Fortum, uraanin hinta, ydinvastuulaki

Fortum arvioi kuluvan vuoden näkymissään uraanikustannustensa nousevan noin 15 miljoonaa euroa.
http://www.talouselama.fi/uutiset/fortum uraani kallistuu edelleen lisaa kustannuksia 15 miljoonaa euroa/a2097257

Uutisen sisältämä merkttävämpi tieto oli ehdottomasti tämä:
"Ydinvoimalat kuuluvat Fortumin Power-divisioonaan. "

Noin! Kohta se toteutuu, mitä tässä on jo odoteltukin: Fortum yhtiöittää ydinvoimatoimintansa, siis muodostaa siitä oman yhtiön. Tämän järjestelyn seurauksena uudistetun ydinvastuulain ns. "rajaton korvausvelvollisuus" rajoittuu Fortumillakin pakollisten vakuutusten (korvausvastuu 700M€) lisäksi "ydinvoima-Fortumin" varallisuuteen. Jos ydinvoimala sitten posahtaa, ja tulee vaikka 10mrd euron taloudelliset menetykset ulkopuolisillle, ydinvoima-fortum voi naureskellen esitellä tyhjiä taskujaan, ja kansa nuolee säteileviä haavojaan.
7124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä sinä olet kumma vääristelijä sälli. Yrität löytää ydinvoimavastaista kaikista mahdollisista lehtijuista tai siis keksiä itse.

Tiedät varmaan aivan hyvin, että Fortumin Power divisioonaan kuuluu kaikki Fortumin sähköntuotannon osat eli ydinvoima ja mm. vain hieman pienempi vesivoima. Eikä tämä ole mikään uusi tilanne, kuten haluat valehdella.

Äänestä
  • Ja vielä lisäksi...

    Valtio omistaa Fortumista yli 50%, niin kauhuskenaariosi toteutuessa kulut kohdistuisivat pääosin täysin samaan tahoon eli valtioon, joten mitä oikein höpiset.

    Salaliittoteoriasi mukaan valtio siis valmistautumassa kusettamaan valtiota. Tätäkö pelkäät?

    Äänestä

  • Aloittaja

    kiitos minulle uudesta tiedosta. Silti saamme pian nähdä "Nuclear-Fortumin" ydinvastuulakia hyödyntämässä, jos Forttum toimii liiketaloudellisesti järkevällä tavalla. Toki on mahdollista, että ympäristötekijöiden (lähinnä kansan) aiheuttamat paineet valtion osittain omistamaa yhtiötä kohtaan estävät noin törkeän menettelyn toiminnasta aiheutuvan vastuun kiertämisksi

    Ai niin - öljytoiminnot Fortum yhtiöitti jo 2003 /1/. Fortumilla on siis jo valmiina rutiinit eri tointojen yhtiöittämiseksi parhaan liiketalöoudellisen tuloksen saamiseksi, tietenkin

    /1/ http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/fortum-yhtioittaa-oljytoiminnot/2003/09/185043
    "Fortum yhtiöittää öljytoiminnot"

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Fortum liiketoimintarakenne (2009)

    "Fortum uudistaa liiketoimintarakenteensa

    Fortum organisoi liiketoimintarakenteensa uudelleen neljään liiketoimintadivisioonaan ja neljään esikuntatoimintoon. Uusi organisaatio astuu voimaan 1. lokakuuta.

    Muutoksen tavoitteena on parantaa organisaation tehokkuutta ja selkeyttää tulosvastuullisuutta.

    Uudet divisioonat ovat Sähkö, Lämpö, Venäjä sekä Sähköratkaisut ja sähkönsiirto. Sähködivisioonaa ja Sähköratkaisut ja sähkönsiirto -divisioonaa johdetaan Espoosta, Lämpödivisioonaa Tukholmasta ja Venäjädivisioonaa Tseljabinskista käsin." (Julkaistu 12.08.2009)
    http://talotekniikka-julkaisut.fi/www/fi/ajankohtaista/index.php?we_objectID=1922

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Oletko muuten huomannut, että vuosi on nyt 2012 ei 2009. Sinulle siis uusi on asia, joka tapahtui 3 vuotta sitten.

    Fortumilla ei ole "nuclear" divisioonaa vaikka kuinka yrittäisit muuttaa totuutta haluamaksesi. Fortumilla on kyllä sähköntuotantodivisioona, jossa on kaksi lähes yhtäsuurta sähköätuottavaa teknologiaa käytössä eli vesivoima ja ydinvoima.

    "Ai niin - öljytoiminnot Fortum yhtiöitti jo 2003 /1/. Fortumilla on siis jo valmiina rutiinit eri tointojen yhtiöittämiseksi parhaan liiketalöoudellisen tuloksen saamiseksi, tietenkin"
    Miten tämä liittyy mihinkään? Ja mikä 2003 vuonna tapahtunut tarkoittaa mitään vuonna 2012?

    Äänestä

Aloittaja

Tlastokeskuksen mukaan vuonna 2009 ydinpolttoainetta tuotiin Suomeen 51 tonnia arvoltaan 64 miljoonaa euroa ja ydinsähkötuotanto oli 22,6 TWh. (uudempia tilastoja en löytänyt).

Ydinpolttoaineen tuontihinta oli siis noin 1,25 milj euroa / tonni v. 2009.

1500 MW ydinreaktori kuluttaa ydinpolttoainetta n. 30 tonnia / vuosi, joten vuoden 2009 tuontihinnoilla polttoainekustannus olisi arvoltaan n. 37 miljoonaa vuodessa.
1500 MW reaktori tuottaa sähköä n. 12 TWh vuodessa.
Vuoden 2009 hinoilla polttoaineen osuus olisi n. 0,3 snt / /kWh.

En tiedä, onko ydinpolttoaine nyt kalliimpaa kuin tuontihinta vuonna 2009.
Melkolailla hinta saisi kuitenkin nousta, jotta sen osuus olisi edes 10% tuotettavan ydinsähkön markkina-arvosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_5836427 kirjoitti:

Fortum arvioi kuluvan vuoden näkymissään uraanikustannustensa nousevan noin 15 miljoonaa euroa.
http://www.talouselama.fi/uutiset/fortum uraani kallistuu edelleen lisaa kustannuksia 15 miljoonaa euroa/a2097257

Uutisen sisältämä merkttävämpi tieto oli ehdottomasti tämä:
"Ydinvoimalat kuuluvat Fortumin Power-divisioonaan. "

Noin! Kohta se toteutuu, mitä tässä on jo odoteltukin: Fortum yhtiöittää ydinvoimatoimintansa, siis muodostaa siitä oman yhtiön. Tämän järjestelyn seurauksena uudistetun ydinvastuulain ns. "rajaton korvausvelvollisuus" rajoittuu Fortumillakin pakollisten vakuutusten (korvausvastuu 700M€) lisäksi "ydinvoima-Fortumin" varallisuuteen. Jos ydinvoimala sitten posahtaa, ja tulee vaikka 10mrd euron taloudelliset menetykset ulkopuolisillle, ydinvoima-fortum voi naureskellen esitellä tyhjiä taskujaan, ja kansa nuolee säteileviä haavojaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu