Hei! Kiinnostaisi tietää, että minkä kokoisia rintaliivejä käytätte, jos mitta rinnan alta on 68cm ja rinnan päältä 85cm. Siis jos jollakin olisi suurin piirtein sama...
Olen käyttänyt ympärysmittaa 70 ja kuppikokoja A, B, C tässä vuosien varrella... Luulen, että olen käyttänyt ihan vääriä kokoja kylläkin. Tämä viimeisin 70C tuntuu sopivimmalta, mutta jotenkin liivit eivät vaan tue silti tarpeeksi, joten ehkä ympärysmitta on liian suuri. Olen muutenkin aika pienikokoinen 152,5cm/45kg, joten näytän järkyttävältä tisseineni, jotka ovat nyt alkaneet jo roikkumaan varmaan vääränkokoisten liivien käytön vuoksi. Mitkään vaatteet eivät myöskään istu päälleni, koska jos paita on ylhäältä sopiva, se roikkuu telttana muualta. :(
Esim. Lingerien kuppikokolaskurin mukaan kokoni olisi 60G, mutta sellaisia nyt ei tietenkään mistään löydä (edes heidän sivuiltaan). Olisiko rinnakkaiskoko sitten 65E tai 65F? Sen tiedän, että 65D ei ainakaan mahdu kuppiensa puolesta päälleni, sillä sellaiset testasin Elloksen valikoimasta.
Älkää ehdottako, että mene liikkeeseen mittauttamaan itsesi. Sitä en pysty tekemään, sillä en kykene näyttäytymään alasti/vähäpukeisesti ihmisten edessä. Ajattelin, että tilaisin netin kautta kokeiltavaksi joitakin kokoja. Osaisitteko sanoa, mistä kannattaisi tilata? Ja mitkä koot minun kannattaisi testata? Mikä malli olisi sopivin tällaiselle kummallisesti muodostuneelle ihmiselle?
Suuret kiitokset, jos joku viitsii auttaa. :)
Rintaliivien koon määritys
19
1594
Vastaukset
- Friikkitissi
Korjaus: Lingerie = Lumingerie
Niin, ja sellaisia rintaliivejä mieluiten etsin, joissa on leveät olkaimet eivätkä ole ihan reunassa vaan enemmänkin keskellä. - Friikkitissi
Auttakaa kiltit ihmiset... Tälläkin hetkellä tuntuu niin inhottavalle, kun rinnat vaan hölskyy paikallaan ollessaankin... No ei ihan, mutta melkein.
- trger
60G vastaa kokoa 65F tai 70E. En kuitenkaan suosittele ostamaan ainakaan kokoa 70E, sillä se on ympärykseltään todennäköisesti aivan liian suuri.
http://bravissimo.com
Koko 28G tuolla vastaa kokoa 60G. Voit myös kokeilla tilata koon 30F, sillä tuotteen voi aina palauttaa.
Ympärykset:
28=60
30=65
32=70
34=75
36=80
Toivottavasti oli apua :) Itse olen kokoa 75F ja aivan yhtä vaikea löytää sopivia rintaliivejä. - jokuvain...
Ei alusvaateliikkeessä tarvitse olla alasti/vähäpukeisena, jos ei halua. Koon pystyy about määrittelemään vaatteiden päältäkin. Kopissa voi halutessaan ihan itse päättää onko koko hyvä vai ei. :)
- -mathilde-
En usko laskureihin. Kokeilin äsken samoilla mitoilla Lumingerien ja yhden ulkomaisen saitin laskuria ja sain kummastakin eri tuloksen - joka on lisäksi aivan eri kuin se sopiva rintaliivikoko jota käytän!
Liivejä on niin monia eri mallisia, eri materiaaliasta ja eri valmistajalta, joten mitään absoluuttisia kokoja ei todellakaan ole.
Varsinkin kun harvoin kerrotaan että myös naisen ruuminrakenne, rintojen muoto, sijoittuminen, paino ja mittasuhteet vaikuttavat kokoon.
Harva tietää että usein mitä isompi rinta on suhteessa selänympärykseen, voi joutua valitsemaan kapeamman ympärysmitan kuin selän sentit kertoo jotta liivi olisi tarpeeksi tukeva, Myös jos on hieman "pehmeälihainen" selästä ja kainalon alta, kannattaa kokeilla napakampaa ympärystä - jos taas on atleettinen ja leveäselkäinen, se numeroa isompi ympärys voi istua paremmin.
Opettele rintaliivejä ostaessa valitsemaan sopiva liivi sen perusteella miltä näyttää ja tuntuu. Netissä on hyviä oppaita siitä mitä yksityiskohtia pitää katsoa.
Olet kokeillut kokoa 70C jossa kuppi on hyvä, ympärys hieman löysä, mutta sen perusteella sopiva koko 65D, ei taas ollut hyvä kupeista - tässä on ristiriita, joka selittyy vain niin että nuo liivit olivat eri malliset ja eri valmistajalta?
Jos laitat tiedot ruuminrakeenteestasi ja minkä merkkisiä ja mallisia liivejä nuo 70C ja 65D olivat, voin ehkä antaa jotain neuvoja mikä koko ja malli voisi sopia. Ja arvioi myös mikä noissa liiveissä mättää istuvuudessa. - näin......
Eihän siellä liikkeessä tarvitse alasti olla!
Kyllä ne myyjät ovat nähneet jos jonkinmoista yläosaa, ei niitä kiinnosta mikään muu kuin saada myyntiä.
Voithan tehdä siten, että kokeilet liivejä ja sanot että liian löysä ympärysmitta, liian pieni kuppi jne... Ja jos on oikein mukava myyjä niin voihan sille vaikka vähän näyttääkin, miten liivit istuvat. Ota vaikka huppari mukaan, niin ei tarvitse ihan kaikkea näyttää... - CurvyKate36E
Lumingerien laskuri antaa mulle kooksi 75G, vaikka kaikki rintaliivini ovat tällä hetkellä kokoa 80E. Mittani rintojen alta on 83 cm ja päältä 106 cm. Anita antaa kooksi 85F, Trinea tarjoa 85E:tä.
Kun viimeksi olin kokeilemassa Stockalla rintsikoita, kokeilin ensin omin päin ja löysin yhden sopivat kokoa 80E. Vihdoin sain myyjän luokseni ja pyysin häntä tuomaan sopivia rintsikoita - hän katsoi minua ja sanoi, että ei sulla ole E-kuppi, vaan D-kuppi. Hän toi mulla parit rintsikat, toiset 80DD ja toiset 80D ja kummatkin olivat ihan liian pieniä.
Laskurit siis näyttävät oikeaa kokoani isompaa kokoa ja silmin katsottuna rintani näyttävät pienemmiltä kuin ovat. Jos olen katsonut kuvia, joissa joillain on 80E, minunkin mielestäni he näyttävä isorintaisemmilta kuin minä.
Wikipediasta löytyy tällainen taulukko (sama taitaa olla esim. Anttilan sivuilla):
AA = erotus n. 11 cm
A = n. 13 cm
B = n. 15 cm
C = n. 17 cm
D = n. 19 cm
DD/E = n. 21 cm
Mulla erotus on 23 cm eli tämän mukaan olisin sitten 85F tai 38E (jos välissä DD).
Vain kokeilemalla voi tietää. - Friikkitissi
Hei! Kiitoksia vastauksista kaikille!
-mathilde-:
Tosiaan, 70C ja 65D -kokoiset liivit olivat eri merkkiä. 70C:t ovat Elloksen minkään merkittömät. Niissä on juuri tuollaiset loistavat leveät olkaimetkin ja muutenkin hyvän malliset. (http://www.ellos.fi/d/Alus--uima-asut-Rintaliivit-Kaarituelliset/_/N-1z141yxZ1z141o7?Nr=260095)
Sitten ne 65D olivat myöskin Ellokselta minkään merkittömät. (http://www.ellos.fi/d/Alus--uima-asut-Rintaliivit-Kaarituelliset/jsfn/_/N-1z141yxZ1z141i6Z1z141o7?Nr=260092)
Tilasin Changelta kokeiltavakseni 60F, 65E ja 65F. Tuo 60F oli ehkä sopivin, mutta ihmettelen, kun kaikki nuo jotenkin laittoivat rinnat silleen laajalti rintakehää vasten. Ei ollenkaan kivan näköistä mun mielestä. Niin, ja kauheat toppaukset kaikissa, niillä toki sai sitten rinnat näkyviin, mutta näyttivät about jalkapallon kokoisilta. 60F oli tämä http://shop.change.com/fi/camille-29.html
ja 60E ja 65F tämä http://shop.change.com/fi/tactel-5.html
Luulen, että kyseessä on se, että tykkään mahdollisimman huomaamattomista liiveistä joissa rinnat ovat kauniin muotoisesti. Ja nuo Changen jotenkin litistävät rinnat itseä vasten, niin oudolta kuin se kuulostaakin. En tiedä saako tästä selityksestäni selvää. Kuvittelin kyllä noiden Changen olevan saman tyyppisiä kuin Elloksen 70C, mutta en tiedä mitä sieltä sain. Kaiken lisäksi niiden olkaimet olivat kapeat ruikulat! :/
Ruumiinrakenteeni lienee nykyisin lihaksikkaampi kuin aiemmin, koska harrastan liikuntaa, mutta väittäisin silti olevani pienikokoinen. Selkäni ei ole leveä muuhun ruumiiseeni nähden. Strategiset mittani ovat: rinnanympärys 85, vyötärö 60, lantio 82. En halua sanoa olevani tiimalasin mallinen, koska en tiedä olenko, mutta lähinnä se ehkä kuvaisi minua.
Kiitos suuresti jos -mathilde- tai muut jaksatte miettiä tätä päivänpolttavaa rintaliiviasiaani vielä! :D- -mathilde-
Okei, kaikki linkittämäsi liivit ovat erilaisia, joten ei ihme jos koko on hakusessa.
Kaikissa liiveissä on toppaukset, yhdessä muotoon prässätyt kupit, yhdessä vielä lisätoppauksia, jne... Yhdessä on melkein täysi kuppi, muissa enemmän ns. plunge-tyyppinen kuppi. Myös liivien kupin malli ja sen istutus nauhaan on hyvin erilainen, kuppien väli eli siltä on toisissa syvään uurrettu, yhdessä leveämpi, yhdessä olkaimet klassisella tavalla, toisissa hyvin laidalla, jne...
Tarkoitaan vaan että noiden vertaileminen keskenään on vaikeaa, ja mallit on sen verran poikkeavat ettei ihme jos koot vaihtelevat.
Neuvoisin kokeilemaan ihan eri tyyppisiä liivimalleja. Mainitsit itse ettet halua toppauksia. Lisäksi puhuit kuppien tavasta "litistää" rinnat ja levittää ne.
Mun mutu on se että koska sun selän ympärysmitta luultavasti on aika hoikka, näköjään sijoittuu ehkä kumminkin enemmän 60-65 seudulle, jolloin kuppikoksi tulisi n. D tai ehkä enemmän.... Näyttää siltä että rintasi tarvitsee syvemmän kupin kuin nuo topatut kupit. Niistä paras lienee ollut tuo muotoon prässätty kuppi (Elloksen eka), koska sellaisessa on hieman enemmän syvyyttä. Liian matala kuppi myös litistää rintaa. Push-up kuppi saattaa myös litistää sivusta, pullistaessaan rintoja "ylös" eli keskemmälle.
En tarkoita kuppikokoa, vaan enemmänkin kupin leikkausta. Kokeilepa joskus liivejä, joissa EI ole toppausta, vaan kuppi on ommeltu usemmasta palasta - ne 3-palan kupit voisivat istua hyvin. Tarkkaa kokoa en lähde arvailemaan, riippuu materiaalista ja valmistajasta, joten sun pitää vaan tutkia asia huolellisesti.
Jos haluat välttämättä t-paita liivin, jossa on saumaton kuppi Triumphin Perfect Shaper tai Chantellen Hedona ovat esimerkkejä malleista, jotka voisivat istuva paremmin.
Esimerkkejä liivimallesta, jossa on saumoilla muotoiltu kuppi, ja hieman syvään uurrettu malli, ei toppausta, on Freyan Arabella ja Fantasien Vivienne.
Eli lähtisin kokeilemaan eri malleja, kunnes sopiva löytyy.
- CurvyKate36E
Ne mun Changen liivit olivat muuten just noi Tactelit, ja mun mielestä ne just levittivät rinnat laajalle alueelle ja kaaret olivat kainaloissa asti. Muistin väärin, ne olivat itse asiassa kokoa 80F.
Noi Elloksen liivit näyttävät hyviltä. Olisi vaan hyvä nähdä ne vähän isorintaisemman naisen päällä. No eipä niissä enää ollut mun kokokaan jäljellä. - Friikkitissi
-mathilde-: Suuret kiitokset vastauksesta!
Niissä Elloksen ekoissa ei ole toppauksia. Muissa kyllä oli. Toppaukset eivät sinänsä haittaa, jos eivät ole tuollaisia 2cm paksuja kuten Changeissa. Ja kuten CurvyKate36E tuossa mainitsee, niin tosiaan ne Changet levittää laajalti ja kaaret menee mulla tuonne melkein kylkiin saakka. :D
Joo, saumattomat mielellään saisi olla. Triumph Perfect Shaperit näyttää jotenkin roikuttavan rintoja, mutta eipä sitä tietysti kuin kokeilemalla tiedä miltä itsellä näyttää. - -mathilde-
En löytänyt yhtään kuvaa, jossa Perfect Shaperit riiputtaa rintoja.
Jos tarvitsee rintojensa muodon takia hyvin istuvan kupin, kannattaa valita sellainen useasta palasta valmistettu saumallinen kuppi, jossa ei ole toppausta. Ne vaan on paremmin tehty.
Yhdestä kangaspalasta tehty toppauksella varustettu kuppi ei vaan ole niin sopiva kaikille.
Jos etsii saumatonta varta vasten, vielä ei teknologia ole kehittynyt niin hyvin että ne pystyisivat antamaan yhtä hyvän tuen kuin saumalliset, mutta ohuehkot muotoon prässätyt (engl. lightly moulded) voivat olla paras vaihtoehto.
Sinuna kokeilisin samalla kerralla liivikaupassa useaa eri tyyppistä liiviä, ja katsoisin sitten oikesti päällä, mikä sopii parhaiten. Liivissä on monta kupin lisäksi tärkeää osaa, jotka vaikuttavat tukeen ja istuvuuteen, joten pitää löytää itselle parhaiten sopiva kokonaisuus. - tredelar whaat
Haluaisin kysyä, että mitä nuo 3-palan liivit oikein ovat? :O
- -mathilde-
Hyvä kysymys!
Kolmen (tai kahden tms.) palan tai osan liivit ovat sellaiset, joissa kuppi ei ole yhdestä (saumattomasta) palasesta kuten monien topattujen liivien. Kun kuppi on ommeltu useasta eri kangaspalasesta, voidaan kuppia muokata syvemmäksi ja muutenkin rintaan paremmin istuvaksi.
Liivejä on erilaisia, mutta yleinen kolmen palan liivi on sellainen, jossa kupissa on ensin eri palasta tehty ylä- ja alaosa (eli sauma kulkee vaakasuoraan tai vinottain keskellä kuppia) ja sitten liivissä on myös sivusta tukeva pala eli kainalon muotoa seuraava pystyysauma erottaa tämän palan.
Tai sitten kupissa on alaosa tehty kahdesta palasta ja erotettu pystysuorassa saumalla, ja lisäksi kolmas pitkänomainen pala myötäilee rinnan yläosaa.
Tässä esimerkki yhdestä mahdollisesta leikkauksesta:
www.biggerbras.com/chantelle-fine-french-lingerie/chantelle-rive-gauche-three-part-cup-bra-3281.shtml - ympäryys60
Friikkitissi: Sulla on melkeinpä samat mitat kuin mulla itsellä, joten sanon sulle että älä missään nimessä osta koko 65 , koska on sun kokoiselle liian iso.
Itse käytin sitä kokoa ja kun kokoilen 60 kokoa, niin huomattava ero.
Voin lämpimästi suositella sulle, Suomalaista nettikauppaa, jossa löytyy 60 ympäryydellä kokoja, nopea toimitus ja ystävällinen asiakaspalvelu.
www.mimosette.fi - hoikka 65F - 60G
Friikkitissi, löysitkö sopivat liivit? Varmaan sulla on ympärysmitta 60 cm ja G-kuppi?
- Friikkitissi
Hiih, nyt tilaan tuolta Mimosettestä soviteltavaksi 60- ja 65-ympäryksellä. Kerron sitten kuinka kävi. :)
- MillaB
Katso sovitusopas Annellan sivuilta http://www.annella.fi/index.php?page=1044&lang=1
Mittanauhat antavat varsin erilaisia tuloksia.... Itse ostan Annella Lingerien sivuilta tai Sokokselta aina. - Friikkitissi
Koko 60E osoittautui sopivimmaksi noista Mimosetten rintsikoista, mutta muuten aika hepenemäisiä rimpuloita olivat, varsinkin olkaimet ja se ympärys aika heikkoa tekoa. Päätin nyt parit kuitenkin ostaa, kun kerrankin löytyi jotain sopivantuntuista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6516403Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?374369HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2972567- 1351878
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1311533Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3861469- 141299
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101253Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76972- 115955