Vietätkö Vappua muuten kuin perinteisesti?

Perinteinen = humalassa kaupungilla kaveriporukan kanssa
12146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Juon pohjat yksin kotona kirjoitellen sinkut-palstalle. Illemmalla menen kaupungille, käyn baarissa juomassa tuopin tai kaksi ja mökötän yksin jossain nurkassa ja katson kun muilla on hauskaa ja mietin että minkähänlainen tuo olisi, entä tuo. Sitten päätän, että olipa taas turha reissu, kuten kaikki aiemmatkin vastaavat ja hoipertelen nakkikioskin kautta kotiin, avaan koneen, etsin jotain hyviä pornopätkiä ja vedän käteen. Nukahdan tahraiselle vuoteelleni vatsassa roskaruokaa ja kulli kuivuneessa mällissä.

Eli aika perinteistä on luvassa.

Äänestä

En ole koskaan jaksanut lähteä naisia metsästämään, nuorempana arastin naisia ja nyt homma ei enää edes kiinnosta vaikka olen vain 25... ehkä käyn jossain ulkona syömässä tai tilaan pitsan tai ostan kaupasta olutta tai jotain. En jaksa bilettää, tunnen itseni ulkopuoliseksi eivätkä reilu parikymppiset kaverini kuitenkaan ymmärrä minua ja omaa ajatusjuoksuani.

Sitäpaitsi minusta lähinnä tuntuu että kaverini yrittävät minusta lähinnä hyötyä siinä mielessä, että odottavat minun viihdyttävän heitä ja esiintymään jonkinlaisessa sirkuspellen roolissa. Tosin tässäkään ei ole mitään uutta, nuorten miesten käyttäytymiseen kaveriporukassa kuuluu erottamatta erilainen päteminen.

Vedän ehkä yhden bissen parvekkeella ja istun hiljaa miettien samalla, milloin on seuraava tentti tai mistä voisin löytää kesäduunia, sikäli kun vielä onnistun sellaista jostain löytämään, tuskinpa löydän kun ne kaikki on jo tarjottu iloisille ja itsevarmoille YT-miehille, vähän niinkuin naisetkin, mutta eipä niistä naisista niin väliä koska olen ikäni puolesta jo ehtinyt kyllästymään koko ideaan päästä kontaktiin vastakkaisen sukupuolen kanssa.

Samaan aikaan tiedostan sen että tulen koko ajan vanhemmaksi ja pitäis löytää duunia ja mua alkaa vituttamaan koska mä tiedän että monet ihmiset jatkuvasti ovat hengittämässä niskaani tämän asian suhteen. Yleisesti ottaen koko kevään ja vapun tulo vituttaa koska se muodostaa kontrastin itseni ja muiden, iloisten ja itsevarmojen ihmisten välille, varsinkin niille jotka pyörivät iloisesti kaupungin keskustassa kaljatölkki kädessä jaarittelemassa tyhjänpäiväisyyksiä ylioppilaslakki päässä.

Ei sinänsä, että itse edes haluaisin lakkia pitää vaikka sen jostain onnistuisin löytämään kun kaiken maailman runkkarit jotka sitä pitävät ovat kirjoittaneet hyvät paperit ja itse kirjoittanut lubenterit.

Kiitos ja anteeksi.

Äänestä

Lähdössä juuri teatteriin, mietin, autolla vai jalan, valitsin jalan parkkipaikkojen vuoksi, mutta ennenkaikkea siksi, etten syyttömänäkään olisi osallisena kenenkään punanenän loukkaantumiseen/kuolemaan.

Äänestä

Vapun vietosta on tehty aika iso juttu ottaen huomioon, että kyse on ainoastaan yhdestä arkivapaasta. Itse heräsin tänään 6.00 ja olin töissä 7h joten nyt olen ihan väsynyt eikä huvita tehdä tänään enää mitään ja ylihuomenna taas töissä..

Äänestä
  • se on kevään suuri panojuhla

    Äänestä

Katson animea yksin kämpillä. Naapurista kuuluu pianotreeniä, onkohan siellä joku yksinäinen nainen depiksissä? Normaalisti soittelee iloisempia juttuja.

Äänestä

Olen humalassa kotona tietsikan äärellä ja kuuntelen korealaista tyttöbändiä. Mahtava vappu! En usko että kaveritkaan pyytävät minnekään, ainakaan juuri tänään.

Äänestä
  • Et tarpeeksi humalassa, osaat kirjoittaa vielä oikein. Ota lisää!

    Äänestä

Selvänä

Äänestä

AT-miehen perinteinen = Yksin kotona

Äänestä

Perinteisesti. Ajattelin lähteä kuuhun.

Äänestä
  • koulu olis toinen vaihtoehto?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


gggggggallup kirjoitti:

Perinteinen = humalassa kaupungilla kaveriporukan kanssa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu