Aivan pihalla

Olemme olleet yhdessä muutamia vuosia parilla tauolla. Nyt on ollut monta haastetta tässä lähiaikoina. 3 keskenmenoa, se on muuttanut paljon. Jouduttiin suorittamaan kaavinta, josta johtuen nainen on vuotanut verta, jota vuotaa kuulemma edelleenkin. Seksihalut ovat olleet poissa pitkän aikaa, vaikka ennen harrastimme sitä useasti.
Nyt kuitenkin vaimoni kävi juhlimassa ja huomasin hänen laittaneen kondomeja laukkuunsa. Eikö se verenvuoto vaikuta sitten vieraissa käyntiin.

En tiedä minkä takia syön paskaa hänen vuokseen..
4111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos muutamassa vuodessa on ollu jo pari taukoa, niin en voi käsittää miten se suhde tulis koskaan kestämään. 2 ekaa vuotta pitäs melkeen vielä olla alkuhuumaa.

Äänestä
  • Jätä se, panee muita.

    Äänestä

Jos on kovin kipeänä ja vuotaa, ei tee mieli juhlimaan - eikä etenkään tule mieleen kortsuja kuskata mukana "kaiken varalta".
Itselle tehtiin joitain vuosia sitten kaavinta eikä heti kohta tullut mieleenkään muu kuin olla vain hissukseen ja tarrautua tavallisen elämän reunasta kiinni. No, meitä on tietysti moneen lähtöön, mutta rohkenen epäillä, että naisesi käyttää vuotoa tekosyynä välttää kontakti sinun kanssasi.
Mitäs jos nostaisit kissan pöydälle ja kysyisit suoraan, että mitä hän niillä kortsuilla teki baarireissulla? Totuus voi kirpaista - mutta eipä tarvitse ainakaan kärvistellä epätietoisuuden vallassa.

Äänestä

Taukoihin on joku syy? onko syihin tullut muutoksia?. Onko asiat korjaantuneet? Ei siltä vaikuta... Ei hyvältä näytä tuo teidän suhteen tulevaisuus. Kuten aikaisemmissakin kommenteissa on todettu, tuo käytös on aika outoa.

Suosittelisin vakavasti harkitsemaan parisuhteen _lopullista_ lopetusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


krisss kirjoitti:

Olemme olleet yhdessä muutamia vuosia parilla tauolla. Nyt on ollut monta haastetta tässä lähiaikoina. 3 keskenmenoa, se on muuttanut paljon. Jouduttiin suorittamaan kaavinta, josta johtuen nainen on vuotanut verta, jota vuotaa kuulemma edelleenkin. Seksihalut ovat olleet poissa pitkän aikaa, vaikka ennen harrastimme sitä useasti.
Nyt kuitenkin vaimoni kävi juhlimassa ja huomasin hänen laittaneen kondomeja laukkuunsa. Eikö se verenvuoto vaikuta sitten vieraissa käyntiin.

En tiedä minkä takia syön paskaa hänen vuokseen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu