Olen vähän alle nelikymppinen nainen. Naimisissa ja teini-ikäiset lapset. Elämä on turvallista, mukava kiltti mies ja työkin ihan ok. Seksi on kuitenkin väljähtänyttä ja sitä on harvoin. Ei se meitä kumpaakaan innosta. Aina samat kuviot. Orgasmin saan vain omin avuin. Minulla ei ole ollut koskaan ollut muita, aloimme seurustelemaan parikymppisinä.
Jo parisen vuotta olen miettinyt miltä tuntuisi olla jonkun muun kanssa. Miltä toisenlainen kosketus tuntuu tai miltä tuntuisi himoita?
Pettäminen on väärin, tiedän sen, mutta kun on vain yksi elämä. Onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa ja ajautunut sitten vieraaseen? Miltä se tuntui? Itseäni pelottaa, että jos toteutan tämän, niin sitten itse sängyssä alkaa vielä kaduttaa ja jännittämään.
Jo parisen vuotta olen miettinyt miltä tuntuisi olla jonkun muun kanssa. Miltä toisenlainen kosketus tuntuu tai miltä tuntuisi himoita?
Pettäminen on väärin, tiedän sen, mutta kun on vain yksi elämä. Onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa ja ajautunut sitten vieraaseen? Miltä se tuntui? Itseäni pelottaa, että jos toteutan tämän, niin sitten itse sängyssä alkaa vielä kaduttaa ja jännittämään.
Vastaukset 14
Vanhimmat
En ole ollut tuossa tilanteessa, enkä halua siihen joutua.
Älä särje miehesi elämää, äläkä omaasi. Sen sijaan yritä löytää miehesi kanssa jotain uutta seksikuvioihin. Pettämiskuviot ovat aina surullisia. Sitä salailua ja pikkuvalheita. Onko miehesi mielestäsi jotenkin ansainnut sellaisen kohtelun?
On se kumma, etteivät pariskunnat pysty toisensa niin hyvin tuntiessaan keksimään kivaa yhdessä, vaan vaihtelua on lähdettävä etsimään jostain täysin vieraasta sylistä. Se on jotenkin niin avuttoman kuuloista ja ala-arvoista. Siis petetään paras ystävä ja rakastettu. On se maailma mallillaan.
Olen kokenut samaa. Sitten sopivan tilaisuuden tullen menin flirtin asiakkaan kanssa takahuoneeseen ja myöhemmin hotelleihin ja jopa risrteilylle.
Ei se rakkautta ollut mutta pelkkää sairasta intohimoista itsekkyyttä. Olihan se hetkittäin hyväntuntuista mutta ei se ollut sen arvoista. Käry kävi ja elämä meni paskaksi. Puolen vuoden ahdistus oli yhtä helvettiä. Oli kuin kuristettaisiin jatkuvasti, henki ei kulkenut. Lopulta menetin niin lasteni kunnioituksen kuin todella hyvän miehen. Erosimme.
En ole ikinä ennen ollut niin yksin kuin nyt. En pysty vakuuttamaan exääni, että olen läksyni oppinut. Hän ei puhu kanssani, olen koettanut kirjoittaa kirjeitä. En halunnut tätä.
Minä taas olisin samoilla ajatuksilla Liisan kanssa. Oma elämä, tämä ainut. Miksi elät niinkuin muut on sulle kertoneet. Miksi et tee niinkuin itse haluat. Itsekkyyttä ? Ei minusta.
Älä lähde moiseen. Alussa voisi olla hienoa ja saisit seksiä ja jopa sitä himoakin. Kuitenkin pitemmän päälle, sekään ei tyydyttäisi. Sinulla alkaisi omatunto soimaan, vaikka ajattelisit että pidät vain omana juttuna ja päättäisit huolehtia perheesi arjesta niin kuin ennenkin.
Hanki mieluummin jotkain muuta piristystä arkeesi: harrstuksia, opiskelua um. Voi miten sinulla on sittenkin kaikki hyvin: Hyvä koti, työ ja lapset ja mieskin. Ei se seksi, varsinkaan väärä, elämää paranna. Satt ehkä sitä, mutta ennen pikää kaikki muu hyvä ja arvokas romahtaa.
En tuomitse sinua. Me olemme ihmisiä ja on tyypillistä että ajattelemme, että elämä olis sitä jotakin, jos olis vielä sitä tai tuota. Kaikille tullee noita kiusauksia. Älä lähde moiseeen. Tuhoat varmasi elämäsi peruspilarit ja sen mikä on sittenkin arvokkainta.
Elin samantyypisessä liitossa, jossa kaikki oli hyvin... haaleaa vettä. Hyvä mies, tasapainoiset teinit ja taloudellisesti asiat ok. Aloitimme nuorina seurustelumme, aivan eri ihmisinä. Rakkautta oli molimminpuolin, mutta se oli muuttunut ystävyydeksi, kunnioitukseksi ja minun puoleltani jotenkin sisarelliseksi.
Minulla oli aivan ihana puolen vuoden salasuhde.
Tämä salasuhde näytti minulle kuitenkin sen, miten paljosta jään paitsi omassa kaveruudeksi muuttuneessa suhteessani ja pian halusin erota. Itse en ole katunut ratkaisujani hetkeäkään, mutta ympäristön oli kovin vaikea hyväksyä eroamme... Mieheni oli siis ulkopuolisten mielestä unelmamies ja liittomme olisi tullut olla ikuinen. Jos minua olisi hakattu ja petetty, niin eron hyväksyminen olisi ollut muille varmasti helpompaa.
Näinkin siis voi käydä. Luopuminen kaikesta tutusta ja turvallisesta; hyppäämminen tuntemattomaan. Tuttavien ja suvun syytteet ja pahat silmäykset. Taloudellisen tilanteen kiristyminen ja yksinolo. Minä otin sen riskin ja nautin nyt elämästäni ihan eri tavalla. Sitä pitää harkita hyvin tarkkaan.
Ihanko totta! Tätä virttä veisaavat monet eronneet ja etsivät epätoivoisesti uutta puolisoa, viimeistään keski-iän kriisissään. Mutta valinnat on tehty ja entiseen, usein siihen onnelliseen (jota ei uskalleta myöntää) ei ole paluuta.
Yksin on varmasti mukavaa..uskoo ken haluaa!
Kai sitä saa eron jälkeen etsiä ja haluta vielä uuden puolison. Siitähän tässäkin kirjoituksessa puhutaan, että sivusuhteen myötä huomattiin, miten paljosta jää väljähtyneessä liitossa paitsi. Että silloin on rohkeutta erota. Mutta se, että eroaa, ei tarkoita että haluaisi elää loppuelämänsä yksin.
Mä ymmärrän edellistä kirjoittajaa täysin, elin itse aivan samanlaisessa liitossa ja samoin kävi minulle, retkahdin vieraaseen. Rakkaus ja intohimo vaan katosi jonnekin vuosien aikana. Erottiin yhteisestä päätöksestä.
Eroaminen on todella pelottavaa, ei helppoa kellekään. Kuitenkin kun saa itsensä tasapainoon henkisesti, uskaltaa olla onnellinen, myös yksin. Sä kuulunet niihin, joille edes ajatus yksin elämisestä on kauhistus? Mä uskallan myöntää, etten kaipaa entiseen liittooni yhtään, en ole kaivannut päivääkään. Eli eroani en kadu.
Ja jos uusi rakkaus elämääni tulee, niin otan sen ilomielin vastaan. Jos ei, niin mä pärjään näinkin. Vaikeaa sun on sitä ymmärtää, mutta älä siltikään tuomitse muiden ratkaisuja.
Sinun pitää puhua miehesi kanssa avoimesti ja rehellisesti tuntemuksistasi. Olin itsekkin parikymppinen kun tapsin mieheni. Minulla oli kuitenkin ennen miestäni ollut muita miehelleni olin se ensimmäinen. Nyt olemme molemmat 40 vuotiaita ja mieheni kärysi salasuhteesta toiseen naiseen. syyksi sanoo, että on minullakin ollut muita vaan ei avioliittomme aikana, jota on kestänyt kohta 20 vuotta. Nyt olen todellakin pettynyt ja luottamus mieheeni on mennyt totaalisesti. Tekee tai sanoo hän mitä tahansa en enää usko häntä. En usko hänen rakkauteen en mihinkään. Ainut minkä tiedän on, että meille tulee avioero sillä en sulata tätä. Vielä kun vähätellään tapahtunutta ja syyllisestään minua siitä, että olen elänyt nuoruudessani niin kuin olen halunnut niin sitä en sulata.
Ei ero ja parisuhteen loppu ole enää mikään tabu ja toivon, että sinä teet asiat oikeassa järjestyksessä. Minäkin laitan elämäni uuteen järjestykseen ja elän jonkin aikaa vain itselleni ja lapsilleni. Nautin kesästä ja sen lämmöstä.
Kummallista, että monet oikeuttavat pettämisen toteamalla, että on vain yksi elämä... minä ennemminkin kysyisin, että pitääkö se ainoa elämä pilata pettämisellä?
Jos olet tyytymätön parisuhteeseesi tee sen eteen jotakin äläkä kuvittele, että satunnainen syrjähyppy vaikka siinä olisikin sitä intohimoa, muuttaisi elämääsi miksikään. Tuokin intohimo uutuudenviehätyksen jälkeen laantuu ja jäljelle ei jää edes sitä, mitä sinulla nyt on ja jota monet kovasti elämässän tavoittelevat.
Eivät ne, joilla on satunnaisia tai useita seksipartnereita ole useinkaan onnellisia vaan hehän ovat juuri niitä, jotka etsivät sitä oikeaa, sitä rakasta, jonka kanssa jakaa elämä ja asiat- Ne taas jotka ovat puoliskonsa löytäneet, ovat usein tyytyväisempiä elämään. Petturit ovat harvoin onnellisia.
Minä 45-v nainen olen elämässä oppinut sen, että jos kunnioittaa itseään, kumppaniaan niin ei lähde pettämään. Salailu käy vaivaamaan helposti, ainakin jossain vaiheessa. Jos et kerro vaivaa aina vain enemmän ja jos kerrot, niin hyvin huono lopputulos todennäköisesti siinäkin.
Ajatus ja kiusaus ei ole vielä lankemus. Tässä se juuri uskollisuus ja uskottomuus joutuu harkiitavaksi. Jos ei näin olisi niin ei edes tarvittiais näitä käsitteitä. Ihminen tietää ja tuntee eron hyvän ja pahan välillä. Jatkuvasti joudumme tekemään valintoja, toimiakko noin tai näin.
Luin vsta kirjan eräästä narkkarista. Hän oli jonkin aikaa kokenut kiinnostusta kokeilla huumeit6a ekakertaa. Nyt narkomaanina tai aineista eroon kamppailessaan hän totesi, että ihimisen pitäisi miettiä ja pysähtyä kun sisimmässä "hälytyskellot" soivat. Se on viesti että ollaan lähtemässä vikäsyyntaan. sinäkin Liisa olet tuntenut näiden hälytyskellojen äänen jo näin kaksi vuotta. Hyvä että et ole langennut. Et asiaa edes täällä kyselisit jos kokisit ukottomuuden oikeaksi.
Sinulla on asiat suhteellisen hyvin. Etköhän kaipaa sisimässä sittenkin jotakin syvällistä, luulet että se on jotkin sähäkkää seksiä. Pakenet tähän ihmisen itselle lyhytaikaista mielihyvää antavaan fyysiseen kokemukseen.
Älä misään nimessä lähde setkemaan perheesi onnea. Ennenpitkää noista seikkailusta tulisi valtava morkkis, kokisit syyllisyttä puolisoasi kohtaan ja pian makaisit masennuksen kourissa.
Uhohda tämä "henkireikä" ja etsi jotakin muuta luovaa, jotka voit harrastaa perheesi keskellä ihan hyvällä omallatunolla.
Minulla on aika lähellä kokemusta mitä pettämien saa ikaan.
Intohimon alttarilleko uhraatte tasapainoisen lasten ja oma elämän. Eikö elämässä ole tarpeeksi haastetta ja vaikeuksia että pitää lisää itse etsiä? Usein ihminen osaa arvostaa hyvää vasta sitten kun sen kaiken menettää.
AP: noin se elämä menee. Jos haluaa pysyä huumassa mukana, vaihda puolisoa n. kymmenen vuoden välein. Tunnen yhden tällaisen miehen ja hauskaa tuntuu olevan nyt neljännen kumppanin kanssa. Toinen asia sitten on onko se itsekästä tai muuten moraalisesti kyseenalaista toimintaa, sillä onhan siinä mennyt elämä sekaisin exiltä ja lapsilta matkan varrella. Mutta, jos huumaa haet niin tie on tuo.