse kyseisestä miehestä kiinnostunut, sano hänen jatkoyrityksilleen, että sä olet oman miehesi kanssa yhdessä suhteessa ja siksi sulla ei ole tapana käydä jatkoilla, se on teidän perheessä sovittu. Sitten sanot, että mennän juttelemaan muidenkin kavereiden kanssa, kun kerran porukalla tänne tultiin. Ja turha mennä aikuisen ihmisen kotiin minusta siivoamaan ellet nyt erikseen ole siivooja ammatiltasi ja hän voi maksaa siitä korvauksen sitten muuten kuin juomilla. Ihan itse voit vaikuttaa asiaan. Aina on miehiä ja naisia jotka on toisistaan kiinnostuneita ja samoissa porukoissa on samanoloisia ihmisiä, joten ei ole eka kerta kun ainakin mieli tekis monenkin saman porukan ihmisen kanssa sänkyyn, mutta eihän sitä mennä eikä kahdestaan jutella, jos on parisuhteessa. Se siitä. Kyllä minullekin on miehen kaveri tkiinnostustaosoittaneet, niin se maailma menee. Sitten vaan itse vetämän rajoja ja lopeta ihmettely.

    • suunnan löytänyt

      Hei Aloittaja, voi miten yleistä. Olen itse pikkusievä, seurallinen blondi ja miehet ovat iät päivät joko kertoneet suoraan ihastuksensa tai muuten sen näyttäneet. En suhtaudu mitenkään, ihan tavallisesti vain rupattelen. Joku on pyytänyt suhteeseen, silloin asiallisesti kerron että minulla on jo suhde ja se riittää. Mukava olla ihasteltu, uskoisin kuitenkin että useilla miehillä pitää olla jokin "unelmien enkeli", joten sen kummemmin ylpeilemättä totean että on turvallista olla ihastunut minuun. Joten anna vain asian olla ja toimit edelleen mahdollisimman luontevasti. Ole nöyrästi iloinen että olet haluttu, ihan jokainen nainen ei ole.

    • Pervojengii

      Mä luulen et se jäbä ja se sun oikee "ukkos" on jotai biijutttui tai piilohomoi ja sit sä vaan oot sellanen joku kulissi siin peliss.

      Ootteks te kaikki vihreit?

    • "naapurin heikki.."

      Ei tuo tavatonta ole - n. 20 % jälkeläisistä on alkuaan eri isästä kuin papereissa lukee... ( = "laske sisään vaan, mull' on sulhanen..." :-) )

    • naivia

      Hyvä roseanne miksi miehesi kaveria yrität vokotella sillä itse annat
      merkkejä siitä että olet ihastunut itsekin tuijotat sillä ethän muuten voi
      tietää miehen tuijottavan joten lopeta hyvissä ajoissa moinen käytös
      tai jos myös miehesi katselee sinunystävääsi ja tuijottaa mitä mieltä oisit.?
      Ja vielä jatkoillekin olet menossa toisen miehen luokse. MIKSI et voi mainita
      miehellesi et halua vai kun tykkäät että joku sinuakin ihailee??????.Voi hyvät
      hyssykät kyllä pitää olla lapsellista touhua aikuistu !!!!!!!

    • kohteeksi joutunut

      Toiset vaan eivät osaa olla flirttailematta. Usko vaan että et ole ainoa jolle hän flirttailee mutta tutuin, ja ehkä sen takia turvallisin. Hän tietää ettei joudu siitä koskaan vastuuseen, kun hän luottaa sinuun. Älä mene helppoon, jos sinä et ole paikalla siinä on joku muu. Tiedän sen kokemuksesta.

    • Se korvapuustillinen

      Olisokan miesten taholta yritystä kolmen kimppaan? Olisitko kiinnostunut itse siitä?

    • koettu on

      Juuri tuollaisia nilkkejä (kuten tässä tapauksessa miehen kaveri) kasvaa
      nykyisin aivan liian tiheässä.
      Selkäsi kun käännät, niin on heti menossa joku lieroilu tai sen yritys.
      Varsinaisia "ystäviä" siis ... kannattaa punnita "kaverit" tarkemmin.
      Helposti ympäri puhuttava horo menee vielä tällaiseen.

    • ?

      Itse olin joskus samankaltaisessa tilanteessa, mutta tämä "kaveri" lähetteli suoria viestejä (uskon että ihan vain kiusaa tehdäkseen). Kerroin tästä, koska en halunnut salata asiaa. Sen jälkeen suhteeni lähti alamäkeen koska miesystäväni alkoi tulla epäluuloiseksi ja suhde päättyi.

      kannattaa ainakin miettiä miten asian ilmaisee, ettei asia käänny itseään vastaan. Minulla oli viestejä "todisteina" mutta silti minusta tuli se joka oli epäluetattava.

      Mutta aina oppii :) ja asiat on usein monen sattuman summa.

    • ÄLLITÄLLI

      Jaha, olette ainakin hyvin nuoria, kun bilettäminen on pääasia ja sitten poikaystävän kaverin vokottelee ja itsekin olet mukana ainakin osaksi vielä.. Kuullostaa kovin lapsekkaalta tuo teidän touhu. Olisiko keskustelun paikka ensiksi poikaystävän kanssa paikallaan, ja sitten yhteistuumin kaverista eroon. Jos poikaystäväsi haluaa pitää kaverinsa sitten vaan palaveri pystyyn kaikkien kolmen kanssa ja perusteellinen selvitys tarkoitusperistä -sen kaverin sinun. Ei savua ilman tulta.

    • cxwqaz

      Älä huoraa! Älä ole luuulosairas! Miksi luulet että sua halutaan?, voit olla vain hyväksi käytetty hupsu. tai olet sittenkin sekametelisoppa.

    • 28

      eikö se ole mukavaa että kelpaat muilleki,nautisiitä ota iloirtielämästä

    • 18

      Jos se miehesi ystävä on piilohomo?

    • Ihana kaveri

      Sama homma täällä meillä. Miehen kaveri flirttasi aikansa. Sitten ajattelin,että pitäähän tämä kokeilla. Kävin hänen luonaan ja häneltä sain parhaat orkut! Isolla kun painoi,niin kyllä teki gutaa! Kokeile sinäkin!

    • hässikässi

      no niin tuu antaa tänne joka reikää niin saat olla onnellinen kun kerrankin saat munaa.

    • PolyAm

      Juttele miehellesi asiasta. Jos hän on sitä mieltä, että voisi lainata sinua kaverilleen niin mikäpä ettei sitten. Voisihan tuosta syntyä vaikka ihan toimiva kolmen suhde, V-mallia.

    • Yualle

      Toisen kappaleen perusteella sinulla on miehesi ystävään jokseenkin oudohkonlainen suhde. Ei kuullosta normilta, joten en yhtään ihmettele zäpinää välillänne.

    • kipinkapinkotiinsie

      Sitä ihmettelen että miksi poika/tyttöystävien ystävien pitäisi olla kumppaninkin parhaita kavereita?

      Meillä on niin että minulla on omat ystävät ja poikaystävälli omat. Välillä tavataan porukalla mutta en tapailisi poikaystäväni kavereita, en tyttöjä enkä poikia. He eivät ole edes FB kavereitani!

      Minulla on kavereina poikia ja tyttöjä muttei poikaystäväni heistä ole kiinnostunut. Pidämme toistemme kavereista kyllä ja välillä eksymme samaan baariinkin ja muihin rientoihin yhdessä.

      En voisi kuvitellakaan että alkaisin noin läheiseksi kuin aloittaja kenenkään poikaystäväni kaverin kanssa.

    • neuvo

      Kuvittelet vaan, miehet on lojaaleja toisilleen. Eroa ihmeessä, jos kaverit alkaa kiinnostaa omaa miestä enemmän.

    • Välit poikki heti

      On tainnut tuo mies tehdä päätelmiä, että saattaisit olla vietävissä. Sitä ei tiedä kuin tuo mies itse, että haluaako hän sinusta muuta kuin seksiä. Mutta oli miten oli, tuollainen mies on kyllä alinta pohjasakkaa, joka kaverin naista vikittelee.

    • Roseanne1234

      Kiitoksia vaan vastauksista, joita näemmä tullut ihan asiallisiakin ja vähemmän asiallisia. Selvennykseksi vielä joillekin, joille en henk.kohtaisesti alkanut vastaamaan:
      En ole jättämässä miestäni hänen kaverinsa vuoksi, ja myönnän, että vielä n. vuosi sitten oli minulla kiinnostusta ilmassa, mutta se laantui kun opin tuntemaan miehen paremmin ja tajusin, kuinka väärin tekisin miehelleni jos alentuisin...

      Mutta tilanne muuttuu kaikesta huolimatta, tämä mies muuttaa toiselle puolelle Suomea töitten perässä ja käy tällä suunnalla harvemmin.

      • 40 ja risat

        Huomaa, että et ainakaan rakasta miestäsi. Olisit jättänyt hänet, jos toi kaveri olisi ollut kunnollisempi. Kun ei ollut, jäät toistaiseksi pilaamaan miehesi tulevaisuuden. Onhan se saavutus elämässä sekin....


      • ihana vajakki
        40 ja risat kirjoitti:

        Huomaa, että et ainakaan rakasta miestäsi. Olisit jättänyt hänet, jos toi kaveri olisi ollut kunnollisempi. Kun ei ollut, jäät toistaiseksi pilaamaan miehesi tulevaisuuden. Onhan se saavutus elämässä sekin....

        Ja mitäs tuossa roseannen toiminnassa nyt on väärää. Ihana nainen, täydellinen "laatunarttu" joka kyllä myös osaa avautua asioistaan julkisessa keskustelussa. Lisää tätä "paskaa" nettiin ja enemmän aktiivisuutta keskusteluihin ja rohkeutta mielipiteiden vaihtoon.


      • ihana vajakki
        ihana vajakki kirjoitti:

        Ja mitäs tuossa roseannen toiminnassa nyt on väärää. Ihana nainen, täydellinen "laatunarttu" joka kyllä myös osaa avautua asioistaan julkisessa keskustelussa. Lisää tätä "paskaa" nettiin ja enemmän aktiivisuutta keskusteluihin ja rohkeutta mielipiteiden vaihtoon.

        http://www.youtube.com/watch?v=cAG_vcB1oMM


    • HIIOHOI 42

      MIEHES KAVERI ON TÄYS PELLE JA PASKAHOUSU.TOSIMIEHET EI PYRI TOISEN MIEHEN NAISEN JALKOVÄLIIN,ETENKÄÄN KAVERINSA NAISEN.ARVOTON PASKAHOUSU JA PELLE TUO TAPAUS.JA JOS ANNAT MERKKEJÄ ETTÄ SULTA SAATTAA SAADA TAVARAA,OLET HUORA,MYÖS TÄMÄN MIEHEN SILMISSÄ.JA JOS HALUAT SITÄ MIESTÄ,OLET HUORA.

    • yleensä loppuu

      no onko aviorikos vakavaa


      ja eihän se tapahdu heti kuin silmänräpäyksessä

      vaan ennen varsinaista aviorikosta on monta välivaihetta


      jos ihmisen omatunto toimii

      niin joku osapuoli voi yrittää puuttua asiaan ennenkuin on tehty jotain

      jonka seurauksena yleensä parisuhde loppuu

    • DX

      Kylläpäs RoseAnne1234 on ilkeä

    • Patricia C-cup

      Mun mutsilla on ihania tuoksuvia rintsikoita! Mielikuvitus laukkaa kun niitä nuuhkii!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      5
      2732
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2571
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      14
      2276
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      45
      1870
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1453
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1443
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1155
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1144
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1053
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      948
    Aihe