Kun tavattiin 10 vuotta sitten, olin muutamia kuukausia sitten lähtenyt avoliitosta. Nykyinen miesystävä on rauhallinen, kunnollinen ja tavoitehakuinen. Huolehtii kotitöistä ja töistä, mutta ottaan h*lvestisti stressiä joka asiasta. Lomapäivinäkin on sen näköinen, että ahdistaa ja kiristää. Kun kysyn, mikä on, niin suuttuu ja sanoo, että hänellä on tähän asti ollut oikein hyvä päivä.
Ahdistuneisuus ja huolestuneisuus on koko ajan läsnä. Jos pitää lähteä vaikka lentokentälle lomamatkalle, hirveä stressi millä mennään ja moneltako ollaan missäkin. Ei ota itse selvää, vaan joka asiassa nojaa minuun. Jos ollaan ravintolassa syömässä, odottaa minulta keskustelunavauksia ja istuu ahdistuneen/väsyneen näköisenä pöydässä.
Tässä ei varmasti olisi ongelmaa, jos olisin luonteeltani sellainen, joka haluaa tukea toista joka tilanteessa ja pitää homman hallinnassa, mutta ena aina jaksa. Kaipaan elämään tietynlaista rentoutta ja hauskuuttakin, enkä halua olla perheessä ainut, joka niitä tuottaaa. Jos pienet asiatkin menee suorittamiseksi ja meno ilottomaksi, se alkaa ahdistaa minua.
Olen meistä ujompi. Olen miettinyt, että olenko jotenkin tahtomattani alitajuisesti valinnut tukijan roolin, koska äitini on aina kaatanut parisuhdeongelmansa päälleni. Nykyään myös terveysongelmansa. Muutaman kerran tänä keväänä olen saanut kotona lievän paniikkikohtauksen, joka on mennyt ohi lepäämällä muutaman minuutin.
Mitä tehdä parisuhteen kanssa? Mies on kunnollinen ja minut huomioon ottava (muunlaisikin on nähty), mutta tukeutuu liiaksi minuun. Jossain vaihessa uuvutti minut työhuolillaan. Olen yrittänyt sanoa stressaamisesta kauniisti ja tiukastikin, mutta hän ei osaa ottaa arvostelua vastaan. Hermostuu ja asia menee enemmän solmuun.
Huomaan katselevani kaihoisasti pariskuntia, joissa mies esiintyy rennosti ja ottaa asiat hoitaakseen. Jos muilla naisilla/miehillä on vastaavia ongelmia, niin miten olette selvinneet?
Ahdistuneisuus ja huolestuneisuus on koko ajan läsnä. Jos pitää lähteä vaikka lentokentälle lomamatkalle, hirveä stressi millä mennään ja moneltako ollaan missäkin. Ei ota itse selvää, vaan joka asiassa nojaa minuun. Jos ollaan ravintolassa syömässä, odottaa minulta keskustelunavauksia ja istuu ahdistuneen/väsyneen näköisenä pöydässä.
Tässä ei varmasti olisi ongelmaa, jos olisin luonteeltani sellainen, joka haluaa tukea toista joka tilanteessa ja pitää homman hallinnassa, mutta ena aina jaksa. Kaipaan elämään tietynlaista rentoutta ja hauskuuttakin, enkä halua olla perheessä ainut, joka niitä tuottaaa. Jos pienet asiatkin menee suorittamiseksi ja meno ilottomaksi, se alkaa ahdistaa minua.
Olen meistä ujompi. Olen miettinyt, että olenko jotenkin tahtomattani alitajuisesti valinnut tukijan roolin, koska äitini on aina kaatanut parisuhdeongelmansa päälleni. Nykyään myös terveysongelmansa. Muutaman kerran tänä keväänä olen saanut kotona lievän paniikkikohtauksen, joka on mennyt ohi lepäämällä muutaman minuutin.
Mitä tehdä parisuhteen kanssa? Mies on kunnollinen ja minut huomioon ottava (muunlaisikin on nähty), mutta tukeutuu liiaksi minuun. Jossain vaihessa uuvutti minut työhuolillaan. Olen yrittänyt sanoa stressaamisesta kauniisti ja tiukastikin, mutta hän ei osaa ottaa arvostelua vastaan. Hermostuu ja asia menee enemmän solmuun.
Huomaan katselevani kaihoisasti pariskuntia, joissa mies esiintyy rennosti ja ottaa asiat hoitaakseen. Jos muilla naisilla/miehillä on vastaavia ongelmia, niin miten olette selvinneet?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.