WLM Paxi + Bugari harmonikka

Bugaristi yli 70 v

Moneltako löytyy ehjä WLM Paxi. ns. soiva peli.
Niille jotka eivät tiedä, mikä tuo wlm Paxi on, kerrottakoon että se on
harmonikan näppäimillä soitettava WLM urku.Kaapeli yhteys harmonikan ja urun välillä.
Minä hankin tuon paketin v.1970 luvun alussa.
Olen soitellut tansseissa yli 30 vuotta.
En ole kauppoja katunut, eikä ole tullut soittimen vaihto mieleen,
vaikka sitä on kehityksen "kehittyessä" enempi kuin "kaksi kertaa"
minulle esitetty. (vanhat vaihdossa pienestä rahasta)
WLM.n Paxilla ei kai liene rahallista arvoa, kun pieniä moduleja on kasapäin
saatavana, mutta eipä myynnistä olekkaan kysymys, vaan uteliaisuudesta
laitetta kohtaan, kuinka on arvostettu kyseessä olevaa laitetta.
MInä en luovu Bugaristani enkä WLM . stä vaikka maksettais maltaita ja ryyppy päälle.
Olen tienannut noilla vehkeillä elämässäni enempi kuin kuvittelin, joten soittelen niillä nyt vanhoilla päivilläni omaksi ilokseni, ja muiden harmiksi.
Ennenkaikkea nyt olen joutanut opettelemaan harmonikan hienouksia, kun ei ole olleet keikat viemässä aikaa. Kuten me kaikki vanhan tanssimusiikin soittajat tiedämme, on rytmi tärkeämpi kuin melodia. Taito näkyy olevan nykyisillä soittajilla hallussa, mutta tunne puuttuu kokonaan.
Näyttää nopeus ja hirmuinen kiire päästä kappaleen loppuun, vallanneen kaiken muun, lienenkö paljon väärässä?
Nyt olen huvikseni paneutunut molempiin asioihin.
Bugari on yhden kerran viritetty, mutta WLM on riittänyt pölyn pyyhkiminen.
Lueskelin noita alan kertomuksia, niin totesin että kaikki vanhat soittokamat eivät ole minkään arvoisia, "saa noutaa ilmaiseksi" tyyliin näytää hinnat olevan.
Siksipä haluaisinkin tietää, onko muita tanssimusiikin tulkitsijoita niin höpöjä, kuin minä olen, että vaalin vanhoja "palvelijoita"
On kyllä noita uusiakin tullut haalittua, mutta ei vanhojen kustannuksella.

7

3244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ruke1

      Bugaristille.
      Minulla on WLM pax ja kouvolan casotto,isäukon peruja.Isäni soitti puoli ammattilaisena 50 luvulta,90 luvun loppupuolelle ja hän hankki noin vuonna 74
      Pax:n ja konsertti Bugarin.Muistan kun isäni treenasi bassopuolen soittamista
      höystettynä paxin hammond saundeilla.Sehän oli huikea yhdistelmä koska
      ei tarvinnut kun rummut ja komppikitaristin.Itse soitin nuorena haitaria ja luonnollisesti myös isäni paxia sain soittaa.Hylkäsin haitarin soiton ja valitsin soitti
      mekseni kitaran.Oma orkesteri tuli perustettua yli 20 vuotta sitten ja kävin joskus isäni keikoilla komppailemassa kitaralla.Paxin soundi oli mielestäni aina parempi kuin sen aikuisten koskettimien.Olihan se hanuristille rankka roudattava kun se tarvitsi myös tanakan vahvistimen mutta kuka leikkiin ryhtyy niin se kaiken kantakoon.Isäni kuoltua sain perinnöksi hänen soittimet ja Paxi on nyt ollut lähinnä tavaratelineenä kotona.Meinasin jo jossain vaiheessa myydä pois haitarin ja Paxin mutta huomasin että nykyään vain huippu koskettimista löytyy samanlaiset soundit kuin Paxista(esim.Nord 2:n).
      Nykyään on paljon mallintavia efektiboxeja ja vahvistimia sekä muita vintage soundeja jäljitteleviä laitteita mutta olen todennut että se ei ole sama kuin oikeilla vanhoilla peleillä.Paxikin oli aikoinaan ns. efektilaite mutta sehän yhdisti vain haitarin ja hyvän organ soundin analogisesti.Kokeilimme orkesterini kosketinsoittajan kanssa Paxia ja sehän toimi kuin junan vessa joten luulen että kokeilemme sitä seuraavalla keikalla tositoimissa.Onhan vanhan liiton vehkeet isokokoisia ja painavia mutta jos orkesteri haluaa kuulostaa muultakin kuin "muoviselta " niin roudaaminen on pieni vaiva.Keikkailu on muutenkin kutsumus hommaa ja kenelle siintä tulee elämän mittainen homma niin hyvistä soundeista ei varmasti ole haittaa.PAX

      • Vanha jermu Bugarist

        Terve "ruke 1" nen, ja kaikki muutkin.
        Selailin noita muusikoiden sivuja ja kirjoituksia, niin enkös vaan tullut omalle kirjoitattamalleni tarinalle, joka on merkillä "Bugaristi 70 v" ja koskee Paxin historiaa.
        Minulla on vieläkin sama VLM moduli, sekä Bugari Casotto.
        Olen kyllä hankkinut uudempiakin moduleita, joita kuormitan kotona hyvän tuulisella sähköpianolla, jossa on tietenkin midi liitännät.
        Rolandin Sc-88 VL moduli on hankitttu Japanista halvalla, mutta on mainio "ääni ja saundi pankki" kytkettynä Rolandin RA-90 komppi moduliin, jossa on myöskin saunteja moneen tarpeeseen. RA-90 modulin osti poikani taannoin kirpputorilta muutamalla kympillä, ja lahjoitti vanhalle Bugaristille, hänellä ei ollut käyttöä sille, kun on "elävät" kompit keikalla.
        Olen 73 v Bugaristi, keikkailin laulavan kitaristin kanssa kuluneena v 2013 kesänä
        erilaisissa tilaisuuksissa, ja tulevalle kesälle on varauksia kunnollisiin jalalla koreasti tansseihin, kuin muihinkin tilaisuuksiin.

        Bugari ja Paxi, "muna" leslillä maustettuna, sekä mikseri ja kaverin komppikone kuuluu "esiintymis" varustukseen, mutta muut vermeet saa jäädä vartioimaan midi pianoa.
        Saunteista puheen ollen vain alkuperäisessä VLM paxissa on ne oikeat kunnon VLM urkujen sävelet, mutta paxin sisälle kertyvä pöly, on hellästi puhallettava ja imuroitava kerran vuodessa pois, silloin paxi laulaa kuin aikuinen nuori kukko kanatarhassa, kutsuen nuoria kanoja karkeloimaan, tietenkin myös varttuneempiakin.
        Pitää säilyttää jotain vanhaa, ja arvokasta kuten Paxiakin, joka on kaikenlisäksi kotimaista tuotetta, ja vielä hyvää ja laatukasta.
        Paxista voi hyvällä syyllä sanoa, että se on alansa sen aikainen huippu kapine,
        ja on sitä vieläkin.

        Hanurissa olevat kontakti langat vaativat joskus määrätynlaisella kontakti nesteellä käsittelyn, pyrkii helposti kontakti kohdassa hapettumaan


    • martika 1

      mulla on täällä rovaniemellä tälläinen wlm-paxi ja elkatone sekä vanha antiikki haitari,kaikki kolme klassikkoa myisin kolmella sadalla,jollekin joka näistä ymmärtää.

      • blackElka

        WLM ja elkatone kiinnostaisi, itsekin rovaniemeltä, laitappa mailia r_blackmoor(at)hotmail.com


    • hilipee hanuristi

      Mulla on kanssa WLM-pax ja Kouvolanpeli, osti ne uutena joskus -70luvun alussa, hyvin on pelannut, nyt vaan pedaalista paloi se poltin, ei ole löytynyt vastaavaa vielä Täytyy vvoimakkuus säätää käsin.

    • Anonyymi

      Sellainen olis myytävänä Salossa

    • Anonyymi

      Mulla on WL M vahvistin . Saako siihen kytkettyä kitaraa?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      170
      12945
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5458
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4810
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2798
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      121
      1969
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      112
      1715
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      366
      1638
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      108
      1538
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1481
    Aihe