Lintujen joukkotuho Talvivaaran altaalla.

Altaassa oli Oinaalan mukaan kymmenien kuolleiden lintujen lisäksi myös muutamia eläviä lintuja, joista osa oli kuolemaisillaan.

Poliisi puhutti meidät yksitellen. Omituisin kysymys oli, veimmekö itse ne kuolleet linnut sinne", Oinaala kertoo

http://www.hs.fi/kotimaa/Talvivaaran allasalueelta löytyi kymmeniä kuolleita lintuja/a1305560856341

Ympäristö rikos sen kun laajenee.
75291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 75

Vanhimmat

Kyllä siellä nuollaan kaivosyhtiötä oikein "poliisin"voimin.
Tuossa tulos kun kaivosyhtiöt saavat mellastaa kenenkään puuttumatta.

Luulenpahan vain kun varannot ehtyvät,yhtiö lakkaa pikkuhiljaa ja sotkun raivaus jää VERONMAKSAJILLE.

EIKÖ OLE MITÄÄN KURIA NOILLE?

MALLI OTETTU VENÄJÄLTÄ?

Äänestä

Poliisin olisi lopetettava kituvat linnut. Kaiketi Talvivaaralla pätee suomen lait.

Äänestä
  • Virkavallan puolelta todella välinpitämätöntä toimintaa. Toimittajat löytää helposti kituvia luontokappaleita jotka suomen ollessa sivistusvaltio nauttivat erityissuojelua,-kohtelua annetaa kuolla kivuliaasti. Kalat tuskin voi kovinkaan kummoisesti jos linnutkin kuolee.
    Vihreiden Niinistö ymp. ministeri myhäilee tyytyväisenä ministerin auton takapenkillä hyvin ménee mutta menköön.

    Äänestä

  • vihreiden rappio kirjoitti:

    Virkavallan puolelta todella välinpitämätöntä toimintaa. Toimittajat löytää helposti kituvia luontokappaleita jotka suomen ollessa sivistusvaltio nauttivat erityissuojelua,-kohtelua annetaa kuolla kivuliaasti. Kalat tuskin voi kovinkaan kummoisesti jos linnutkin kuolee.
    Vihreiden Niinistö ymp. ministeri myhäilee tyytyväisenä ministerin auton takapenkillä hyvin ménee mutta menköön.

    Kaloja kaivoksen prosessialtaassa?
    SE oiskin aika hurjaa.

    Äänestä

  • Perätöntä kirjoitti:

    Kaloja kaivoksen prosessialtaassa?
    SE oiskin aika hurjaa.

    Kyllä toimittaja ja kuvaaja veivät myös kuolleita kaloja altaaseen.

    Äänestä

  • Perätöntä kirjoitti:

    Kaloja kaivoksen prosessialtaassa?
    SE oiskin aika hurjaa.

    Typerys... joki virtaa

    Äänestä

BirdLife Suomi ry tälläinen lintuporukkahan löytyy, mutta valitettavasti nämähän vain kuvailee ja laskee kappaleita.
Toivottavasti EU,n tarkkailijoita tulisi paikalle.

Äänestä
  • Tämä korruptio on EU-johtoista, joten sieltä ei tarkkailua heru, ainakaan rehellistä sellaista. Koko Suomen EU-kuntoon saanti perustui ihmisoikeuksien satanistiseen poistamiseen "maan tavasta", sekä pienyrittäjien joukkotuhoon, ja tämä on yksityiskohtaisesti dokumentoitu fakta ja totuus.

    www.pankkikriisi.blogspot.com

    http://suomenhistoriaa.blogspot.com/2012/04/laillistettua-rosvousta.html

    www.eu-facts.org

    www.profit-over-life.org

    Äänestä

Tärkeintä ei ole talouden alttarin edessä tuhota ainoastaan maisemat ja luonto, vaan tappaa myös kaikki eläimet.

Äänestä
  • Uutisessa puhutaan sulfaattipäästöjen kymmenkertaistumisesta.

    Tehtaan johtaja kertoi torstain Hesarin taloussivulla, että Nuasjärven syvänteiden
    sulfaattipitoisuus oli nykyisellä tasolla jo ennen kaivostoiminnan aloittamista.

    Äänestä

Ostaisitko tuolta mieheltä "vähän käytetyn kaivoksen"?

Tai auton?

Linnutkin menneet kuolemaan tuonne vanhuuteen ihan vain tarkoitushakuisesti?
Kyllä riittää köpöjä selityksiä.

Äänestä
  • Pitäisi saada muutama tuossa vedessä kuollut lintu talteen (ja samaista vettä myös). Olisi tutkittava, ovatko linnut kuolleet tuossa vedessä/ tuosta vedestä, ja olisi tutkittava vesinäyte.

    Opettavaisissa saksalaisdekkareissa olen nähnyt, että kun ihmisen kohdalla tutkitaan murhaa, niin on olemassa tuollaisia hienoja keinoja selvittää kuolemia.

    Olisi yhteiskunnan edun mukaista selvittää asiat. Mutta olisiko se omistajayhtiön ja jäykkäniskaisen virkakoneiston edun mukaista?

    Kuolemanjärvi.

    Äänestä

Sotkamo, Vuokatti olkoon saarroksissa. Kunnes rupee tulee toimintaa luonnon suojeluun.

Voitot maailmalle. Paskat Suomelle.

Äänestä

Poliisi on ottanut mallia virkamiesten yleisistä moderneista rooleista.

HS 27.4. A 5:
" Talvivaaran entinen ympäristöpäällikkö Heikki Kovalainen toimi taannoin Kainuun ympäristökeskuksen ympäristögeologina. Nyt hän on taas palannut virkamieheksi."

"Ympäristöylitarkastaja Juha Koskela on työskennellyt virkavapaansa aikana kaivosyhtiö Nordic Minesin Raahen kultakaivoksen ympäristö- ja turvallisuupäällikkönä. Saman yhtiön ympäristölupaa hän oli esittelemässä virastossa vuonna 2009. Kannusteeksi tarkastaja sai optio-oikeuden 20 000:een yhtiön osakkeeseen."

Poliisin pitää ottaa opiksi, ja virkavapaalla liittyä valvomaansa rikollisjärjestöön.
Sieltä voi ottaa optiot, ja sitten jatkaa kunnioitettuna virkamiehenä.

Johdonmukaisesti virkamiehen pitää kuulustella,
onko mökkiläiset itse kaataneet sulfaattijätettä järveen ilman lupaa.

Helsingin Sanomat julkaisi jutun ja kuvan ehkä ilman omistajan lupaa?

Äänestä
  • Oinaala kavereineen on astunut hyvin aroille varpaille.

    Mahdammeko kohtapuoliin lukea pikku uutisen, jossa kerrotaan itäisessä Suomessa tuntemattomasta syystä tuleen syttyneestä vanhasta mökistä?

    OInaalahan on vaatimatonta elämäntapaa harjoittava nuori toimittaja, joka elää pienessä niukasti varustetussa mökissä itäisessä Suomessa.

    Äänestä

  • Virkamiehet saavat hyvät rahat kaivosyhtiöiltä ja valvonta on nimellistä vastineeksi.

    Äänestä

Onhan se ihan luonnollista kuljetella kymmeniä kuolleita kituvia lintuja repussaan pitkin Talvivaaraa.

Äänestä

On aika vaikea keksiä linnuille muuta kuolintapaa ja syytä että porukalla tuohon kyseiseen myrkkyaltaaseen sitten lentäisi.

Asia on päin vastoin. Osa ei pääsyt enää lentoon,myrkytys vei voimat. Mutta tuhansia lintuja pääsi ilmaan kuollakseen seuraavien päivien aikana, Näissä kuolemisaa on se paha puoli että linnut sairastuessaan etsiytyvät maan koloihin ollakseen suojassa. Eli vaikea havaita.

Iso osa alueen viranomaisista on kaivosyhtiön palkkalistoilla / tai muuten kykköksissä.

Äänestä

Liian puhdasta vettä, ei kai ne linnut lipeälampeen menisi.

Äänestä
  • Eläimet tunnistaa luonnossa myrkyllist asiat.
    Tämä ei päde ihmisten kehittämiin kemikaaleihin. Vesi voi olla kuin lähdeestä mutta sisältää tappavia kemikaaleja

    Äänestä

  • rahalla saa valtuuks kirjoitti:

    Eläimet tunnistaa luonnossa myrkyllist asiat.
    Tämä ei päde ihmisten kehittämiin kemikaaleihin. Vesi voi olla kuin lähdeestä mutta sisältää tappavia kemikaaleja

    Näkikö kukaan muu sillä videolla, miten se yksi ainut vielä elossa oleva lintu haukkoi henkeään? Ei mennyt hyvin silläkään enää...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Näkikö kukaan muu sillä videolla, miten se yksi ainut vielä elossa oleva lintu haukkoi henkeään? Ei mennyt hyvin silläkään enää...

    Kemikaalien höyry polttaa keuhkot pilalle.

    Miltä tuntuisi tukehtua ja joku polttaisi vielä rintaa.

    Kyse on nyt eläimistä,mutta asia ei siitä kaunistu.

    Äänestä

  • inhoan nykymenoa kirjoitti:

    Kemikaalien höyry polttaa keuhkot pilalle.

    Miltä tuntuisi tukehtua ja joku polttaisi vielä rintaa.

    Kyse on nyt eläimistä,mutta asia ei siitä kaunistu.

    Vastahan siellä kuoli eräs työntekijäkin, epäillään työtapaturmaksi.

    Jos ympäristön kasvit ja eläimet saastuvat, riistan metsästys ja marjastus sekä sienestys käyvät epäterveelliseksi ruuan hankinnaksi. Vaikkei hirvi saastavesiä joisikaan, se syö ympäristön kasveja, jotka taas ovat saastuneet kaivoksen pölyistä (ja vesistä). Esmes.

    Ei hätiä mitiä, tuodaan Brasiliasta osuuskauppaan paistia ja Liettuasta herkkusieniä. Varmasti hormonitonta lihaa ja puhtaita sieniä.

    Äänestä

Lintujen syynä on luonnollinen kuolema. Kaikki linnut ovat saaneet sydänkohtauksen yhtäaikaa eikä siihen liity mitään epäselvyyksiä.

Tärkeämpää on saada pahemmat myrkyt talteen, mummojen ja vaarien pissa on niin väkevää myrkkyä, että sitä varten on jokaiseen huusholliin hankittava yli 10,000 euron suodatuslaitokset.

Talvivaaran vesi on täysin puhdasta. Mökkiläiset ovat itse sotkeneet vetensä ja syyttävät siitä Talvivaaraa.

Äänestä
  • Kyseisien linnunraatojen omistajia täytyy syyttää Talvivaaran kaivosveden saastuttamisesta.

    ---

    Kuinkahan viranomaiset voisivat estää sen, että mummut ja papat kävisivät tarpeillaan mökkiensä takapihoilla tai metsiköissä (omalla maallaan), jos heidän mökkiensä jätevesihuolto ei olisi sen pahuksen asetuksen mukainen. Huom.! Asetus ei ole sama asia kuin laki!

    Äänestä

Kyse on massiivisesta ympåristötuhosta!
Järvetkin on saastuneet yli sadan kilometrin matkalta!
Miten sellaista saa tehdä?

Äänestä

Täällä taas mielenterveyspotilaat huutelevat hoosiannaa :D
Kettutytöt löysivät rikollisella keikallaan prosessialtaan, johon muutama lintu oli eksynyt.
Tai sitten veivät linnut mennessään. Sekin on viherfasistien teoksi mahdollinen.

Äänestä

Vaikutaa viherhiippareiden salajuonelta. Esim. ennenkin on epäilty että ovat vieneet liito-oravien papanoita kohteeseen jonka haluavat pysyvän rakentamattomana.
Lintujen kuolinsyy selviää kyllä, saa nähdä pääseekö julkisuuteen.

Äänestä
  • Kuulemma poliisi takavarikoi linnut ja sitten ne hävisi. Eli lähtivät terveinä lentämään

    Näin nykysuomessa. En ihmettelisi yhtään jos joku viherihminen jauhettaisiin syyliseksi ja samalla unohdettaisiin muut rikokset kaivosyhtiön osalta.

    Äänestä

viherpunikkien ekoterrorismia.

Kerätään kuolleita lintuja ja hiippaillaan "saastuttajaksi" päätetylle alueelle. Ripotellaan linnut ja otetaan valokuvia. Sitten kerätään linnutkin vielä talteen että voidaan sanoa pahan kaivosfirman muka piilottaneen "todisteet".

Raadot pakastimeen, ja niitä voidaan käyttää vielä monessa lavastuksessa.

Äänestä
  • Mahdollista. Mutta asia ontuu kun tiedämme nuo muut laittomuudet. Niitä ei saa viherihmisten kontolle mitenkään.

    Uutisten mukaan poliisi kävi tutkimassa ja vei linnunraadot. Ohjeet edellyttää kuolinsyytutkintaa.

    Äänestä

  • varoen eteenpäin kirjoitti:

    Mahdollista. Mutta asia ontuu kun tiedämme nuo muut laittomuudet. Niitä ei saa viherihmisten kontolle mitenkään.

    Uutisten mukaan poliisi kävi tutkimassa ja vei linnunraadot. Ohjeet edellyttää kuolinsyytutkintaa.

    http://yle.fi/uutiset/syken_tutkija_linnut_kuolleet_altaassa_olleisiin_myrkkyihin/6075958

    Linnut ovat kuolleet nopeasti. Ne olivat hyväkuntoisia muuttolintuja, joille tuli äkkikuolema.

    Joku tuossa aikaisemmassa viestissä vihjaa että ne linnut olisi (viherpunikkivasurit?) tarkoituksella viety sinne? Just just...

    Äänestä

  • joo-o... kirjoitti:

    Tutkija tekee analyysinsä valokuvan perusteella..
    Mitä tämä kertoo tutkijasta?

    Äänestä

  • justiinsa joo kirjoitti:

    Tutkija tekee analyysinsä valokuvan perusteella..
    Mitä tämä kertoo tutkijasta?

    on artikkelissa se, että tutkija tulee paljastaneeksi avainseikan. Kaivoksen valvonta ei lintuja havainnut, vaan kun ulkopuoliset tulivat alueelle ja tyhjensivät reppunsa, niin kas kummaa, heti löytyi lintuja. Sattuivatpa löytymään vieläpä röykkiönä siitä kohdasta johon ulkopuoliset tulivat. Eikä niitä kellunut tietenkään kauempana, vaan juuri siinä sopivasti asetteluetäisyydellä rannasta. Eikä kysymys ole tietenkään eri maatumisasteissa olevista linnuista, vaan aivan tuoreesta tavarasta.

    Konstit on monet, sanoi vihervasuri kun reppuunsa linnunraatoja ja kameran pakkasi.

    Äänestä

  • Oleellinen juttu kirjoitti:

    Eli pääasia on että uutista lytätään ja haukutaan minkä ehditään, kun sen on julkaissut väärä lehti. Ovatko viherpunikkilesbofeministihomot käyneet sotkemassa myös järvivedet ja mökit sulfaattivedellä? Ahkeria nämä viherpunikkilesbofeministihomot kun ovat Ylä-Savoonkin ehtineet.

    http://www.iisalmensanomat.fi/uutiset/yla-savo/jyrkän-vedenottamon-saastuminen-pelottaa/745362

    Vartijan havaintokyky on ehkä hyvä. Mutta hänen tehtäviin ei kuulu ilmoitella toisarvoisia asioita. Kuolleet tai elävät linnut ei haittaa yhtiön toimintaa mitenkään..

    Huomioiden tekoaltaan koon,niin ihan normi juttu että tuuli painaa kaiken kelluvan
    samaan kulmaan.

    On hyvn epäasiallista syyttää muita heti sokeesti. Vaikkakin eräät aktiviistit välillä toimii kielteisesti niin pientä rajaa vihjailuihin. Antaa poliisin tutkailla.

    Äänestä

  • heh. kirjoitti:

    Eli pääasia on että uutista lytätään ja haukutaan minkä ehditään, kun sen on julkaissut väärä lehti. Ovatko viherpunikkilesbofeministihomot käyneet sotkemassa myös järvivedet ja mökit sulfaattivedellä? Ahkeria nämä viherpunikkilesbofeministihomot kun ovat Ylä-Savoonkin ehtineet.

    http://www.iisalmensanomat.fi/uutiset/yla-savo/jyrkän-vedenottamon-saastuminen-pelottaa/745362

    "Laakajärvessä on jopa kymmenen metriä korkeita suolapatsaita". Jo pelkästään tuollaiset kommentit kertoo millaisesta tietämyksestä ja uutisoinnista on kyse.

    Äänestä

Kyllä on taas jutut täällä!

Kaivosteollisuuden prosessivesi säilytetään altaissa kuten muillakin teollisuuslaitoksilla ja se on yleensä kohtuullisen vaarallista nautittuna.

Kyse ei ole luontoon päästetyistä jätevesistä, vaan puhdistamatonta ja mahdollisesti vielä uudelleen käytettävästä vesiseoksesta.

Selluteollisuudenkaan kattilavesi ei tekisi hyvää kenenkään terveydelle, saati sitten kemianteollisuuden prosessivesi tai ydinvoimalaitoksen ensiopiirin reaktorivesi!

Äänestä
  • Olen aivan samaa mieltä!

    On muistettava että sanomalehdet ovat kaupallisia yrityksiä joiden tuotteen pitää mennä kaupaksi. Ei ne lehdet jaa tietoa hyvää hyvyyttään.

    Kunnon skandaaliotsikot myyvät ja useimmiten kärpäsistä tehdään härkäsiä!

    Äänestä

  • Skandal is good kirjoitti:

    Olen aivan samaa mieltä!

    On muistettava että sanomalehdet ovat kaupallisia yrityksiä joiden tuotteen pitää mennä kaupaksi. Ei ne lehdet jaa tietoa hyvää hyvyyttään.

    Kunnon skandaaliotsikot myyvät ja useimmiten kärpäsistä tehdään härkäsiä!

    Myrkyllisten aineiden säilyttäminen edellyttää että alue on suljettu niin ihmisiltä kuin eläimiltä.
    Lehdistö repii sensaatioita.Mutta rivien vällissä kulkee totuus.

    Eli osin toiminta on tavanomaista,kelpaisi vielä venäjälläkin,mutta Suomen laki ja säädökset on ohitettu turvatoimien osalta.

    Äänestä

  • suojelu kuntoon kirjoitti:

    Et sitten ole varmaan koskaan nähnyt tavallista sellutehdasta? Niitä on lukuisia ympäri maata ja talvisin niiden lähistöllä suuret käytetyn prosessiveden altaat höyryävät talvipakkasilla.

    Todellisuudesta vieraantuneille city-ihmisille pitää näyttää kädestä pitäen mitenkä kaikki toimii!

    Äänestä

  • Näin on, Ei terve lintu mene kaivoksen myrkylliseen prosessiveteen.

    Äänestä

  • Hoh hoijaa... kirjoitti:

    Et sitten ole varmaan koskaan nähnyt tavallista sellutehdasta? Niitä on lukuisia ympäri maata ja talvisin niiden lähistöllä suuret käytetyn prosessiveden altaat höyryävät talvipakkasilla.

    Todellisuudesta vieraantuneille city-ihmisille pitää näyttää kädestä pitäen mitenkä kaikki toimii!

    Vieläkö nykysuomessa joku todellakin Uskoo hesarin tai ylenannon "Uutisiin".

    Äänestä

  • praavda kirjoitti:

    Näin on, Ei terve lintu mene kaivoksen myrkylliseen prosessiveteen.

    Lintujen kannalta on iso ero jonkin sellutehtaan yhdeydessä oleva allas,
    verrattuna tuohon kaivosalueen monien hehtaareiden tekojärveen,joka siellä lepää luonnon rauhassa.

    Eipäs nyt ketään politiikkoa kiinnosta pohjavedet. Ai hitto. Mummot ja vaarithan
    joutui rakentamaan pienpuhdistamon.Eli asia on kunnossa.

    Äänestä

  • tosi praavdaa! kirjoitti:

    Vieläkö nykysuomessa joku todellakin Uskoo hesarin tai ylenannon "Uutisiin".

    Kannattaa lukea vain Perussuomalainen-lehteä, siellä on totuus. Kaikki muu on valhetta :-)

    Äänestä

Tärkeitä on, että sijoittajat pärjää, hehän pelastavat maailman.

Äänestä

Erittäin Hyvä

Äänestä

Eduskunnan kyselytunnilla tuli ilmi, että lukuisia (vajaa sata )kaivoshankkeiita on suunnitteilla. Olisikin kaino toivomus, että hallitukseen perustettaisiin pelkästään kaivos ministeriö. Puheenvuorojen perusteeella tämä kaivos bisnes olisi uusi nokia, joten etupainotteisesti olisi hyötyihin,-haittoihin pureuduttava aivan murtumiseen asti eli kypällä.

Äänestä
  • LAHJOTTAVIA MINISTEREJÄ OLISI VAAN LISÄÄ.

    Äänestä

  • Ja SYKE:n tutkija tekee vahvasti asenteellisen analyysinsä pelkän valokuvan perustella. Että semmonen tutkija.

    Äänestä

  • niinpä näkyy kirjoitti:

    Ja SYKE:n tutkija tekee vahvasti asenteellisen analyysinsä pelkän valokuvan perustella. Että semmonen tutkija.

    Pyhä Henkikö sitten tappoi hyväkuntoiset ja pulskat muuttolinnut?

    Äänestä

Talvivaaran vesi on puhdasta, raikasta ja virkistävää. Lintu tykkää uida sellaisessa vedessä. Lisäksi vedessä on runsaasti mineraaleja ja kivennäisaineita. Lintu jaksaa lentää korkeammalle, nopeammin, voimakkaammin ja pidemmälle kuin koskaan aikaisemmin. Ehkä vesi tekisi ihmisellekin hyvää? Lintu kiittää pesupaikasta.

Joka niemennotkoon saarelmaan Talvivaaran tahtoisin rakentaa.

Äänestä

Kajaanin joesta ja Oulujärven Paltajärveltä kuhat kadonneet vähiin ja kuhien pako jatkuu Oulujärven länsiosiin. Nuasjärvestä valuu Talvivaaran myrkkyjä , etenkin rautaa ja mangaania Kajaaninjoen kautta niin suuria määriä, että kuhat hakeutuvat pois syvänteistä mataliin vesiin.

Sama ilmiö on havaittu myös Laakajärvessä ja Kiltuassa, jonne myös Talvivaaran myrkkyvesiä valutetaan.

Tulevaisuudessa arviolta 5 vuoden sisällä kalastus todennäköisesti loppuu kuhan kadottua kokonaan myös Oulujärvessä, Laakajärvessä ja Kiltuassa jos päästöt jatkuvat. Jo ennestään tuhottujen järvien lisäksi tuhotaan edellä mainitut vesistöt ja mökkitontit muuttuvat arvottomiksi saastuneiden järvien rannoilla.

Äänestä

Tuo "paska-allas"näyttää odottavan vain patovallin murtumista ja sittenhän lapissa riemua riittää.

Näyttäs olevan jonkinverran nestettä aivan avonaisen taivaan alla.
Tuollainenhan se onkin Suomessa ja muualla tapana,se että onko se oikea ratkaisu onkin jo toinen juttu.
YLEINEN KÄYTÄNTÖ kun ei tee asiasta oikeaa eikä laillista.

Äänestä
  • Valvotaa ja vartiointia pitää lisätä alueella. Viherhiipparit ja ympäristöfasistit voivat iskeä lapioineen altaan patovalleihin.

    Äänestä

Sirpa P. aamutv.ssä totesi ei pidä vaan toivoa pitää toimia. Juuri näin, toimilupa kaivokselta pois siihen saakka kunnes riittäviin investointeihin järj. on ryhdytty.

Äänestä

Törkeä firma, saastaisen ahneet mistään muusta kuin rahasta välittämättömät tyypit pyörittävät moista luonnon tuhoajaa.

Miten voi olla 2010-luvulla, ettei kaivosta osata tehdä semmoiseksi että se ei tuhoaisi kaikkea ympäriltään? Miten ennen vanhaan kaivokset olivat ns. umpikaivoksia ja louhinta ei tuhonnut isoa maa-aluetta? Nyt tehdään tuollaisia hirvittäviä laajoja aukoita joissa tuhoutuu maisema, metsät, järvet, eläimet.

Nyt tuo törkyfirma mukamas passittaa työntekijät muutaman kerran vuorokaudessa kiertämään altaan ja tsekkaamaan onko siellä lintuja uimassa. Pah, silmänlumetta!

Miksi Vihreät, etunenässä Ville Niinistö, eivät saa aikaan OIKEISSA asioissa aikaiseksi mitään konkreettista? Kyllä autoilu oltaisiin kieltämässä mutta ei tuollaista saastelafkaa! Haloo!

Talvivaaran omistajille tulisi järjestää hirttäjäiset!

Äänestä
  • Luin tuossa uutisesta että Talvivaaran työntekijät on määrätty taputtamaan käsiä lintujen karkottamiseksi. Mitä tuohon voisi enää sanoa?

    Telkkarin meteorologi voisi esittää sadetansseja ja puolustusministeri voisi pelastaa maan sodan uhalta voodoota harjoittamalla.

    Naureskeleeko joku vielä sademetsien alkuasukkaiden tavoille?

    Äänestä

  • Ja julkiset sellaiset.

    Äänestä

  • jjeeves kirjoitti:

    Luin tuossa uutisesta että Talvivaaran työntekijät on määrätty taputtamaan käsiä lintujen karkottamiseksi. Mitä tuohon voisi enää sanoa?

    Telkkarin meteorologi voisi esittää sadetansseja ja puolustusministeri voisi pelastaa maan sodan uhalta voodoota harjoittamalla.

    Naureskeleeko joku vielä sademetsien alkuasukkaiden tavoille?

    Mitä. Onko Paula Lehtomäki käynnyt asian korjaamassa.

    Äänestä

  • Vihreiden ei pitäisi olla näin vaativissa tehtävissä. Puskista huutelu sopii paremmin, kuin päättää ottaa vastuuta ympäristöministerinä.

    Marisätkät laillisiksi ja siihen tyyliin ....

    Äänestä

  • virhe ministeri kirjoitti:

    Vihreiden ei pitäisi olla näin vaativissa tehtävissä. Puskista huutelu sopii paremmin, kuin päättää ottaa vastuuta ympäristöministerinä.

    Marisätkät laillisiksi ja siihen tyyliin ....

    tarttis tehrä jotain joskus täh. Kaivos kiinni avataan sitten kun on päästöt kurissa.

    Äänestä

Rikkihappo on erittäin voimakas,syövyttävä aine.

Ellei se tapa lintuja tai ihmisiä niin vähintään pitää olla Batmän tai Teräsmies

Äänestä
  • Talvivaaran työtekijät hakeutuvat tuotapikaa sairaslomalle. Kädet ovat taputtamisesta rakoilla ja kurkku huutamisesta kipeenä. Siitä huolimatta vaan lintuja tulee altaille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hys,.,.,.hys kirjoitti:

Altaassa oli Oinaalan mukaan kymmenien kuolleiden lintujen lisäksi myös muutamia eläviä lintuja, joista osa oli kuolemaisillaan.

Poliisi puhutti meidät yksitellen. Omituisin kysymys oli, veimmekö itse ne kuolleet linnut sinne", Oinaala kertoo

http://www.hs.fi/kotimaa/Talvivaaran allasalueelta löytyi kymmeniä kuolleita lintuja/a1305560856341

Ympäristö rikos sen kun laajenee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu