Ihmisellä on kasvissyöjän hampaat

Lihansyöjäkasvi

Ihmisen hampaat ovat littanat ja talttamaiset, aivan kuten on norsulla, hevosella ja vaikkapa kamelilla. Ne on tehty kasvikunnan tuotteiden rouhimiseen.

Tämä on perua siitä että alkuaan ihminen ja jo hänen esi-isänsä elivät pääasiassa kasvikunnan tuotteilla. Kun äly ei ollut vielä kovin kehittynyt niin hän ei kummoistakaan eläinsaalista koskaan saanut, mitä ehkä sattumoisin jotain. Ihminen ei hitaana ja heikkona saanut suuria saaliseläimiä kiinni, pelkästään satunnaisesti pikkueläimiä. Ihminen ei siis ollut puhdas kasvissyöjä. Jos on joskus ollut pelkästään lihan syöntiin kehittyneitä ihmisen esi-isiä, he ovat kuolleet pois jo satoja tuhansi vuosia sitten. Ihmisen fyysisillä ominaisuuksilla ei ole mahdollista saada elantoon tarvittavaa riittävää eläinsaalista.

Vasta kun äly oli kehittynyt riittävästi, ihminen kykeni valmistamaan aseita ja ansoja. Siihen mennessä elimistö oli jo hyvin pitkälle kehittynyt sellaiseksi kuin se on nyt.

On kuitenkin tutkittu sekin että ihminen olisi lihan syönnin alettua vielä kehittynyt, lähinnä älyllisesti, ei paljon muuten. Lihan syönti mahdollisti entistä runsaamman energian saannin ja se on kuulemma edistänyt aivojen kehittymistä.

Kuitenkin on muistettava, että tämä ei johtunut siitä että liha olisi jotenkin erityisen ravitsevaa, suurin syy on puhtaasti se että sen energiapitoisuus on huomattavasti kasvisravintoa korkeampi mutta ei ole poissuljettu sitäkään mahdollisuutta että proteiinien saannillakin olisi ollut merkitystä.

Mutta missään tapauksessa ihminen ei ole koskaan ollut pelkkä lihansyöjä ja suurimman osan aikaa esi-isät lukien hän on elänyt kasvikunnan tuotteilla. Eikä niitä ole hylätty missään vaiheessa, niitä on syöty kun on saatu ja on ollut ihan sattuman kauppaa mitä eri tuotteita oli luolamiehen kiviruokapöydällä.

6

286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jep..

      heinää se huora kissa söi venäjällä. tuskin sekään puhdasoppinen lihan syöjä on.

    • popopoooo

      Niin?

      Ihminen on sekasyöjä. Minä ainakin vhh:lla syön monipuolisemmin kasviksia kuin lautasmallilla. Ei pelkkää viljaa, vaan kaikenlaisia kasviksia.

      Itse asiassa kehoni alkaa "huutaa" kasviksia, jos niitä ei vähään aikaan syö. Miten ne voivatkin maistua niin raikkailta, jos syö muutaman päivän vain perunaa ja hirvikäristystä!?

      • WOOhoooohooo

        Itse asiassa kehosi alkaa "huutaa" hiilihydraatteja.


      • popopoooo
        WOOhoooohooo kirjoitti:

        Itse asiassa kehosi alkaa "huutaa" hiilihydraatteja.

        Eikö peruna olekaan hiilihydraattia?


    • Anonyymi

      Voi tampio ihminen on aina ollut sekasyöjä. Aivot alkoivat kehittyä massiivisin harppauksin kun ihminen keksi kypsentää lihan joten proteiini tuli tehokkaammin käyttöön.

    • Anonyymi

      Ihmisen hampaat eivät kestä porkkanan jatkuvaa pureskelua, ne vaan kerta kaikkiaan kuluvat. Toisaalta myöskään raakaan lihaan hampaamme eivät oikein kykene. Liha on tuskin kuulunut ihmisen alkuperäiseen ruokavalioon, jos sillä nyt mitään merkitystä vuonna 2025 on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      28
      2420
    2. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      60
      2292
    3. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      77
      2078
    4. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      68
      1814
    5. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      194
      1727
    6. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      83
      1638
    7. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      132
      1585
    8. Pyyntö Teelle

      Voisitko nyt vaan ystävällisesti laittaa viestin?
      Ikävä
      105
      1272
    9. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      4
      1182
    10. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      8
      1146
    Aihe