pälpättävä anoppi

Minä olen anoppi joka puhuu liian vähän.
Oletan että perilliset tietää miten elää, ovathan jo aikuisia ihmisiä. Ei minuakaan kukaan holhonnut ja pärjäsin ihan hyvin.
Anoppi oli kuulemma valitellut että saakohan poika raukka edes syödäkseen.
Minä en välittänyt, poikansa valitsi minut, ja minuun kai pitää tyytyä.
Nyt olen anoppi uskon että miniä pärjää ja vävy, minkä minä sille voin jos menee huonosti, pitäisikö mennä neuvomaan.
Ainut mitä neuvomisesta olisi hyötyä, saisivat minusta hyvän syntipukin vaikeuksilleen.
Siis aloittajalle, minulla ei ole puheripulia vaikka olen anoppi, olen mieluummin hiljakseen omissa oloissani.

Mitä se sitten muka haittaa jos anoppi (tai joku muu) on puhelias? Puhetta voi kuunnella sen verran kuin haluaa, ja päästää loput ohi korvien. Minusta puheliaan ihmisen seurassa on hauskempaa kuin hiljaisen.

ei ole

On täälä. Minun ystävät sanoivat, että anoppi näyttää viivin ja wagnerin Viiviltä. Omasta mielestäni anoppini puheripuli on samaa luokkaa, kun tällä putous sketsihahmolla Leena Hefner eli siis puhuu ja puhuu eikä mitään järkevää sanottavaa ja puhuu vielä toisten päällekin.

Anoppini on vastaavanlainen persoona. Oli puhe mistä tahansa niin matroona yrittää kääntää keskustelun itseensä. Aina ressukka kehuu itseään ja omat lapsensa potkivat häntä jalkoihin, että lopetas nyt. Yleensä tilanteet joissa on vieraita ihmisiä hirvittää allekirjoittanutta etukäteen, joskus tuntuu että kännisten käytöstäkään ei tarvitse hävetä niin paljon kuin anopin. Niin, anoppi on aina selvinpäin.

jospa anoppi tietäs, ei varmaan tulis ikinä teille kylään, mutta jossain vaiheessa kyllä huomaa, mikä olet...

Kyllä sinulla on pienet murheet?

Entä omista asioistaan intoutunut miniä, jolle osuu aina inhoittavat työtoverit, pahimmat flunssat, ilkeimmät naapurinlapset, väsyttävimmät kauppareissut ja vaikeat kasvatuspulmat.
Läpinää läpinää.