Miksi Niinistö ei käy naapurimaa-Norjassa?

Eikö Norjaa lasketa Suomen naapurimaaksi ollenkaan, kun Niinistö ei tee sinne vierailua? Presidentti kävi jo Ruotsissa, menee Viroon ja Venäjälle, mutta Norja jätetään jostakin kummallisesta syystä kokonaan väliin. Ehkä Niinistö ei ole vielä katsonut kartalta, että Norjakin on Suomen rajavaltio.
850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Etkö tajua, että kyseessä on Natoon kuuluva maa ja eihän Niinistö voi sinne mennä ilman Venäjän lupaa.

Äänestä

Norja ei ole milloinkaan ollut ensimmäisenä vierailiukohteena vaan ensin perinteisesti Ruotsi, ja Eesti.

Äänestä

Käy tietysti myös Norjassa.
Sitäpaitsi presidentti Niinistö käy vielä myös Tanskassa, Islannissa ja monissa muissakin maissa.
Siinä on sellainen pieni ongelma, kun useammassa paikassa ei voi olla samaan aikaan.
Heti Venäjän vierailun jälkeen presidentti tapaa Yhdysvaltain edustajan, todennäköisesti Suomessa.

Äänestä

Suomen uusi presidentti tekee perinteisesti ensimmäiset valtiovierailunsa aina Suomen naapurimaihin, mutta miksi Norjaa ei lasketa naapurimaaksi?

Äänestä
  • ei ole samanlainen naapuri, kuin Venäjä ja Ruotsi. Norja on Lapin naapuri, ei Suomen. Joku järjestys se olla pitää. Ruotsi ja Venäjä kuuluvat Suomen historiaan, Norja ei.

    Äänestä

Norja on kuin Sveitsi

Nämä molemmat maat ovat rikkaita ja taloudellisesti hyvinkin itsenäisiä maita,jonkin persaukisen maan NWO sössärillä ei ole paljoa annettavaa näille,siksi.

Äänestä

Niin minäkin ihmettelen että mitä hittoa se jatkuvasti luuhaa ryssänmaalla, taas lähti joitain rosvoja delekoimaan.

Äänestä
  • Hehehhheeeeee !

    Söitkö aamupalaksi paskakokkareita ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Norja-naapuri kirjoitti:

Eikö Norjaa lasketa Suomen naapurimaaksi ollenkaan, kun Niinistö ei tee sinne vierailua? Presidentti kävi jo Ruotsissa, menee Viroon ja Venäjälle, mutta Norja jätetään jostakin kummallisesta syystä kokonaan väliin. Ehkä Niinistö ei ole vielä katsonut kartalta, että Norjakin on Suomen rajavaltio.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu