Voisitko olla miehesi/naisesi yhtiökumppani?

sillitrooli

Mitä mieltä olet ajatuksesta, että perustaisit seurustelukumppanisi/ puolisosi kanssa yrityksen?

Pidätkö asiaa täysin mahdottomana, vai jossain määrin jopa hyvänä tilanteena, vai aika neutraalina?

Miksi?

Laita myös sukupuolesi vastaukseen.

23

508

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sillitrooli

      Itse ajattelen, että se olisi minulle jollain tapaa ihannetilanne, että löytäisin jonkun naisen, joka on samoista asioista kiinnostuneen naisen, ja perustaisimme yhdessä yrityksen. Ihastun naisissa yleensä eniten tiettyyn henkiseen yhteyteen, joka löytyy vain joidenkin naisten kanssa. Uskoisin, että sellaisen naisen kanssa, jonka kanssa mulla olisi hyvä yhteys mielen tasolla, olisi myös hienoa perustaa yritys yhdessä. Tämä tietenkin vaatisi, että nainen olisi mm. yhtä vähän materiaalisista kulisseista kiinnostunut kuin minä. Ei tulisi mitään sellaisen naisen kanssa, joka haluaa heti esitellä kavereilleen uutta omistusasuntoa ja farmariautoa, jotka on hankittu miehen kanssa. Yrittäjänä kun voi joutua useamman vuoden elämään hyvin tiukalla budjetilla.

    • Johan meillä on yhteinen asunto niin miksei voisi olla yhteinen yrityskin. Pitäisi vain keksiä tuottava liikeidea ja olla sen kehittämisestä samaa mieltä. Eikä sen paranisi olla mikään kiska, missä menisi kaikki hereilläoloaika joko yhtä aikaa tai eri aikaan, jolloin ei toisiamme nähtäisikään.

    • Yrittäjä

      Tuollainen järjestely ei ainakaan ensiajattelemalta kiinnosta. Kauan sitten virittelin pientä yritystoimintaa parhaan kaverini kanssa, mutta heti oli puolet kaverin puolison sukua näppeineen pelissä vetämässä omaan suuntaansa. Ehkä oman puolison kanssa tulisi vedetyksi samaankin suuntaan, mutta yrittäjyydessä on niin paljon seikkoja, joista voi olla eri mieltä ja riitautuakin, ettei tunnu houkuttelevalta.

      Olen ollut yrittäjä jo aika monta vuotta ja tykkään. Miehen soisin kyllä löytäväni joko omasta firmastaan tai palkkatöistä.

      • sillitrooli

        Sisältyykö yritykseesi minkäänlaista, vähäistäkään luovaa prosessia, vai onko yrityksesi vain hyvin suoraviivaista myynti-, välitys- tai palvelutoimintaa?


      • Yrittäjä
        sillitrooli kirjoitti:

        Sisältyykö yritykseesi minkäänlaista, vähäistäkään luovaa prosessia, vai onko yrityksesi vain hyvin suoraviivaista myynti-, välitys- tai palvelutoimintaa?

        Konsultointia, käytännössä ongelmien kartoittamista ja analysointia sekä ratkaisujen löytämistä ja yritysten henkilökunnan kouluttamista uuteen.


      • sillitrooli
        Yrittäjä kirjoitti:

        Konsultointia, käytännössä ongelmien kartoittamista ja analysointia sekä ratkaisujen löytämistä ja yritysten henkilökunnan kouluttamista uuteen.

        Eli siis sisältyy myös luova prosessi. Eikö sinusta olisi kivaa tehdä puolison kanssa sitä ongelmien kartoittamista ja ratkaisujen löytämistä, ja sitten jakaa ne tylsimmät päivittäisaskareetkin sen mukaan, kumpi on missäkin parempi?


      • Yrittäjä
        sillitrooli kirjoitti:

        Eli siis sisältyy myös luova prosessi. Eikö sinusta olisi kivaa tehdä puolison kanssa sitä ongelmien kartoittamista ja ratkaisujen löytämistä, ja sitten jakaa ne tylsimmät päivittäisaskareetkin sen mukaan, kumpi on missäkin parempi?

        Ensin poikkeuksellisen itsenäisenä palkollisena ja sitten yrittäjänä olen tottunut siihen, että jokainen työvaihe on minun vastuullani ja minun hallinnassani, joten tehtävien jakaminen olisi vaikeaa. Omahyväisesti olen myös sitä mieltä, ettei kukaan tee näitä hommia yhtä hyvin (= samalla tavalla) kuin minä, ja menestykseni perustuukin pitkälti minun omaan persoonaani. Kaiken lisäksi minulla ei oikein ole sellaisia työtehtäviä, jotka olisivat tarpeeksi tylsiä annettavaksi jollekulle muulle, eikä se kyllä olisi reiluakaan työntää pitkäveteisimpiä töitä puolison niskaan.

        Inhoan ryhmätöitä ja joukkuelajeja. Pitkän linjan sinkkuna ja yksineläjänä olen myös aika huono kompromissien tekemisessä. Siinäpä syyt siihen, miksen halua jakaa työtehtäviä muille - ja siihen, miksi olen sinkku ja harmillisesti varmasti pysynkin.


    • No maatilahan on yritys itseasiassa, joten kyllä mä semmosessa pystyisin oleen kumppanin kans... ja tietty muutenkin muunkin alan yrityksissä jos mielipiteet on samansuuntaiset. Esim. perheyrityshän on semmonen joka vois olla hyvä juttu, riippuen bisneksen kannattavuudesta.

      Mut joo siis ihan ok juttu se mulle ois, et ei tuottais ongelmaa jos löytyy nimenomaan kannattava idea.

      • Se on kyl totta että riskejä on aika paljon sillon... mut ainahan sitä yritystoiminnassa on riskejä, kuten on suhteissakin. Itte tiedän useammankin parin joka puhaltaa ns. yhteen hiileen niin maatilassa/yrityksessä kuin suhteessakin. Mutta siis se on kyl tosi myös että läheskään kaikista ei siihen ole, vaatii sopeutuvuutta ja yhteisten asioiden eteen työn tekemistä.

        Luottamus se on kyl semmonen asia mikä pitää ensin muodostua jos meinaa molempia pyörittää yhdessä ja sehän ei missään nimessä nopeasti tule vaan vaatii aikaa sekä koettelemista yhdessä ennen kuin sitä voi olla. Samahan se on lapsen ns. hankkimisessa, että luottamus pitää olla kunnossa... itte en ainakaan ryhtyisi mihinkään ennen kuin tiedän ja tunnen kumppanin tarpeeksi että sitä kautta luottamusta olisi.


    • on joo on

      Rahat vähissä ja uskallus lopussa? Niin olisihan se helpompi epäonnistua toisen kanssa.

      • sillitrooli

        Unohdit lisätä "vajukin" johonkin kohtaan tekstiäsi


      • miten niin
        sillitrooli kirjoitti:

        Unohdit lisätä "vajukin" johonkin kohtaan tekstiäsi

        Häh?


    • Voisin. Olenhan mä valmis muutenkin jakamaan kaiken mikä on mun on hänenkin periaateella. Kaikki tai ei mitään. Ei tässä leikillään yhdessä olla, joten jos joskus olisi yritystä pystyttämässä, niin miksei. Kunhan siinä on oikeasti tolkkua eikä mikään haihattelu juttu mikä kaatuu heti kättelyssä lennokkuuteensa.

    • 34

      Olen sinkku, joten yksin saisin yritykseni perustaa. Riippuu ihan ihmisestä, voiko yrittää yhdessä vai ei. Voisin kuitenkin kuvitella, että olisi hyvin rasittavaa olla saman ihmisen kanssa kellon ympäri vuosikymmeniä. Tietysti myös riippuu myös siitä, millaisesta "firmasta" on kyse. Esim. voi olla pöytälaatikkofirma, jonka ainoa tarkoitus on verotus- ja pääomatulokikkailu ja molemmat tekevät reaalimaailmassa töitä omilla tahoillaan.

      • sillitrooli

        En tarkoita mitään pöytälaatikkofirmoja, vaan ihan oikeaa firmaa, joka tähtää liiketoiminnan ja tulojen vakiinnuttamiseen niin, että omistajat saavat ihan mukavan elannon yrityksen toiminnasta. Ihan täysipäiväistä yrittämistä siis, ja tässä ketjussa tarkoittamani yritystoiminta vielä sellaista, että pariskunta työskentelisi yhdessä yrityksen liiketoiminnan eteen. Ei siis mitään erillisiä töitä omilla tahoillaan, muuta kuin jotain luontaista töiden jakamista sen mukaan, kumpi on parempi missäkin asiassa.

        Ja niin, vaikka otsikointi olikin ehkä vähän hämäävä, niin tarkoitin kysymykseni ihan sinkuille. Tilanteen spekulointia siis: jos löytäisit puolison, ja teillä olisi yhteiset kiinnostuksenkohteet, niin lähtisitkö perustamaan yhdessä puolisosi kanssa yritystä.


    • ent.perheyrittäjä

      Minulla ja miehelläni oli yritys,jossa työskentelimme 18 vuotta,eli näimme
      joka päivä niin kotona kuin töissä,moni ihmetteli miten tulimme niin hyvin
      toimeen.Kun myimme yrityksemme neljä vuotta sitten ja työskentelemme
      erillämme,olemme kuin tuuliajoilla tai eksyksissä,mieheni vielä enemmän
      kuin minä.Vielä on ajatuksena perustaa yhteinen yritys, jossa voimme työs-
      kennellä yhdessä,eli palat palaisivat taas paikoilleen.Suosittelen kyllä
      muillekkin jos parisuhde muuten kunnossa.

    • Ei todellakaan. Mahdoton ajatus!
      Olen ollut yrittäjä vuosia. Miehellä ollut oma firma 20 vuotta.
      Jos meidän pitäis laittaa firmat yhteen ja puhaltaa yhteen hiileen niin jo tultais alas rominalla.
      Molemmilla menee erikseen hyvin ja koskaan ei yhdisty kuin asunto ja perheeseen kuuluvat velat.
      Jos pitäis olla yhdessä 24/7 niin kyllä olis liikaa. Vaikka rakastankin 110% miestäni niin liika on liikaa.

      Joillakin voi toimia,mutta meillä ei. Molemmat haluaa luoda omaa uraa ja molemmat niin jääräpäisiä ettei sovi ajatukset saman pöydän ääreen.

      Kaiken muun olen valmis jakamaan,mutta yrityksen haluan pitää vain ja ainoastaan omissa käsissä.

    • Peppuaukinen

      Perheyritys paras yritys, Lapsille tietotaito jo nuorena oppii vastuun,helpompi aikuistua ku on ainaki eväät annettu oikein. Toisten elämisestä kun tulonsa ottaa ni pitää olla tieto ja jalatmaassa.

    • ent. yrittäjä

      Itse olen ollut tuossa tilanteessa jo ja mettään meni.
      X-mieheni oli yrittänyt liki koko aikuisikänsä (huonolla menestyksellä) ja ajatteli todennäköisesti että jos emännän ottais mukaan yritykseen niin homma sujuisi.
      No EI sujunut, eka tuli ikäviä kohtauksia työmaalla ja sitten ne siirtyi jo kotiinkin ja vähitellen homma luisui niin käsistä että ero tuli.

      En siis usko että parisuhde kestäisi yhdessä oloa 24h 7.
      Meilläkin oli paljon silleen ettemme nähneet edes toisiamme työpäivän aikana, mutta silti tuli törmäyskursseja.

      Nykyinen YH-äiti

    • kannattaa

      Olen nainen, mieheni kanssa yrittäjä. Meillä on kaksi yritystä. Aiempi on ollut jo 15 vuotta ja toinen kolme vuotta. Toinen yritys perutettiin kun teemme tuotantoa, joka halutaan pitää erillään kuitenkin vanhemmasta yrityksestä. Meillä on toimistotilat kotitilojen yhteydessä. Työntekijöitä 2-5, riippuen ajankohdasta tai töitten määrästä. Lisäksi sellaisia yhteistyökumppaneita, jotka tekevät meille joitain töitä omien yritystensä puitteissa.

      Yhteisessä yrittämisessä on enempi hyviä, kuin huonoja puolia. Meillä yrityksessä tehdään asiat aina siten että miettitään, mikä on yrityksen parhaaksi. Toisaalta joskus käydään keskustelua kovaäänisestikin, kun yhtiökumppani on niin läheinen. Mutta yritämme pitää työn ja yksityisasiat erillään. oskus onnistumme siinä hyvin ja joskus emme. Tosin monesti tilaisuudet, joissa käymme yrittäjän ominaisuudessa, otamme virkistyksenä. Yhteiset autoreissutkin ovat usein pohtimista jonkun asian puitteissa joka liittyy yrittämiseen. Iso osa ystävistämme on yrittäjiä, mutta on muitakin.

      Huono puoli on kun ei juuri koskaan voi pitää yhtä aikaa lomaa. Korkeintaan viikko kerran vuodessa. Päivän-parin irtiottoja kuitenkin.

      Perinteisiä yhteisiä yrityksiä aviopuolisoilla voisi olla maatalous. Maatalouttahan ei ihan niin perinteisesti kuitenkaan mielletä yritykseksi, sitä se kuitenkin on ja esimerkiksi luin tutkimuksen jossa maanviljelijät olivat vähiten edustettuja avioerotilastoissa.

      Itse olen ajatellut, etä vaikka erokin tulisi, voisin silti jatkaa yhteistä yrittämistä, koska yrittäjinä olemme hyvä tiimi. Aviosuhteessa ei aina niinkään olla yksimielisiä.

    • k

      En perustaisi.

    • wwr

      No ei mitään järkeä perustaa. Tämän päivän suhteet on sen verran lyhyitä, että tuommosesta ei seuraa ku harmia..

    • erturtu

      Kaikkia munia ei kannata laittaa samaan koriin...sekin olisi mielestäni jo jonkinasteinen riski, että olisi puolison kanssa saman työnantajan palveluksessa.

      Olen miettinyt yrittämistä useita vuosia, mutta luultavasti siten, että osa tuloistani olisi varmaa tuloa esim. opettamista, jolloin olisi koko ajan tuloa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä haluun vaa oikeesti kuulla

      Että sulla on kaikki hyvin. Ihan oikeasti haluan. Ehkä meitä ei sit ollu tarkotettu yhteen, mut oot mulle äärettömän tär
      Ikävä
      79
      1838
    2. Olisikin se meidän tapaaminen jo liian jännää

      Näin pitkän ajan jälkeen.
      Ikävä
      73
      1186
    3. Melko hyvin tunnen jo hänet

      Hän ei ole sopiva. Jotain hyvää tässä palstan seuraamisessa on ollut. Omien ajatusten ja tunteiden jäsentämisen lisäksi
      Ikävä
      85
      1064
    4. Mitä tapahtunut?

      Ken tietää mitä viitostiellä betonin kohilla käynyt punaisen auton kanssa?
      Suomussalmi
      14
      990
    5. Ikävöin kyllä

      En voi ottaa nyt yhteyttä, joten puran tänne järjetöntä ikävääni. Tunteeni sinua kohtaan ovat valtaisat.
      Ikävä
      33
      886
    6. Eläkeläisiltä leikataan jo asumistukeakin, osalla loppuu kokonaan!

      https://yle.fi/a/74-20102928 Hallitus varmaan vihaa eläkeläisiä, nyt ollaan kajoamassa eläkeläisten asumistukeenkin, os
      Maailman menoa
      267
      864
    7. Tiedätkö sinä

      Miten lähellä tänään oli että olisin pyytänyt sua treffaamaan. Olin täysin valmistunut siihen, mutta en löytänyt sinua t
      Ikävä
      19
      809
    8. Mies, riittääkö sulle näkemään vilauksen musta?

      Etkö halua ottaa minua kiinni?
      Ikävä
      61
      778
    9. Hesari tunnustaa että Ukraina on häviämässä sodan - Suomen poliittinen eliitti housut kintuissa

      Oliko aivan pakko sitoutua politiikkaan jossa pumpattiin älyttömät summat rahaa Kankkulan Kaivoon eli Kiovan natseille?
      Maailman menoa
      211
      761
    10. Ken leikkiin ryhtyy

      Se leikin kestäköön. Ei mulle tarvitse kiukutella jos en lähde leikkiin mukaan. Eiköhän se oo molemmille helpoin kun lop
      Ikävä
      66
      746
    Aihe