Rintamalinjat 1942. Leningradin saartoa ei ollut

Suomea syytetään aivan suotta Leningradin saartamisesta Kannaksen puolelta. Matkaa suomalaisten Rajajoen pääasemista kaupunkiin oli yli 30 kilometriä. Oheisesta kartasta suomalaisten, saksalaisten ja venäläisten asemat selviävät aivan kiistatta ja riidattomasti.

http://www.gutenberg-e.org/esk01/maps/LageOst15Jan42_lg.jpg
35496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Ei ainakaan virallisissa venäläisissä selityksissä ole syytetty. Taisi jopa Stalininkin aikaan olla että sanottiin "Suomen sitoneen voimia mikä vaikeutti puollustusta" mutta muuten Pietarin kommarit sai pitää mölyt mahassaan. Stalin taisi yksityisissäkin keskusteluissa sanoa "Suomi teki meille paljon vääryyttä" mutta ei koskaan että olisi itse saartoon syyllinen.

Äänestä

Kun eräs vangiksiotettu suomalainen luti valehteli, että saksalaiset nouset maihin Terijoella.

Äänestä
  • Zukov kertoo tai ainakin antaa ymmärtää miten Nekkulan puolella tiedettiin ettei suomalaiset päästä saksalaisia omille asemilleen ja ettei heillä oli halua lähempään liittosuhteeseen natsien kanssa kuten Unkarilla ja Romanialla. Yritä edes puhua totta vaikka hankalaa se varmasti on.

    Äänestä

  • Lapissa oli vuonna 1941 ainoastaan 80 000 sotilasta sinä ääliö. Kun et edes tuota asiaa hoksannut niin ei kannata vaivautua loppujakaan kommentoimaan. Vai onko idiootti taas lukennut wikipediaa. Tiedot vahvuudesta ovat virheelliset. Ryssillä ei taatusti ollut sadantuhannen ukon alivoimaa Pohjoisessa. Toiseksi Stalin erotti Voroshilovin Leningradin puollustuksesta syyskuussa 1941 ja nimitti tilalle juuri Zukovin.

    Äänestä

  • polks kirjoitti:

    Lapissa oli vuonna 1941 ainoastaan 80 000 sotilasta sinä ääliö. Kun et edes tuota asiaa hoksannut niin ei kannata vaivautua loppujakaan kommentoimaan. Vai onko idiootti taas lukennut wikipediaa. Tiedot vahvuudesta ovat virheelliset. Ryssillä ei taatusti ollut sadantuhannen ukon alivoimaa Pohjoisessa. Toiseksi Stalin erotti Voroshilovin Leningradin puollustuksesta syyskuussa 1941 ja nimitti tilalle juuri Zukovin.

    Kaikki eivät osallistuneet taisteluihin.

    Seppinen kertoi näkemyksiään kirjansa Hitler, Stalin ja Suomi julkistamisen yhteydessä. Pohjois-Suomessa oli jatkosodan aikana yli 200 000 saksalaista sotilasta. He taistelivat suomalaisten rinnalla Neuvostoliittoa vastaan.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Hopeakettu

    Zukov lähti lokakuussa 1941 Moskovaan, turha sivuraide.

    Äänestä

Maailmalla on ihan yleisesti tunnustettu tosiasia se että Leningradia piiritettiin vajaat 900 päivää ja siihen osallistuivat sekä Saksa että Suomi. Lisäksi tuota piiritystä pidetään inhimillisen mittapuun mukaan historian pahimpana piirityksenä.

Ensin kartta suomalaisten asemista Kannaksella.
Kuvan alareunassa on kilometrit 30 kilometriin saakka
http://www.flamesofwar.com/Portals/0/all_images/Historical/Finland/Finland-1944-Map-04.jpg
Huomio kiinnittyy myös siihen miten Kronstadtin sijainti ja sen järeät laivatykit ja rannikkotykistö saattoivat osaltaan murskata suomalaisten linjat Valkeasaaren lohkolla kesäkuussa 1944.

Se nyt vain on niin että maailmalla tunnetaan Leningradin piiritys. Sieltä ei maitse päässyt pois, ei etelästä eikä pohjoisesta.
http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2009/02/suomi-osallistui-leningradin.html

Kuvan

Äänestä
  • " Se nyt vain on niin että maailmalla tunnetaan Leningradin piiritys. Sieltä ei maitse päässyt pois, ei etelästä eikä pohjoisesta. "

    Mutta suomalaisia siitä on turha syyttää. Katso suomalaisten asemat Rajajoella sakujen sotakartasta. Maailmalla on huono tietämys asiasta.

    http://www.gutenberg-e.org/esk01/maps/LageOst15Jan42_lg.jpg

    Äänestä

  • KetAut kirjoitti:

    " Se nyt vain on niin että maailmalla tunnetaan Leningradin piiritys. Sieltä ei maitse päässyt pois, ei etelästä eikä pohjoisesta. "

    Mutta suomalaisia siitä on turha syyttää. Katso suomalaisten asemat Rajajoella sakujen sotakartasta. Maailmalla on huono tietämys asiasta.

    http://www.gutenberg-e.org/esk01/maps/LageOst15Jan42_lg.jpg

    Mites on jos sinulla onkin huono tietämys asiasta?
    Itse ja muut maailmalla olevat näkevät kartasta että Suomi osallistui Leningradin saartoon.

    Äänestä

Elo-Syyskuun vaihteessa 1941 he tulivat Lempaalan
rentaan , olivat " pysäköineet " siihen ja pysyivät.
Ryssä kylläkin ammuskeli ( heillä ei ollut tarvetta )

Olihan tuossa kannaksen raja vedetty " suoraksi "

Äänestä
  • Rintamalinja vedettiin Lempaalassa suoraksi. Ei sitten muuta. Sillä oikaisulla ei ollut merkitystä Leningradin asemaan. Entpä jos linjamme olisikin ollut 50 km. taaempana? Siitä huolimatta venäläiset syyttäisivät meitä edelleen Leningradin saartamisesta. Venäläiset varmaankin ajattelevat että ilman suomalaisia heillä olisi ollut yhteys Ruotsin rajalle saakka, tai ainakin Moskovan rauhan tukikohtaansa Hankoniemeen. Mutta jos Kannaksella ei olisi ollut joukkojamme niin siellä olisi ollut saksalaiset sotajoukot.

    Äänestä

  • KetAut kirjoitti:

    Rintamalinja vedettiin Lempaalassa suoraksi. Ei sitten muuta. Sillä oikaisulla ei ollut merkitystä Leningradin asemaan. Entpä jos linjamme olisikin ollut 50 km. taaempana? Siitä huolimatta venäläiset syyttäisivät meitä edelleen Leningradin saartamisesta. Venäläiset varmaankin ajattelevat että ilman suomalaisia heillä olisi ollut yhteys Ruotsin rajalle saakka, tai ainakin Moskovan rauhan tukikohtaansa Hankoniemeen. Mutta jos Kannaksella ei olisi ollut joukkojamme niin siellä olisi ollut saksalaiset sotajoukot.

    Entäpä jos suomalaiset olisivat pysyneet Moskovan rauhan rajoilla?
    Tällöin Laatokan pohjoispuoli olisi jäänyt vapaaksi sekä myös Kirovin rata ja Stalinin kanava käyttökunnossa.
    Tuostahan ei voi tietää olisivatko saksalaiset, tai ylipäätään olisivatko edes halunneet, nousta maihin Kannakselle.

    Äänestä

Maailmalla yleisesti historioitsijoiden piirissä tunnustetaan, että suomalaisten osuus on kiistanalainen.

http://en.wikipedia.org/wiki/Siege_of_Leningrad#Controversy_over_Finnish_participation

Toiseksi risteilijä Kirov on saattanut tukea hyökkäystä 1944 kesällä. Valkeasaareen on linnuntietä 30 km matka Kronstadtista ja on kantaman ulkopuolella. Sinulla on ruusuiset kuvitelmat tykkien kantamista. Sitäpaitsi venäläiset tuskin olisivat pystyneet järjestämään kunnollista tulenjohtoa eikä jonkun patterin yksittäisillä laukauksilla olisi ollut merkitystä.

Äänestä
  • Yksi ryssä ei edusta kaikki historioitsijoita sinä sisäsiittoinen juutalainen sekopää.

    Äänestä

  • Pöh.
    Kaikki liittävät Mannerheimin ja suomalaiset Leningradin piiritykseen. Onhan se toki fakta.

    Et taidä tietää mitään järeiden tykkien kantamista etkä ole lukenut neuvostopuolen marsalkkojen muistelmia. Govorov kertoo että kaikki Kronstadtin järeät tykit, niin laivaston kuin rannikkotykistönkin osalta, osallistuivat 9. kesäkuuta 1944 suomalaisten asemien moukaroimiseen Valkeasaaressa.

    "With 471 kg shell : 29,340 meters"
    Lentääkö tykin ammus linnuntietä ja onko 29,340 kilometriä lähes 30 kilometriä?
    http://en.wikipedia.org/wiki/Obukhovskii_12"/52_Pattern_1907_gun
    ja vielä
    http://en.wikipedia.org/wiki/Russian_12_inch_40_caliber_naval_gun

    Äänestä

  • siipe kirjoitti:

    Pöh.

    " Toisen maailmansodan aikaisilla ampumatarvikkeilla 305/52 O:n kantama oli 36 kilometriä ja suurempiin korotuksiin kykenevien 305/52 O2:n kantama 42 kilometriä ja 305/52 ORautin kantama 52 kilometriä."
    http://fi.wikipedia.org/wiki/305/52_O

    "Pääkalusto olivat Suomen ja Viron linnakesaarilla sijaitsevat järeät 12-tuumaiset kaksoistykkitornit, joiden kantama oli 43 kilometriä, mikä riitti vastapäiselle rannalle."
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenlahden_tykistösulku

    Äänestä

  • Siipe jatkaa vielä kirjoitti:

    Kronstadtin muutamalla 305 mm rannikkotykillä ei ole mitään tekemistä suurhyökkäyksen tulivalmistelun kanssa, koska edes Nenosen korjausympyrällä ei tulta olisi saatu kuuna päivänä osumaan korkeintaan mantereen puolelle.
    Modernisoimattomalla tykillä voidaan ampua 25 km säteelle. Kuten kuvasta näkyy.

    http://4.bp.blogspot.com/_9n-D6abK1ms/Sw2jbeerATI/AAAAAAAARXE/FA-pRgv2lLA/s1600/Kuva 9.jpg

    Äänestä

  • 25 km kirjoitti:

    Syyllistyt venäläisen sotilastaidon aliarvioimiseen.
    Ei sen puoleen, niinhän tekivät aikoinaan sekä Hitler että Mannerheim.

    Et ymmärrä tykkien tarkkuuksista tosiaankaan yhtään mitään etkä myös Kronstadtin järeiden tykkien osuudesta 9. kesäkuuta 1944.

    Äänestä

  • 30 - 54 km kirjoitti:

    Kysymys ei ole tykkien tarkkuudesta, vaan korjausten tekemisestä lentorataan. Kuten kuvasta näkyi Suomessa oli samoja tykkejä, ja niiden kantama oli vain 25 km ammunnoissa. Panssarilaivojemme 254 mm Boforssit kantoivat 30 km ja ne olivat paljon uudempaa tekniikkaa. Näillä tykeillä pystyttiin toimittamaan 225 kilon räjähdekranaatit 31 kilometrin päähän huomattavalla tarkkuudella. Onnettoman tulinopeuden takia 305 mm rannikkotykillä voi ampua kiinteitä maamaaleja, jos on soveltuvia kranaatteja.

    Huomaathan Kirovin tykkien kaliipoerin, näillä lensi melkein 40 km päähän ja vastaa tuleltaan divisioonan tykistöä.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Soviet_cruiser_Kirov

    Ihan oikeasti nämä vain saattoivat maihinnousujoukkoja.

    Äänestä

  • 9 x 180 mm kirjoitti:

    Pistän tähän karttakuvan Oranienbaumin sillanpääasemasta, tai motista
    http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/9/90/Leningrad_Siege_May_1942_-_January_1943.png

    "The enclave which was 20 miles long and ten miles wide held out throughout the siege." eli tuo sillanpää oli kooltaan 32 x 16 kilometriä.
    "They were supported by the artillery of the navy ships of the Baltic Fleet (the battleship "October Revolution", battle-cruisers "Kirov" and "Maxim Gor'ky" and other ships." eli Itämeren laivaston alukset antoivat tulitukea sillanpäälle, ja aluksethan oli sijoitettu Kronstadtiin.
    http://www.curme.co.uk/lengrad6.htm

    Oranienbaumin sillanpään olemassaolon mahdollisti Kronstadtin järeä laiva- ja rannikkotykistö.

    "305/52 O:n teoreettinen tulinopeus oli 1 laukaus minuutissa ja käytännön tulinopeus 0,5 laukausta minuutissa. "
    Siis yksi 450 kiloa painava ammus lähtee joka toinen minuutti putkesta.

    Yritin etsiä netistä miksi venäläiset marsalkat valitsivat juuri Valkeasaaren lohkon suomalaisten linjan puhkaisemiseen
    karttakuva
    http://www.flamesofwar.com/Portals/0/all_images/Historical/Finland/Finland-1944-Map-04.jpg
    mutta heidän muistelmistaan tiedän että syy on Kronstadtin raskaan tykistön antama tulituki.
    Eli ennen hyökkäystä vallattaviin asemiin ammutaan satoja noin 450 kiloa painavia "pommeja". Lisäksi tulevat maavoimien tuhannet pienemmät kranaatit ja ilmavoimien pommit.
    Tuo on sellainen hävityksen kauhistus että jos ei heti kuole sirpaleisiin niin sitten hautautuu elävänä mullan joukkoon.

    Itseäni alkoi kiinnostaa Kronstadtista Valkeasaareen ampuvien tykkien määrä ja myös niiden ampumien kranaattien lukumäärä.

    Myös Suomen sodanjohdon leväperäisyys saa jälleen kerran huutia koska se ei huomioinut Kronstadtin järeän tykistön olemassaoloa. Väitetään että jopa Helsinkiin asti olisi vettä pitkin kantautunut järeiden tykkipattereiden jysäykset.

    Äänestä

  • Oranienbaum... kirjoitti:

    Kyseessä ei ollut saarrostus, niin ei hajotettu voimia.
    Se oli luonnollinen valinta tankkien ajouraksi, kun siinä kulki rautatie.

    Huhu kertoo, että joku teki virheen tuolloin 10 D. puolustuksessa. Ehkä Kronstadtin pamaus oli se lähtölaukaus Kannaksen läpijuoksulle.

    Ylitin Rajajoen kello 9.18 - ehkä Kronstadt puhui aiemmin ja jotkut lähtivät haneen välittömästi.

    http://www.antikvaari.fi/imagesproduct/1166_IMG_81773235.JPG

    Äänestä

Kyllä nyt pisti miettimään. Miksi Rajajoen hyökkäys keskeytettiin Laatokan eteläpuolen rantaviivaa pitkin kohti Leningradia ja saksalaisia joukkoja.

http://www.gutenberg-e.org/esk01/maps/LageOst15Jan42_lg.jpg

Miksi suomalaiset eivät edenneet Laatokan eteläpuolta rajapyykiltään kohti saksalaisia joukkoja? Sakut olivat edenneet Laatokan rantaan kartan sakujen uudelleen nimeämään Schlüsselburgiin. Tänne Hitler tahtoi suomalaisten etenevän. Yhteys saksalaisiin Laatokan eteläpuolella olisi ollut kaupungille totaalinen katastrofi. Elämäntiet (lebh.Verkehr) Leningradiin ja (Verkehr) Oranienbaumin mottiin olivat katkenneet. Mannerheim kieltäytyi kirjallisin vastauksin etenemästä Kannaksella kohti saksalaisia joukkoja. Kielti myös Aunuksessa olleen 163D:n saksalaisen divisioonan siirron Kannakselle jatkamasta suomalaisten pysäyttämän hyökkäyksen jatkamista maanmiehiään kohti.
http://www.gutenberg-e.org/esk01/maps/LageOst15Jan42_lg.jpg

Äänestä
  • Siksi koska isot pojat tiesivät ettei Aatu ottanut leikkiä tosissaan kun seikkaili Paskovassa ja toiseksi että poikien lännen välit tulehtuu. Onneksi et ollut siellä päättämässä. Toiseksi jos Leningradin väestö olisi kuollut niin se ei se raiskaus luku oli jäännyt vuonna 1945 kahteen miljoonaan Berliinissä.

    Äänestä

Antautujia ei oteta.
Leningradissa oli noin kaksi miljoonaa ihmistä pahimpaankin piiritysaikaan. Mitä niille olisi pitänyt tehdä niiden antauduttua, suomalaisetko olisivat ne ruokkineet?

1918 kuoli suomalaisissa vankileireissä 12 500 punavankia nälkään ja kas, siinä oli ratkaisu. Sen myös Hitler ymmärsi.

Mannerheim odotti myös miten Saksan idän sotaretki etenee. Mikäli Neuvostoliitto antautuu niin samalla antautuu myös saarrettu Leningrad ja ilman omia miehistötappioita. Sitten vain leningradilaiset marssimaan kohti itää ja Rytin odottama Suomen kaakkoisraja siirtyisi Nevalle.

Yksi saksalaisdivisioona, noin 10 000 miestä, ei olisi pystynyt tekemään kummoistakaan lovea pohjoisesta koska Leningradissa oli noin 200 000 puna-armeijan sotilasta. Niiden siirtymämatkathan eivät olleet pitkiä paikasta toiseen, heh.

Äänestä
  • Et tunne faktoja.

    " Yksi saksalaisdivisioona, noin 10 000 miestä, ei olisi pystynyt tekemään kummoistakaan lovea pohjoisesta koska Leningradissa oli noin 200 000 puna-armeijan sotilasta. Niiden siirtymämatkathan eivät olleet pitkiä paikasta toiseen, heh. "

    Venäläiset olivat siirtäneet suomalaisia vastaan taistelleet joukkonsa suureltaosin kaupungin eteläpuolelle saksalaisia vastaan. Suomalaiset kieltäytyivät jatkamasta hyökkäystään. Erfuth ei voinut kuin valittaa tehtyä päätöstä, mutta totesi kantanaan, ettei päätöksellä ole sotilaallisia perusteita koska Kannaksen venäläinen on jo lyöty, ja vain rippeiden olevan jäljellä. Nämä eivät voisi miehittää puolustuslinjaa kunnolla

    Et tunne faktoja.

    Miksi suotta tapattaa suomalaisia sotilaita koska nälkä tappaa leningradilaiset varmasti. Jos Neuvostoliitto antautuu niin Leningrad antautuu sen mukana.

    Jos koko sodan lopputulos olisi ollut kiinni Leningradin valtaamisesta niin sata varmasti Mannerheim olisi käskenyt joukot hyökkäykseen.

    Äänestä

  • LaD on KetAut kirjoitti:

    Kato ku Mannerh mars ymmärsi että se Venäjä ei rajoitu Moskovaan ja Leningradiin vaan sitä jatkuu aina Alaskan rajalle asti.

    Äänestä

Suomalaiset olivat Mannerheimin maamiehiä.

Äänestä
  • Mikä lie kuuluisi. Ilmeisesti sekopää ryssän mielestä Suomen kuuluisi olla puolueeton puskurivaltio vaikka Nevan asukithan ne on länteen hyökänneet tai ainakin Pohjolaan vuodesta 1918 lähtien.

    Äänestä

  • Lappalaisillehan koko Suomikin kuuluisi.

    Äänestä

  • kessll kalipoli hsit kirjoitti:

    Mikä lie kuuluisi. Ilmeisesti sekopää ryssän mielestä Suomen kuuluisi olla puolueeton puskurivaltio vaikka Nevan asukithan ne on länteen hyökänneet tai ainakin Pohjolaan vuodesta 1918 lähtien.

    Eipäs nyt unohdeta vuotta 1941.

    Äänestä

  • vuoroin vieraissa kirjoitti:

    Eipäs nyt unohdeta vuotta 1941.

    Nooh nooh eihän sitä edes kunnolla sodittu talvisotaan nähden. Räkänaamoista ei ollutkaan niin kovaksi kun piti jo Pohjolasta Etelään kiiruhtaa teutoonien tultua. Suomi otti siltä varastetut alueet takaisin siinä missä Romaniakin. Ryssien ortodoksi raamattuhan sanoo että varastaminen on suuri synti.

    Äänestä

  • Jänkhätijää kirjoitti:

    Lappalaisillehan koko Suomikin kuuluisi.

    Ja Venäjä Mongolialle. Germaaniset alueet Tanskaa ja Etelä-Ruotsia myöten Italialle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

KetAut kirjoitti:

Suomea syytetään aivan suotta Leningradin saartamisesta Kannaksen puolelta. Matkaa suomalaisten Rajajoen pääasemista kaupunkiin oli yli 30 kilometriä. Oheisesta kartasta suomalaisten, saksalaisten ja venäläisten asemat selviävät aivan kiistatta ja riidattomasti.

http://www.gutenberg-e.org/esk01/maps/LageOst15Jan42_lg.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu