Vappu tulee ja sen myötä palavasieluiset Jeesus-marssijat. Tämä ei ollut mahdolista entisinä vappuina, silloin kun työväenliike oli vielä voimissaan. Se oli aikaa, jolloin ylioppilaskin sai marssia vappuna ihan vapaasti.
Työväenliikkeeen hyytyessä jeesustelijat valtasivat tärkeimmät vappukadut omaan käyttöönsä. Työväki jas ylioppilaat sysättiin tylysti syrjään uusien marssijoiden tieltä. Eikö nykyinen vappu olekaan työväen ja ylioppilaiden juhla?
Työväenliikkeeen hyytyessä jeesustelijat valtasivat tärkeimmät vappukadut omaan käyttöönsä. Työväki jas ylioppilaat sysättiin tylysti syrjään uusien marssijoiden tieltä. Eikö nykyinen vappu olekaan työväen ja ylioppilaiden juhla?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuka nyt kehtaisi tunnustaa olevansa työväkeä, ja ylioppilaitahan ovat melkein kaikki.
Minun mielestäni työläisiä ovat kaikki, jotka käyvät ns. ansiotyössä. Mutta aika noloo, juu.
Onko meistä tosiaan tullut niin amerikkalaisia, että järkevät ajatuksetkin ovat hävinneet päästä uskonnollisen hörhöilyn takia. Vappu on vain yksi esimerkki tästä.
Heh kova on marssikaipuu.Minun mielestä se on kuitenkin parempi että ihmiset ovat enemmän alkaneet ajatella omilla aivoillaan kuin silloin 70-luvun sosialimin kulta-aikana.Ihmiset olivat enemmän kädestätalutettavia .Silloin oli NL ja työpaikkoja,mutta se kupla sitten puhkesi ja nykyisin nämä silloiset sosilismin suitsuttajat ovat siirtyneet rahamaailman pyörteisiin ja siitä mielettömästä ahneudesta joudumme nyt maksamaan.Raha suorastaan pumpataan ulos tästä maasta.Kommunistin motto : minulle heti ja kaikki.