Mitä Danielin ja Ilmestyskirjan leopardi ja karhu ja leijona

´ Minä näin yöllä näyssäni, ja katso, taivaan neljä tuulta kuohutti suurta merta. Ja merestä nousi neljä suurta petoa, kukin erilainen kuin toinen. Ensimmäinen oli kuin leijona, mutta sillä oli kotkan siivet. Minun sitä katsellessani reväistiin siltä siivet, ja se nostettiin maasta pystyyn ja asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän. Ja katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljellensä, ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten välissä; ja sille sanottiin näin: "Nouse ja syö paljon lihaa". Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli taas toinen peto, pantterin kaltainen, ja sen selässä oli neljä linnunsiipeä. Sillä pedolla oli neljä päätä, ja sille annettiin valta. Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea. ´ (Daniel 7:2-7)

´ Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen
kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä. Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan. ´ (Ilmestyskirja 13:1-2)

On hyvä huomata että Tässä Ilmestyskirjan profetiassa näemme noiden Daniel näkemien petojen yhdentyminen.

Oleellistä tässä on pystyä Raamatullisesti tulkitsemaan oikein nuo kolme petoa eli pantteri eli leopardi (1) ja karhu (2) ja leijona (3). Samoin huomata nuo kymmenen kuningasta.

Jeesus on se kivi, joka tuon yhdistyneiden petojen lopullisena petovaltana, erilaisena kuin edelliset, tuohoaa tulleessaan kirkkaudessaan Harmageddonissa.

Kertokaa nyt mitä tarkoittavat nuo kolme eläinvertausta, sillä on oleellisen tärkeää tehdäksemme Jumalan tahdon ja Raamatullisen tulkinnan pyhien kirjoituksien omana ilmoituksena. Enkeli Danielille kertoi, että nämä tapahtuvat aikojen lopulla ja Ilmestyskirjasta näemme, että liittyvät nimenomaan Herran päivään liittyvään seitsenvuotisjaksoon.
2073651
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 207

Vanhimmat

Dan.7:4- Ensimmäinen peto, leijona eli Babylonin maailmanvalta oli vielä Danielin aikana, toinen karhu oli Medo-Persian valtakunta ja pantteri oli Kreikan valtakunta ja neljäs peto oli Roomanvalta ja josta vihanajan alussa kymmenvaltioliitto jae 24.

Pää kuvaa Israelia sortavaa valtakuntaa, ja viimeinen kattaa leopardin= Kreikan, karhun jalat= Medo-Persian (ei ollut Rooman-vallan alueella; http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Roman_Empire_Territories.png )
ja leijonan kita= Babylonian valtakuntien alueita.
Kreikan maailmanvalta kattoi symbolialueen; http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Map-alexander-empire.png
joka myös viimeisenä sortaa Israelia, (Joel.3:1-6, Sak.9:11–17), kattaen Ilm.13:2 kolmen Israelia sortaneen maailmanvallan alueen, jonka kuolinhaava siten paranee 3, ja on peto joka on ollut 17:8, ja on myös kahdeksas pää ja myös vuori joka symboloi valtakuntaa, 9, Dan.2:35.

Neljäksi valtioksi jakaantuneen Kreikan maailmanvallan Dan.8:8,22,11:4, ja sen yhdistyminen toteutuu seitsenvuotisen vihanajan alun, toisen Suur-Syyrian kuninkaan, (Dan.11:36) Antikristuksen petoksella, Dan.7:24, 8:9,22–25.

Äänestä
  • Kenenkään ei tulisi sekoittaa päätänsä enää Raamatun ennustuksilla.

    Danielin kirja kirjoitettiin n, 200 vuotta ennen Johaneksen Ilmestyskirjaa.

    ( Uskovilla on kaikki yhtä ja samaa seosta ja sen vuoksi heiltä viriävätkin aina vain uudet tulkinnat noista ikivanhoista uskontokirjallisuudesta , jotka kaikki ovat syntyneet ihmisten kirjoittamina ,- lähdeaineistona ovat olleet aikaisemmin kirjoitetut uskontotekstit ja omat uskontokäsitteet , uskonto käsitteet vaihtuvat aikakausien kuluessa.)
    Danielin kirjassa ne pedot ovat;
    1. Babylonia.
    2.Meedia.
    3.Persia.
    4.Magedonia
    Ja tuo Aleksanteri Suuren Kreikka on se erilainen ja kauhea jne,..
    Sieltä löytyvät ne kymmenen kuningassta ja ,
    11. kuningas on Antiokhos neljäs Epifanes josta kertoo mm, Dan.9:26 , 9.27.

    Ilmestyskirjan johannes kertoo tuon kohdan uudelleen ja lisää siihen Neron keisarin numerolla 666.
    ( Joten hän saa taruunsa liitettyä kaksi petoa ja ne vielä samaan aikakauteen .
    toisen mytölogiasta tunnistamattomana, Antiruxin Antuokhos neljännen Epifaneen Ja karitsana kaksisarvisena voideltusymboolin Neroon ilmaistuna ,
    " Tässä vaaditaan viisautta" kats,Ilm.13:18.)

    Pahoin tulkitsette, väkivaltaa tehden , Danielin kirjaa jos Rooma on neljäs peto !

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Kenenkään ei tulisi sekoittaa päätänsä enää Raamatun ennustuksilla.

    Danielissa noissa eläinhahmoissa ja Nebukadnessarin kuvapatsaassa.

    Mielenkiintoinen on tuossa eläinten muotoisissa, kuvaako tuo viimeinen tätä tulevaa kymmenvaltioliittoa eli missä on myös nuo kolme eläinvertausta, sillä näinhän Ilmestyskirjassa nimenomaan asia on esitetty.

    Sitten Nebukadnessarin kuvapatsaassa on myös Rooma jalkoina, mutta ne kymmenen varvasta kuvaakin jälleen sitä vain vähän aikaa hallitsevaa kymmenen valtioin liittoa, jossa on mukana myös nuo kolme eläinvertausvaltiota ja kuten toit esille ei Roomaa välttämättä ole mukana, aika sen näyttää suoko Jumala armonsa kristilliselle maailmalle sillä jos täällä on riittävästä Jeesukseen uskovia ja rakastavia, niin myös valtiot voivat välttyä sotimasta enää uudelleen Israelia ja Jumalan kansaa vastaan.

    Toki euroopan historia on verinen ja nimenomaan myös Jumalan valittua kansanosaa kohtaan ja riittääkö se vai vieläkö euroopasta hyökätään Jerusalemiinkin, nää nähtäväksi, mutta nuo kolme eläinvertausta ovat Irak ja Iran ja Kreikka(, joka kenties voi Konstantinapolin, nykyinen Istanbul, viitata myös Turkkiin?).

    Todella erilainen peto tulee olemaan tämä lähitulevaisuuden pedon kuvan ja merkin hallitsija, ja myös tuo miekanhaavasta parantuvat yksi ensimmäisestä viidestä pedosta oleva antikristus, joka sotii pyhiä vastaan ja Isä antaa hänen lapsensa voittaa, kuten Jeesuskin ristiinnaulittiin, mutta nousi kuolleista ja tulee Kuninkaana hallitsemaan valtakuntansa laskeutuessa.

    Hallelujah!

    Äänestä

Viimeinen peto käsittää käytännössä koko maailman, sillä on valta kaikkien ihmisten ylitse sillä melkein kaikki ihmiset maailmassa ottavat pedon merkin

Antiikin suurvallat ovat siinä vain esikuva tulevasta

"Tämä, mikä tapahtui heille (Israelille), on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut."

Nyt elämme aikaa jolloin lopun ajan maailmanvalta yhdentyy poliittisesti

Äänestä
  • Pedon merkki on hölynpölyä, ainahan on rajoitettu kaupankäyntiä, se siitä ellei ole katetta niin ei voi ostaa, olopa käytössä sirukortti tai käteinen raha.

    Antiikin suurvallat olivat mutta sen lisäksi oli muitakin valtoja.
    Näinhän nytkin on toisillla on suurempi sotilaallinen valta ja talous seuraa jossain määrin sotilaallisen vallan mahtia.
    israel olisi avuton rääpäle ilman usan juutalaisia ja yleensä usan tukea.
    Mitään Jumalallista tuossa liitossa ei ole se on vain uskontopolitiikkaa.

    Maailma yhdentyy, maailman ongelmat ovat yhteisiä, yhteinen pyrkimys on myös hävittää yltiöuskovaisuus islamista ,juutalaisuudesta ja kristinuskosta.

    Mistään "lopun ajasta" ei kuitenkaan ole kysymys, - on vain kysymys suurten linjojen muutos ihmiskunnan ajatelussa. Muutos tapahtuu vääjäämättä eikä sitä enää uskonnot pysty väkivalloin estämään.

    Muutos toteutuu, rotat jättävät kirkon ja jäljellejäävät nakertavat reikiä kuin juustoon hiiret konsanaan, talebaanien pakkovalta murtuu siinä kuin lestadiolaistenkin, ordodoksi juutalainen on paremminkin turistinähtävyys , kuin varsinainen vallan käyttöön ylettyvä uskonyhteisö.

    Yhä harvempi uskoo Danielin kirjan ja ilmestyskirjan apokalyptisuuteen,
    Kristinuskon väärät tulkinnat paljastuvat tietomäärän ja oikean tiedon saatavuuden ylenpalttisuuden tietovirrassa saavuttaessa ihmiset , vanhat tulkinnat varastoituvat tietojärjestelmiin lähes ikuisiksi ajoiksi.

    Siis Rooma ei olekkaan neljäs peto , vaan se on Aleksanteri suuren Megedonia.
    Ja jos juuri nyt Kreikka kiinnostaa niin olkoon se Aleksanteri suuren Kreikka.

    Äänestä

  • tulee käymään ja myös nuo entiset tulee yhdistämään voimansa Israelia vastaan, sillä on elävän Jumalan valittu kansa ja luvattu maa ja Jerusalem väkikivenä.

    Herra Jeesus on jo voittanut, vaikka vastustajansa toimiikin voimakkaastikin.

    Ensin tulee voitto taivaassa, kun Saa-tana alas viskataan, ja sitten tulee pahan 42 kuukauden hallintavallan jälkeen voitto myös maan päällä, kun Jeesus saapuu tuhoamaan pahan ja sitomaan Saa-tanan tuhanneksi vuodeksi ja myös tuo valtakuntansa ja hääjuhlansa koittaa pyhilleen sapatin levossa, siinä seitsemännessä luomisesta, kuten voimme laskea pyhistä kirjoituksista.

    Ollaan valmiit ja rukoillaan ja valvotaan öljy astioissa ja rakkaus sydämmessämme Jeesusta ja lähimmäisiämme kohtaan.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Pedon merkki on hölynpölyä, ainahan on rajoitettu kaupankäyntiä, se siitä ellei ole katetta niin ei voi ostaa, olopa käytössä sirukortti tai käteinen raha.

    Antiikin suurvallat olivat mutta sen lisäksi oli muitakin valtoja.
    Näinhän nytkin on toisillla on suurempi sotilaallinen valta ja talous seuraa jossain määrin sotilaallisen vallan mahtia.
    israel olisi avuton rääpäle ilman usan juutalaisia ja yleensä usan tukea.
    Mitään Jumalallista tuossa liitossa ei ole se on vain uskontopolitiikkaa.

    Maailma yhdentyy, maailman ongelmat ovat yhteisiä, yhteinen pyrkimys on myös hävittää yltiöuskovaisuus islamista ,juutalaisuudesta ja kristinuskosta.

    Mistään "lopun ajasta" ei kuitenkaan ole kysymys, - on vain kysymys suurten linjojen muutos ihmiskunnan ajatelussa. Muutos tapahtuu vääjäämättä eikä sitä enää uskonnot pysty väkivalloin estämään.

    Muutos toteutuu, rotat jättävät kirkon ja jäljellejäävät nakertavat reikiä kuin juustoon hiiret konsanaan, talebaanien pakkovalta murtuu siinä kuin lestadiolaistenkin, ordodoksi juutalainen on paremminkin turistinähtävyys , kuin varsinainen vallan käyttöön ylettyvä uskonyhteisö.

    Yhä harvempi uskoo Danielin kirjan ja ilmestyskirjan apokalyptisuuteen,
    Kristinuskon väärät tulkinnat paljastuvat tietomäärän ja oikean tiedon saatavuuden ylenpalttisuuden tietovirrassa saavuttaessa ihmiset , vanhat tulkinnat varastoituvat tietojärjestelmiin lähes ikuisiksi ajoiksi.

    Siis Rooma ei olekkaan neljäs peto , vaan se on Aleksanteri suuren Megedonia.
    Ja jos juuri nyt Kreikka kiinnostaa niin olkoon se Aleksanteri suuren Kreikka.

    Jeesuksen kautta myös sinua vaikka et vielä tunnekaan Herraa riittävästi ja kun tulet näkemään näiden Raamatun profetioiden täyttymisen niin pyydä Jeesuksen nimessä voimaansa Jumalan eläväksi lupauksen lapseudeksi myös itsellesi.

    Ei kannata edistää luopumusta vaan tervettä hyvää rakkautta totuutta ja Jumalan armon vastaanottamista kohtaan pyhien profetioiden ja myös lähimmäisen rakkauden kautta.

    Äänestä

Leijona = Irak (Babylon, 3. peto)

Karhu = Iran (Persia, 4. peto)

Leopardi = Kreikka (aika näyttää voiko viitata myös Turkkiin Istanbulin eli entisen Konstantinapopin kautta, 5. peto)

Nämä ovat myös jatkumoa näille kahdelle ensimmäiselle Israelia vastaan sotineille:

Egypti (1. peto)

Syyria (Assyyria, 2. peto)

Kuuden Ilmestyskirjan aikaan Israelia hallinnut oli:

Rooma (6. peto)

Seitsemäs on vielä lähitulevaisuudessa tuleva, ja sitä kuvaavat leopardi ja karhu ja leijona ja kymmenvaltioliitto (7. peto, erilainen kuin edelliset, sillä tulee pedon patsas kumarrettavaksi ja pedon merkki kaupankäyntivälineeksi ainoana mahdollisena)

Kahdeksas on miekanhaavasta parantuva ja yksi ensimmäisestä viidestä ja Nebukadnessarin kuvapatsaan kumartaminen ja Babylonian hallitseminen leijonan kitana on voimakas esikuva Sadamista, jonka nimestä myös saamme 666.

S = 60
a = 1
d = 4
a = 1
m = 600

Sadam = 666

Sadam on myös tuhottu sodilla ja jos tulee nousemaan ikäänkuin kuolleista, niin sopii tuon kymmenvaltioliiton johtoon myös Babyloniaa rakentaneena ja itseään Nebukadnessariin viitanneena miekanhaavasta parantuneella ihmisinä ja suuresti ihmeteltävänä ja myös saa tulen taivaasta joukkonsa lankeamaan, mutta ovat pahasta Jeesuksen vastustajasta eli Saa-tanasta, jota myös Per-keleeksi kutsutaan.

Nebukadnessar oli 3. peto, joka pakkosiirtolaisuuteen vei Juudan ja myös Jumalan temppelin tuhosi.

Näin tulee tekemään kahdeksas peto ja seitsemäs kymmenvaltioliittona, hajanaisena sellaisena, antaa tukensa ja voimansa kahdeksannelle sankarikuninkaalle, ja sopii ikäänkuin kuolleista nousevalle Sadamille ja sitä tahtoi olla jo eläessään arabimaiden johtajana kuin fuhrer ikään euroopassa ja kenties koko maailmassakin.

Jatkumo natsimielisyydestä islamin väkivaltaa kannattavaan hallintavaltaan sharian kautta on aika selvä varsinkin juutalaisuusvastaisuudessa ja Jumalan kansaa vastaan sotimisessa, toki pimeyden teot pyritään tekemään tehokkaasti pimeässä ja todisteet hävittämään tuhkana taivaalle ja laajalle.

Viha Israelia ja Juudaa ja Jeesuksen opetuslapsia on selvää jokaiselle, joka hedelmien mukaan osaa tutkia puita, toki noita väkivaltaisia ja valheellisia, eikä kaikkia ilman huonoa hedelmää. Jeesus tahtoo pelastaa kaikki ihmiset sekä Saksasta että muslimimaista, se on selvää ja evankeliumi runsaasti levitköön ja tuottakoon kestävää hyvää satoa Jeesukselle, totisesti.

Todistetaan selvästi Isästä ja Pojasta Jeesuksesta, lihaan tulleesta Kuninkaasta ja Immanuelista, totisesti. Hallelujah!

Äänestä
  • Hallelujah!

    >>Kahdeksas on miekanhaavasta parantuva ja yksi ensimmäisestä viidestä >>
    Siis Raamatun mukaan yksi ensimmäisestä SEITSEMÄSTÄ.

    Äänestä

  • "Rautalangasta"

    Niinpä niin Danielin kirja päättyy neljänteen petoon ja kuninkaita siinä on sitten enemmän lueteltuna niille jolla on;
    Dan.12:10. ,,"Viisaus ymmärtää."

    Mutta jos ei ole viisautta ei tietoa ymmärtää niin joutuu siihen joukkoon jossa ne tuhat ! - 1000 kristinuskon väärää tulkintaa ovat.

    Vaikka enkeli Ameriikasta tulisi teille tuomaan uutta harhauskomusta liittyen Raamatun apokalypseihin niin älkää uskoko!

    Sillä sieltä ovat jo tulleet mm,
    Adventistit, jehovantodistajat, helluntalaiset,mormoonit monen monet muut uusine maailmanloppu ja Jeesus tulee ennustuksineen ja kaikki ovat olleet ,
    täydellisiä harhaoppeja ja nuo opit ovat menneet joillekkin kansastamme päähän varkain ,kuin näkymätön ja vailla hajua oleva häkä.
    Ja jos häkä turmelee aivot ja ei vie henkeä mennessään niin sekavuus siinä on sitten seurana ja sekavuuus on kaikessa uskovien selityksissä mukana täydellisyyteen saakka viritettynä.
    Nyt nuo harhat ovat sekoittuneet entisestään ja siitä johtuu noitten muutamien uskovien selitysyritykset joita tapaa näillä palstoilla .

    Joten ei ROOMA vaan KREIKKA ( Aleksanteri suuren) !

    Äänestä

  • 17+10 kirjoitti:

    Hallelujah!

    >>Kahdeksas on miekanhaavasta parantuva ja yksi ensimmäisestä viidestä >>
    Siis Raamatun mukaan yksi ensimmäisestä SEITSEMÄSTÄ.

    ensimmäisestä viidestä:

    ´ Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva. Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta; heistä on viisi kaatunut, yksi on, viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän. Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen. ´ (Ilm. 17:8-11)

    Aivan selvä on ilmoitus että tuo kahdeksas on yksi ensimmäisestä viidestä, sillä oli jo ollut kun kuuden pedon eli Rooman aikaan annettiin tämä Ilmestysprofetia.

    kymmenvaltioliitto, jossa on myös leopardi ja karhu ja leijonan kita ja viittaa tuo viimeinen päähän ja leijona Irakiin ja Nebukadnessar on esikuva kultaisine kumarrettavine kuvapatsaineen, kuten oli Sadamille ja myös Babylonian kaupungin rakensi alkuun.

    Tämä myöhempi vielä edessä oleva nousu tulee olemaan erikoinen jopa yliluonnollinen.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    "Rautalangasta"

    Niinpä niin Danielin kirja päättyy neljänteen petoon ja kuninkaita siinä on sitten enemmän lueteltuna niille jolla on;
    Dan.12:10. ,,"Viisaus ymmärtää."

    Mutta jos ei ole viisautta ei tietoa ymmärtää niin joutuu siihen joukkoon jossa ne tuhat ! - 1000 kristinuskon väärää tulkintaa ovat.

    Vaikka enkeli Ameriikasta tulisi teille tuomaan uutta harhauskomusta liittyen Raamatun apokalypseihin niin älkää uskoko!

    Sillä sieltä ovat jo tulleet mm,
    Adventistit, jehovantodistajat, helluntalaiset,mormoonit monen monet muut uusine maailmanloppu ja Jeesus tulee ennustuksineen ja kaikki ovat olleet ,
    täydellisiä harhaoppeja ja nuo opit ovat menneet joillekkin kansastamme päähän varkain ,kuin näkymätön ja vailla hajua oleva häkä.
    Ja jos häkä turmelee aivot ja ei vie henkeä mennessään niin sekavuus siinä on sitten seurana ja sekavuuus on kaikessa uskovien selityksissä mukana täydellisyyteen saakka viritettynä.
    Nyt nuo harhat ovat sekoittuneet entisestään ja siitä johtuu noitten muutamien uskovien selitysyritykset joita tapaa näillä palstoilla .

    Joten ei ROOMA vaan KREIKKA ( Aleksanteri suuren) !

    nyt sitten sopii noiden islam-maiden joukkoon? Turkkikin on vihollinen ja sopisi paljon paremmin historiallisesti siihen Israelin vihollisten joukkoon ja väkikiveksi nostetaan Jerusalem.

    Äänestä

  • miten tuo kreikka kirjoitti:

    nyt sitten sopii noiden islam-maiden joukkoon? Turkkikin on vihollinen ja sopisi paljon paremmin historiallisesti siihen Israelin vihollisten joukkoon ja väkikiveksi nostetaan Jerusalem.

    Aleksanteri suuren Kreikka ( Magedonia) , sopii oikein hyvin Danielin kirjan neljänneksi pedoksi , koska hän muodosti sen aikaisen vallan joka hallitsi juutalaisia ja heistä juutalaisista itsestään Raamattu kirjoittaa.

    Kukaan Raamatun kirjoittaja ei tiennyt Islamin uskosta mitään.
    Turkki ja Osmannit ovat Raamatun aikaan verrattuna paljon nuorempaa kaartia.
    Kukaan Raamatun kirjoittaja ei tuntenut Ata Tyrkhiakaan.

    Miksi höpäjähtää Raamatun menneistä ajoista nykyaikaan ?

    Aleksanteri suuresta danielin kirja kertoo;

    " Mutta kun hän on noussut valtaan hänen, kuninkuutensa murtuu ja jakaantuu kaikkiin neljään ilmansuuntaan. se ei siirry hänen jälkeläisilleen eikä ole niin mahtava kuin hänen hallitessaan.
    Hänen valtakuntansa revitään hajalle, se joutuu vieraille, ei hänen jälkeläisilleen."
    - Tämä kertoi nimenomaan aleksanteri suuresta !

    Seuraava jae Dan.11.5. Kertoo Egyptin Ptolemaioksesta ja
    - ja "yksi hänen ruhtinaistaan" 0n Seleukos ensim, Nikator.

    ",, eikä kukaan jumalattomista ole tätä ymmärtävä. mutta viisaat ymmärtävät." sanoo . Dan.12:10.

    Kovin on jumalattomiksi käyneet Jeesus uskovat, ei voi muuta todeta .

    juminut täysin sinne menneisiin, vähän niinkuin vanha höppänä vanhaintalon asukkina, joka menneitä muistelee elämässään. Näin ei ole Jeesuksen opetuslapsina, sillä antaa uutta ja vanhaa ja näemme viikunapuuhun lehtien tulleen ja myös valtakuntamme tulon suuri päivä lähestyy, toisin kuin vanhainkodin höppänöillä ilman Jeesusta, valitettavasti tietysti.

    Äänestä

  • olet valitettavasti kirjoitti:

    ,,"juminut täysin sinne menneisiin, vähän niinkuin vanha höppänä vanhaintalon asukkina, joka menneitä muistelee elämässään. Näin ei ole Jeesuksen opetuslapsina." ,,
    En muuten vieläkän ole terveyteni enkä ikänikään puolesta vanhainkodilla, höpppänyyden diaknoosi on myös ennenaikainen.

    Siispä kerro mitä nuo kyseiset jakeet Raamatussa sinulle kertovat,
    Dan.11:4. ja 5 ?

    Jos niissä jakeista te tunnista ;
    Aleksanteri suurta historiasta hyvin kuuluisaa sotaista valloittajaa !
    Egyptin hallitsijaa Ptolemaios ensimmäistä !
    Syyrian dynastian luojaa Seleukos ensimmäistä !

    Niin miksi muuten lueskelet raamattuasi jos et siitä mitään ymmärrä ?

    uudistua eikä pelkästään menneissä elää, sillä edessä on ennenkaikkea Ilmestyskirjassa annetut ja samoin myös Danielissa annettuina on paljonkin.

    Jumalan profetaalinen kirjoitus on tarkoitettu myös tulevaisuuteen mutta voidaan ymmärtää vain Herran Hengessä eikä missään pelkästään menneissä vaikka nekin voivat olla mielenkiintoisia ja täyttyneitä.

    Herra Jeesus suo Raamatusta ymmärrystä, luetko sinä sitä pelkästään historian kirjoituksena vailla profetaalista ulottovuutta, toki sopii toisille, mutta todistukset profetaalisista jätä pois ja samoin Jeesuksesta, tämä on neuvoni, kun et ole niihin valmis.

    Äänestä

  • sinun kannattaa kirjoitti:

    "Herra Jeesus suo Raamatusta ymmärrystä, luetko sinä sitä pelkästään historian kirjoituksena vailla profetaalista ulottovuutta, toki sopii toisille, mutta todistukset profetaalisista jätä pois ja samoin Jeesuksesta, tämä on neuvoni, kun et ole niihin valmis."

    Raamatun nuorimmat kirjoitukset ovat jo n, 2000 vuoden takaa, ainoa oikeatapa on niitä lähestyä , kautta muinaisuutena ihmisten kirjoittamina uskontokirjallisuutena.

    Kristinuskossa on kylläkin virheellinen käsitys vieläkin voimassa , jotta ne sisältävät profetioita ja tuo virheellinen käsitys on niin lujasti osa kristinuskoa ettei se voi luopua siitä käsityksestään ja näin ollen jatkaa edelleenkin valehtelemista ihmisille.

    Mitään profeetallista ulottuvuutta ei Raamatulla ole, se profeetallisuus jota uskonliikkeet levittävät ihmisille on valhetta ja petosta.
    Jeesuksen nimissä on levitetty valhe joka kolmannelle maailman kansalaiselle ja tuo levitys jatkuu edelleenkin, meidän on uskatauduttava viimeinkin tunnustamaan ; meitä on petetty uskonnon avulla !
    Sitä olen tullut kertomaan sinullekkin, ymmärtäkää vihdoinkin ei esi-isillemme pakolla tuotu uskonto ole oikeaa , - ei siinä ole mitään totuutta, ensimmäinen tehtävä oli Ruotsin kuninkaalla ottaa haltuunsa maat , Suomalaisilta talonpojilta ja asettaa kirkko verojen kerääjäksi sen lisäksi vielä parhaat miehet hänen uskonsuuntansa uskonsoturiksi vieraisiin maihin , tappamaan , tuhoamaan ja aiheuttamaan kärsimyksiä kansoiille , kun he uskoivat väärin Jeesus nasaretilaiseen.

    Nimimerkille tuhat ja yksi, Raamattu on pelkkä historian kirja ja hän maksaa tuosta kaikesta mitä julistaa täällä, vielä kovan hinnan. Hän on vaarallinen eksyttäjä, jota kannattaa varoa. Hän ei tunnusta Jeesusta Kristusta vapahtajana.

    Äänestä

  • -jarmo- kirjoitti:

    -jarmo-, eksytykset ovat kaikenlaista valheellisuutta.

    tuhat ja yksi mielestäsi paras uskonto?

    Äänestä

  • -jarmo- kirjoitti:

    Nimimerkille tuhat ja yksi, Raamattu on pelkkä historian kirja ja hän maksaa tuosta kaikesta mitä julistaa täällä, vielä kovan hinnan. Hän on vaarallinen eksyttäjä, jota kannattaa varoa. Hän ei tunnusta Jeesusta Kristusta vapahtajana.

    -jarmo- tunnetaan! Jeesuksen Isän Jumalan siunausta.

    Äänestä

  • -jarmo- kirjoitti:

    Nimimerkille tuhat ja yksi, Raamattu on pelkkä historian kirja ja hän maksaa tuosta kaikesta mitä julistaa täällä, vielä kovan hinnan. Hän on vaarallinen eksyttäjä, jota kannattaa varoa. Hän ei tunnusta Jeesusta Kristusta vapahtajana.

    "Raamattu on pelkkä historian kirja
    ja hän maksaa tuosta kaikesta mitä julistaa täällä, vielä kovan hinnan.
    Hän on vaarallinen eksyttäjä, jota kannattaa varoa.
    Hän ei tunnusta Jeesusta Kristusta vapahtajana. "

    Olen myös sitä mieltä mitä kirjoitan.

    Raamattu sisältää juutalaisten historiaa, jota eivät kristinuskoiset tunne juutalaiset ovat luoneet kristinuskon, uskonnon Kreikkalaisille ja Roomalaisille Jumalille vaihtoehdon, kristinuskon tultua valtion uskonnoksi se sen jälkeen nujersi kaikki heikommat uskonnot.
    Nyt on tullut aika nujertaa Kristinusko, siihen tarvitaan vain totuus ja rehellisyys asioitten eteenpäin viemiseksi, tuota kehitystä ei enää tarvitse laittaa liikkeelle se on jo pidemmän aikaa ollut vauhdissa.
    Kristinuskon eteenpäin vieminen on maksanut kovan hinnan, sen ylläpitäminen on maksanut kovan hinnan.Sen alasajo ei vaadi kovaa hintaa ellei Kristinusko ota kovia otteita käyttöön.
    Vertaansa vailla vaarallisuudessaan ovat tämänkin palstan väärätprofeetat , he perustavat sanomansa Raamatun kirjoituksien tulkintaan, joilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä, he jakavat pettymyksiä pettymyksienkin jälkeen, niihin uskovien joukkoon.
    Kannattaa varoa vaarallisia eksyttäjiä.

    Ja tulee ymmärtää että sanoma Jeesus Nasaretilaisen tulosta on uskonnon luoma kuvitelma, josJumala olisi tuon, Jeesus tulee pian, takana niin ei hän pelleilisi luotujensa kanssa ja valehtelisi jatkuvasti eri päivämääriä Jeesuksen tulolle.
    Kristin uskon sanoma on mätäpaise ja se on puhkeamaisillaan.
    Instituutiot pitävät kiinni uskonnon tuomasta taloudellisesta ja poliittisesta turvasta, heidät on kasvatettu siihen ja etujensa tähden heidän on vaikea luopua siitä.

    kaikki "nimimerkit".

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Aleksanteri suuren Kreikka ( Magedonia) , sopii oikein hyvin Danielin kirjan neljänneksi pedoksi , koska hän muodosti sen aikaisen vallan joka hallitsi juutalaisia ja heistä juutalaisista itsestään Raamattu kirjoittaa.

    Kukaan Raamatun kirjoittaja ei tiennyt Islamin uskosta mitään.
    Turkki ja Osmannit ovat Raamatun aikaan verrattuna paljon nuorempaa kaartia.
    Kukaan Raamatun kirjoittaja ei tuntenut Ata Tyrkhiakaan.

    Miksi höpäjähtää Raamatun menneistä ajoista nykyaikaan ?

    Aleksanteri suuresta danielin kirja kertoo;

    " Mutta kun hän on noussut valtaan hänen, kuninkuutensa murtuu ja jakaantuu kaikkiin neljään ilmansuuntaan. se ei siirry hänen jälkeläisilleen eikä ole niin mahtava kuin hänen hallitessaan.
    Hänen valtakuntansa revitään hajalle, se joutuu vieraille, ei hänen jälkeläisilleen."
    - Tämä kertoi nimenomaan aleksanteri suuresta !

    Seuraava jae Dan.11.5. Kertoo Egyptin Ptolemaioksesta ja
    - ja "yksi hänen ruhtinaistaan" 0n Seleukos ensim, Nikator.

    ",, eikä kukaan jumalattomista ole tätä ymmärtävä. mutta viisaat ymmärtävät." sanoo . Dan.12:10.

    Kovin on jumalattomiksi käyneet Jeesus uskovat, ei voi muuta todeta .

    Ei Kreikanvalta ollut neljäs, koska Danielin näyn aikana hallitsi ensimmäinen peto leijona eli Babylonia, toinen peto oli Persia, kolmas Kreikan ja neljäs Roomanmaailmanvalta.

    "Seuraava jae Dan.11.5. Kertoo Egyptin Ptolemaioksesta ja
    - ja "yksi hänen ruhtinaistaan" 0n Seleukos ensim, Nikator."

    Tämä toteutui Kreikanmaailmanvallan jälkeen, mutta Egyptistä ei tullut enää maailmanvaltaa, varsin hyvin historiaa on:
    http://www.liisijokiranta.fi/avaimiaosio/luentoavaimia_4.htm
    Sieltä linkki:
    http://www.liisijokiranta.fi/avaimiaosio/luentoavaimia_4.htm#Luku 11
    ROHKEASTI HUOMISEEN 10
    Liittoja, sotia, liittoja, sotia... (5-20)
    Seleukos I (n. 312- 281) aloitti Egyptin Ptolemaios I (n. 323–285) suojeluksessa, mutta kasvatti vähitellen voimaansa ja riippumattomuuttaan kohti pohjoista."5. Etelän kuningas on voimistuva ja samoin yksi hänen ruhtinaistaan. Tämä on voimistuva vielä enemmän kuin hän, ja hänen valtansa on oleva suuri valta."
    Tässä ja seuraavissa jakeissa kerrotaan näiden maiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta, liitoista ja sodista.

    Äänestä

  • mikä on sinun kirjoitti:

    tuhat ja yksi mielestäsi paras uskonto?

    mielestäsi paras uskonto?

    NoH ei tule mieleen parasta uskontoa, - taitaa olla ettei oo.

    Äänestä

  • filadelfi kirjoitti:

    Hienoa filadelfi !

    "Tässä ja seuraavissa jakeissa kerrotaan näiden maiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta, liitoista ja sodista. "

    Sinä uskallat ottaa esille sen tosiasian mitä Danielin kirjan 11 luku tuo esille, nimenomaan se kertoo Seleukos ja Ptolemaios kuninkaitten keskinäisistä vuorovaikutuksista ja sodista.
    1970 luvulla kun aloin tutkia Danielin kirjaa Jeesus uskovat olivat täysin ymmällä moisesta, eivätkä he myöskään ymmärtäneet että Dan 9:26-27. kertoo myös Seleukidi kuninkaasta Antiokhos neljäs Epifaneesta.

    Uskovat ovat taitavia hiuksen hienosti muuntamaan tosiasiat näistä tapahtumista toisenlaiseen muotoon , kuin asiat ovat, koska heidän uskonoppiinsa täytyy Danielin kirjan sanoma väärentää !

    Katson nuo linkit myöhemmin!
    Syyrian kuninkaitten valta oli suurempi kuin Egyptin Ptolemaioksien Danielin kirjan kirjoittajan näkökulmasta katsottuna.

    Äänestä

  • filadelfi kirjoitti:

    Ei Kreikanvalta ollut neljäs, koska Danielin näyn aikana hallitsi ensimmäinen peto leijona eli Babylonia, toinen peto oli Persia, kolmas Kreikan ja neljäs Roomanmaailmanvalta.

    "Seuraava jae Dan.11.5. Kertoo Egyptin Ptolemaioksesta ja
    - ja "yksi hänen ruhtinaistaan" 0n Seleukos ensim, Nikator."

    Tämä toteutui Kreikanmaailmanvallan jälkeen, mutta Egyptistä ei tullut enää maailmanvaltaa, varsin hyvin historiaa on:
    http://www.liisijokiranta.fi/avaimiaosio/luentoavaimia_4.htm
    Sieltä linkki:
    http://www.liisijokiranta.fi/avaimiaosio/luentoavaimia_4.htm#Luku 11
    ROHKEASTI HUOMISEEN 10
    Liittoja, sotia, liittoja, sotia... (5-20)
    Seleukos I (n. 312- 281) aloitti Egyptin Ptolemaios I (n. 323–285) suojeluksessa, mutta kasvatti vähitellen voimaansa ja riippumattomuuttaan kohti pohjoista."5. Etelän kuningas on voimistuva ja samoin yksi hänen ruhtinaistaan. Tämä on voimistuva vielä enemmän kuin hän, ja hänen valtansa on oleva suuri valta."
    Tässä ja seuraavissa jakeissa kerrotaan näiden maiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta, liitoista ja sodista.

    Rohkeasti huomiseen !

    Joo Danielin kirjan historiallista merkitystä oli käsitelty riittävällä tarkkuudella.

    On kuitenkin huomattava jotta Raamattu seuraa kirjoittajakansan kohtaloitajoten oli hätäilty siirtymisessä siihen aikaan kun roomalaiset alkoivat hallita juutalaisia.
    Siispä juutalaiset joutuivat rooman vallan alle huomattavasti myöhemmin , kuin Liisi Jokiranta oli maininnut 201 eaa. , he joutuivat Rooman vallan
    alle n, 63 eaa.

    Mutta siinä sopivasti sivuutetaankin Makkabien hallinta-aika, joka sopiikin Kristinuskon ideologiaan vallan hyvin.
    Koska ei tunnusteta Danielin kirjan profeetallista epäonnistumista ikuisesta vallasta.
    Ja muutenkin makkabialaiskirjoja on piiloteltu, ettei totuus paljastuisi.

    Lisäksi kuvapatsas ei sisällä oikeasti Roomaa laisnkaan vaan kuvapatsaan jalat ovat Egypti ja Syyria , varpaat ne kymmenen kuningasta ja isovarpaitten välissä se suurin pahuuden juuri, jota nimitetään kristinuskossa Antikristukseksi.
    kats, Dan.7.24-26. 1.Makk.1:11.

    kymmensarvinen peto ole vielä noussut tuomaan hävityksen kauhistusta lainkaan, mutta kun nousee, niin saa aikaan paljon pahaa sekä Israelia ja juutalaisia ja kaikkia Jeesuksen pyhiä vastaan, ja Jeesuksen Isä Jumala sen sallii aivan kuten tulikasteen myös Jeesus ja apostolinsa saivat ja näin pääsivät Jumalan valtakuntaan tässä maailmassa vainottuina, mutta Isän Jumalan pyhinä ja ristinsä kantaneina ja tähän myös meidät on kutsuttu Jeesuksen opetuslapsina ja seuraajina ja ristimme joka päivä kantavina. Tietysti vain pieni osa on suurta ahdistusta ja kun tulee niin öljy Jumalan Hengen voimana silloin tarvitaan tuossa yössä, kun meri ja aallot pauhaavat ja kansat pelkäävät mitä tuleman pitää.

    Vain Jeesuksessa on Iankaikkinen Elämä ja sielujemme pelastus kun tahdossaan ja valtakunnassaan pysymme.

    Äänestä

  • varmaa on ettei tuo kirjoitti:

    "varmaa on ettei tuo
    kymmensarvinen peto ole vielä noussut tuomaan hävityksen kauhistusta lainkaan, mutta kun nousee, niin saa aikaan paljon pahaa sekä Israelia ja juutalaisia ja kaikkia Jeesuksen pyhiä vastaan",,,

    Sehän on selvästi kerrottu Danielin kirjassa !

    Danielin unet tulkinnan mukaan,
    Neljännen eläimen , Aleksanteri suuren perustamasta valtakunnasta , kymmenennen kuninkaan jälkeen tuli Syyrian kuningas Antiokhos neljäs Epifanes ja hän laittoi "hävityksen kauhistuksen" Jerusalemin temppeliin.

    Uuden testamentin Matteus vaan ei tuntenut tuota historiallista tapahtumaa ja kirjoitti siitä erilaisen alkukristillisyyden harhan mukaisesti. Matt.24:15.
    Ja sinä elät tuon tulkinnan mukaan.

    Oikea tapahtuma on kirjoitettu makkabialaiskirjaan ja Danielin kirjaan ja se on Zeus Jumalan palvelun aloittaminen juutalaisten Jumalan temppelisssä.
    Kristinusko ei vaan tunnusta tuota tosi seikkaa koska ovat antaneet erilaisen tulkinnan jakeelle, Dan.9:27.
    Kats makkabialaiskirjoista mitä tuo jae tarkoittaa , jos et muuten sitä ymmärrä.

    Antiokhos Epifanes taisteli juutalaisia vastaan ja he olivat omasta mielestään Jumlan pyhiä !

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    mielestäsi paras uskonto?

    NoH ei tule mieleen parasta uskontoa, - taitaa olla ettei oo.

    "Minä ite!"

    on esikuva tulevalle ihan käsittämättömän pahalle ja samoin Nebukadnessarkin on myös esikuva tulevalle, mistä on Ilmestyskirjassa kerrottu:

    ´ Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä. Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan. Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa. Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?" Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta. Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat. Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta. ´ (Ilmestyskirja 13:1-8)

    ´ Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi. ´ (Ilmestyskirja 13:11-18)

    Kuten voit ymmärtää ei ole vielä tapahtuneet mutta tulevat varmuudella tapahtumaan. Näitä ei ole annettu pelotteluksi vaan vaarin otettavaksi, että voimme lähestyä Jeesuksen nimessä Isää Jumalaa ja täyttyä Pyhällä Hengellä ja siten odottaa viisaina öljy astioissa hyvä Herran tulemusta pelastukseksi ja kestää myös suuret ahdistukset jo on tarvetta sielujemme pelastukseksi. Jumala on hyvä eikä jätä eikä hylkää, mutta thtaoo että rakastamme hyvää huonon sijaan, totuutta valheiden sijaan, rakkautta vihan sijaan, ja kuten ymmärrät nuo asiat Jumalasta ovat hyviä ja vastustajansa hedelmät huonoja.

    Ollaan terveellä pohjalla Jumalan ilmoituksiin luotten ja turvaten Henkensä hyvään hedelmään.

    Äänestä

  • eikös se ole: kirjoitti:

    "Minä ite!"

    eikös se ole:

    "Minä ite!"

    Ei se ole,
    tulisit sen huomaamaan jos itse ottaisit asioista selvää

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    eikös se ole:

    "Minä ite!"

    Ei se ole,
    tulisit sen huomaamaan jos itse ottaisit asioista selvää

    Jumalasta ja ainoa totuus Jumalan valtakuntaan on Isä ja Poika Jeesus ja Totuuden Henki, samoin Jeesuksen veri ja elävä vesi todistaa maailmalle synnin ja vanhurskauden ja tuomion.

    Luokitellaanko tämä uskonnoksi on eri asia, sillä kysymys on Jumalan valtakunnasta eikä ihmisten uskonnosta, toki ulkopuoliset sen voi mieltää uskonnoksi ja onkin annettu ihmisille maan ja taivaan Luojan toimesta, kuten Raamatun pyhät kirjoituksetkin.

    Äänestä

  • ei vaan yksi kirjoitti:

    ensimmäisestä viidestä:

    ´ Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva. Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta; heistä on viisi kaatunut, yksi on, viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän. Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen. ´ (Ilm. 17:8-11)

    Aivan selvä on ilmoitus että tuo kahdeksas on yksi ensimmäisestä viidestä, sillä oli jo ollut kun kuuden pedon eli Rooman aikaan annettiin tämä Ilmestysprofetia.

    Mutta kun kirjoitit:
    ".....pitää hänen vähän aikaa pysymän. Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista SEITSEMÄSTÄ, ja menee kadotukseen."

    Vaikkakin se on ollut, eikä sitä enään ole eli on 1-5.
    Ja sitten 8. .

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    "Rautalangasta"

    Niinpä niin Danielin kirja päättyy neljänteen petoon ja kuninkaita siinä on sitten enemmän lueteltuna niille jolla on;
    Dan.12:10. ,,"Viisaus ymmärtää."

    Mutta jos ei ole viisautta ei tietoa ymmärtää niin joutuu siihen joukkoon jossa ne tuhat ! - 1000 kristinuskon väärää tulkintaa ovat.

    Vaikka enkeli Ameriikasta tulisi teille tuomaan uutta harhauskomusta liittyen Raamatun apokalypseihin niin älkää uskoko!

    Sillä sieltä ovat jo tulleet mm,
    Adventistit, jehovantodistajat, helluntalaiset,mormoonit monen monet muut uusine maailmanloppu ja Jeesus tulee ennustuksineen ja kaikki ovat olleet ,
    täydellisiä harhaoppeja ja nuo opit ovat menneet joillekkin kansastamme päähän varkain ,kuin näkymätön ja vailla hajua oleva häkä.
    Ja jos häkä turmelee aivot ja ei vie henkeä mennessään niin sekavuus siinä on sitten seurana ja sekavuuus on kaikessa uskovien selityksissä mukana täydellisyyteen saakka viritettynä.
    Nyt nuo harhat ovat sekoittuneet entisestään ja siitä johtuu noitten muutamien uskovien selitysyritykset joita tapaa näillä palstoilla .

    Joten ei ROOMA vaan KREIKKA ( Aleksanteri suuren) !

    Kreikka oli salaisesti Rooman valtakunnassa ennen ja jälkeen Kr.
    Ja vaikutti myös siten.
    Oli Ro:n yksi provinssi.

Tuollaisetkin näyt todistavat vain sitä,ettei pitäisi nauttia liikaa psykedeelisiä aineita koska silloin voi tulla hyvinkin petomaisia näkyjä ja hallusinaatioita.

Äänestä
  • No mitäs sanot tästä viimeöisestä:

    Laskettelin suksilla hurjaa vauhtia suurella autiolla kaupunkikoulun pihalla ja ihmettelin, kuinka asvattipiha oli niin kumpareinen. Kunnes pääsin loppuun ja huomasin "kumpareitten" olevan karhu, v a l t a v a karhu (kymmeniä, ellei satoja metrejä)! Sitä peitti ohut jääkerros ja se oli syvässä unessa.

    Joku laitoksen opettaja kertoi huolettomasti sen heräävän vasta kolmen kuukauden päästä. Katsoin karhua epäillen ja kauhun vallassa, ja mietin, voisiko karhu herätä jo aiemmin, ja miten ihmeessä he voisivat huolehtia lasten ja muiden ihmisten turvallisuudesta, sillä karhuthan voivat helposti herätä talviunesta ennen aikojaan. Ajattelin: "ENPÄ HALUAISI OLLA TÄÄLLÄ, KUN KARHU HERÄÄ!"

    Karhu-kohtauksen jälkeen olin metsässä, odotin miestäni, mutta KAIKKI KOLME PUHELINTA OLIVAT RIKKI. Hengenvaarallisilla johtoviritelmillä sain kuulumaan mieheni äänen, kun hän juhli ja nauroi työtovereittensa kanssa. Hän lupasi soittaa minulle puhelimeen, joka oli nyt kunnossa, mutta lähdin ulos mökistä enkä jostain syystä päässyt itse takaisin. Toivoin, että mieheni tulisi katsomaan, miten voin. Hän TULI, mutta vihastui, koska en ollut pysynyt hatarassa mökissäni, sillä KOKO METSÄ oli täynnä vaarallisia petoja. Kun avasin oven lukitakseni sen, joku iso koira juoksi jo sisään. Ajoimme sen pois, ja muistan, kun "lukitsin" oven pitkällä naulalla. Ovi taas itsessään oli tehty risuista ja ehkä styroksista.

    Äänestä

  • yksin armosta kirjoitti:

    No mitäs sanot tästä viimeöisestä:

    Tästä karhustahan voi tehdä monia johtopäätöksiä, mutta se, mitä itse ajattelen olevan important (katsos vain, kun tulee nykyään luettua tuota englantia) on se, että PETO ON TULOSSA, se on VALTAVA ja sen tulo on LÄHELLÄ. Ajatukseni unessa siitä, että ENPÄ HALUAISI OLLA TÄÄLLÄ, KUN KARHU HERÄÄ, tarkoittaa, että MINUN EI TARVITSE OLLA SIELLÄ, KUN KARHU HERÄÄ!

    Unen toinen osio näyttää, mitä tapahtuu, jos olen jäänyt tänne pedon herättyä. Voin piileskellä. Se, että kaikki kolme puhelinta olivat rikki, tarkoittaa, että Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen ei heti saada kontaktia. Kuitenkin aviomieheni, Kristus Jeesus, juhlii samaan aikaan niiden kanssa, jotka olivat (ja ovat) hänen TYÖTOVEREITAAN, siis kuuliaisia Hänelle.

    Piilopaikka kuitenkin tarkoittanee, että on joitain, joista Hän huolehtii. Se, että Hän vihastui, tarkoittaa, että en ymmärtänyt tilanteen vakavuutta. Minun täytyi edelleen olla Hänelle kuuliainen, enkä saanut tehdä mitään omin päin. Se, että ovi oli risuista, saa minut kuitenkin miettimään sen turvallisuutta.

    Aamulla pyysin jotain vahvistusta unelle:

    "Sano heille näin: Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, ne, jotka asuvat raunioissa, saavat surmansa sotilaan kädestä, ne, jotka piileskelevät metsissä ja niityillä, joutuvat petojen ruoaksi, ja ne, jotka ovat etsineet suojaa vuorilta ja luolista, kuolevat ruttoon." Hes.33:27

    Tämä sana oli israelilaisille, jotka tekivät vääriä tekoja ja luottivat kuitenkin syntyperäänsä luullen olevansa turvassa.

    Äänestä

No,soittakaa hätänumeroon 112 tai lopettakaa kännääminen vähäksi aikaa.Sitä paitsi
karhut ovat jo heränneet talvihorroksestaan,rohveetoilla se talvihorros taitaa tosin olla
pysyvää.

Äänestä

ja anottaessa Jeesuksen nimessä myös ymmärrys lisääntyy, toki kannattaa Isää Jumala kaikesta kiittää ja ymmärtää että kaikki on annettu autuaille tutkittavaksi, toki kohtuullisuutta on hyvä harjoittaa ja täyttyä myös Herran Hengellä kiittäen Isää Jeesuksen nimessä.

Äänestä
  • Jeesuksen nimessä myös ymmärrys on hävinnyt Danielin kirjan tuntemuksessa.
    Rohveetoilla se talvihorros on pysyvää ilman kännäämistäkin.
    Jo luulisi riittävän n tuo 2000 vuoden harharetki Danielin kirjan selittäminen Jeesukseen,
    - kun Jeesus Nasaretilainen ei liity millään tavalla Danielin kirjaan.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Jeesuksen nimessä myös ymmärrys on hävinnyt Danielin kirjan tuntemuksessa.
    Rohveetoilla se talvihorros on pysyvää ilman kännäämistäkin.
    Jo luulisi riittävän n tuo 2000 vuoden harharetki Danielin kirjan selittäminen Jeesukseen,
    - kun Jeesus Nasaretilainen ei liity millään tavalla Danielin kirjaan.

    sekä Jeesuksen että Danielin kirjan suhteen, mutta toivon, että heräät vanhuuden höppänyydestäsi. Toki ymmärrän, että kerran pahasti erehtynyt nyt sitten tahtoo helposti kaiken kieltää menneestä ja tulevistakin, ja näin ilman uskoa Jeesukseen ei voi ottaa vastaan Herran uudistusta ja siunausta helposti. Toki elämä itsessään on suurta Herran armoa meitä jokaista ihmistä kohtaan, mutta vielä paljon enemmänkin voi Herra Jeesus siunata otollisia ja tahtookin.

    Äänestä

  • Olet väärässä kirjoitti:

    "Olet väärässä
    sekä Jeesuksen että Danielin kirjan suhteen" ,,

    Kiiltokuvan kaunis seimenlapsi, Jumalapoika,maailman kansojen vapahtaja , vain häneen uskomalla saavutettu iankaikkinen ilo, ei kohtaa rehellisesti asioita tutkivia ihmisiä , jotka eivät tavoittele uskonnon avulla etuuksia tässä ajassa ,
    eikä omaa sellaista luonnetta joka edellyttää erinomaisuutensa vuoksi säilytettäväksi esimerkiksi iankaikkisuuteen, Jumalan temppelin pylvääksi uuteen Jerusalemiin.

    Siihen mihin tieto loppuu siitä usko alkaa !
    Jeesus tulee uskovilta , puuttuu kokonaan Raamatun tuntemus tiedon avulla.

    Uskon muovaamana Raamattu tietämys saattaa olla hyvinkin korkea, mutta kun käsitteet ovat muotoutuneet uskossa niillä ei ole arvoa muualla kuin uskon yhteisössä samalla tavalla uskovien seurassa.
    Kristinusko on hajaantunut tuhansiksi erilaisiksi uskon opeiksi ja sekin omalta osaltaan todistaa uskomisen alkuperän olevan ns, 2000 vuotisen uskon harhan ja historiallisen suren erheen varaan rakennettu.

    Voimme keskustella Danielin kirjasta ja Jeesuksesta siellä Danielin kirjassa ,
    - se keskustelu on tolellakin helppoa , koska jeesus Nasaretilainen ei esiinny Danielin kirjassa millään tavalla.

    Ymmärsit täysin oikein Danielin kirja ei mainitse Jeesus Nasaretilaisesta yhdelläkään sanalla ei ilmaise myöskään salaisesti , ei myöskään millään kuvakielellä ja voidellutkin siellä ovat aivan eri henkilöitä.

    Kristinuskon harhassa eteenkin 1800 luvulta saakka Jeesus Nasaretilainen on laitettu Danielin kirjaan kuuluvaksi hahmoksi , erilaisissa Jeesus tulee ennusteluissa.

    Kristinuskossa esitetty uskonharha on niin suuri ettei sen kultuurin sisällä kasvanut ihminen oikein uskolla sitä ajatellakkaan.

    epäuskoisia uskoen ei Jeesusta voi löytyä, sillä Herran Henki hänet ihmiselle ilmoittaa eikä ole meistä vaan Isästä Jumalasta ja Pojasta Jeesuksesta.

    Ei näistä kannata kiistellä, mutta Jeesus on hallitseva Herra tänäänkin ja tulee takaisin ja ennen tulemustaa tulee hävityksen kauhistus ja on mainittu, samoin kuin tulemuksensakin.

    Myös Israel ja Jerusalem ovat tulleet ja on edeltä ilmoitettu profetaalisesti täyttyneenä, samoin kaikki muukin tapahtuu eikä ole lainkaan sidoksissa kenenkään ihmisen tulkintoihin tai muihin vaan Jumalan aikataulut täyttyvät kuten on edeltä ilmoitettu profetaalisesti.

    Ilman Pojan Henkeä ei voi olla profetaalista ymmärrystä eikä totuudellista tulkintaa.

    Äänestä

  • omin tulkinnoin tai kirjoitti:

    Ilman Pojan Henkeä ei voi olla profetaalista ymmärrystä eikä totuudellista tulkintaa. "

    Ennen kuin jatkat enempää kerro Pojan Hengessä mitä tarkoittaa nuo jakeet Dan.11:4-5.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Ilman Pojan Henkeä ei voi olla profetaalista ymmärrystä eikä totuudellista tulkintaa. "

    Ennen kuin jatkat enempää kerro Pojan Hengessä mitä tarkoittaa nuo jakeet Dan.11:4-5.

    jakeista mitään erityistä saanut.

    Miten sinä ymmärrät, tuleeko leopardi ja karhu ja leijona -pedot vielä yhdistymään ja hyökkäämään Isreliin ja Jerusalemiin, ja samoin tuo kymmensarvinen valtioliitto?

    Äänestä

  • en ole noista kirjoitti:

    jakeista mitään erityistä saanut.

    Miten sinä ymmärrät, tuleeko leopardi ja karhu ja leijona -pedot vielä yhdistymään ja hyökkäämään Isreliin ja Jerusalemiin, ja samoin tuo kymmensarvinen valtioliitto?

    Miten sinä ymmärrät, tuleeko leopardi ja karhu ja leijona -pedot vielä yhdistymään ja hyökkäämään Isreliin ja Jerusalemiin, ja samoin tuo kymmensarvinen valtioliitto? "

    NoH ei tule !
    Nuo kirjoitukset kuuluvat kokonaan eriaikakauteen missä elämme ja suuren pohdinnan jälkeen niistä jopa saa selvää mitä ne ovat siinä aikakaudessa tarkoittaneet missä ne on kirjoitettu.
    1970 luvulta saakka olen pähkäillyt noita asioita, mielestäni olen riittävän hyvin ymmärtänyt mm, Danielin kirjan sanoman ja sen selitänkin käsitteellä, Danielin unet, siis ne kohdat jotka ovat ns, unta !
    Nuoruudessani olin hyvin vaivautunut siitä asiasta kun totuutena kerrotaan Jumalan nimissä erilaisia kertomuksia jotka eivät sovellu yhteen toistensa kanssa , - näitä olivat mm, profetiat, ennustukset ,Jeesuksen tulot jne,
    päätin ottaa asioista selvää ja tässä sitä nyt ollaan olen saanut niistä asioista selvyyden johon silloin pyrin, suunta voi ja onkin toisenlainen kun silloin ajattelin, - mutta asia on kuitenkin niin kun sanon sen täälläkin.

    Humpuukia ovat uskovien ennustukset, Raamatun kirjoittajat eivät tienneet tästä aikakaudesta mitään, Raamatun kirjoittajat pyrkivät ennustamaan lähiaikakautta ja huonolla menestyksellä sitäkin.

    näillä palstoilla sitten kirjoittelet, tahdotko vain levittää luopumusta ja laittomuutta ja valheellisuutta ja kaikenlaista valheen isän mielenlaatua eri nimimerkeillä. Etkö voisi pysyä ihan noilla toisilla palstoilla erossa tyystin näiltä uskontojen alaisuudesta.

    Äänestä

  • no mitäs sinä kirjoitti:

    Kirjoittelen vain tällä nimimerkillä.

    Luopumus,laittomuus, valheenisät , ovat uskonnollisia termejä, joita on ylivoimaisella auktoriteetillä syötetty kansallemme rehelliset ihmiset on alistettu niillä uskonnon vallan armoille.

    Valheellisuus on taas eri ihmisillä vaihteleva käsitys, riippuen siitä mihin uskoo ja mitä tietää,- toisen totuus on toiselle valhe ja päinvastoin.

    Miksi en kertoisi teille että yksikään uskova ei osaa ennustaa tulevaisuudesta mitään , eikä yhdelläkään ihmisellä ole mitään erityistä Pyhän Hengen ymmärtämystä sellaista kuin Uusi testamentti väitää.

    Ymmärtääkseni nämäkin palstat ovat avoimia mielipiteitten vaihtoon tarkoitettuja , teillähän on oikeus esittää vastaväitteitä ja parempia tulkintoja asioista joita esitän ja kumota esittämäni väitteet.
    Mutta jostain syystä ette vastaa kysymyksiini ettekä pysty esittämään parempia selityksiä tai vaihtoehtoja, vaikka väitätte olevanne kaikkivaltiaan Jumalan Pyhän Hengen syleilyssä.
    Niinpä sanonkin olette itse valheen verkossa!

    taivaasta antanut Raamatun pyhät profetiat, eikä meidän ihmisinä tarvitse ennustaa mitään vaan anoa Jumalan Hengen opetusta ja ymmärrystä noista Jumalan profetioista, sillä siksi on annettu ja autuaiksi myös lukevia Jumalan toimesta kutsuttu ja vaarin ottavia samoin. Tietysti ei pelkkä kutsu ketään pelasta vaan tarvitaan myös usko ja toivo ja rakkaus kuten on kirjoitettu.

    Tietysti tulkinnat voivat olla vääriä ja tämä tulee tunnustaa jokaisen Isää Jumalaa lähestyvää Jeesuksen nimessä. Mutta samoin saamme rohkeasti tunnustaa että Isä Jumala tahtoo lupauksen lapsien anovan armolahjojaan ja Hengen antamaa opetusta ja ymmärrystä Jeesuksen nimessä ja samoin kiittää ja kunnioittaa kaikesta hyvästä hengellisestä jotka ovat Raamatun pyhissä kirjoituksissa ja Jumalan lupauksissa.

    Koetelkaa kaikki henget ja tulkinnat ja pitäkää se mikä on hyvää, samoin saamme vastustaa kaikkea valhetta sillä on pimeyden hengistä. Samoin saamme pyhittyä totuudessa ja on Isästä Jumalasta ja Jeesuksesta. Tarvitsemme myös pitkämielisyyttä ja nöyryyttä ja arkuutta, mutta Herran Henki antaa myös rohkeutta ja itsekuria ja rakkautta totuutta kohtaan ja on pyhitystä.

    Jumalan profetiat täyttyvät ja autuaat ne, jotka niistä vaarin ottavat, kuten on kirjoitettu. Tietysti kaikki on tarkkaankin kerrottu miten palvella elävää Jumalaa ja mikä on Herran Jeesuksen valtakunnasta saatavissa ja olevaista. Samoin kuitenkin tämän maailman ristiriita on tosiasia ja Israel ja Jumalan seurakunta myös moninaista, sillä elämme kuin Nooan ja Sodoman aikaa, vaikka Laodikea itse ajatteli itsestään aivan toista. Samoin juutalaiset kansana eivät tahdo uskoa Kuningas Jeesuksen antamiin vaikka elävät sitä itsessään ja jokainen voi nähdä edessään nykyajassa.

    Jeesuksen Isästä ja Jumalasta ovat usko ja toivo ja rakkaus ja pyhät kirjoitukset ja hyvä lupaukset. Autuaat ne, jotka Pelastuksen Kalliolle rakentavat kullasta ja hopeasta ja jalokivistä, totisesti. Se mitä ihmiset ajattelee on aika lailla merkityksentä ihmisten kannalta toisiinsa nähden, tietysti jokaiselle ihmiselle itsessään on tärkeää hengellisesti kuinka ajattelee Jumalan valtakunnan kaikista asioista ja suhteensa Jeesukseen on rakentanut.

    Äänestä

  • Isä Jumala on itse kirjoitti:

    Isä Jumala on itse on taivaasta antanut pyhät profetiat !

    Muuten tiedän varmaksi ettei niin ole tapahtunut.

    ihmiselle on jäänyt selittämättömäksi mysteeriksi jumalan olemassaolokin !

    Pyhät profetiat ovat puppua eivätkä ne täyty penimmissäkään määrin.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    "Olet väärässä
    sekä Jeesuksen että Danielin kirjan suhteen" ,,

    Kiiltokuvan kaunis seimenlapsi, Jumalapoika,maailman kansojen vapahtaja , vain häneen uskomalla saavutettu iankaikkinen ilo, ei kohtaa rehellisesti asioita tutkivia ihmisiä , jotka eivät tavoittele uskonnon avulla etuuksia tässä ajassa ,
    eikä omaa sellaista luonnetta joka edellyttää erinomaisuutensa vuoksi säilytettäväksi esimerkiksi iankaikkisuuteen, Jumalan temppelin pylvääksi uuteen Jerusalemiin.

    Siihen mihin tieto loppuu siitä usko alkaa !
    Jeesus tulee uskovilta , puuttuu kokonaan Raamatun tuntemus tiedon avulla.

    Uskon muovaamana Raamattu tietämys saattaa olla hyvinkin korkea, mutta kun käsitteet ovat muotoutuneet uskossa niillä ei ole arvoa muualla kuin uskon yhteisössä samalla tavalla uskovien seurassa.
    Kristinusko on hajaantunut tuhansiksi erilaisiksi uskon opeiksi ja sekin omalta osaltaan todistaa uskomisen alkuperän olevan ns, 2000 vuotisen uskon harhan ja historiallisen suren erheen varaan rakennettu.

    Voimme keskustella Danielin kirjasta ja Jeesuksesta siellä Danielin kirjassa ,
    - se keskustelu on tolellakin helppoa , koska jeesus Nasaretilainen ei esiinny Danielin kirjassa millään tavalla.

    Ymmärsit täysin oikein Danielin kirja ei mainitse Jeesus Nasaretilaisesta yhdelläkään sanalla ei ilmaise myöskään salaisesti , ei myöskään millään kuvakielellä ja voidellutkin siellä ovat aivan eri henkilöitä.

    Kristinuskon harhassa eteenkin 1800 luvulta saakka Jeesus Nasaretilainen on laitettu Danielin kirjaan kuuluvaksi hahmoksi , erilaisissa Jeesus tulee ennusteluissa.

    Kristinuskossa esitetty uskonharha on niin suuri ettei sen kultuurin sisällä kasvanut ihminen oikein uskolla sitä ajatellakkaan.

    "Dan_7:13 Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen."

  • sinä tiedät: kirjoitti:

    "Minä ite!"

    sinä tiedät:
    "Minä ite!"
    Isä Jumala on itse on taivaasta antanut pyhät profetiat !
    Kuu kävi kurkkaamassa läheltä viime yönä ei puhunut mitään.

    Äänestä

  • cyberangel. kirjoitti:

    "Dan_7:13 Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen."

    "Dan_7:13 Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen."

    Se on!
    Dan.7:22." kunnes ikiaikainen saapui ja korkeimman pyhät saivat oikeutensa ja tuli hetki, jolloin pyhät ottivat haltuunsa vallan."
    - juutalaiset saivat oikeutensa.
    - pyhät ottivat valla .
    kats. historiasta makkabien valta .

    Se on toisenkerransanottu !
    Dan.7.27. "Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annnetaan korkeimman pyhille."
    Danielin kirjan kirjoittaja jo liioittelee asiaansa , ei näin suureksi päässyt Makkabien valta.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    sinä tiedät:
    "Minä ite!"
    Isä Jumala on itse on taivaasta antanut pyhät profetiat !
    Kuu kävi kurkkaamassa läheltä viime yönä ei puhunut mitään.

    luonut pienemmäksi valoksi yötä varten, aurinko on Päivän valona ja suo myös lämmön.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    "Olet väärässä
    sekä Jeesuksen että Danielin kirjan suhteen" ,,

    Kiiltokuvan kaunis seimenlapsi, Jumalapoika,maailman kansojen vapahtaja , vain häneen uskomalla saavutettu iankaikkinen ilo, ei kohtaa rehellisesti asioita tutkivia ihmisiä , jotka eivät tavoittele uskonnon avulla etuuksia tässä ajassa ,
    eikä omaa sellaista luonnetta joka edellyttää erinomaisuutensa vuoksi säilytettäväksi esimerkiksi iankaikkisuuteen, Jumalan temppelin pylvääksi uuteen Jerusalemiin.

    Siihen mihin tieto loppuu siitä usko alkaa !
    Jeesus tulee uskovilta , puuttuu kokonaan Raamatun tuntemus tiedon avulla.

    Uskon muovaamana Raamattu tietämys saattaa olla hyvinkin korkea, mutta kun käsitteet ovat muotoutuneet uskossa niillä ei ole arvoa muualla kuin uskon yhteisössä samalla tavalla uskovien seurassa.
    Kristinusko on hajaantunut tuhansiksi erilaisiksi uskon opeiksi ja sekin omalta osaltaan todistaa uskomisen alkuperän olevan ns, 2000 vuotisen uskon harhan ja historiallisen suren erheen varaan rakennettu.

    Voimme keskustella Danielin kirjasta ja Jeesuksesta siellä Danielin kirjassa ,
    - se keskustelu on tolellakin helppoa , koska jeesus Nasaretilainen ei esiinny Danielin kirjassa millään tavalla.

    Ymmärsit täysin oikein Danielin kirja ei mainitse Jeesus Nasaretilaisesta yhdelläkään sanalla ei ilmaise myöskään salaisesti , ei myöskään millään kuvakielellä ja voidellutkin siellä ovat aivan eri henkilöitä.

    Kristinuskon harhassa eteenkin 1800 luvulta saakka Jeesus Nasaretilainen on laitettu Danielin kirjaan kuuluvaksi hahmoksi , erilaisissa Jeesus tulee ennusteluissa.

    Kristinuskossa esitetty uskonharha on niin suuri ettei sen kultuurin sisällä kasvanut ihminen oikein uskolla sitä ajatellakkaan.

    Danielin kirja mainitsee Jeesus Nasaretilaisen Messiaana, voideltuna. Amen.
    Kirjoita mitä kirjoitat, mutta Sanassa kirjoitetaan näin.

    Äänestä

tulee niin vanhuuden höppänät ne sanoo: "ihanaa, kun ei enää vanhana voi hävittää pankkikorttia".

Äänestä

Älköön kukaan Raamattuun uskomaton enää koskaan aloitusviesteilleni mitään kirjoittako! Ymmärtääkö tämän kaikki ihan tälleensä vai pitääkö tarkemmin pyyntöni esittää.

Tarkoittaa varsinkin ahkeria pyhien halveksijoita ja halventajia.

Äänestä
  • Jotkut ovat perustaneet luostareita ja toiset ovat paenneetsinne , olisikko sinulle sellainen paikka sopivampi, jossa saman mielisten kanssa saisit olla samaamieltä.

    Älköön kukaan Raamattuun uskomaton enää,,
    Raamattuun uskovat ihmiset hyvin eri tavalla, voisin puhua vaikka uskovien Raamatun väärentämisestä, sillä niin kirjavaa on uskossa ja Pyhässä Hengessä esitetyt selitykset .

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Jotkut ovat perustaneet luostareita ja toiset ovat paenneetsinne , olisikko sinulle sellainen paikka sopivampi, jossa saman mielisten kanssa saisit olla samaamieltä.

    Älköön kukaan Raamattuun uskomaton enää,,
    Raamattuun uskovat ihmiset hyvin eri tavalla, voisin puhua vaikka uskovien Raamatun väärentämisestä, sillä niin kirjavaa on uskossa ja Pyhässä Hengessä esitetyt selitykset .

    ja kuullut miten yksinäisinä ihmiset asuvat nykyisissä osakkeissaan ilman tietokonetta tai sen kanssa. Mihin luostareita tarvitaan kun yksinäisyys on näissä osakkeissa paljon suurempaa kuin luostareissa konsanaan. Tietysti voidaan tutkia millaista Jeesusta luostareiden asukkaan palvelevat ja uskovat ja rakastavat? Kun tuhat ja yksi ihmistä lukee Raamatun, niin kovinkin erilaisia näkemyksiä Jeesuksesta syntyy näiden lukijoiden sydämmissä. Moniko syntyy vedestä ja Hengestä, ne sisään pelastukseen pääsevät mutta tulee myös siinä pysyä vaikka ei ketään hyljätä eikä jätetä. Herra Jeesus on hyvä Paimen, mutta ihmisten sydämien ajatukset kulkevat helposti hyvin laveaa tietä kaidan sijaan, tämän nyt voi jokainen rehellinen ihminen ymmärtää.

    Äänestä

  • etkös ole lukenut kirjoitti:

    Luostari ei luo yksinäisyyttä, se luo yhdenmielisyyttä, koska siellä on kontrolloitu oppijärjestelmä ja kurialainen rituaali jota noudatetaan .
    Siellä voi tutkia Raamattua ja kaikki kun ovat samaa mieltä kovan kurin ja järjestyksen alaisuudessa niin kukaan ei loukkaa mielipidettä koska siellä aikansa oltuaan ei ole enää mitään omaa mielipidettä vaan on kollektiivinen ajattelu syvemmin esillä kuin pohjoiskoreassa.
    Heinäveden retretistä mennään hakemaan tyhjyyttä !
    Mutta muualla on myös luostareita joissa voi yöpyä ja maistaa kuinka maistuu haaleassa vedessä lojuva kaalinpala ilman lihahöystettä.

    Tietokoneen hankin juuri sen vuoksi ,jotta voin sanoa sinullekkin etten ole samaamieltä, tuosta Jeesuksesta.

    "Minä ite!" Jumalan pyhinä meillä on Raamatun pyhät kirjoitukset ja profetiat ja Isä Jumala ja Jeesus Poikana ja Totuuden Henki opettajana. Emme tarvitse Jumalan lapsina luostareita emmekä osakkeita emmekä kollektiivisuutta tämän maailman mukaan, vaan Jumalan pyhien yhteyttä Hengessä ja myös Jumalan opetusta Raamatusta ja profetioita vaarin otettavaksi.

    Itse asiassa meidän ei tarvitse toiselle sanoa "ei noin" vaan Jeesuksessa rakastaa Herraa ja iloiten ja kiittäen ottaa vastaan se hyvä hengellinen hedelmä, minkä antaa nöyrille lapsenmielisille anoville, koska on hyvä ja rikas Antaja, totisesti.

    Jumala pitää huolta kaikista ihmisistä ja suo parastaan anoville parannuksen uudessa pyhässä mielenlaadussa.

    Äänestä

  • missiosi on siis: kirjoitti:

    "Jumala pitää huolta kaikista ihmisistä ja suo parastaan anoville parannuksen uudessa pyhässä mielenlaadussa."

    Kymmenet miljoonat ovat nääntymässä nälkään ja janoon Afrikassa, eivätkö he ole ihmisiä ?

    "vaan Jumalan pyhien yhteyttä Hengessä ja myös Jumalan opetusta Raamatusta ja profetioita vaarin otettavaksi."
    Höpsis , Jumalko on Raamatun kirjoittanut ?
    Ja niin vaikeaselkoisen ettei sitä opi ?
    Ja vaari täytyy vielä ottaa profetioista ?
    NoH tulis tuo vaari edes ominavuin pois sieltä profetoista !

    Raamatusta noihinkin kysymyksiisi. Toki vaarin ottaminen tarkoittaa huomioon ottamista ja sen mukaan tekemistä tai valmistautumista.

    Äänestä

olemaan kirjoittamatta mitään kenenkään toisen tekemään aloitukseen!

Äänestä
  • Minä taas kirjoittelen joskus.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Minä taas kirjoittelen joskus.

    kirjoitan ja hyvä jos totuudellista esille voi tuoda. Mutta näillä palstoilla näkee valheen isän tuotosta aivan liikaa.

    Äänestä

  • niin minäkin kirjoitti:

    kirjoitan ja hyvä jos totuudellista esille voi tuoda. Mutta näillä palstoilla näkee valheen isän tuotosta aivan liikaa.

    Mutta etkö ymmärrä, että sitä tehdään tarkoituksella.
    Halutaan tuhat ja yksi tulkintaa.

    Äänestä

  • 13+2 kirjoitti:

    Mutta etkö ymmärrä, että sitä tehdään tarkoituksella.
    Halutaan tuhat ja yksi tulkintaa.

    miten se liittyy ymmärrykseeni?

    Äänestä

missään tekemissä Saa-tanan palvelijoiden kanssa, en edes parannusta tahdo heitä kehottaa tekemään, sillä itse ovat tiensä valinneet. Jumalalla on evankelistat erikseen ja vetää itse omansa parannukseen ja pyhitykseen.

Rakastaa tahdo kuitenkin kaikkia ja rukoilla myös puolestaan.

Äänestä
  • Selvitä Saa-tana jumalan historia uskonnoista !

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Selvitä Saa-tana jumalan historia uskonnoista !

    Jeesuksen Isän ja Jumalan tahto ja Herran Jeesuksen valtakunta ja Jumalan kansan historia Raamatun pyhistä kirjoituksista!

    Saa-tanan tekoja nyt näkee ja kuulee tässä maailmassa ilman selvittämistäkin. Pahimmatkin on Isä Jumala jo edeltä ilmoittanut pyhissä profetioista ja siitähän tässäkin aloituksessa on kysymys tutkia ja selvittää ja se on myös Jumalan tahto ihan jokaiselle Jeesuksen opetuslapselle, sillä siksi ovat annetut Raamatussa.

    Tietysti jälleen Saa-tanan palvelijat ne alkaa tyhjäksi tekemään Jumalan hyvää tahtoa ja pyhien kirjoituksien merkityksiä, näin se menee tässä maailmassa ainakin pimeydessä.

    Äänestä

  • Selvitä sinä kirjoitti:

    "Selvitä sinä

    Jeesuksen Isän ja Jumalan tahto ja Herran Jeesuksen valtakunta ja Jumalan kansan historia Raamatun pyhistä kirjoituksista! "

    Elikkä mistä on kysymys !
    Koska olen toista mieltä asioista , Jeesus on ensinnäkin ollut ihan tavallinen ihminen kuten sinä ja minä , Jeesuksella on ollut biologinen isä ja Maria on antanut pimppiä kuin muutkin naiset ja sitä kautta tullut raskaaksi.
    Jumalan tahdon ovat uskonnollisen vallan ylläpitäjät määritelleet, nykyään lait tehdään edukunnassa ja hallituksessa mutta siihen aikaan tuo hallintojärjestelmä oli toisenlainen.
    Herran Jeesuksen valtakuntaa ei ole olemassa tuonpuoleisessa eikä Jeesus tuu.
    Juutalaiset itse ovat kirjoittaneet uskontokirjallisuutensa ja siksi siellä he ovat
    itsensä määritelleet JAHVEN pyhäksi kansaksi.
    Pyhänkansan historia on kristinuskoisten määritelmä juutalaisista.

    Luojan hyvästä tahdosta ja Jeesuksen valtakunnasta ja tietysti se sinulle sallitaan vaikka Jumala tietysti tahtoo sinunkin uudistuvan totuuden tuntoon, mutta "minä ite" on eri mieltä.

    Äänestä

  • Olet eksyksissä kirjoitti:

    Luojan hyvästä tahdosta ja Jeesuksen valtakunnasta ja tietysti se sinulle sallitaan vaikka Jumala tietysti tahtoo sinunkin uudistuvan totuuden tuntoon, mutta "minä ite" on eri mieltä.

    "Luojan hyvästä tahdosta ja Jeesuksen valtakunnasta ja tietysti se sinulle sallitaan vaikka Jumala tietysti tahtoo sinunkin uudistuvan totuuden tuntoon, mutta "minä ite" on eri mieltä."

    Luoja saa luoda luotujaan ,jatkaa toimintaansa mitä se lieneekin en sitä tiijä !

    Mutta uskonnon Jeesuksesta ovat ihmiset tehneet ja se vaihe on ihmiskunnassa katsottu loppuun ja varmaa Jumalasikin tahtoo sinun uudistuvan totuuden tuntoon.
    Sinun suuri minä itse ego on erimieltä se tahtoo vanhoissa valheissa pysyä eikä halua pistää itseään likoon uusien ajatuksien ja mahdollisuuksien esilletuojana.

    Jeesus Nasaretilainen ja valtakuntansa ja vanhurskautensa on löydettävissä totuuteen tulemalla ja armonsa vastaanottamisella ihan monille ihmisille tarjottuna.

    Minä saan olla Jumalan lapsi Jeesuksessa ihan kokonansa.

    Äänestä

´ Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea. ´ (Daniel 7:7)

´ Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen
kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä. Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan. ´ (Ilmestyskirja 13:1-2)

Tämä on seitsemäs peto, joka sotii Israelia vastaan.

Kuudes oli Rooma, eikä tarkoita kirkkoa vaan valtiota ennen kirkon syntyä, niinkuin EU.

Tämä seitsemä kymmenvaltioliitto on lähitulevaisuudessa edessämme ja siinä on nuo kolme: Irak, Iran ja Kreikka ja lisäksi kymmenen (tai seitsemän, yht. kymmenen) valtion päämiestä mukana.

Kahdeksas on Babylonin kuningas eli Irakin hallitsija ikäänkuin kuolleista nousseena miekanhaavasta parantuneena ja kaikkien ihmeteltävänä ja sanotaan: "kuka on pedon vertainen, kuka voi sotia sitä vastaan".

200 miljoonainen armeija tulee idästä kun Eufrat kuivuu ja neljä riivaajavaltaa on sidottonut Eufratin varrelle ja vapautetaan hävitysken kauhistuksen tuomiseen ja samoin pedon merkki hallintamaksuvälineeksi ja sisältää pedon nimen tai sen nimen luvun 666.

Herra Jeesus on jo voittanut ja autuaat kaikki vedestä ja Hengstä öljy astiossa Herraa odottavat ja rakastavat ja sydämeltään ympärileikatut pyhät, hallelujah, sillä vapautuksemme päivä lähestyy, kun näemme iankaikkisen evankeliumin ja Israelille Hengen vuodatuksen ja kaiken sen hyvä siunauksen Elämäksi kuolleista valituille, totisesti.

Varotaan eksyttäjiä petollisissa valhejeesuksien vaatteissa kuin suden lampaan taljassa. Hedelmistään puut tunnetaan.

Saatanan palvelijat eivät voi pysyä totuudessa vaan edistävät luopumusta Paavalin kautta saaduissa ja muissakin asioissa ja syyttävät Jumalan valituita ja rakkaita, totisesti.

Vastustetaan pahaa niin se pakenee, vaikka toisaalta Isä antaa pahan voittaa pyhänsä täällä maan päällä, mutta lopullinen voitto on pyhillä ja tuomiot Isän Jumalan, totisesti. Hallelujah!

Äänestä
  • Toisenlainen selitys !
    Dan.7:7. Ja ilm.13.1-2.

    On.
    Dan.7:19." Sitten minä halusin saada selvän tiedon neljännestä eläimestä, joka oli erilainen kuin kaikki muut, hyvin peloittava, jonka hampaat olivat rautaa ja kynnet pronssia, joka ruhjoi ja söi kaiken ja tallasi tähteet jalkoihinsa."
    On Aleksanteri suuren perustama valtakunta.
    Dan.7:20. Aleksanteri suuresta kymmenennen hallitsijan jälkeen tulee Syyrian kuningas antiokhosn neljäs Epifanes.

    Ja toisenkerran selitettynä !
    Dan.7:23. " Ja minulle vastattiin:
    - Neljäs eläin tarkoittaa neljättä valtakuntaa, joka on syntyvä maailmaan.
    Se valtakunta on erilainen kuin muut valtakunnat, ja se syö koko maailman ja tallaa ja murskaa sen."
    On Magedonia.
    1. Babylonia.
    2.Meedia.
    3.Persia.
    4.Magedonia.

    Dan.7:24. Aleksanteri suuresta kymmenen kuningasta ja yhdestoista on Antiokhos neljäs Epifanes.

    Ilmestyskirjan Johannes ei tuntenut tuota historiallista totuutta kun kirjoitti apokalypsinsa n, 200 vuotta Syyrian kuninkaan Antiokhos neljännen Epifaneen jälkeen.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Toisenlainen selitys !

    Dan.8:3. " Kun kohotin katseeni, näin pässin seisomassa joen rannalla ja pässillä oli kaksi pitkää sarvea , joista toinen oli pitempi kuin toinen ja se pitempi kasvoi myöhemmin esiin,,"
    - Lyhyempi sarvi on Meedia.
    - Pitempi myöhemmin kasvanut on Persia.

    Dan.8:20. " Kaksisarvinen pässi, jonka näit, tarkoittaa Meedian ja Persian kuninkaita.

    Dan.8:21. " Vuohipukki on Kreikan valtakunta ja se suuri sarvi sen otsassa on valtakunnan ensimmäinen kuningas.
    - Tarkoittaa Magedonian Aleksanteri suurta.

    Dan.8:22.- Tarkoittaa Aleksanteri suuren valtakunnan jakaantumista hänen kuolemansa jälkeen.

    Dan. 8:23. -Tarkoittaa Aleksanteri suuren valtakunnan jakaatumisen jälkeen syntyneitten valtakuntien vallan olevan lopuillaan -.
    Nousee häikäilemätön kuningas Syyrian Antiokhos neljäs Epifanes.

    Dan.8.26. - Tarkoittaa illat ja aamut tuota aikaa.

    "Pidä salassa se näky sillä se koskee tulevia päiviä."
    Ja jos tuota salassapitoa ei olisi kirjoitettu ei se näyttäisi ennustukselta
    laisinkaan.

    Dan.8:27.- Kirjoitus ajankohta naamioidaan historiallisen Danielin ajankohtaan.

    Kristinuskon harhan voittokulkua ei ole pystytty estämään uskonnon voimakkaan harhan tähden, mutta Raamattuun on pystytty liittämään aineistoa joka kumoaa Jeesus Nasaretilaiseen uskovan uskon tiedon avulla.

    Ja minun katsantokannastani katsottuna Danielin kirja on vahvin sellainen tietolähde Raamatussa joka kumoaa Kristinuskon 2000 vuotisen harha uskomuksen.
    Ja poistettu vahvin on Makkabialaiskirjat !

    mm, Kristinuskoiset selittävät täysin väärälllä lailla Dan.9. luvun vuosiviikot.

    aikalailla noissa historiallisissa, mutta niinkuin ne ovat olleet ja menneet, niin ne Raamatun ilmoituksen mukaan tulevat nousemaan uudelleen, sillä ei ne langenneet henkivallat ole minnekään kadonneet, kuten näemme vihollisuuden Israelia ja juutalaisia kohtaan nykyisissäkin ajoissa ja lähihistoriassa.

    Jumala on sama ja samoin vastustajansa on aivan sama, toki näissä viimeisissä paljon pahempi tulee olemaan kuten myös tuhoaseet on kehittyneet julmetusti. Tämä on ihan tosiasiaa, mutta ihmisen kuolee nykyään ihan niinkuin historiassakin omalla ajallaan ja yksikään varpunenkaan ei putoa Jumalan sallimatta ja tietämättä.

    Ei se, että nuo "pedot" ovat olleet historiassa tietenkään tee tyhjäksi sitä tosiasiaa, että nuo samat kansat ovat sotineet nykyisessäkin Israelin historiassa ja ihan monet kuten näemme ihan totuudellisesti eikä tarvita mitään vääristäviä silmälaseja vaan totuudellista silmävoidetta saamme anoa Jeesuksen isältä ja Jumalalta.

    Raamatun profetiat ovat täyttyneet Israelissa ja on täysin ennenkuulumatonta ihmiskunnan historiassa tuollainen maanpako ja kielen häviäminen ja vainot ja sittenkin luvatun maan saaminen ja kielen elpyminen ja tämä kaikki on edeltä profetoitu jo tuhansia vuosia sitten ja samoin viikunapuuhun lehtien tulo kuuden päivän sodassa 1967. Jo nimen Jumalan vaikuttanut osoittamaan aikoja ja tuhatvuotisen sapatin vuosituhatlevon saapumista, tämä nyt on täysin selvää totuudelliselle ja hengelliselle Jeesuksen armon vastaanottajalle, hallelujah!

    Kun pedon merkki tulee nimessään ja nimen luvussa, niin epäuskoiset voivat jatkaa ihmisten valheellisia selityksiä sattumista ja alkuräjähdyksistä ja muista mielettömistä, kun eivät vain tahdo vastaanottaa Jumalan totuutta edeltä kerrottuna vaarin otettavaksi näissä pyhissä asioissa, joissa Isä tahtoo pelastaa lapsensa soimaamatta mutta toki myös parannusta pyhitykseen lahjavanhurskaudessaan, sillä on hyväksi jokaiselle ihmiselle Jeesuksessa.

    Mikä näissä sitten monia ihmisiä mättää? Tietysti ihmisen ylpeys ja lihan mielen sotiminen Jumalan armoa ja totuutta kohtaan, sillä ei tahdo nöyrtyä eikä tunnustaa hyvää Jumalaa Jeesuksen nimessä ja Hengssä, koska on ihminen, syntinen ja pahakin vielä kaiken muun huonon lisäksi. Vain Jumala ja Jeesus ja hyvää hedelmää armoliitossaan tuottavat ovat hyviä, nämä ihmiset yksin armosta kiitosta ja kunniaa Isälle Jeesuksen nimessä tuoden, totisesti.

    Äänestä

  • Olet oikeassa kirjoitti:

    "Olet oikeassa",,,
    NoH nyt sinä vasta virren veisasit, olet entisessä uskonharhassasi, etkä uskalla tunnustaa sitä seikkaa jotta sinua on Kristinuskolla petetty.

    Katsos kun ei edes kertaalleenkaan ole mitkään ennustukset toteutuneet niin , miten ne voisi toteutua toisenkerran ?

    Ei jakeen jaetta Raamatusta tukena 1967 vuodelle, et tohtinut laittaa , kun et tunne edes sen harhaennustuksen syntyä ja uskon ideologian sisältöä.

    Ja ne pedot ne on selitetty todellisten historiallisten tapahtumien vastaisesti, koska Kristinuskossa ei ole tunnettu noitten aikojen historiaa.
    Sinulle ne pedot nousee kummittelemaan uudelleen ,- uusin paremmin varustelluin asein , sanon etteivät nouse !
    Se on sama kun kirkko uskotteli jotta kiirastorstaina vainajien henget nousevat hetkeksi haudoistaan ja siunaamattomat ja siunattuun maahan hautaamattomat vainajat eivät saarauhaa vaan jatkavat hummituksina elämäänsä.

    Uskovissa mättää ylpey ja se estää tunnustamisen , jotta heitä on petetty Kristinuskon avulla.
    Pitää nöyrtyä tunnustamaan ettei Jeesus ole Jumala ja ettei harhat toteudu.

    kanssasi keskustella kun en alkuunkaan kirjoita kirkosta enkä kristinuskosta ja sinä niihin viittaat.

    En minä tarvitse kirkkoa enkä kristin uskoa, sillä minulla on Isä Jumala ja Poika Jeesus ja Totuuden Henki ja Raamatun pyhät kirjoitukset. Jumalalla on pyhät ja Jeesuksen opetuslapset ja minäkin saan armoliitossaan olla verensä ja veden ja Hengen todistuksen alla ja tunnustuksessa, ja se minulle riittää.

    Tietysti sinä saa sotia kirkkoa ja kristinuskoa ja noita mainitsemiasi vastaan, minä en siihen tahdo puuttua enkä tarttua vaan tuoda esille Raamatun ja Jumalan antamaa ilmoitusta Pojassa Jeesuksessa sielusi parhaaksi, mutta jatketaan omilla saroillamme, sillä ei ole meillä yhteisymmärrystä eikä sanamme saa toisessa sijaa, ja on ymmärrettävää ja hyväksyttävää ja elämä ihmisenä on juuri tätä, kuten Jeesus opetti.

    Jumalan hyvää siunausta elämääsi sen kaikilla alueilla Jeesuksen nimessä ja Pyhässä Hengessä.

    tuhat ja yksi Raamatusta löydät "kirkon" ja "kristinuskon" ?

    Äänestä

  • Aika vaikea on kirjoitti:

    Naurattava !

    "En minä tarvitse kirkkoa enkä kristin uskoa, sillä minulla on Isä Jumala ja Poika Jeesus ja Totuuden Henki ja Raamatun pyhät kirjoitukset. Jumalalla on pyhät ja Jeesuksen opetuslapset ja minäkin saan armoliitossaan olla verensä ja veden ja Hengen todistuksen alla ja tunnustuksessa, ja se minulle riittää."

    Puhut leipäsuussa ja sanot ettei sinulla ole mitä syödä.
    Kolome Kristinuskon Jumalaa sulla ja et tiedä kirkosta et kristinuskosta.
    - IsäJumala,PoikaJumala,PyhäHenki Jumala.
    Kristinuskon opus Raamattu ja ettunnista niitäkään samoiksi mitä Kristinusko ja kirkko käyttää ohjenuoranaan.
    Vedessä ja veressä on kaikki maailman opit rypeneet.

    On se niin ankeaa , on on .

    Äänestä

  • Mistä sinä muuten kirjoitti:

    tuhat ja yksi Raamatusta löydät "kirkon" ja "kristinuskon" ?

    1.Kor.3:18. "Älköön vain kukaan peljätkö itseään. Jos joku on oleva viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu, jotta hänestä viisas tulisi."

    Monet ovat tuon kehityksen keskipisteessä, toiset aivan alussa ja jos ei voita tuota pelkoa niin pysyy entisellään.

    Ekkeleesia ja vanha juutalaistenkin usko ruummiin ylösnousemukseen, ovat löydöksiä kirkosta ja kristinuskosta.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Naurattava !

    "En minä tarvitse kirkkoa enkä kristin uskoa, sillä minulla on Isä Jumala ja Poika Jeesus ja Totuuden Henki ja Raamatun pyhät kirjoitukset. Jumalalla on pyhät ja Jeesuksen opetuslapset ja minäkin saan armoliitossaan olla verensä ja veden ja Hengen todistuksen alla ja tunnustuksessa, ja se minulle riittää."

    Puhut leipäsuussa ja sanot ettei sinulla ole mitä syödä.
    Kolome Kristinuskon Jumalaa sulla ja et tiedä kirkosta et kristinuskosta.
    - IsäJumala,PoikaJumala,PyhäHenki Jumala.
    Kristinuskon opus Raamattu ja ettunnista niitäkään samoiksi mitä Kristinusko ja kirkko käyttää ohjenuoranaan.
    Vedessä ja veressä on kaikki maailman opit rypeneet.

    On se niin ankeaa , on on .

    pahasti, sillä pelastus on juutalaisista ja vedestä ja Hengestä syntyessäni minutkin liitettiin Juutalaisten Kuninkaan ja Israelin Herran taivaalliseen Siioniin, eikä ole lainkaan sama kuin kirkko vaikka kirkolla voikin olla Raamatun pyhät kirjoitukset kuten meilläkin Jeesuksessa.

    Kirkossa sielun pelastus on vauvakasteessa, mutta Jumalan valtakunnassa sydämen uskossa ja suun tunnustuksessa ja kaste vedessäkin annetaan ja Hengellä kastetaan Jeesuksen nimessä.

    Toki kirkossakin voi olla ihan oikeaakin opetusta, mutta hapatukset vie sen harhaan ja eroon kaidalta tieltä lavealle maailman ja ihmisten uskonnollisuuden saralle, kuten vauvakaste perustana.

    Jokaisen tulee kuitenkin itse pysyä Jeesuksessa sen mukaan kuin on annettu, ja jos kuka tahtoo kirkossa pysyä, niin mahdollista hyvinkin ja hyvää Jumalan sanaakin siellä luetaan ja kuullaan. Ilman uudestisyntymistä ei ole kuitenkaan osallisuutta Jumalan valtakunnasta eikä Juutalaisten Kuninkaasta, ja on selvää minulle ja muille Jumalan pyhille.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    1.Kor.3:18. "Älköön vain kukaan peljätkö itseään. Jos joku on oleva viisas tässä maailmassa, hänestä täytyy ensin tulla hullu, jotta hänestä viisas tulisi."

    Monet ovat tuon kehityksen keskipisteessä, toiset aivan alussa ja jos ei voita tuota pelkoa niin pysyy entisellään.

    Ekkeleesia ja vanha juutalaistenkin usko ruummiin ylösnousemukseen, ovat löydöksiä kirkosta ja kristinuskosta.

    pilailla kanssani ja kun sanaakin esille tuot sen tahdot kirjoittaa väärin tahallaan:

    ´ Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas. ´ (1 Kor 3:18)

    Et kai todella luullut että siinä lukee ´peljätkö´ ´pettäkö´ sijaan?

    Enkö kysynyt mitä kirkosta ja kristin uskosta löytyy seurakunnasta ja ruumiin ylösnousemuksesta vaan löytyykö Raamatun pyhistä kirjoista kirkosta mitään tai kristinuskosta kirkkojen oppina vauvakasteista ja muista?

    Toki vähän kaukana jo ollaan alkuviestin aiheesta, mutta ei se ole vaarallista.

    Ei Jeesus ole tehnyt mitään väärää, jos nimessään on tehty väärää kirkon tai toisten toimesta. Sama koskee tietysti myös meitä kaikkia ihmisiä, jotka helposti toisia syytämme vaikka itse olisimme väärässä tai rikkoneet toisiamme vastaan.

    Autuaat ne, jotka tuntee Raamatussa ilmoiten Isän Jumalan ainosyntyisen Pojan Jeesuksen ja myös on lupauksensa mukaan ilmoittava itsensä jokaiselle ja lähestyy Jumalaa nimessään ja tahtoo opetuksensa mukaan tehdä elämässään, tästä on kysymys Jumalan valtakunnasta.

    Äänestä

  • sinä taidat vain kirjoitti:

    "Älköön kukaan vain pettäkö itseänne,"

    Pettäkö,pettäkö ei peljätä!

    Tästä huomaat, ettei tällä puolen konetta olla täydellisiä, siispä kannattaa vähän muutakin ihan itsekseen ajatella.
    Itsensä pettämistä on uskoa sellaisiin jotka eivät pidä paikkaansa.
    Pelkääjäkin monet kerrat joutuu uskomaan asioita pelätessään.

    Mutta täysi lipsus se muuten oli.

    meille kaikille ihmisille, mutta Jeesus on Totuus ja pysyy ja autuaat myös häneen turvaa eikä ihmisiin eikä ihmisten uskontoihin ja muihin ennenkaikkea Raamatun hyvän opetuksen vastaisiin. Tietysti vasta Jumala osoittaa itsekunkin rakennuksen laadun kun tulessa koetellaan.

    Äänestä

  • lipsuksia sattuu kirjoitti:

    meille kaikille ihmisille, mutta Jeesus on Totuus ja pysyy ja autuaat myös häneen turvaa eikä ihmisiin eikä ihmisten uskontoihin ja muihin ennenkaikkea Raamatun hyvän opetuksen vastaisiin. Tietysti vasta Jumala osoittaa itsekunkin rakennuksen laadun kun tulessa koetellaan.

    Muuten !

    "lipsuksia sattuu

    meille kaikille ihmisille, mutta Jeesus on Totuus ja pysyy ja autuaat myös häneen turvaa eikä ihmisiin eikä ihmisten uskontoihin,,,"

    Et huomioinut jotta Jeesuskin oli ihminen ja kaikki apostolit ja myös ksikki Raamatun kirjoituksiin päässeet kirjoitukset ovat ihmisten laatimia.
    Joten lipsuksia sattuu !

    ja muistutan että Jeesus on myös Immanuel, ainoa Jumalan Poika, joka on siinnyt Pyhästä Hengestä ollen myös Herra ja Kuningas ja Jumala.

    Opetuslapsillaan on Pyhän Hengen siunaus ja totuudelliset todistukset Uuden Testamentin kirjoituksissa Uuden Liiton osallisuudessa.

    Myös nykyään saamme syntyä vedestä ja Hengestä, kun Isä kutsuu omansa kansoista valtakuntaansa ja vanhurskauteensa.

    Hallelujah Jeesuksen nimessä!

    Äänestä

profeetta, jota ovat miljoonat ja miljoonat ihmiset seuranneet ja kumartavat ja palvelevat ja paratiisipaikkoja lupailevat kuoleman kanssa liiton tekeville Elämän vihaajille terroriteoissaan?

Jumalan profeetat todistavat Isästä ja Pojasta Jeesuksesta!

Ketkä tahtovat tuhota Israelin ja Jeesuksen pyhiä vastaan myös ovat nousseet monessa paikassa?

Jeesuksen pyhät kiittävät ja kunnioittavat Isää Jumalaa Totuuden Hengessä!

Äänestä
  • Se on väärä mikä toteutuvaksi väitetään eikä toteudu.
    Luehan vähän Raamatun vanhaa testamenttia ja mieti kuka ketäkin halusi tuhota ?

    Se on juutalaiset halusivat tuhota kaikki ympärillä olevat kansat , hullun Jumalansa innoittamana , jonka olivat ihan itse kehitelleet samaan tapaan kuin muutkin kansat.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Se on väärä mikä toteutuvaksi väitetään eikä toteudu.
    Luehan vähän Raamatun vanhaa testamenttia ja mieti kuka ketäkin halusi tuhota ?

    Se on juutalaiset halusivat tuhota kaikki ympärillä olevat kansat , hullun Jumalansa innoittamana , jonka olivat ihan itse kehitelleet samaan tapaan kuin muutkin kansat.

    ristiretkesi.

    Äänestä

  • sinullakin on oma kirjoitti:

    ristiretkesi.

    "sinullakin on oma
    ristiretkesi."

    Vasta sellainen, en käytä sota-aseita niinkuin Kristuksen ristiretkeläiset tekivät.
    -Ei väellä ei voimalla vaan hengellä.

    Antiristiretki, niin kuin oli Antikristus keksittävä jotta Kristuksella olisi tarpeeksi mahtava vihollinen alkukristillisyyden haavemaailmassa.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    "sinullakin on oma
    ristiretkesi."

    Vasta sellainen, en käytä sota-aseita niinkuin Kristuksen ristiretkeläiset tekivät.
    -Ei väellä ei voimalla vaan hengellä.

    Antiristiretki, niin kuin oli Antikristus keksittävä jotta Kristuksella olisi tarpeeksi mahtava vihollinen alkukristillisyyden haavemaailmassa.

    tärkeän ja oleellisen Jumalan lapsen totuuden tuosta Hengen osallisuudesta. Samoin on hyvä muistaa, että tässä maailmassa Jeesus antoi meille seuraajilleen esimerkin palvella Jumalaa ja myös kauttamme tahtoo elää sitä elävää Hengen Elämää. Näin voimme olla valona ja suolana ja totuutena ja armonsa myös esilläpitäjinä kaikille, jotka tulevat totuuteen ja tahtovat vastaanottaa lahjavanhurskauttaan.

    Noita antikristuksia on aina ollut ja tulee olemaan ja kahdeksas peto tulee Jumalan pyhiä hävittämään sillä langennut enkelivalta tietää että aikansa on vähissä, kun alkaa tuo viimeinen 42 kuukautta ennen Jeesuksen paluuta ja Saa-tanan sitomista maan syvyyksiin. Vain Jeesuksessa voimme voittaa tämän maailman ruhtinaan mutta nimemme tulee olla kirjoitetut Jeesuksen ylläpitämään elämänkirjaan ja toivon sinullekin sitä hyvää hengellistä uudestisyntymistä Hengen voimassa siunaukseksi.

    Kaikki on aina Jeesuksen Isän ja Jumalan kädessä ihan alusta loppuun ja jokaisena sekunttina sekä maan päällä että maan syvyyksissä sen pohjattomuudessa ja myös taivaassa. Kuitenkin on Jumala säätänyt tämän maailman seitsentuhatvuotis-aikajanan, kuten näemme ihan nykyisyydessäkin ja on totta eikä kukaan ihminen voi niitä asettaa eikä aikaansaada kuten ei Raamatun pyhien kirjoituksien kokonaisuuttakaan.

    Jos joku kuvittelee että ihmiset ovat Israelille antaneet luvatun maan, niin kovinpa luulee ihmisestä liikoja, toki ihmiset helposti sitä itsestään tai toisistaan tai ennenkaikkea tieteissään luulevatkin paitsi viisaammat joiden ääntä ei tämä maailman anneta kuulla noin julkisesti ja laajasti.

    Äänestä

tuhat ja yksi "Liisi Jokiranta oli maininnut 201 eaa. , he joutuivat Rooman vallan
alle n, 63 eaa."

Aleksanteri Suuren kuoltua 323 eKr. valtakunta jakaantui, jonka jälkeen juutalaiset joutuivat Syyrian seleukidien valtaan ja Egyptin ptolemaiosten alamaisiksi, sekä VT: n antikristukseksi mainitun syyrialaisen Antiokhos Epifanes sorron alaiseksi; Dan.11:22-.
Makkabilaiset, juutalaisten vapaustaistelijat, pappi Mattatiaksen pojista viimeinen eloon jäänyt Simeon onnistui valloittamaan nälällä Jerusalemin Syyrian vallasta, 142 eKr. aloittaen ylipappina halliten Juudeaa.
Kansallinen 80 vuotta kestänyt Juudean juutalaisvaltio joutui roomalaisten ikeen alle 63 eKr.

Löytyy Liisiltä lisätietoa Makkabien hallinta-ajasta: http://www.pirkkovalkama.sekl.fi/jeesuksenaika.pdf

Äänestä
  • "Makkabilaiset, juutalaisten vapaustaistelijat, pappi Mattatiaksen pojista viimeinen eloon jäänyt Simeon onnistui valloittamaan nälällä Jerusalemin Syyrian vallasta, 142 eKr. aloittaen ylipappina halliten Juudeaa.
    Kansallinen 80 vuotta kestänyt Juudean juutalaisvaltio joutui roomalaisten ikeen alle 63 eKr."

    Niinhän se historia menee ja Danielin kirja vahvistaa tuon alkutilanteen oikeaksi, mutta ei siitä eteenpäin historiasta tiedä mitään ja näin ollen danielin kirja ei olekkaan mikään apokalypsi vaikka suuri uskonto Kristinusko niin väittää asian olevan.
    Dan. 11.21. - kertoo Syyrian kuninkaasta Antiokhos neljännestä Epifaneesta.
    Siihen saakka se kertoo muista kuninkaista ennen häntä valtaapitävistä juutalaista kansaakohtaan.

    HUOM! Antiokhos neljäs Epifanes on neljännen eläimen 11. kuningas ja juuri siksi hänestä Danielin kirja kertoo tarkemmin.

    1.Babylonia.
    2.Meedia.
    3.Persia
    .
    4.Magedonia
    - 1. kuningas Aleksanteri suuri.
    - 11. kuningas Antiokhos neljäs Epifanes.
    Näin Danielin kirja kertoo asian olevan, sille eivät Ameriikoissa "sivistymässä" käyneet uskonlahkot ja kokonaan uudet uskonnotkaaan mahda juuri mitään.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    "Makkabilaiset, juutalaisten vapaustaistelijat, pappi Mattatiaksen pojista viimeinen eloon jäänyt Simeon onnistui valloittamaan nälällä Jerusalemin Syyrian vallasta, 142 eKr. aloittaen ylipappina halliten Juudeaa.
    Kansallinen 80 vuotta kestänyt Juudean juutalaisvaltio joutui roomalaisten ikeen alle 63 eKr."

    Niinhän se historia menee ja Danielin kirja vahvistaa tuon alkutilanteen oikeaksi, mutta ei siitä eteenpäin historiasta tiedä mitään ja näin ollen danielin kirja ei olekkaan mikään apokalypsi vaikka suuri uskonto Kristinusko niin väittää asian olevan.
    Dan. 11.21. - kertoo Syyrian kuninkaasta Antiokhos neljännestä Epifaneesta.
    Siihen saakka se kertoo muista kuninkaista ennen häntä valtaapitävistä juutalaista kansaakohtaan.

    HUOM! Antiokhos neljäs Epifanes on neljännen eläimen 11. kuningas ja juuri siksi hänestä Danielin kirja kertoo tarkemmin.

    1.Babylonia.
    2.Meedia.
    3.Persia
    .
    4.Magedonia
    - 1. kuningas Aleksanteri suuri.
    - 11. kuningas Antiokhos neljäs Epifanes.
    Näin Danielin kirja kertoo asian olevan, sille eivät Ameriikoissa "sivistymässä" käyneet uskonlahkot ja kokonaan uudet uskonnotkaaan mahda juuri mitään.

    Daniel sai Gabrielin selitetyn näyn vuosista jossa vuodet 70 ovat säädettyjä vuosiviikkoja, Israelin kansalle ja pyhälle kaupungille, joista viimeinen on Antikristuksen vahvistama (Dan.9:21–27).
    Jer.25:11–12,26 loppuprofetiassa on vielä Baabelin (salanimi Seesak) tarkemmat tulevat tapahtumat; 49:39–51:58.

    69 vuosiviikkoa täyttyi 26 jakeessa mainittuun, ”tuhottiin voideltu”, joka on Kristus Messias, ”ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki” toteutui Rooman-vallan armeijan Tiituksen johdolla joka hävitti Jerusalemin ja temppelin maan tasalle vuonna 70, toteuttaen samalla myös Jeesuksen profetian sanat Matt.24:1-2, Luuk.19:41–44.

    Rooman maailmanvallasta eli Danielin profetiassa neljännestä pedosta kirjoitti profeetallisesti vuonna 96 Johannes; 17:10. ”heistä viisi on kaatunut, yksi on (Rooman-valta), viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän”.
    Aiemmat viisi Israelia sortanutta maailmanvaltapetoa, (Ilm. päitä, vuoria ja myös kuningasta) ovat olleet; Egypti, Assyria, Babylonia, Persia ja Kreikka vallat.

    Kreikanmaailmanvallan jälkeen mainitsemasi Israelia sortaneet valtiot eivät täyttäneet maailmanvaltanimityksen mittasuuruutta, vaan sorto oli korkeintaan laajenneen valtion taholta, eivätkä siten olleet petoja ja päitä.
    VT sisältää runsaasti 7 vuoden vihanajalle suunnattua profetiaa.

    Danielin unet tulkinnan mukaan ;
    Dan.9 luvun vuosiviikot eivät mitenkään liity Jeesus Nasaretilaiseen , vaan kristinusko on erehtynyt tulkitessaan noita vusiviikkoja .

    Äänestä

voidaan ymmärtää vain Jumalan Hengen opettamana sen merkityksen koko täyteydessä.

Menneisiin vääneinä ja Jeesuksen ilmoituksen hylkäävinä ei kukaan voi ymmärtää myöskään Vanhan Testamentissa olevine profetioiden koko merkitystä ja täyttymyksiä, ja tietysti sama koskee myös Ilmestyskirjaa ja Jeesuksen kautta annettuja Isän profetaalisia sanoja.

Historiasta näemme että Jeesuksen antamat profetiat täyttyivät kirjaimellisesti ja myös näemme että Ilmestyskirjan profetia tulee täyttymään kirjaimellisesti, niinkuin myös taloudellinen yhdentyminen tämän maailman babylonian eli mammonan viinipuussa mahdollistaa tuon pedon merkin kaupunkäynnin välineeksi lähitulevaisuudessa koko maailmassa oikeaan käteen tai otsaan otettavaksi.

Jos 90-luvun alussa oli kauppalehdessä viivakoodi ihmisen otsassa ja teksti: "tämäkö on tulevaisuuden näkymä". Sitä en tiedä tunsiko kauppalehden toimittaja yhtään llmestyskirjan sanomaa tai moniko lukija osasi sitä yhdistää yhtään siihen Jumalan totuudelliseen profetaaliseen ilmoitukseen, mutta Jumalan lapselle asia oli enemmän kuin selvä.

Ihmiset rakastaa joko maailmaa ja rahaa ja mammonaa, tai sitten sitä eivät rakasta ja pystyvät rakastamaan Jeesuksen Isää ja Jumalaa ja Herraa Jeesusta ja myös tahtovat pyhittyä vanhurskaudessaan, joka lahjana annetaan ja hyvä on kaikkinensa vastaanottaa ja pyhittyä, sillä Herra on hyvä, totisesti.

Tuo seitsemäs peto tulee nousemaan, ja hyvä on ymmärtää, mitä merkitsevät nuo leopardi ja karhu ja leijona ja kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, sillä siksi on annettu. Jumalan kunnia on salata asioita ja ihmisten kunnia on saada selville Isän antamana hyvä hengellinen totuudellinen sanomansa profetaalisesti, totisesti. Hallelujah!

Äänestä
  • No jos markkinamiehet eivät ole Raamattua lukeneet niin he ovat ohittaneet parhaan oppikirjan , sillä raamatussa opetetaan miten tyhjä myydään ja valehtelemalla saavutetaan hyöty.

    Paras valhe on niin suuri ettei sitä valheeksi uskalla epäilläkkään ja apostoli Paavali on tuohon tarttunut hanakasti sen jälkeen kun sai aivoinfarktin Damaskoon johtavalla
    tiellä.
    ( Kuten olette huomanneet tälläkin palstalla uskovien selityksiin ei ole luottamista.)

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    No jos markkinamiehet eivät ole Raamattua lukeneet niin he ovat ohittaneet parhaan oppikirjan , sillä raamatussa opetetaan miten tyhjä myydään ja valehtelemalla saavutetaan hyöty.

    Paras valhe on niin suuri ettei sitä valheeksi uskalla epäilläkkään ja apostoli Paavali on tuohon tarttunut hanakasti sen jälkeen kun sai aivoinfarktin Damaskoon johtavalla
    tiellä.
    ( Kuten olette huomanneet tälläkin palstalla uskovien selityksiin ei ole luottamista.)

    olemme kaikki erehtyväisiä, ihan jokainen. Jos Jumala ei voi luottaa enkeleihinsäkään, niin paljon vähemmän ihmisiin, joiden sydämmestä on todistus totuudellisesti annettu myös Raamatussa.

    Äänestä

Danielia käsittävässä opetuksessa omana näkemyksenä esitti että nuo leopardi on arabimaailma ja karhu on Venäjä ja leijona on USA-Englanti.

Itselläni uskoon tultuani oli näkemys, että leijona on USA-Englanti ja karhu on Venäjä ja leopardi on Saksa. Samoin on vuodet 2000-2007 esillä mahdollisena seitsenvuotisjaksona.

Nykyään näen, että leijona on Irak ja Babylon, ja miekanhaavasta paraneva pää leijonan kitana on Sadam, sillä nimestä tulee 666, ja on itseään verrannut Nebukadnessraiin, joka kultaisen kuvapatsaan kumarrettavaksi pystytti.

Samoin näen että karhu on Iran ja Persia, ja viha Israelia vastaan on voimakas henkivalloissa vaikka ei ole yhteistä rajaa eikä arabeja lainkaan persialaiset, mutta kovin on suurta Israelin tuhopyrkimykset eivätkä ole loogisesti selitettävissä muutoin kuin henkivaltojen vaikutuksella.

Sitten tulee tuo leopardi ja viittaa kreikkaan ja Aleksanteri suureen historiallisesti. Kun toiset Israelin viholliset ovat islam-uskoisista, niin voisiko euroopan kreikka tulla osalliseksi siihen samaan merestä nousevaan petoon. Enemmän Istanbulin eli Konstantinapolin kautta sopii että Turkki olisi siinä pantterina ja historiallisesti on kovinkin voimakkaat siteen tuohon luvatun maan hallintaan nykyisellään. Voisiko sitten olla jotain aivan muuta vielä tuo leopardi, aika näyttää ja Isä Jumala voi sen totuudellisesti ilmoittaa, toki tuo islam-maailman yleiskuva sopisi Israel vihollisuuteen hyvinkin, koska se on pedon yleiskuva merestä nousseena.

Islam on todella voimakas mahto Isän ja Pojan Jeesuksen kieltävänä ja Israelia vastaan sotivana ja laajalle on levinnyt antisemitismi maailmalla kaikkialle, eikä ole selitettävissä loogisesti muutoin kuin pahuuden henkivaltojen vaikutuksella. Jopa ne, jotka eivät ole missään tekemisessä koskaan olleet juutalaisten kanssa, saattavat kokea sitä vihaa Israelia ja juutalaisia kohtaan ja on osoitus Saa-tanan suuresta mahdista tässä pimeässä maailmassa ja YK:n tuomioissa.

Kansat myös kokoontuvat sotimaan Jerusalemia vastaan ja Yhdistyneet Kansakunnan on nimensä veroinen siinä tuomioissaan ja päätöslauselmissaan. Terrorijoukkoja ei siellä tuomita kuin joiden harvojen maiden taholta ja ovat myös länsimaita kristilline arvopohjineen.

Äänestä

Vaikeaa on pragman tulla takaisin.
Venäjä tuli takaisin , mutta Venäjä ei ollut enää entisenlainen Venäjä.
Aleksanteri suuri ei palaa takaisin, ei palaa Antikristuskaan Antiokhos neljännen ei Rooman keisarin muodossa ,Goog , Gyges ei nousemaasta Maagogin,Puut ja kok Toogrammin heimo lepää maan uumenissa eivät he enää palaa.
Rakkaamme pragma vois jopa tullakkii mutta muuttunut on sekkii.

Kristityille on opetettu jotta on ylösnousemus ja sitten heille nousee vanhat legendat elämään mielikuvissa tätäpäivää ja kun ne kerrotaan eteenpäin niin kohta ja aina joku uskoo.
Danielin kirja vaikka se kertoo aika lyhyen ajan juutalaisten historiasta ja vielä lyhyemmän tarkkaan ,
kristinuskon harhassa se herätetään henkiin kertomaan vain ja ainoastaan "totuuden" ainutlaatuisen sellaisen pieneksi hetkeksi vain ja sitten se sammuu pettymyksien kera ja uudelleen se nousee haudastansa kertomaan uuden pettymyksen siihen uskoville.
Tuo loppumattomalta näyttävä kierre on katkaistava , koska siinä menee useitten ihmisten voimavarat hukkaan, harhauskomus ei tempaise ketään yläilmoihin ei nyt eikä tulevaisuudessakaan.
Saarnaajia tulee solkenaan kotimaasta ja kaikkialta maailmasta ja Suomalaiset ottavat kaukaa tuodun valheen helpommin vastaan, ihmisillä on nälkä ei ruoan puutteen tähden vaan he haluavat tietää tulevaisuutta, koska heille on opetettu jotta tulevaisuuteen voi ennustaa / profetoida ja tuossa valhetiedon nälässä jota kristinuskokin levittää kansalaisemme ahmivat valheopit ja mahat ovat pullollaan ja sitten ne sieltä suoltavat tuota oksennusta ulos , jossa on kaikki opit selkaisin ja mitä sekavin profeetta omassa maassa niin sen lujemmin siihen uskotaan.

Täytyykö sitä vartavasten hulluksi ensin tulla , jotta viisastuisi !
1.Kor.3:18. ,," hänestä ensin täytyy tulla hullu,jotta hänestä tulisi viisas."

Äänestä
  • sillä Raamatussa annetut merkit ovat nimenomaan täyttyneet ja täyttymässä! Jos kuka ei ymmärrä, niin ei ole anonut ymmärrystä. Jos kuka ymmärtää, niin saamme kiittää Isää Jumalaa Jeesuksen nimessä ja Hengessä armostaan ja totuudestaan, hallelujah!

    Tietysti väärät tulkinnat luovat epävarmuutta ja samoin asioiden monitulkinnallisuus, mutta ei tee tietenkään tyhjäksi ja tavoittelemisen arvottomaksi sitä hyvää ja totuudellista hengellistä selitystä ja Jumalan valtakunnan etsimistä ihan jokapäivä Herran armossa opetuslapsenaan. Juuri tässä mielenkiintoisessa rakkaussuhteessa Jeesusta ja lähimmäisiämme kohtaan saamme vaeltaa ja matkaamme jatkaa ja myös voittaa maailman ja synnin omassa elämässämme, hallelujah!

    Kunnia ja kiitos Isälle Jeesuksen nimessä, sillä Herra on hyvä ja armonsa ylenpalttinen ja samoin Henkensä voima öljynä astioissamme on kun turvamme armoonsa laitamme ja lapsenomaisesti hyvää anomme. Valitettavasti tappioita tulee eikä kaikki tahdo perille voittajina lainkaan päästä ja siten voi katkeruus saada sijaa sydämmissä, sillä pettymykset ovat myös tosia ihmiselämässä täällä pimeyden laaksojen maissa.

    Joka päivä on armo uus ja autuaat ne, jotka tahtoo rakastaa Jeesusta ja lähimmäisiään ihan totuudellisesti ja pyhästi ja vanhurskaasti, kuten on opetettu ja on hyvää.

    Jeesuksen Isä kaikille suokoon hyvää hengellistä, sillä on hyvä.

    Äänestä

  • Olet aivan väärässä kirjoitti:

    sillä Raamatussa annetut merkit ovat nimenomaan täyttyneet ja täyttymässä! Jos kuka ei ymmärrä, niin ei ole anonut ymmärrystä. Jos kuka ymmärtää, niin saamme kiittää Isää Jumalaa Jeesuksen nimessä ja Hengessä armostaan ja totuudestaan, hallelujah!

    Tietysti väärät tulkinnat luovat epävarmuutta ja samoin asioiden monitulkinnallisuus, mutta ei tee tietenkään tyhjäksi ja tavoittelemisen arvottomaksi sitä hyvää ja totuudellista hengellistä selitystä ja Jumalan valtakunnan etsimistä ihan jokapäivä Herran armossa opetuslapsenaan. Juuri tässä mielenkiintoisessa rakkaussuhteessa Jeesusta ja lähimmäisiämme kohtaan saamme vaeltaa ja matkaamme jatkaa ja myös voittaa maailman ja synnin omassa elämässämme, hallelujah!

    Kunnia ja kiitos Isälle Jeesuksen nimessä, sillä Herra on hyvä ja armonsa ylenpalttinen ja samoin Henkensä voima öljynä astioissamme on kun turvamme armoonsa laitamme ja lapsenomaisesti hyvää anomme. Valitettavasti tappioita tulee eikä kaikki tahdo perille voittajina lainkaan päästä ja siten voi katkeruus saada sijaa sydämmissä, sillä pettymykset ovat myös tosia ihmiselämässä täällä pimeyden laaksojen maissa.

    Joka päivä on armo uus ja autuaat ne, jotka tahtoo rakastaa Jeesusta ja lähimmäisiään ihan totuudellisesti ja pyhästi ja vanhurskaasti, kuten on opetettu ja on hyvää.

    Jeesuksen Isä kaikille suokoon hyvää hengellistä, sillä on hyvä.

    Täytyy perustella se missä olen väärässä !

    Joten te ainakin olette väärässä siinä, jotta teillä olisi jokin Pyhän Hengen tieto ohajus ta Jeesuksen Henki joka johdattaa totuuteen, sellaista ei ole olemassakaan , vaan se on uskonvalhe!

    Ja mitä ymmärryksen anomiseen tulee , sitä juuri uskovat ovat vuosituhansien ajan rukouksissa pyytäneet ja ei ole muuta tullut kuin harhanäkyjä ja ennustuksia, nuo harhat ovat hieman muuttuneet sukupolvelta toiselle siirryttäessä.

    ei sinua kukaan eksytä.

    Äänestä

  • tuolla asenteella kirjoitti:

    ei sinua kukaan eksytä.

    tuolla asenteella
    ei sinua kukaan eksytä"

    Eipä niin, ei yksikään tuhansiin pirstaleihin hajonnut kristinuskon opin selitys pysty.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    tuolla asenteella
    ei sinua kukaan eksytä"

    Eipä niin, ei yksikään tuhansiin pirstaleihin hajonnut kristinuskon opin selitys pysty.

    silti vain syntymällä ja elämällä ja kuolemalla Jeesuksen opetuslapsena, totisesti, ja koskee myös meitä kaikkia. Pelastus tarkoittaa sielun pääsemistä syömään elämänpuusta nimi elämänkirjassa ja tapahtuu suusi tunnustuksen mukaan sydämen uskosta ja rakkauskin tahdotaan koetella, jos tahtoo hyvän hedelmän tuottaa.

    Äänestä

hävityksen kauhistuksesta ei voi erehtyä, sillä sisältää kumarrettavan kuvapatsaan ja niiden tappamiset jotka eivät sitä kumarra ja pedon merkin kaupankäyntivälineeksi, jossa on pedon nimi tai sen nimen luku "666", samoin peto on parantunut miekanhaavasta.

Tietysti paljon tätä tietämystä tärkeämpää on vastaanottaa Isän Jumalan armo ja totuus Pojasta Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä ja elävästä vedestä ja sovitusverestä, sillä nämä kolme todistavat ja suovat elävän sydämen yhteyden Jumalan valtakunnassa Jeesus Immanuelin (tarkoittaa ´Jumala kanssamme´) kanssa.

Autuaat kaikki, jotka eivät Jeesukseen loukkaannu!

Äänestä

"Tulevaisuuden hävityksen kauhistuksesta ei voi erehtyä, sillä sisältää kumarrettavan kuvapatsaan ja niiden tappamiset jotka eivät sitä kumarra ja pedon merkin ,,"

(Eipä niin kait uskovat tietävät aina sen oikean ajankohdan ja henkilön, koska Jumalan henki sen heille ilmoittaa !)

Hävityksen kauhistuksella on oma kehityksen historiansa samoin kuin uskonnollakin on.

Raamattu ja Makkabialaiskirja kertoo Hävityksen kauhistuksen olleen Zeus Jumalan palvelusta Jerusalemissa Serubbabelin,
eli toisessa juutalaisten temppelissä jonka he rakensivat Siionin vuorelle Jerusalemiinn 516 eaa. siihen paikkaan jossa nyt on Islamin Pyhäkkö Al Aksa.

Tuo tapahtuma jonka Raamattu ilmaisee " hävityksen kauhistus" uudempi käännös " turmion iljetys" tapahtui Syyrian kuninkaan hallitessa Palestiinaa ajalla
175eaa. - 163 eaa.

Tuo kohtalokas asioitten väärinymmärtäminen on myös jatkanut eteenpäin mm, jakeesta Dan.9:27. useissa kristinuskon uskonsuunnissa.

Hävityksen kauhistus ilmaisu oli keksitty jo ennen kristinuskoa!
Jos sikoja uhrataa juutalaisten toisessa temppelissä n, 3½ vuoden ajan,
175 eaa. - 163 eaa. välisenä aikana ja jos niin ei todellakaan ole kysymys Jeesus nasaretilaisesta !

Äänestä
  • kansan herättävä kolmantena päivänä ja paljon on jo nähty tapahtuvaksi. Jumalan profetiat tulevat täyttymään kokonaan ja Ilmestyskirja myös tahdoit tai et sitä ja sama koskee myös minua ja kaikkia ihmisiä.

    Autuaat ne, jotka tahtovat Jumalan valtakunnan tulemista maan päälle ja samoin Jumalan tahdon tapahtumista maan päällä omalta ja läheisten osalta ihan jo ennen Jeesuksen tulemukseen liittyviä asoita profetaalisesti ilmoitettuna.

    Äänestä

  • Jumala on Israelin kirjoitti:

    kansan herättävä kolmantena päivänä ja paljon on jo nähty tapahtuvaksi. Jumalan profetiat tulevat täyttymään kokonaan ja Ilmestyskirja myös tahdoit tai et sitä ja sama koskee myös minua ja kaikkia ihmisiä.

    Autuaat ne, jotka tahtovat Jumalan valtakunnan tulemista maan päälle ja samoin Jumalan tahdon tapahtumista maan päällä omalta ja läheisten osalta ihan jo ennen Jeesuksen tulemukseen liittyviä asoita profetaalisesti ilmoitettuna.

    "Jumala on Israelin
    kansan herättävä kolmantena päivänä ja paljon on jo nähty tapahtuvaksi.",,
    Ei mitään näyttöä asian puolesta !

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    "Jumala on Israelin
    kansan herättävä kolmantena päivänä ja paljon on jo nähty tapahtuvaksi.",,
    Ei mitään näyttöä asian puolesta !

    sokea kuin se joka ei halua nähdä.

    Äänestä

eivät ole vielä kuohutaneet Danielin 7.luvun mukaan merta sillä seitsemäs peto ei ole vielä noussut merestä Ilmestyskirjan mukaan ja sisältää nuo Danielin eläinhahmot ja samoin kymmenen kuningasta (sarvea), ja myös kuvapatsaassa on kymmenen varvasta ihan viimeisenä lyhyesti ja erilainen kuin aiemmat hajanaisena valtakuntana, ja toki kun Irak ja Iran on samassa, niin voiko olla muuta kuin hajanainen tuo merestä nouseva peto leijonan kita ja karhun jalat.

Neljä tuulta ovat neljä henkeä jotka vapautetaan ja nostavat tuon pedon jossa on neljä henkivaltaa ja neljä valtakuntaa, toki kymmenen kuningasta antaa valtansa noille.

´ Ja kuudes enkeli puhalsi pasunaan; niin minä kuulin äänen tulevan kultaisen alttarin neljästä sarvesta, Jumalan edestä, ja se sanoi kuudennelle enkelille, jolla oli pasuna: "Päästä ne neljä enkeliä, jotka ovat sidottuina suuren Eufrat-virran varrella". Silloin päästettiin ne neljä enkeliä, jotka hetkelleen, päivälleen, kuukaudelleen ja vuodelleen olivat valmiina tappamaan kolmannen osan ihmisistä. Ja ratsuväen joukkojen luku oli kaksikymmentä tuhatta kertaa kymmenen tuhatta; minä kuulin niiden luvun. ´ (Ilm. 9:13-16)

Noiden neljän enkelivallan vapauttaminen tuo esiin neljän tuulen meren kuohuttamisen ja myös nuo neljä petoa, jotka yhdistyy yhdeksi ylen hirmuiseksi seitsemänneksi pedoksi.

Äänestä
  • "Taivaan neljä tuulta
    eivät ole vielä kuohutaneet Danielin 7.luvun mukaan merta sillä seitsemäs peto ei ole vielä noussut merestä Ilmestyskirjan mukaan ja sisältää nuo Danielin eläinhahmot ja samoin kymmenen kuningasta (sarvea), ja myös kuvapatsaassa on kymmenen varvasta ihan viimeisenä lyhyesti ja erilainen kuin aiemmat hajanaisena valtakuntana, ja toki kun Irak ja Iran on samassa, niin voiko olla muuta kuin hajanainen tuo merestä nouseva peto leijonan kita ja karhun jalat."

    Ei tule seota ymmärtämättömyydessä !

    "Taivaan neljä tuulta pani valtamere näkkiä kuohumaan,,,"
    merestä nous neljä eläintä;
    Babylonia,Meedia,Persia , Magedonia.
    Olivat nuo Danielin kirjan neljä valtaa , valtakuntia on ollut enne ja jälkeenkin sen mutta nimenoman Danielin kirja kertoo tuosta ajasta.

    Kymmenen varvasta ovat ne kuninkaat ja vallat jotka eivät naimallakaan yhdistyneet , siis Egyptin Ptolemaiokset ,joista Danielin kirja kertoo Etelän kuninkaina ja Syyrian Seleukokset joista Danielin kirja kertoo pojhoisen kuninkaina.
    Ja varpaat varpaat ovat kuninkaita Aleksanteri suuresta ja se erilainen on se keskivarvasten välissä oleva 11. Antiokhos neljäs Epifanes.

    Meedo Persia hyvä HerrA!

    Dan.8:22. " KAKSISARVINEN PÄSSI , JONKA NÄIT TARKOITTAA MEEDIAN JA PERSIAN KUNINKAITA." !

    Irak ja iran ovat nuorempia valtoja !

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    "Taivaan neljä tuulta

    nuo jo olleet aiemmin niin samat eläinhahmovertauksien valtiot eri nimilläkin tulevat nousemaan, sillä henkivallat pyrkii hallitsemaan ja maan päälliset tuovat esille taivaallisten varjoja näissä asioissa.

    Kyllä nämä tulee täyttymään kuten nähdään näitä vainojen vaikutuksia jo nykyäänkin ennenkaikkea Israelia kohtaan paljonkin eikä ole kiinni pelkästään ihmisistä vaan henkivallat ne vaikuttaa ihmisten vihan Israelia ja juutalaisia kohtaan koska on Jumalan luvattua kansaa ja luvattu maa johon ovat saaneet tulla Herran Jeesuksen armon mukaan, sillä oman pyhän nimensä tähden on yhden pyhän kansan osan sinne koonut.

    Tietysti ei ole mieleen noille Jumalaa vastustaville langenneille enkelivalloille. Mikä sinun mielestäsi niin paljon häiritsee Egyptiläisiä ja Syyrialaisia ja Irakilaisia ja Iranilaisia, kun Israel on tuolla pienellä maa-alueella, jonka Jumala ja Herra lupasi Aabrahamille ja jälkeläisilleen, sillä eihän sen takia olisi tarvinnut hyökätä ja pyrkiä jo monta kertaa tuota Israelia tuhoamaan. Tietysti kyseessä on Jumalaa vastustavien henkivaltojen vaikutukset, ja pahimmat ovat nuo islamin jihadin väkivaltaiset terroriainekset jotka voivat kaukaakin tulla tuonne näennäisinä "vapaustaistelijoita" mutta todellisesti ovat vain "terroristeja" joiden pyrkimyksenä on tuhota ja tappaa ihmisiä, joiden kanssa eivät ole olleet missään tekemisessä eivätkä ole mitenkään tehneet mitään pahaa tai huonoa noille "terroristeille". Nämähän on aivan selvää kaikille.

    Jo natsisaksassa nähtii tätä samaa aivan käsittämätöntä vihaa ja murhaa ja valheita ilman pienintäkään inhimillisyyttä eikä voi olla mistään muusta kuin valheen ja murhan isästä eli Per-keleestä eli Saa-tanasta.

    Elämme erikoisia aikoja, mutta myös erittäin vaikeita, mutta loppuhuipennus tulee olemaan aivan käsittämättömän pilkkopimeä ennenkuin Jeesus tulee Jumalan Kirkkaudessa ja asettaa valtakuntansa ja tuo pyhänsä autuuteensa ja silloin kuullaan myös maan päällä "Hallelujah!". Toki jo tänään voimme Herraa kiittää sillä Jumalan lasten vapautuksen päivä on lähellä ja kaikki väkivaltajoukot tullaan tuhoamaan ja autuaat ne, jotka tekevät parannuksen, totisesti, eivätkä mene noiden riivajavaltojen mukana sotimaan ja sohimaan Jumalan silmäterää vastaan, kuten on kirjoitettu, sillä vaikka saisivat Jumalan vastustajat näennäisesti iloita veriteoistaan tuon 42 kuukauden aikana, niin loppunsa tulee olemaan kauhistuttava.

    Autuaat ne, jotka myös Jeesuksessa elävät ja rakastavat ja kuolevat ihan vaikka noiden terroristijoukkojen toimesta, sillä ei tarvitse meidän Jeesuksen opetuslapsina pelätä niitä, jotka voi tuhota ruumiin vaan elävää Jumalaa joka sielun voi heittää helvettiin. Toki on annettu opetukseksi olla viisaat kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset. Rakkaus on Jumalasta ja vihat on pahasta paitsi syntiä ja pahuutta vastaan.

    Äänestä

että nuo pahuuden henkivallat lähtevät neljään suuntaan nimenomaan Eufrat (nykyinen Irak) suuntaan ja kokoavat tuon 200 miljoonaisen pahuuden armeijan, jotka tappaessaan "vääräuskoisia" pyhässä jihadissaan tuottavat hävityksen kauhistuksen ja ovat tehneet liiton Kuoleman kanssa, joka kukistetaan viimeisenä. Tuo sama henkivalta tekee itsemurhaiskuja jo nykyään islamin kannattajien keskuudessa, sillä on murhan isä ja valheen myös eikä voi Jeesuksessa eli Totuudessa pysyä, koska islam kieltää Isän ja Pojan Jeesuksen!

"Päästä ne neljä enkeliä, jotka ovat sidottuina suuren Eufrat-virran varrella". (Ilmestyskirja 9:14)

Kavahdetaan kaikkia valheita pedosta, sillä valheveljet ja -sisaret valitettavasti syyttävät länttä ja eurooppaa ja juutalaisia vanhoista, mutta nykyinen valheen ja murhan isä toimii nimenoamaan islamin aseellisissa jihad henkilöissä.

Kun nuo pahuuden henkivallat vapautetaan niin kaikki, jotka eivät ole Jeesusta vastaanottaneet henkilökohtaisena Vapahtajana ja Kuninkaana, ovat vaarassa joutua sen pahuuden henkivallan käyttövälineeksi, sillä ilman Totuutta Jeesuksessa ei kukaan voi valheita vastustaa, ja nähtiin natsisaksassa että harvat olivat Jeesuksen pyhät ja viha juutalaisia kohtaan on sama kuin islamin jihadilla nykyään Israelia ja juutalaisia kohtaan. Hedelmät kertovat puun laadun pettämättömästi.

Pidetään huolta että meillä on Jumalan Hengen voima ja viisaus armoliitossaan veressään ja elävässä vedessä ja Pyhässä Hengessä, totisesti. Hallelujah Jeesuksen nimessä!

Äänestä
  • On tärkeätä ymmärtää jotta näillä osastoilla työskentelevät valheen veljet, jotka Danielin kirjaa hyväksikäyttäen valehtelevat totuuden nimissä.
    Esim, Eufratinsuunnalla koottavasta 200 milj, pahuuden armeejasta,
    jihadissa taas Islamin uskoiset käyvät pyhää uskonsotaansa ja ovat yhtä lailla sokeita kun kristinuskoisetkin ovat .
    Islam on oikeammassa Jeesus tulkinnassaan

    "Kavahdetaan kaikkia valheita pedosta, sillä valheveljet ja -sisaret valitettavasti syyttävät länttä ja eurooppaa ja juutalaisia vanhoista, mutta nykyinen valheen ja murhan isä toimii nimenoamaan islamin aseellisissa jihad henkilöissä.ristinusko."

    Ja sinäkin vielä lietsot valhe uskojen välille eripuraa, vaikka olis aika jo kaikki nuo kolme julistaa harhauskomuksiksi yhdessä ja yhtä aikaa.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    On tärkeätä ymmärtää jotta näillä osastoilla työskentelevät valheen veljet, jotka Danielin kirjaa hyväksikäyttäen valehtelevat totuuden nimissä.
    Esim, Eufratinsuunnalla koottavasta 200 milj, pahuuden armeejasta,
    jihadissa taas Islamin uskoiset käyvät pyhää uskonsotaansa ja ovat yhtä lailla sokeita kun kristinuskoisetkin ovat .
    Islam on oikeammassa Jeesus tulkinnassaan

    "Kavahdetaan kaikkia valheita pedosta, sillä valheveljet ja -sisaret valitettavasti syyttävät länttä ja eurooppaa ja juutalaisia vanhoista, mutta nykyinen valheen ja murhan isä toimii nimenoamaan islamin aseellisissa jihad henkilöissä.ristinusko."

    Ja sinäkin vielä lietsot valhe uskojen välille eripuraa, vaikka olis aika jo kaikki nuo kolme julistaa harhauskomuksiksi yhdessä ja yhtä aikaa.

    voi tyhjiin raueta vaan ihmisinä se voidaan hyljätä ja totuudellisuutensa kiistää.

    Äänestä

Ensimmäinen peto,kuin leijone,kotkan siivilla=USA,joka joutuu vähitellen vetäytymään omaan maahansa.Eli siltä reväistiin siivet,näin se ei enää lähde,kuin kotimaaansa.Ilmeisesti terroritekojen vuoksi,jota ovat edessä.Lisäksi Kalifornian rannikko sortuu,pidemmältä matkalta,kuin on ennustettu,eli vajoaa mereen.Karhu on puolestaan Venäjä,kolme sen kylkiluuta on Viro,Latvia ja Liettua,jotka kuuluivat entiseen Neuvostoliittoon.Mutta vielä sillä ovat kylkiluut suussansa.Eli Venäjällä tulee vallankaappaus ja lähtee sotimaan.Siksi se syö paljon lihaa.Pantteri on Saksa,neljä linnubsiipeä ovat ne maat jotka tälläkin hetkellä toimivat EU:n vuoksi.Tosin aivan turhaan.Meri,joka tarkoittaa ihmismerta.Eli kymmenen sarvea,tarkoittaa uutta EU:ta,sarvet ovat hallitsijoita.Presidenttejä,kuninkaita ts.hallitsijoita.Koska Saksa saa ts.kuolinhaavan,joka paranee,sen jälkeen,kun karhu hyökkää myöskin Saksaan.EU:n kuolinhaava paranee.Koska Venäjä ja USA ovat jo ottaneet yhteen,niin Venäjästä ei jää kuin jalat.Eli uusi EU kulkee Venäjän jaloilla.Miksi jalat?Koska karhun eteläisistä maista on kaasua ja öljyä.Eu ei voi toimeen ilman tätä.Eli näet antikristuksen aluueen.Mistään muualta,kuin EU:sta ei nouse antikristusta.Koska se vainoaa vielä niitä uskovia,jotka jäävät tänne viimeiseksi vuosiviikoksi.Koska Daniel ja Ilmestyskirja tuovat molemmat esiin viimeisen vuosiviikon.Kuukausin,päivinä,aikoina hetkin-sisältyvät juuri viimeiselle vuosiviikolle eli 7-vuotis kauteen.Ylösotto joukko on hyvin pieni,siksi täällä onuskovaisia.Suuri valkopukuinen joukko,jonka Johannes näkee-on juuri tätä viimeisen vuosiviikon pelastuneet.Pitää kertoa näin,että Herra tulee vielä pystyttämään oman seurakuntansa,jotka eivät kulje,minkään kyltin alla.On vain Jeesukselle Kristukselle omistautuneet.Nämä asiat ovat melko lähellä.Lähi-Idän sota,Karhun vallankaappaus.Pakolaisten tulo Suomeen.Viimeinen vuosiviikko alkaa siitä,kun EU määrää Israelille pakkorauha.Siis ilmeisesti nämä alkanevat pian-pakolaisten tulo,Elia joukon työn aika ja keskeltä peltoa ylösottoon.Amen

Äänestä
  • "kirjoitukset"

    Olet hurjia taas kirjoitellut, ikivanhat legendat elävät mielikuvituksissasi;

    Ajattele han kuvapatsaan muotoa ihmisen muotoihin , on siinä reittä säärtä ja räpyläjalkaa kerrakseen.

    Pää ja yläroppa satoja vuosia ja jalat ja varpaat tuhansia vuosia,
    tosi huvittava tuo teidän kuvapatsaanne on !

    Äänestä

  • aiemmin minäkin ajattelinkin ja 2000-2007 sopi hyvin, mutta Israelin keskeisyys ja Jerusalem maan napana ja riemuvuosi noin 2016-2017 sopii paljon paremmin ja Israelin viholliset ovat selvästi siellä entisilläkin alueilla ja hedelmänsä nähdään selvästi. Samoin Irak Leijonana ja sen kitana ja Sadam (60 1 4 1 600=666) Nebukadnessarin jatkeena tullee nousemaan miekanhaavasta parantuvana ja kansat ihmettelee ja johtajansa korottaa ja sanoo "kuka voi sotia vastaan" ja ymmärrettävää kun ei tunneta Jeesusta Herrana vaan Muhamed vääränä profeettana. Samoin Iran on karhun hahmo ja halajaa tuhoaseita ja tekee sen määrätietoisesti tahtoen tuhoa kylvää.

    Leopardi tai pantteri on sitten mielenkiintoinen ja aika näyttää mihin viittaa, islamiin? Tietysti on Aleksanteri Suuri siellä historiassa jo tapahtuneena taustalla, mutta mikä on näissä nykysukupolven tapahtumissa. Pedon olemus on tuo leopardi ja kymmenen valtion liitossa sopisi siten hyvin nimenomaan islam arabivaltioliittoon yleisesti, sillä Israelin vihollisuus on niissä aivan selvästi se vihan polttoaine ikäänkuin musta öljy maan pimeydestä ja syvyydestä ja ihan konkreettisesti. Itsensä tuhoaa jokainen pahoin, jotka sotivat Herraa Jeesusta ja kansaansa vastaan, se on varmaa ja jo edeltä kirjoitettu ja tulee tapahtumaan. Kuin varas tulee tämän maailman pimeyden herra omiaan johdattamaan sotimaan Israelin Jerusalemia vastaan. Varas ei tule muuta kuin tappamaan ja tuhoamaan Jumala valittuja pyhiä, toki Pyhän Hengen vanhurskauden sateet tarvitsee myös jokainen juutalainen ja Israelin sukukuntien jälkeläinen ja samoin myös jokainen Jeesuksen viisas opetuslapsi valkoisiin lahjavanhurskauden pukuun puettuna.

    Hallelujah! Anotaan kaikkien pyhien ja Jeesuksen valintoihin perustuvana armona ja totuutena Jumalan lasten suurta vapautuksen päivää, sillä näemme että pian on Hengen vuodatus Jerusalemissa ja vihollinen tulee vihastumaan ja hyökkäämään. Varotaan valheita näistä, sillä myös kristittyjen tulee ymmärtää ettei nimikristillisyys ketään pelasta vaan tarvitaan Herran Jeesuksen Hengen voima ja taisteluvarustus kuten Paavali on esittänyt ja anoen sen saamme Jeesuksen nimessä ja Hengessä.

    Varotaan valheellisia vääriä todistuksia ja valheopetusta ja vääriä tulkintoja puhumattakaan profeetoista tai profetioista, joita on Jeesuksen mukaan myös nykyään ja tulossakin.

    Ylistys ja kiitos Jeesuksen Isälle ja Jumalalle, hallelujah!

    Äänestä

  • On vain yksi uskovien ylöstempaus kun Jeesus tulee toisen kerran. Jeesuksen tulemus on suuri ja julkinen.

    Äänestä

kehoittaisin jokaista,joka haluaa pelastautua edes viimeisen vuosiviikon aikan,pistävän kirjoitukseni muistiin.Siis jos haluaa.En ala riirellä palstalla,koska nämä eivät ole sen vuoksi.Myöskin se osoittaa järjen köyhyyttä!Kiitos

Äänestä
  • "kirjoitukset"

    2030 menevät vanhoiksi kaikki "viimeisenvuosiviikon" ennustukset , jotka ovat nyt esillä, kuinkas silloin selität "viimeisen vuosiviikon harhan" ?

    Katsos kun tuo Danielin kirjan 9:27. jae on sinne tulkittu täysin uskonliikkeitten johtohahmojen mielikuvituksien mukaan.
    Ja siitä saatu se "leikattu" , "siirretty" aika johon on sitten taitavasti valhe kiedottu ymmärtämättömien uskottavaksi.

    Ja mielestäsi se on järjen köyhyyttä jos on erimieltä kuin sinä olet , koska kuvittelet Jumalasikin olevan samaa mieltä kuin itse olet.

    Muuten mitään suurempaa muistikuvaa ei tuosta sinun esittämästäsi harhasta ole - niitä teorioita uskovilla on niin paljon etttei uusien ja vanhojen esittäminen juurikaan kenellekkään mitään vaiutusta tee.
    2000 vuotiset valheet ja niiden uudelleen lämmittelyt ei vät ihmisiä suuremmissa määrin kiinnosta laisinkaan.

    Äänestä

keskittyvät Israeliin, kun Isä Jumala Pojassa Jeesuksessa on kansansa yhden pyhän osan koonnutkin luvattuun maahan ja jokainen voi ne nähdä.

Samoin nähdään Israelin viholliset ja siellä Eufratin varrella on Babylon elin nykyinen Irak, samoin Persia on nykyinen Iran, samoin Epypti on sotinut ja tahtonut Israelin tuhota ja nykyisistä kahdesta varteenotettavimmasta presidenttiehdokkaista islamin veljeskunnan edusta pitää Israelia vihollisena ja entinen arabiliiton johtaja pitää Israelia vastustajana, ja molemmat tahtoo rauhansopimusta tarkastella uudelleen. Samoin Assyria on nykyinen Syyria ja samoin sotinut ja aselepo ilman rauhansopimusta on Israelin kanssa.

Hedelmät kertoo puun laadun ja valitettavasti Israelin viholliset eivät ole pelkästään historiaa mitä lukea Raamatun pyhistä kirjoituksista vaan ihan nykypäivää ja ihan jopa monitahoisemme kokoontuneina kuin yhtenä arabi islam veljenä pyrkien tuhoamaan Israel. Kukaan ei voi näiden todellisuutta kiistää ja huonot hedelmät on jokaisen nähtävillä paremmin kuin hyvin.

Israel tahtoo rauhan totuudellisesti, mutta valitettavasti vihassaan ja siihen kasvattaessaan monet ympäryskansat tahtovat aivan muuta. Toki myös rauhansopimuksia on solmittu kuten Egyptissä ja viharikokset tehty näiden murhan ja valheen isän kannattajien toimesta murhatessaan rauhaan pyrkiviä Egyptin johtajia, valitettavasti mutta totuudellisesti. Hedelmät kertovat jälleen puun laadun ja murhat ovat Saa-tanasta ilman pienintä epäilystä.

Valitettavasti myös Israelissa on kovassa paineessa väkivaltaan tarttuvia tahoja ja on surullista mutta ymmärrettävää tässä puristuksessa ja nähdään hyökkäävien ympärysmaiden taholta.

Valvotaan ja rukoillaan Israelin ja ympärysmaiden ja ennenkaikkea Jeesuksen pyhien puolesta noissa kaikissa maissa ja samoin Jumalan Hengen sateen vanhurskauden vuodatusta anotaan Israelille ja 144 000, sillä tulevat lähivuosina toteutumaan ja myös kaikki muut Raamatussa ilmoitetut Isän pyhät profetiat.

Ylistys ja kiitos Israelin Herran Jeesuksen nimessä Isälle Jumalalle, joka hallitsee kaikkia ihmisiä. Jokaisen kannattaa lähestyä Jumalaa Jeesuksen nimessä ja anoa verensä ja veden ja Hengen kautta sitä hyvää armoliittoa totuuteen tulemalla ja hyljätä kaikki epäjumalat ja riivajat, sillä hedelmistään puut tunnetaan ja valheet eivät koskaan ole Jumalasta eikä viha Israelia ja Jumalaa ja Jeesusta kohtaan, totisesti. Jumalan on rakkaus, joka vihaa laittomuutta ja valheita ja murhia terroristien toimesta sotiessaan Israelia ja Jerusalemia vastaan, totisesti.

Äänestä
  • "Jumalasta eikä viha Israelia ja Jumalaa ja Jeesusta kohtaan, totisesti. Jumalan on rakkaus, joka vihaa laittomuutta ja valheita ja murhia terroristien toimesta sotiessaan Israelia ja Jerusalemia vastaan, totisesti. "

    Kyllä Juutalaisten Jumala vanhassa testamentissa on mustasukkainen murhaaja ja toisellatapaa ajattelevien tappaja.
    Kristinuskoisten aivot eivät osaa asettaa juutalaisia samalle viivalle muitten kansojen kanssa, heidän aivonsa on sidottu uskon valheen verkkoon ja Israel probakannan syövereihin, raamatusta kun ei vaan löydy nykyisraelia laisinkaan eikä tähän maailmanaikaan ratkaisua Lähi-idän tilanteeseen.
    Israel myötämieliset ovat yhtälailla uhreja kuin olivat Neuvistoliitto myönteiset eivät hekään nähneet eivät tunnustaneet ihannoimansa valtion puutteellisuuksia ja muitakaan kansojen vainoamisia.

    HÖH herätkää tähän päivään !

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    "Jumalasta eikä viha Israelia ja Jumalaa ja Jeesusta kohtaan, totisesti. Jumalan on rakkaus, joka vihaa laittomuutta ja valheita ja murhia terroristien toimesta sotiessaan Israelia ja Jerusalemia vastaan, totisesti. "

    Kyllä Juutalaisten Jumala vanhassa testamentissa on mustasukkainen murhaaja ja toisellatapaa ajattelevien tappaja.
    Kristinuskoisten aivot eivät osaa asettaa juutalaisia samalle viivalle muitten kansojen kanssa, heidän aivonsa on sidottu uskon valheen verkkoon ja Israel probakannan syövereihin, raamatusta kun ei vaan löydy nykyisraelia laisinkaan eikä tähän maailmanaikaan ratkaisua Lähi-idän tilanteeseen.
    Israel myötämieliset ovat yhtälailla uhreja kuin olivat Neuvistoliitto myönteiset eivät hekään nähneet eivät tunnustaneet ihannoimansa valtion puutteellisuuksia ja muitakaan kansojen vainoamisia.

    HÖH herätkää tähän päivään !

    ja Jeesus on Jumalan ainosyntyinen Poika Pyhästä Hengestä siinneenä. Uskotaan ja rakastetaan Herraa ja lähimmäisiä antamassaan elävässä vedessä ja Pyhässä Hengessä, jokainen anova saa ja etsivä löytää, sillä Herra Jeesus on hyvä.

    Tärkeää ymmärtää, että Jeesus on myös Juutalaisten Kuningas Uudessa Jerusalemissa ja antaa Jumalan Hengen Isän vetämänä jokaiselle anovalle. Samoin Jeesus on Israelin Herra ja Totinen Viinipuu ja Juudan Leijona ja Daavidin Juurivesa.

    Kunnioitetaan ja kiitetään Isää Jumalaa Jeesuksen nimessä ja Hengessä, sillä on suurta Jumalan armoa ja rakkautta tässä armoliitossa.

    Äänestä

´Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli taas toinen peto, pantterin kaltainen, ja sen selässä oli neljä linnunsiipeä. Sillä pedolla oli neljä päätä, ja sille annettiin valta.´ (Dan. 7:6)

´Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.´ (Ilm. 13:2)

Leijona on Irak ja karhu on Iran, mutta tästä pantterista.

Tuo neljä päätä voisi viitata niihin neljään taivaan tuuleen eli Eufratin varrelle sidottuun henkivaltaan, jotka sotivat Jumalan pyhiä vastaan ja voittavat heidät ja näin myös tuo vallan antaminen selittyy mitä tarkoittaa. Näin se tulee tuossa sinettien avaamisen neljännessä sinetissä hävityksen kauhistuksena.

Viides sinetti on myös tapetut pyhät Jumalan alttarin alla.

Sakarja luku 6 kahden vaskivuoren (Irak ja Iran) välistä lähtee myös nuo neljät hevoset ja neljännet oli väkevät hevoset.

Voiko nuo pantterin neljä päätä tarkoittaa myös siis leijonan (Irak) ja karhun (Iran) lisäksi neljää valtakuntaa. Vahvimpia lienevät arabimaista noiden kahden lisäksi Turkki ja Saudi-Arabia ja Syyria ja Egypti. Samoin islamilaisuus varmasti tulee yhdistämään nämä toisiinsa Israel vastaisina ja myös Jeesuksen opetuslapsia vainoavina, sillä pahuuden vallat näissä saavat suuren vallan voittaa Jumalan pyhätkin.

Tietysti Jeesuksessa kuolleet pääsevät Jumalan valtakuntaansa ja verensä vuodattaneet saavat verta itse juoda Jumalan tuomioissa ja vihan maljojen vuodatuksessa.

Äänestä
  • Suuressa rasistisessa paniikkitilassasi olet unohtanut senkin, että Turkki ja Iran EIVÄT ole arabimaita.

    Olet säälittävä luuseri.

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Suuressa rasistisessa paniikkitilassasi olet unohtanut senkin, että Turkki ja Iran EIVÄT ole arabimaita.

    Olet säälittävä luuseri.

    että ovat islam-maita. Hyvä että tarkensit.

    Äänestä

  • korjataan nyt kirjoitti:

    että ovat islam-maita. Hyvä että tarkensit.

    Ja turha on niputtaa islam-maitakaan samaan nippuun. Jokainen on ainutlaatuinen ja oman kulttuurin piirteet omaava.

    Poliittisesti osa on lännen kanssa napit vastakkain ja osa vankkoja ja suorastaan korvaamattomia lännen liittolaisia.

    Äänestä

  • KTS (ei kirj.) kirjoitti:

    KTS sinun tulkintasi näistä leijonasta ja pantterista ja karhusta ja kymmenestä kuninkaasta Danielissa ja Ilmestyskirjasta?

    Äänestä

  • No mitkä ovat kirjoitti:

    KTS sinun tulkintasi näistä leijonasta ja pantterista ja karhusta ja kymmenestä kuninkaasta Danielissa ja Ilmestyskirjasta?

    Kirkkoraamatun marginaalissa ne on tulkittuna. Samoin juutalaisten omissa kirjoissa.

    Leijona oli antiikin babylonialais-assyyrialainen kulttuuri, karhu oli meedo-persialainen kulttuuri, pantteri oli kreikkalais-makedonialainen kulttuuri ja se neljäs oli Antiokuksen valtakunta.

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Kirkkoraamatun marginaalissa ne on tulkittuna. Samoin juutalaisten omissa kirjoissa.

    Leijona oli antiikin babylonialais-assyyrialainen kulttuuri, karhu oli meedo-persialainen kulttuuri, pantteri oli kreikkalais-makedonialainen kulttuuri ja se neljäs oli Antiokuksen valtakunta.

    antoi noin 90 jKr ja tuo petojen nousu tulee tapahtumaan ennen Jeesuksen tulemusta, sillä Jeesus tuhoaa sen tullessaan ja Saa-tanakin sidotaan tuhanneksi vuodeksi.

    Selvästi on opetettu profetaalisesta että peto tulee hallitsemaan 42 kuukautta ja hävityksen kauhistuksen tuo, niin että ketkä eivät sitä kumarra ja pedon merkkiä ota tullaan tuhoamaan.

    Kai sinä uskot että Ilmestyskirja on profetiaa tulevasta eikä menneen selitystä kun annettiin Johannekselle noin 90 jKr?

    Uskotko että pedon merkki tulee kaupankäyntivälineenä otsaan tai oikeaan käteen?

    Kannattaa uskoa ja anoa ymmärrystä Jeesuksen nimessä.

    En tiedä menneisyyttäsi tai lähtökohtiasi, mutta toivon että Jeesuksessa ja Totuuden Hengessä voit ymmärtää näitä. Näistä on hyvä keskustella ja rukoillen anoa, kuten tuo 666 ja sadam ja siihen liittyvät monet voit sinäkin lukea ja koetella. Ei niissä ole mitään ihmeellistä.

    Näistä Jumalan valtakunnan ja Raamatun profetioista kannattaa keskutella avoimesti ja esittää minkä saa ja kokee, ja ymmärtää että on vajavaista ja kannattaa myös muuttaa näkemystä, kun sen selvästi pyhistä kirjoituksista saa ja tulee.

    Aivan selvästi nähdään myös tuosta Danielin kohdasta että nekään ei ole vielä täyttyneet ainakaan kymmenen kuninkaan osalta, mutta Ilmestyskirjasta saatuna tulevaisuuden tuohon seitsenvuotisjaksoon nähtynä, ne kaikki vielä tulevat nousemaan sillä tuo ´neljän tuulen meren kuohuttaminen´ tapahtuu kun meri ja aallot pauhaavat ja kansa pelkäävät ei ole vieläkään tapahtunut pyhän maan ja Eufratin varrella.

    Nyt kyllä on käymistia noissa Israelin lähialueiden maassa ja kannattaa rukoilla Israelin puolesta, sillä Egyptiinkin on nousemassa selvästi Israelin vastaisuus ja varmaan rauhansopimus tullaan katkaisemaan. Islam veljenkunnan edustaja kutsuu Israelia avoimesti ´viholliseksi´. Toinen pääehdokas on entinen arabiliiton johtaja ja kutsuu Israelia ´vastustajaksi´. Tiedämme mitä se tarkoittaa hepreaksi. Molemmat ehdokkaat ovat ilmoittaneet että rauhansopimus otetaan esille kun pääsevät Egyptin presidentiksi. Rauhansopimuksen solmineen presidentin murhan muistamme. Näin se menee näissä maissa, koska on vihaa Jumalan valittua kansaa kohtaan.

    Äänestä

  • Ilmestyskirjan Isä kirjoitti:

    Pedon luku 666 on aikojen saatossa saatu laskettua aika monesta ihmisestä ja mielestäni Leo Meller on sanonut kerran osuvasti, että se saataisiin varmaankin myös hänen nimestään, kun valitaan vain sopivan kielen aakkoset, kokeillaan kenties vähän toista etunimeä mukaan tai ei ja kokeillaan vaikka tittelia eteen tai pois. Näin se onnistuu varmasti. Tunnetuimmat kuuskuuskuutoset lienevät tässä:

    Keisari Nero
    Paavi
    Martin Luther
    Napoleon Bonaparte
    Ellen Gould White
    Adolf Hitler
    Ronald Reagan
    Bill Gates

    http://www.merriampark.com/numbeast.htm

    Meller totesi, että ehkä tarkoituksena onkin osoittaa että 666 on KAIKKIEN ihmisten luku. Alkutekstissä sanotaan, että se on "Ihmisen Luku", yleensä ihmisen luku. Miksi laittaa enempää Raamatun sanaan kuin siellä on sanoi Meller. Jokseenkin jokaisesta meistä saadaan 666 eikä kyse ole siitä, että joku tietty henkilö olisi välttämättä piilotettu tuon luvun taakse. Tarkoituksena on osoittaa että me kaikki olemme synnillisen luontomme mukaisesti petoja.

    Annetaan siis mieluummin Raamatun selittää itse itseään.

    Seuraavat UT:n sanat muodostavat gematrialuvun 666.

    apollumetha (apollymetha - ”me hukumme”)
    paradosis (paradosis - ”perinnäissääntö”)
    pleuran (pleuran - akkusatiivi ”kyljen”)
    euporia (euporia - ”toimeentulo, ansio”)
    diasporan (diasporas - akkusatiivi ”hajaannusta, sirottelua”).

    Tulkinta edellä mainitun perusteella on siis helppoa:

    Alkuseurakunnan viholliset, juutalaiset palvoivat perinnäissääntöä (paradosis=666) eivätkä elävää Jumalaa. Tähän liittyi kylkiäisenä (pleuran=666) myös uskonnon kaupallistuminen (euporia=666). Kaiken tämän seurauksena juutalaiset joutuivat hajaannukseen (diasporas=666) ja huomasivat hukkuneensa (apollumetha=666).

    Sadam Hussein Irakin eli Babylonian eli leijonan kitana ja Nebukadnessarin seuraajana ja kysy "kuka näistä miekanhaavasta parantuneeana päänä voi nousta ikäänkuin kuolleista?"

    Nämä löytyvät Ilmestyskirjasta ja Sadam nimestä tulee 666, mutta ei se lukupelkästään vaan myös kaikki nuo muut sopivat asiat.

    Tietysti vasta tapahduttua voimme nähdä ketä ihmettelevät ja sanova "kuka voi sotia petoa vastaan". Tietysti tämä kysymys liittyy myös siihen että tekee ihmeitä tuo miekanhaavasta parantuva peto.

    Yksikään noista esilletuomistasi ei siihen sovi eikä Babylonian (Irak Eufratin varrella) kuninkaaksi kuten Sadam Hussein, jos ja kun tulee nousemaan.

    Tietysti tuomiot tulee monille ja myös kaikille.

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Pedon luku 666 on aikojen saatossa saatu laskettua aika monesta ihmisestä ja mielestäni Leo Meller on sanonut kerran osuvasti, että se saataisiin varmaankin myös hänen nimestään, kun valitaan vain sopivan kielen aakkoset, kokeillaan kenties vähän toista etunimeä mukaan tai ei ja kokeillaan vaikka tittelia eteen tai pois. Näin se onnistuu varmasti. Tunnetuimmat kuuskuuskuutoset lienevät tässä:

    Keisari Nero
    Paavi
    Martin Luther
    Napoleon Bonaparte
    Ellen Gould White
    Adolf Hitler
    Ronald Reagan
    Bill Gates

    http://www.merriampark.com/numbeast.htm

    Meller totesi, että ehkä tarkoituksena onkin osoittaa että 666 on KAIKKIEN ihmisten luku. Alkutekstissä sanotaan, että se on "Ihmisen Luku", yleensä ihmisen luku. Miksi laittaa enempää Raamatun sanaan kuin siellä on sanoi Meller. Jokseenkin jokaisesta meistä saadaan 666 eikä kyse ole siitä, että joku tietty henkilö olisi välttämättä piilotettu tuon luvun taakse. Tarkoituksena on osoittaa että me kaikki olemme synnillisen luontomme mukaisesti petoja.

    Annetaan siis mieluummin Raamatun selittää itse itseään.

    Seuraavat UT:n sanat muodostavat gematrialuvun 666.

    apollumetha (apollymetha - ”me hukumme”)
    paradosis (paradosis - ”perinnäissääntö”)
    pleuran (pleuran - akkusatiivi ”kyljen”)
    euporia (euporia - ”toimeentulo, ansio”)
    diasporan (diasporas - akkusatiivi ”hajaannusta, sirottelua”).

    Tulkinta edellä mainitun perusteella on siis helppoa:

    Alkuseurakunnan viholliset, juutalaiset palvoivat perinnäissääntöä (paradosis=666) eivätkä elävää Jumalaa. Tähän liittyi kylkiäisenä (pleuran=666) myös uskonnon kaupallistuminen (euporia=666). Kaiken tämän seurauksena juutalaiset joutuivat hajaannukseen (diasporas=666) ja huomasivat hukkuneensa (apollumetha=666).

    > Annetaan siis mieluummin Raamatun selittää itse itseään. <

    Ja huomioidaan Raamatun koko selitys ja nähdään myös ihan edessämme oleva lähihistoria näistä Israelin vihollisista niin ei tarvitse mennä maan ääriin saakka hakemaan noita antikristuksia, sillä tulee Jerusalemiin ja sieltä kannattaa katsella idästä tuleviin maan viinipuun kuninkaisiin kun Eufrat kuivuu.

    Pysytään Raamatun profetioiden ilmoituksessa, nimenomaan!

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Pedon luku 666 on aikojen saatossa saatu laskettua aika monesta ihmisestä ja mielestäni Leo Meller on sanonut kerran osuvasti, että se saataisiin varmaankin myös hänen nimestään, kun valitaan vain sopivan kielen aakkoset, kokeillaan kenties vähän toista etunimeä mukaan tai ei ja kokeillaan vaikka tittelia eteen tai pois. Näin se onnistuu varmasti. Tunnetuimmat kuuskuuskuutoset lienevät tässä:

    Keisari Nero
    Paavi
    Martin Luther
    Napoleon Bonaparte
    Ellen Gould White
    Adolf Hitler
    Ronald Reagan
    Bill Gates

    http://www.merriampark.com/numbeast.htm

    Meller totesi, että ehkä tarkoituksena onkin osoittaa että 666 on KAIKKIEN ihmisten luku. Alkutekstissä sanotaan, että se on "Ihmisen Luku", yleensä ihmisen luku. Miksi laittaa enempää Raamatun sanaan kuin siellä on sanoi Meller. Jokseenkin jokaisesta meistä saadaan 666 eikä kyse ole siitä, että joku tietty henkilö olisi välttämättä piilotettu tuon luvun taakse. Tarkoituksena on osoittaa että me kaikki olemme synnillisen luontomme mukaisesti petoja.

    Annetaan siis mieluummin Raamatun selittää itse itseään.

    Seuraavat UT:n sanat muodostavat gematrialuvun 666.

    apollumetha (apollymetha - ”me hukumme”)
    paradosis (paradosis - ”perinnäissääntö”)
    pleuran (pleuran - akkusatiivi ”kyljen”)
    euporia (euporia - ”toimeentulo, ansio”)
    diasporan (diasporas - akkusatiivi ”hajaannusta, sirottelua”).

    Tulkinta edellä mainitun perusteella on siis helppoa:

    Alkuseurakunnan viholliset, juutalaiset palvoivat perinnäissääntöä (paradosis=666) eivätkä elävää Jumalaa. Tähän liittyi kylkiäisenä (pleuran=666) myös uskonnon kaupallistuminen (euporia=666). Kaiken tämän seurauksena juutalaiset joutuivat hajaannukseen (diasporas=666) ja huomasivat hukkuneensa (apollumetha=666).

    kuvapatsas rakennetaan tuosta miekanhaavasta parantuvasta pedosta, joten ei lainkaan voi vähän kaikkiin tai moniin sitä sovittaa. Toki antikristuksia ovat kaikki Isän ja Pojan Jeesuksen kieltävät, mutta tämä yksi on aivan erityinen ja sotii Jeesuksen pyhiä vastaan.

    Pysytään Raamatun ilmoituksessa, tietysti Jumalan vastustaja pyrkii kaiken sekottamaan ja valheita vain levittämään.

    Äänestä

´Ensimmäinen oli kuin leijona, mutta sillä oli kotkan siivet. Minun sitä katsellessani reväistiin siltä siivet, ja se nostettiin maasta pystyyn ja asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän.´ (Dan 7:4)

Selvästi näemme tässä esikuvaa Babylonian Nebukadnessariin kuvapatsaaseen viittauksen, ja Irakin Sadam Hussein teki sen myös ja myös Eufratin varren Babylonian kaupunkia rakensi. Sadamin nimestä heprean kirjaimin tulee 666 (60 1 4 1 600) ja on sodassa tuhottu asemansa ja miekanhaavasta parantuminen ihmeellisesti ikäänkuin kuolleista sopii leijonan kitana hyvin.

Tuo nostaminen kahdelle jalalle leijonana sopii vertaukseen tuosta kuvapatsaan rakentamisesta ja ketkä eivät kumarra sitä tullaan tappamaan, sillä hengellisillä pyhillä on vain Yksi Herran ja Kuningas eli Jeesus Nasaretilainen jota rakastamme ja kumarramme, totisesti. Kavahdetaan epäjumalan kuvia tulevaisuudessa kaikki.

Pedon luku on myös ihmisen luku ja ihmisen sydän tuolla leijonan kitana on paha koska antautuu pahan palvelemiseen niinkuin epäjumalan kuvia oli Sadamin hallitessa Irakissa ihan vähän aika sittenkin. Tässä viimeisessä tulee kuitenkin pahuuden henkivaltojen vaikutuksesta ihan totaaliseen mittasuhteeseen pahuudessa. Pedon luvusta sanotaan myös että on ihmisen luku ja tässä annettiin ihmisen sydän leijonan vertauskuvalle.

Äänestä
  • "Leijonasta esikuvaa!"

    Äänestä

  • Täytyy olla jo todella epätoivoinen lössi, kun enää ainoa mahdollisuus saada povauksia ees vähän sinne päin on oottaa että Saddam Hussein nousee zombina haudastaan...

    Minkähän takia tää lössi ei meuhkannut Saddamista kuuskuuskutosena silloin, kun hän oli valtansa huipulla 1980-luvulla?

    Sen takia, koska hän oli lännen etuvartioasemana Irania vastaan käytävässä sodassa eikä tää lössi koske TIKULLAKAAN sellaisiin tahoihin, jotka ovat lännen raha- ja aseteollisuuden sekä heidän orjiensa, möhömaha TV-evankelistojen suojeluksessa.

    Tää lössi ei ole mitään muuta kuin uskonnon väärinkäyttäjä. Möhömahaisten ameriikkalaisten rahaevenkelistojen ohjattavissa olevia sätkynukkeja.

    Vasta nyt ovat isot pojat antaneet pikkulössille luvan leikkiä vaarattomalla Saddam-vainajalla luurankokaappileikkejä...

    Äänestä

  • KTS (ei kirj.) kirjoitti:

    Täytyy olla jo todella epätoivoinen lössi, kun enää ainoa mahdollisuus saada povauksia ees vähän sinne päin on oottaa että Saddam Hussein nousee zombina haudastaan...

    Minkähän takia tää lössi ei meuhkannut Saddamista kuuskuuskutosena silloin, kun hän oli valtansa huipulla 1980-luvulla?

    Sen takia, koska hän oli lännen etuvartioasemana Irania vastaan käytävässä sodassa eikä tää lössi koske TIKULLAKAAN sellaisiin tahoihin, jotka ovat lännen raha- ja aseteollisuuden sekä heidän orjiensa, möhömaha TV-evankelistojen suojeluksessa.

    Tää lössi ei ole mitään muuta kuin uskonnon väärinkäyttäjä. Möhömahaisten ameriikkalaisten rahaevenkelistojen ohjattavissa olevia sätkynukkeja.

    Vasta nyt ovat isot pojat antaneet pikkulössille luvan leikkiä vaarattomalla Saddam-vainajalla luurankokaappileikkejä...

    KTS oma tulkintasi tuosta miekanhaavasta parantuvasta pedosta, josta tehdää tuo kumarrettava kuvapatsas ja nimestään tulee 666.

    Äänestä

  • No kerro nyt kirjoitti:

    KTS oma tulkintasi tuosta miekanhaavasta parantuvasta pedosta, josta tehdää tuo kumarrettava kuvapatsas ja nimestään tulee 666.

    Ilmestyskirjassa on eri tulkinnan tasoja mutta ensi sijaisesti se kertoo sielun kehyskertomuksen sen kristillisestä kilvoittelusta.

    Vaimo, joka on raskaana Pyhästä Hengestä kuvaa ketä tahansa Jeesuksen seuraajaa puhdistavalla tiellä. Hän luo sisässään Poikaa eli kirkastusruumista Jeesuksen Kristuksen lihasta ja verestä, Jeesuksen oppia seuraamalla.

    Merestä nouseva peto edustaa tunnemaailman, myrskyisän tunne-elämän himoja, maasta nouseva peto puolestaan vankemmalta järkipohjalta nousevia älyllisiä ja taloudelliseen valtaan liittyviä syntejä. Sen takia sen yhteydessä puhutaan myös rahasta ja kaupankäynnistä. Se on Mammona.

    Lopulta nämä pedot kukistuvat ja sielu saa kosketuksen Kristukseen ja taivaan voimiin.

    Tässä hyvin lyhyesti ja yksityiskohtiin menemättä koko Ilmestyskirjan perusajatus.

    Ja tuo 666 tulee sanasta paradosis "perinnäissääntö". Kyse on siis kaavoihin kangistuneesta, hengettömästä uskonnollisuudesta.

    selvästi ilmoittanut että on pedon nimen luku tuo 666. Lisäksi on kirjoitettu ´kenellä ymmärrys on sen laskekoon´.

    Äänestä

  • Jeesuksen Isä on kirjoitti:

    selvästi ilmoittanut että on pedon nimen luku tuo 666. Lisäksi on kirjoitettu ´kenellä ymmärrys on sen laskekoon´.

    Aivan. Petoa edustaa juuri tuo "perinnäissääntö". Sehän oli kynnyskysymys josta Jeesus ja fariseuksetkin kiistelivät.

    Seuraavat UT:n sanat muodostavat gematrialuvun 666.

    apollumetha (apollymetha - ”me hukumme”)
    paradosis (paradosis - ”perinnäissääntö”)
    pleuran (pleuran - akkusatiivi ”kyljen”)
    euporia (euporia - ”toimeentulo, ansio”)
    diasporan (diasporas - akkusatiivi ”hajaannusta, sirottelua”).

    Tulkinta edellä mainitun perusteella on siis helppoa:

    Alkuseurakunnan viholliset, juutalaiset palvoivat perinnäissääntöä (paradosis=666) eivätkä elävää Jumalaa. Tähän liittyi kylkiäisenä (pleuran=666) myös uskonnon kaupallistuminen (euporia=666). Kaiken tämän seurauksena juutalaiset joutuivat hajaannukseen (diasporas=666) ja huomasivat hukkuneensa (apollumetha=666).

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Aivan. Petoa edustaa juuri tuo "perinnäissääntö". Sehän oli kynnyskysymys josta Jeesus ja fariseuksetkin kiistelivät.

    Seuraavat UT:n sanat muodostavat gematrialuvun 666.

    apollumetha (apollymetha - ”me hukumme”)
    paradosis (paradosis - ”perinnäissääntö”)
    pleuran (pleuran - akkusatiivi ”kyljen”)
    euporia (euporia - ”toimeentulo, ansio”)
    diasporan (diasporas - akkusatiivi ”hajaannusta, sirottelua”).

    Tulkinta edellä mainitun perusteella on siis helppoa:

    Alkuseurakunnan viholliset, juutalaiset palvoivat perinnäissääntöä (paradosis=666) eivätkä elävää Jumalaa. Tähän liittyi kylkiäisenä (pleuran=666) myös uskonnon kaupallistuminen (euporia=666). Kaiken tämän seurauksena juutalaiset joutuivat hajaannukseen (diasporas=666) ja huomasivat hukkuneensa (apollumetha=666).

    KTS totuudessa, sillä Isä antoi tiedoksi että 666 on ihmisen nimen luku ja tuo ihminen on peto ja nimestään voidaan laskea 666. Kyseessä ei ole tuollainen "perinnäissääntö" lainkaan.

    Lisäksi täytyy ymmärtää että pelastus on juutalaisista ja Jeesus on Juutalaisten Kuningas ja Pelastuksen Kallio ja samoin alkuseurakunnan pyhät olivat kaikki juutalaisia, eikä Herra hyljännyt kansaansa vaikka se ei kansakuntana vielä pelastusta vastaanottanutkaan, mutta sen tähden näin kävi, että pelastus tuotaisiin kaikille kansoille.

    Kun Israel ottaa vastaan pelastuksen se tulee olemaan siunauksena keskellä koko maanpiiriä ja elämä kuolleista tietysti Israelille mutta siunaukseksi myös Suomelle ja kaikille kansoille. Tietystin Jumalan viholliset eksyneinä ja Jumalaa vihaavina pahuuden henkivaltojen vaikutuksista alkavat sotia Jumalaa ja Israelia ja Jeesuksen pyhiä vastaan.

    Rakastetaan Jeesusta ja pysytään pyhien kirjoituksien kautta saaduissa totuudellisissa opetuksissa ja profetioissa. Samoin tulee ymmärtää että tietomme on vajavaista ja voimme erehtyä monessakin. Tämä ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä että pyhien kirjoituksien profetioita ei kannattaisi tutkia ja tulkita, päinvastoin autuaat ne, jotka Ilmestyskirjaa lukevat ja vaarin ottavat ja anoen Jeesuksen nimessä saavat ymmärryksen ja kiittäen ja kunnioittaen Israelin pyhää Herraa Jeesusta tahtovat rakastaa ja palvella. Halleujah!

    Äänestä

  • et nyt taas pysy kirjoitti:

    Eipä uskota KTS sinun lössisi sepustuksiin mitä tulee Ilmestyskirjan petoon 666.

    Äänestä

Ollaan valvovaisia eikä uskota haudasta nouseviin saddam-zombeihin eikä langeta ameriiikkalaisperäisiin vihauskontoihin.

Pedon luku 666 on aikojen saatossa saatu laskettua aika monesta ihmisestä ja mielestäni Leo Meller on sanonut kerran osuvasti, että se saataisiin varmaankin myös hänen nimestään, kun valitaan vain sopivan kielen aakkoset, kokeillaan kenties vähän toista etunimeä mukaan tai ei ja kokeillaan vaikka tittelia eteen tai pois. Näin se onnistuu varmasti. Tunnetuimmat kuuskuuskuutoset lienevät tässä:

Keisari Nero
Paavi
Martin Luther
Napoleon Bonaparte
Ellen Gould White
Adolf Hitler
Ronald Reagan
Bill Gates

http://www.merriampark.com/numbeast.htm

Meller totesi, että ehkä tarkoituksena onkin osoittaa että 666 on KAIKKIEN ihmisten luku. Alkutekstissä sanotaan, että se on "Ihmisen Luku", yleensä ihmisen luku. Miksi laittaa enempää Raamatun sanaan kuin siellä on sanoi Meller. Jokseenkin jokaisesta meistä saadaan 666 eikä kyse ole siitä, että joku tietty henkilö olisi välttämättä piilotettu tuon luvun taakse. Tarkoituksena on osoittaa että me kaikki olemme synnillisen luontomme mukaisesti petoja.

Annetaan siis mieluummin Raamatun selittää itse itseään.

Seuraavat UT:n sanat muodostavat gematrialuvun 666.

apollumetha (apollymetha - ”me hukumme”)
paradosis (paradosis - ”perinnäissääntö”)
pleuran (pleuran - akkusatiivi ”kyljen”)
euporia (euporia - ”toimeentulo, ansio”)
diasporan (diasporas - akkusatiivi ”hajaannusta, sirottelua”).

Tulkinta edellä mainitun perusteella on siis helppoa:

Alkuseurakunnan viholliset, juutalaiset palvoivat perinnäissääntöä (paradosis=666) eivätkä elävää Jumalaa. Tähän liittyi kylkiäisenä (pleuran=666) myös uskonnon kaupallistuminen (euporia=666). Kaiken tämän seurauksena juutalaiset joutuivat hajaannukseen (diasporas=666) ja huomasivat hukkuneensa (apollumetha=666).

Äänestä
  • sopimattomia Babylonian kuningas ehdokkaita leijonan kitana ja miekanhaavasta parantuvana ja kuvapatsaan ihmisenä esille. Ei nuo ole sotineet Israelia ja Jeesuksen pyhiä vastaan ja Jerusalemiin tuoneet hävityksen kauhistusta pyhälle paikalle.

    On sinulla ja lössilläs vähän ymmärrys hakusessa, mutta ette taida sitä huomata, kun ette pysty pysymään Raamatun profetioista saatavassa totuudessa edes muussa kuin kenties jollain tavalla nimestä laskemalla 666.

    Huomioidaan Raamatun kokonaisilmoitus vaikka ymmärrän että muutamille on tärkeää pitää vain sanaa esillä sitä myyskennellessä.

    Äänestä

  • KTS:sän lössin väärät sepustukset.

    Äänestä

on tietysti se että tuodaan esille nimilistoja ja siinä ei ole edes esitettyä ihan totuudellista antikristusta ja sitten sen esilletuojaa halveksitaan ja herjataan kuin viimeistä päivää, kuten KTS tekee ja kun esitän Raamatullisia perusteita niitä ei noteraa mitenkään vaan sitten kirjoittaa:

> Annetaan siis mieluummin Raamatun selittää itse itseään. <

Voiko olla enää pimeämpää? Toki voi jos kun kieltää suoraan Jeesuksen ja esittää Muhamedia, mutta jos niin tekisi ei olisi enää väkevää. Hävityksen kauhistuksen tuojan ei tarvitse kuin palvella valheen ja murhan isää, niin se riittää.

Äänestä

Ei eksytä sukomaan humpuukiin, kuten siihen, että joku kuollut presidentti nousee zombina haudastaan. Yksistään jo tälläinen okkulttinen harha riittää osoittamaan edellisen kirjoittajan eksyttäjäksi ja trolliksi.

Ollaan valvovaisia eikä eksytä.

Ollaan viisaita eikä uskota humpuukiin...

Äänestä
  • Ollaan valvovaisia ja viisaita, mutta KTS:sää ei uskota.

    Äänestä

  • valvova ! kirjoitti:

    Ollaan valvovaisia ja viisaita, mutta KTS:sää ei uskota.

    Eli haluat uskoa ennemmin haudasta nouseviin zombeihin?

    No ihan miten vaan mutta jäät aika pienen lössin pieneen vähemmistöön...heh...kjeh...

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Eli haluat uskoa ennemmin haudasta nouseviin zombeihin?

    No ihan miten vaan mutta jäät aika pienen lössin pieneen vähemmistöön...heh...kjeh...

    riittää vain moiseen ajatukseen, niin en sinuna sitä noin kovasti esittäisi, sillä ei ole minulta tuollainen lainkaan. En ole koskaan esittänyt mitään zombia, mutta ehkä se on liian vaikeaa ymmärtää aivoillesi.

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Eli haluat uskoa ennemmin haudasta nouseviin zombeihin?

    No ihan miten vaan mutta jäät aika pienen lössin pieneen vähemmistöön...heh...kjeh...

    KTS listasi esittämät:

    > Keisari Nero, Martin Luther, Napoleon Bonaparte, Ellen Gould White, Adolf Hitler, Ronald Reagan <

    Osaat kyllä esittää noita mielettömiä esityksiä toisen antamasta, mutta kuinka selität nämä itsesi tuomat?

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Eli haluat uskoa ennemmin haudasta nouseviin zombeihin?

    No ihan miten vaan mutta jäät aika pienen lössin pieneen vähemmistöön...heh...kjeh...

    ´Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.´

    Ymmärrätkö mitä tässä kerrotaan?

    Äänestä

  • Ilm. 13:3 kirjoitti:

    ´Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.´

    Ymmärrätkö mitä tässä kerrotaan?

    KTS:sän lössi ei ymmärrä Ilmestyskirjaa.

    Äänestä

eli leopardista sen verran tuli kyllä mieleen vielä, että koska Ilmestyskirjassa on peto sen muotoinen ja kuitenkin seitsenpäinen ja Danielissa nelipäinen, niin nuo neljä päätä viittaa juuri niihin neljään ensimmäiseen petoon eli kuninkaaseen eli vuoreen:
1) Egypti
2) Syyria (Assyyria)
3) Irak (Babylon, leijona kita, miekanhaavasta paraneva peto kuvapatsaineen ja pedon nimestä Sadam 666 lukuineen)
4) Iran (Persia, karhun jalat ja kolme kylkiluuta suussaan eli tulee tuomaan paljon tuhoa kenties juuri tuhoaseidensa kautta)

Tämähän myös osoittaisi sen ettei välttämättä Kreikka ja Rooma ole lainkaan tuossa pantteripedossa ja sopii siihen, että nimenomaan islam yhdistää tämän pedon kuvan kumartamisuskonnon ja pedon merkin kaupankäyntiin.

Nuo Danielin neljä linnun siipeä sitten kuvaavat noita neljäähenkivaltaa, jotka vapautetaan Eufrat-joen varrelta, sillä Babylonian vihan viinipuuta kuvataan myös näin:

´ "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi. Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta." ´ (Ilm. 18:2-3)

Äänestä

Petoa edustaa "perinnäissääntö". Sehän oli kynnyskysymys josta Jeesus ja fariseuksetkin kiistelivät.

Seuraavat UT:n sanat muodostavat gematrialuvun 666.

apollumetha (apollymetha - ”me hukumme”)
paradosis (paradosis - ”perinnäissääntö”)
pleuran (pleuran - akkusatiivi ”kyljen”)
euporia (euporia - ”toimeentulo, ansio”)
diasporan (diasporas - akkusatiivi ”hajaannusta, sirottelua”).

Tulkinta edellä mainitun perusteella on siis helppoa:

Alkuseurakunnan viholliset, juutalaiset palvoivat perinnäissääntöä (paradosis=666) eivätkä elävää Jumalaa. Tähän liittyi kylkiäisenä (pleuran=666) myös uskonnon kaupallistuminen (euporia=666). Kaiken tämän seurauksena juutalaiset joutuivat hajaannukseen (diasporas=666) ja huomasivat hukkuneensa (apollumetha=666).

Äänestä
  • ´Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: PEDON NIMI tai sen NIMEN LUKU. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se LASKEKOON pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.´ (Ilm. 13:16-18)

    ´Ja minä näin ikäänkuin lasisen meren, tulella sekoitetun, ja niiden, jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen NIMEN LUVUSTA, seisovan sillä lasisella merellä, ja heillä oli Jumalan kanteleet. Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä, sanoen: "Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas. Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi sinun nimeäsi? Sillä sinä yksin olet Pyhä; sillä kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua, koska sinun vanhurskaat tuomiosi ovat julki tulleet."´ (Ilm. 15:2-4)

    Jeesuksen Isän Jumalan antama pyhä profetia on pedon merkistä aivan selvä! Ei nyt eksytä ihan yksinkertaisissa asioissa!

    Äänestä

  • Pedon nimen luku 666 kirjoitti:

    ´Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: PEDON NIMI tai sen NIMEN LUKU. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se LASKEKOON pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.´ (Ilm. 13:16-18)

    ´Ja minä näin ikäänkuin lasisen meren, tulella sekoitetun, ja niiden, jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen NIMEN LUVUSTA, seisovan sillä lasisella merellä, ja heillä oli Jumalan kanteleet. Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä, sanoen: "Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas. Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi sinun nimeäsi? Sillä sinä yksin olet Pyhä; sillä kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua, koska sinun vanhurskaat tuomiosi ovat julki tulleet."´ (Ilm. 15:2-4)

    Jeesuksen Isän Jumalan antama pyhä profetia on pedon merkistä aivan selvä! Ei nyt eksytä ihan yksinkertaisissa asioissa!

    "Jeesuksen Isän Jumalan antama pyhä profetia on pedon merkistä aivan selvä! Ei nyt eksytä ihan yksinkertaisissa asioissa!"

    Eipä niin,
    Jeesus on kristinuskon Jumala !
    Kristinuskon pyhät profetiat ovat juutalaiset kirjoittaneet jo ennen kristinuskon syntymistä!
    Kristinusko on kokonaan uusi uskonto juutalaiseen uskontoon verrattuna ja siellä selitetäänkin asiat kristinuskon näkemyksen kautta ja juutalaisten vanhemmat kirjoitukset selitetään uudella tavalla, juutalaisuuden menneisyyden tapahtumista välittämättä.
    Mytölogia elää kristinuskoisen ajatuksissa hänelle käsittämätöntä elämäänsä uskon käsitteistön muuttuvassa sisällössä!
    Kristinuskoiset yrittävät selittää Raamattuansa aina vain uusilla selityksillä siihen elettyyn aikaan jossa he elävät itse, koska n, 2000 vuotta sitten uuteen testamenttiin säilytetyt kirjoitukset kertovat Jeesus uskosta sille ajalle ,
    ja kristinuskoiset uskovat eivät ymmärrä aikakauden muuttumista ,
    2000 vuoden takaiset kirjoitukset eivät ole laisinkaan tarkoitettu tälle ajalle vaan sille ensimmäiselle vuosisadalle Jeesuksen jälkeen.

    Ei nyt eksytä aivan huuhaa selityksissä mitä kristinusko kehittelee ihmisten pettämiseksi edelleenkin.

    "Kristinusko on kokonaan uusi uskonto juutalaiseen uskontoon verrattuna"

    TÄYSIN sammaa mieltä mut sit täälon näitä hämmentäjiä, jotka pyrkii sekoittamaan asioita.

    Ollaan taidollisia ja taitavaisia ja tiijetään nää asiat...:o

    Ei eksytä yksinkertasissa asioissa, vaan ollaan kaikessa vakkaita ja vanhurskaita.

    Varoitetaan kerran ja pyöräytetään...

    saa Jumalalta sitä mitä janoaa ja miten suhteensa Israelin pyhään Herraan ja Kuninkaaseen rakentaa ja mitä myös elämässään tekee, se on varmaa.

    Jumalan on armollinen ja hyvä jokaiselle joka totuuteen tulee ja uskoo ja elää ja rakastaa Isässä Jumalassa ja Pojassa Jeesuksessa ja Totuuden Hengessä, mitään muuta ei ole kenelläkään ihmiselle, ei juutalaisilla eikä kristityllä eikä muillakaan, sillä Jumalan antama Uusi Liitto on Juutalaisten Kuningas Jeesuksessa, totisesti. Hallelujah Jeesuksen nimessä!

    Äänestä

- sotii juutalaisia ja Jeesuksen pyhiä vastaan
- sotii niitä vastaan jotka noudattavat Jumalan opetusta
- sotii niitä vastaan jotka todistavat Jeesuksesta
- nimestään voidaan laskea ymmärryksellä 666
- Sadam=60 1 4 14 600 (heprean kirjaimet lukuarvoineen)
- valtansa on tuhottu sodalla ennen uudelleen valtaan tulemista
- tulee nousemaan valtaan ikäänkuin kuolleista
- ihmiset ihmettelevät uudelleen nousuaan valtaan
- ihmiset sanovat "kuka on pedon vertainen, kuka voi sotia sitä vastaan"
- tulee olemaan Babylonian kuningas eli Irakin päämies
- Eufratin varrelta lasketaan riivaajavallat kuninkaan voimaksi
- riivajavallat kokoaa 200 miljoonaisen armeijan
- peto hallitsee kymmenvaltioliittoa
- pedossa tulee olemaan Irak (Babylonin leijona) ja Iran (Persian karhu)
- hävityksen kauhistus on pedon kuva ja sitä kumartamattomien murhat
- pedosta tehdään kuvapatsas joka tapattaa kaikki sitä kumartamattomat
- pedon kuvapatsas asetetaan pyhälle paikalle Jerusalemiin
- kuvapatsas vertauskuva Nebukadnessarista (Dan. 3)
- pedon merkki kaupankäyntiin, merkissä pedon nimi tai nimen luku
- peto hallitsee 3,5 vuotta maan päällä
- Jeesus tuhoaa pedon Harmagedonissa ja 1000 vuotinen rauhan valtakunta alkaa pyhiensä kanssa, jotka nousevat tykönsä:

Pedon voittaneista Jeesuksen pyhistä ensimmäisessä ylösnousemuksessa:

´Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.´ (Ilm. 20:4-6)

Pitäkää se, mikä on hyvää ja pannaan pois huonot.

Äänestä
  • "Pitäkää se, mikä on hyvää ja pannaan pois huonot. "

    Profetia voi olla uskottavan tuntuinen ja kauniskin mutta valhe kuitenkin , tunteisiin ei valheen edessä ole sijaa, mutta kuitenkin kristinusko vetoaa ihmisten tunteisiin ja sitten syöttää valhetta tunteisiin vedoten.

    Tänään vietämme Jeesus Jumalan taivaaseen menon juhlaa !
    Jeesus hävisi pilveen ja hups! oli poissa !
    Samalla tapaa tulevaksi sen aikalaiset oottivat Jeesusta, joka murskaisi Rooman vallan ja ottaisi kuninkuuden ja hänen seuraajilleen vallan.
    Eihä tuo tapahtuma tietenkään toteutunut, tapahtumaan oli sekoitettu uskonharha Jumalan puuttuminen maailman tapahtumiin, uskonharhaan oli otettu aineksia mm, Dan.7.luvun unesta,
    - metsään menee usko kun se on luotu mytölogian väärin ymmärtämiseen ja siitä sepiteltyyn uskontoon joka uskovalle on totuus.
    - Dan. 7. luku itse selittää tuon luvun alussa olevan unen kahteen eri kertaan ja juuri siksi tuo Danielin kirjan kirjoittaja on sen selittänyt kaksi eri kertaa ettei kukaan erehtyisi.

    Mutta Kristinuskolle ei nuo selitykset käy vaan se usko selittää omassa uskonharhassaan sen vielä, uudessa testamentissa omalla tavallaan
    ja siitä kristinuskon harha kertomuksista lähtee leviämään kristinuskossa apokalypsien selityksien kirjo kristinuskon historian osoittamalla tavalla eri kirkkokuntina ja uskonliikkeinä.
    Nuo harha selittelyt ovat saavuttaneet mielestäni jo nyt lakipisteensä, vain alikehittyneissä kansoiissa kristinuskon harha etenee yhä, siellä missä jo kertaalleen kristinusko on tuhonnut alkuperäisväestön uskonnot ja kulttuurit.

    Pannaan huonot selittelyt roskapostiin, samaan joukkoon kuin väärät profetiatkin joutuvat.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    "Pitäkää se, mikä on hyvää ja pannaan pois huonot. "

    TÄYSIN sammaa mieltä. Danielin unet on SELITETTY jo ja ne ovat kaluttua kauraa. Sitten on erikseen näitä hämmentäjiä, jotka eivät välitä tuon taivaallista siitäkään Jeesuksen toteamuksesta, että kaikki profetiat täyttyivät jo.

    Keksitään yhä uusia ja uusia satuja ja niitataan Raamatusta kohtia näihin uusmyytteihin. Heitetään ihan uskomatonta legendaa kaiken maailman tempauksista ja muusta roskasta.

    Entä OIKEA kristinusko?

    .................jotain ihan muuta!

    Äänestä

  • - Sadam=60 1 4 1 600 (heprean kirjaimet lukuarvoineen)

    Tässä on nämä S-d-m samat kuin Sodom -sanassa, ja niinkuin tulella Sodoma varoitukseksi on poltettu ja näemme kuolleen meren suolana vieläkin ja Josefuksen aikaan eli Jeesuksen aikaan sieltä vielä savuakin nousi maasta vaikka Aabraham eli noin 2000 vuotta ennen Jeesusta, kun kaupungit poltettiin, sillä niin on Josefus todistanut kirjoituksissaan. Samoin toi esille että Lootin vaimon suolapatsas on nähtävillä siellä.

    Jeesus myös todisti kuinka tulonsa aikaan tämä maailma elää kuin Nooan ja Sodoman aikaa, ja monet vain omaansa etsivät eivätkä välitä kunnioittaa eivätkä kiittää Jumalaa, ja siksi myös Jumalan tuomioiden tullessa ei ymmärretä lainkaan mistä on kysymys, vaikka kaikki on edeltä Jumala antanut tiedoksi Ilmestyskirjassa ja muissa pyhissä profetaalisissa sanoissa.

    Rakastetaan Herraa Jeesusta ja iloitaan Herrassa, sillä se on otollista ja hyvää Jumalan valtakunnassa, kun on saatu syntyä elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä. Hallelujah Jeesuksen nimessä, ylistetään ja kiitetään taivaan Isää kaikesta Nimessään!

    Äänestä

  • Korjataan virhe kirjoitti:

    - Sadam=60 1 4 1 600 (heprean kirjaimet lukuarvoineen)

    Varotaan edellisen kaltaista kirjoittajaa, jonka läpinäkyvä poliittinen agenda on arabivastainen.

    Miksi hän ei tuota onnetonta Saddam=666 hölynpölyään tuonut esiin SILLOIN kun Saddam oli VOIMISSAAN ja yritti kukistaa Iranin kaikella väellä ja voimalla?

    SIKSI koska silloin Saddam oli lännen nöyrä liittolainen ja kukaan edellisen kirjoittajan kaltainen poliittis-uskonnollinen propagandisti ei hyökkää lännen liittolaisia vastaan.

    Nyt hänellä ei ole jäljellä muuta toivoa kuin se että Saddam nousee zombina haudastaan.

    Hänet on punnittu ja köykäiseksi havaittu!

    Ei eksytä!

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    "Pitäkää se, mikä on hyvää ja pannaan pois huonot. "

    Profetia voi olla uskottavan tuntuinen ja kauniskin mutta valhe kuitenkin , tunteisiin ei valheen edessä ole sijaa, mutta kuitenkin kristinusko vetoaa ihmisten tunteisiin ja sitten syöttää valhetta tunteisiin vedoten.

    Tänään vietämme Jeesus Jumalan taivaaseen menon juhlaa !
    Jeesus hävisi pilveen ja hups! oli poissa !
    Samalla tapaa tulevaksi sen aikalaiset oottivat Jeesusta, joka murskaisi Rooman vallan ja ottaisi kuninkuuden ja hänen seuraajilleen vallan.
    Eihä tuo tapahtuma tietenkään toteutunut, tapahtumaan oli sekoitettu uskonharha Jumalan puuttuminen maailman tapahtumiin, uskonharhaan oli otettu aineksia mm, Dan.7.luvun unesta,
    - metsään menee usko kun se on luotu mytölogian väärin ymmärtämiseen ja siitä sepiteltyyn uskontoon joka uskovalle on totuus.
    - Dan. 7. luku itse selittää tuon luvun alussa olevan unen kahteen eri kertaan ja juuri siksi tuo Danielin kirjan kirjoittaja on sen selittänyt kaksi eri kertaa ettei kukaan erehtyisi.

    Mutta Kristinuskolle ei nuo selitykset käy vaan se usko selittää omassa uskonharhassaan sen vielä, uudessa testamentissa omalla tavallaan
    ja siitä kristinuskon harha kertomuksista lähtee leviämään kristinuskossa apokalypsien selityksien kirjo kristinuskon historian osoittamalla tavalla eri kirkkokuntina ja uskonliikkeinä.
    Nuo harha selittelyt ovat saavuttaneet mielestäni jo nyt lakipisteensä, vain alikehittyneissä kansoiissa kristinuskon harha etenee yhä, siellä missä jo kertaalleen kristinusko on tuhonnut alkuperäisväestön uskonnot ja kulttuurit.

    Pannaan huonot selittelyt roskapostiin, samaan joukkoon kuin väärät profetiatkin joutuvat.

    "kun näette viikunapuun lehteen tulevan, niin se sukupolvi ei katoa".

    Vuonna 1967 kuuden päivän sodassa Israel sai Jerusalemin ja viikunapuuhun tuli lehdet. Jeesuksen aikaan viikunapuu kirottiin ja Jeesus sitä itki, kun ei tiennyt mikä sopii etsikkoaikaansa ja profetoi temppelin hävityksen, ja tämä kaikki tapahtui ja esirippu pyhän ja kaikkein pyhimmän väliltä repesi yltäältä alas jo Jeesuksen täyttäessä Isän Jumalan kärsimysmaljan juomisen, ja vartioivat roomalaissotilaatkin sanoivat "tämä oli totisesti Jumalan Poika".

    Ymmärrän kyllä ajan vaikeuden ja ihmisten epäuskon, sillä näistä kaikista on edeltä kerrottu ja vain valitut anovat lapsenmieliset saavat sen lahjavanhurskauden kiittäen ja Jumala kunnioittaen, niinkuin hyvin sopii kaikille ihmisille, mutta monet kutsutut eivät tahdo pysyä Pelastuksen Kalliolla vaan hiekalle rakentaa huonoista aineksista, jotka eivät kestä koetuksia eivätkä ole iankaikkista vaan katoavaa.

    Ollaan niinkuin viisaat, jos tahdomme Jumalan valtakuntaan ja Jeesuksen opetuslapseuteen. Monet pilkkaa ja vähättelee, sillä liha on heikko ja henkikään ei ole saanut syntyä vedestä ja Hengestä, tai jos on syntynyt, niin ei suostu palamaan Jumalan rakkauden tulta vaan tukahtuu orjantappuroihin tai kuivuu ilman vettä, kun ei anota eikä janota.

    Katsokoon kukin kuinka rakentaa ja sanansa asettaa sillä sydämestä lähtevät ja jokaisen edessä on elämän ja kuoleman tie, ja Jeesus Nasaretilainen on se Iankaikkinen Elämä, totisesti, hallelujah!

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    TÄYSIN sammaa mieltä. Danielin unet on SELITETTY jo ja ne ovat kaluttua kauraa. Sitten on erikseen näitä hämmentäjiä, jotka eivät välitä tuon taivaallista siitäkään Jeesuksen toteamuksesta, että kaikki profetiat täyttyivät jo.

    Keksitään yhä uusia ja uusia satuja ja niitataan Raamatusta kohtia näihin uusmyytteihin. Heitetään ihan uskomatonta legendaa kaiken maailman tempauksista ja muusta roskasta.

    Entä OIKEA kristinusko?

    .................jotain ihan muuta!

    monenlaista ja islam ei pelasta ketään, elävän hengellinen sydämen ympärileikkauksen juutalaisuus on Uuden Liiton hyvää hedelmää tuottava ja myös pakanakansoista on monet siihen liitetty kuten Paavali opetti.

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Varotaan edellisen kaltaista kirjoittajaa, jonka läpinäkyvä poliittinen agenda on arabivastainen.

    Miksi hän ei tuota onnetonta Saddam=666 hölynpölyään tuonut esiin SILLOIN kun Saddam oli VOIMISSAAN ja yritti kukistaa Iranin kaikella väellä ja voimalla?

    SIKSI koska silloin Saddam oli lännen nöyrä liittolainen ja kukaan edellisen kirjoittajan kaltainen poliittis-uskonnollinen propagandisti ei hyökkää lännen liittolaisia vastaan.

    Nyt hänellä ei ole jäljellä muuta toivoa kuin se että Saddam nousee zombina haudastaan.

    Hänet on punnittu ja köykäiseksi havaittu!

    Ei eksytä!

    KTS:llä suuri näihin vastailla, mistähän johtuu?

    Pysytään Raamatun ilmoituksesta ja tuodaan esiin tulkinnat ja pannaan pois väärät syytökset ja valheet.

    Kovin on vähän Jeesuksen sanoja KTS:n viesteissä, lähinnä väärää syytöstä ja valhetta toisista, mutta sekin osoittaa sydämensä laadun, sillä sen kyllyydestä tulevat sanansa.

    Pystytkö KTS kirjoittamaan ja sanomaan sydämestäsi: "Jeesus on Herra, ja nimessään kiitos ja kunnia Isälle Jumalalle!"? Minulle tämä on täyttä elämää ja sydämeni tunnustusta vaikka olenkin heikko ja kurja ihminen, mutta armosta saan olla Jumalan totuuden Uudessa Liitossa ja suun ja sydämen tunnustuksessa, kuten sen esitin, toivottavasti sinäkin sitä tahdot ihan koko sydämisesti.

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Varotaan edellisen kaltaista kirjoittajaa, jonka läpinäkyvä poliittinen agenda on arabivastainen.

    Miksi hän ei tuota onnetonta Saddam=666 hölynpölyään tuonut esiin SILLOIN kun Saddam oli VOIMISSAAN ja yritti kukistaa Iranin kaikella väellä ja voimalla?

    SIKSI koska silloin Saddam oli lännen nöyrä liittolainen ja kukaan edellisen kirjoittajan kaltainen poliittis-uskonnollinen propagandisti ei hyökkää lännen liittolaisia vastaan.

    Nyt hänellä ei ole jäljellä muuta toivoa kuin se että Saddam nousee zombina haudastaan.

    Hänet on punnittu ja köykäiseksi havaittu!

    Ei eksytä!

    KTS on havaittu kiljuvan jalopeuran tahdon mukaisiksi ilman mitään merkitystä Jumalan armossa ja totuudessa. Toki Jeesuksen Isä ja Jumala tahtoo että sinäkin pelastut, sillä on hyvä, totisesti, hallellujah!

    Äänestä

KTS:ltä saaneet yhden viestin lukea myös aloitusaiheesta kun sitä kysyin, ja olikin ihan raamatullinen, tuosta miekanhaavasta ikäänkuin kuolleista parantuvasta Babylonian kuninkaasta toi kyllä esille sitten hyvinkin epäasiallisia ja tuota Sadamia joka Babylonian kaupunkia on rakentanut ihan konkreettisesti ja myös itseään verrannut Nebukadnessariin ja tahtonut nousta arabimaiden johtajaksi, KTS sitten ei tahdo millään pitää mahdollisena koska ei ymmärrä Jumalan Hengessä näitä asioita.

Toki vasta kun tapahtuvat näemme asian todellisen olemuksen, aina kun mennään tulkintoihin tulevaisuudesta niin tulee olla aralla tunnolla mutta silti myös esille rohkeasti tuoda, kuten on myös unista opetettu, sillä Herra puhuu tavalla ja toisella, ihmiset eivät sitä vain ymmärrä. Anovat saavat ja kiittävät kunnoittavat ja pilkkajat toimivat kuten tahtovat osoittaessaan huonoa sydämen tilaansa. Tietysti parannusta eli mielenmuutosta kannattaa tehdä ja taivaassakin siitä iloitaan, jos tapahtuu ihan totuudellisesti eikä vain ulkokultaisesti.

Pannaan toivomme Jumalan armoon Jeesuksen nimessä.

Äänestä

>>>Riivajavallat kokoaa 200 miljoonaisen armeijan

Äänestä
  • helposti nykyisestä 7 000 miljoonasta saadaan kasaan 200 miljoonaa, kun tapahtuu pahuuden henkivaltojen kaikella voimalla, kun nuo neljä Eufratin aluelle sidottua päästetään villitsemään kansoja.

    Jos et tunne armeijoiden luonnetta villityksissä, kuten teinitytöt jopa idoleitansa rakastaa näissä maailmallissa ja naisten hiusten kaltaiset on myös heinäsirkoilla, niin voi hyvinkin olla ettei tuohon pahuuden armeijaan ihan kutsutaakkaan pelkästään miehiä iässä 20-30 vuotiaita, vaan ihan kaikkia lapsista, joita myös maailmalla nykyään on, vanhempiin, ja tietysti molempia sukupuolia.

    Jo pelkästään 1 000 miljooonaa muslimia riittää kokoamaan tuon 200 miljoonaisen, sillä paljon on lapsia ja nuoria siellä ja perheinä voidaan toimia ihan kuin Vietnamissa ja Gazalla, ei nyt tietenkään imeväiset mutta jo leikkikoulussa alkaa harjoitukset hyökätä Israelin rajavartioasemille ja rajapartioita vastaan.

    Aabrahamin jälkeläiset hengellisesti rakastaa rauhaa eikä tietenkään kasvata lapsiaan vihaamaan ketään. Voit tulla kysymään lapsiltani ja jos sanovat vihaavansa jotain ihmistä, niin minä opetan silloin heille, kuinka Jeesuksen opetus on tässä asiassa eikä miekkaan saada missään tilanteessa tarttua ei edes puolustaessa itseään tai Herraa, kuten Pietarille Jeesus opetti "pane miekkasi pois", kun oli sivaltanut korvan, jonka Jeesus paransi tehdessään pelkkää hyvää kaikille. Niinkuin ryöväriä vastaan olivat vastustajansa lähteneen ja näin tulevat myös nuo 200 miljoonaa lähtemään täynnä vihaa ja valhetta ja murhaa Jeesuksen omia ja Jumalan käskyjä noudattavia kohtaan, tämä tulee olemaan aivan selvää.

    Nuo ajat tulee olemaan aivan ainutlaatuiset tämän planeetan päällä, sillä Saa-tana tietää että hänellä on aikaa vain 3,5 vuotta ja joutuu tuomille jo luomisen läheisyydessä Paratiisissa ja myöhemmin ennen vedenpaisumusta ja koko ajan kiertää Jeesuksen pyhien ympärillä kuin valheellinen kiljuva jalopeura.

    KTS on varsin oiva esimerkki tästä valheissaan minuakin syyttämässä, näin koen ihan totuudellisesti. Toki Jumala sen sallii, mutta ei hyvä KTS:lle vaan parannus ainoa hyvä Jeesuksen nimessä ja opetuksen mukaan. Jeesus opettaa minua tässä tilanteessa näin:

    "Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä." (Matteus 5:10-12)

    Natsitkaan ei olisi pitäneet jos valheensa olisi paljastettu juutalaisvihassaan ja esiin tuotu, että Jeesus on Juutalaisten Kuningas ja pelastus on juutalaisista. Samoin islamin valheet ja vihat tulee esille mielettöminä Israel ja juutalaisvastaisuuksineen, kun totuutta näistä pidetään. Samoin kristillisyyden keskuudessa olevilta Lutherin vihakirjeiltä viedään valheen terä pois, kun pidetään totuutta näistä esillä, sillä Jeesuksen Henki on Totuuden Henki ja rakastaa juutalaisia ja Israelia, kuten Paavalikin osoitti ja oli valmis jopa kirouksen päällensä ottamaan, jos se olisi veljiensä hyväksi eli niiden, jotka häntä vainosivat. Näin ei lainkaan KTS eikä valheveljet kristillisyydessä eikä varsinkaan islamissa, joiden veljeskunta tahtoo tuhota koko Israelin luvatusta pyhästä maasta ja osoittaa puunsa laadun ihan erossa Jumalasta ja Jeesuksesta olevaksi, eikä auta Muhamed mitään, koska vain Jeesus on Tie ja Totuus ja Elämä, totisesti.

    Varotaan kaikkea antisemitismiä, sillä on valheen ja murhan isästä, ihan siitä samasta josta äärioikeisto natsit ja ääri-islamilaisuus saa vihansa ja tuottaa terroria ja muuta kelvotonsa hedelmää. Rakastetaan Herraa Jeesusta ja kaikkia lähimmäisiä, sillä se on Jumalasta.

    Äänestä

  • Olet väärässä sillä kirjoitti:

    helposti nykyisestä 7 000 miljoonasta saadaan kasaan 200 miljoonaa, kun tapahtuu pahuuden henkivaltojen kaikella voimalla, kun nuo neljä Eufratin aluelle sidottua päästetään villitsemään kansoja.

    kirjallisuus on hyvinkin luettua nimenomaan islamilaisissa maissa. Breivik on yksi äärioikeiston edustaja ja toimi aivan samoin kuin terroristit aseineen jos vain pääsivät murhaamaan juutalaisia Israelissa, kuten noita uutisia olemme saaneet lukea ja myös itsemurhaiskuja ovat nuo terroristit paljon käyttäneet. Saa-tana on kaiken murhan isä.

    Israelilla on velvollisuus puolustautua ja puolustaa kansalaisiaan näitä terrorijoukkoja vastaan, mutta tietysti ongelma on heillä siinä, miten toimia näitä raketteja ja luoteja ja ammuksia rajan yli ampuvia vastaan. Itsemurhaiskut on saatu lähes kokonaan loppumaan turva-aidalla juutalaisasutuksien ja arabiasutuksien väliin ja itsemurhaiskut olivat yksipuolisti arabien tekemiä juutalaisia kohtaan ja tekijöille on valheellisesti luvattu paratiisipaikkoja ja vanhemmille luvattu jopa palkkioita jos lapsensa niitä tekevät ja maksetaan kun teko on suoritettu. Miten mieletöntä valhetta ja Saa-tanan oppia onkaan tällaiset verirahat.

    Rakastetaan Raamatun kautta saatavaa hyvää Jumalan tahdon mukaista opetusta Jeesuksessa ja anotaan Pyhän Hengen opetusta näissä sitä vanhurskaudeksemme saadaksemme. Rakastetaan myös vihollisia, että monet heistäkin pelastuisi valheistaan totuuteen.

    Äänestä

Kun asettaa vastakkain faktat ja fiktiot,niin aina ja lähes pääsääntöisesti palaute alkaa,ja jatkuu,"olet väärässä tyylillä sillä.."-tyylillä.

Ja tämä "olet väärässä sillä.."-tyyli jatkuu sitten tavalla,jota voisi verrata vaikkapa uskonnolliseen fantasia-ja kauhukirjallisuuteen lisättynä sekavine,tajunnan tuolta puolen olevine perusteluineen.

Eli siis erittäin epätoivoista,fiktioihin ja omiin kuvitelmiin perustuvia melkoisen hurmoksellisia selityksiä ja perusteluja sille,että miksi joku,tai jotkut,ajattelevat olevansa suuria taivaallisia sotapäälliköitä ja profeettoja.

Äänestä
  • noissa "uskonnollinen fantasia, kauhukirjallisuus, sekava, epätoivoista, fiktioista, kuvitelmistä, hurmoksista, suuret taivaalliset sotapäälliköt, profeetat", niin miksi en sitä toisi esille suoraan valheelliseksi vääräksi todistuksesi, tietysti tuon. Itse et itse asiassa esitä mitään asiapitoista keskusteluaiheesta.

    Toimit erittäin kavalasti ja valheellisesti vailla mitään todellisuutta viesteihin, joissa on Raamattua, jota et tahdo arvostella koska paljatut siihen uskomattomaksi, ja samoin et perustele mitään esilletuomaani valheeksi tarkaan sitä esittäen vaan kaiken yleistäen kuten viestissäsi.

    Voit itse uskoa kirjoittamaasi, mutta sillä ei ole tarkemmin tutkittuna mitään kiinnekohtaan Raamatun ilmoituksiin, joita lainaan taikka esilletuomiini, koska et niitäkään erittele, jätät vain ilmaan tuon jo lainaamani valheellisen väärän todistuksen.

    Et pyrikkään asiapitoisesti lainkaan keskustelemaan vaan pelkästään mitätöimään täydellisesti esittämäni ilman mitään selvää perustetta tarkemmin esitettynä. Tietysti voi noinkin toimia, mutta et keskutele lainkaan rakentavasti ja asioita esittäen keskusteluaiheesta vaan pelkästään henkilökohtaista valheellista mustamaalausta on koko viestisi.

    Keskustele asiapitoisesti ja rakentavasti, jos tahdot esittää aiheisiin liittyviä noiden pilkkatyylisten herjausten sijaan.

    Äänestä

Varotaan kaikkea sellaista kirjoittelua, jonka läpinäkyvä poliittinen agenda on arabivastainen.

Edelleenkään en ole saanut tältä foorumilla riehuvalta riivatulta vastausta siihen, miksi hän ei tuota onnetonta Saddam=666 hölynpölyään tuonut esiin SILLOIN kun Saddam oli VOIMISSAAN ja yritti kukistaa Iranin kaikella väellä ja voimalla? Miksi ei jo 1980-luvulla?

SIKSI koska silloin Saddam oli lännen nöyrä liittolainen ja kukaan hänen kaltaisensa poliittis-uskonnollinen propagandisti ei hyökkää lännen liittolaisia vastaan.

Nyt hänellä ei ole jäljellä muuta toivoa kuin se että Saddam nousee zombina haudastaan ja KEHTAA vielä väittää että tämän tälläisen uskominen vaatii Pyhhää henkeä.

Zombin haudasta nousemiseen ei tarvita Pyhhää henkeä vaan Pahhaa henkeä, demonivoimaa, joka villitsee Voodoot, kabbalismit, judaismit ja talmuditkin.

Hänet on punnittu ja köykäiseksi havaittu!

Ei eksytä!

Äänestä
  • totuudellisesti esille arabien Israel vastaisuus ja varsinkin noiden terroriryhmien tiettyjen tahtojen kiihottamana ja aseistamana ja tuomana Gazaan ja Liboniin.

    Tutkitaan Raamatun ilmoituksia Jumalan antamista profetioista ja rakastetaan pyhien kirjoituksien tutkimista ja Juutalaisten Kuningas Jeesusta ja anotaan runsaasti kaikkien pyhien puolesta profetian armolahjaa ja myös ymmärrystä ja viisautta ja tietoa ja kaikkea hengellistä hyvää näkökykyä.

    Pysytään totuudessa ja tuodaan esille kaikkea sitä mitä saamme näitä asioita tutkiessamme ja todistetaan Israelin Pyhästä Herrasta. Rukoillaan ja anotaan Pyhän Hengen vuodatusta kaikille Israelin sukukuntien jälkeläisille, sillä Jumalan voimaa tarvistemme ja ennenkaikkea suuren ahdistuksen lähestyessä, sillä yö tulee noiden riivaajavoimien kautta, jotka pilkaa Jumalaa ja Jeesusta ja opetuslapsiaan ja kieltävät Isän ja Pojan ja Totuuden Hengen.

    Jeesus opetti myös että opetuslapsiaan syytetään pahuuden henkien vallan alla olemisesta, kuten Jeesusta syytettiin väärin Beelsebuliksi. Kirjoitukset tulevat täyttymäään kirjaimellisesti myös tämän osalta, sillä ovat Jumalan Hengen totuudellista opetusta ja profetioita.

    Kavahdetaan ulkokultaisuutta ja vääriä todistuksia ja kaikkea valheellista, sillä niiden tähden tulee Jumalan viha ihmisten ylle ja onkin jo, jos ei ihminen tahdo totuudessa vaeltaa vaan valheita rakastaa. Jokainen saa sen mukaan kuin kylvää, joka siis valheita kylvää se niihin hukkuu, ellei tahdo parannusta tehdä. Tämä oli natsien ongelma ja myös nykyään Israelin vihollisten ongelma, kun tahtovat sen tuhota.

    Rakastetaan Herraa Jeesusta ja rukoillaan kaikkien puolesta myös näillä palstoilla asioidessamme, sillä se on Isän Jumalan tahto Jeesuksessa. Jumala tahtoo totuutta salatuimpaan saakka, eikä hänelle kelpaa valheet, vaan kun ne esille tuodaan, niin parannus on se, mistä taivaassa iloitaan. Hallelujah Jeesuksen nimessä.

    Varotaan eksyttäjä-KTS:n valheita.

    Äänestä

  • ei peto voi olla miekanhaavasta ikäänkuin kuolleista parantuva ennenkuin saa miekanhaavan ja ikäänkuin kuolettuu.

    > Miksi ei jo 1980-luvulla? <

    Toki tuon pedon nimen 666 sanin vasta ihan äskettäin, kun joku sitä kysyi tällä palstalla olleevana aloitusviestinä, olitkohan sinä. Rukoilin ja anoin Jeesuksen nimessä ja siitä vähän aikaa sen sain.

    Tietysti vasta kun näemme kumarrettavan patsaan ja sen ketä esittää, voimme olla varmoja asiasta, varmasti ei tule monia tällaisia vaan vain yksi ja hävityksen kauhistus on se. Aivan selvästi on moninaisesti annettu näistä.

    Jo kahdeksankymmentä luvulla nämä asiat oli esillä, sitä en tiedä onko tuota nimen luvun selitystä esille missään tuotu, minä sen sain omaan sydämeeni, enkä sitä mistään lukenut.

    Jumala armossaan suo anoville ja myös lähimmäisään armolahjojen kautta palvelemaan tahtoville kuten minä sinulle, vaikka kirjoituksesi minusta on täyttä valhetta. Herra Jeesus kuitenkin tahtoo että rakastamme kaikkia ja varsinkin tarkoittaa myös islam-uskoisia, sillä ilman Jeesusta menevät kadotukseen kuten me kaikki.

    Ymmärretään ihan totuudellisesti, mikä on lähimmäisten rakastamista ja mikä on petollista ystävällisyyttä. Vain Jeesuksen sovituksen vastaanottamalla voi muslimi pelastua vaikka KTS ajattelisi kuinka esittää suvaitsevaista ja muslimien ystävää, mutta jos kieltää Isän ja Pojan Jeesuksen todistuksen ja Jumalan valtakunnan hyvän sanoman ja lahjavanhurskauden tarpeen musliminkin osalta, tekee vain karhunpalvelusta heille siten. Rakkaus kertoo Jeesuksen Tien ja Totuuden ja Elämän ja Isä Jumala vetää valtakuntaansa ne muslimit, jotka vanhurskauttaan janoavat, se on selvää vedestä ja Hengestä syntyneille.

    Ei eksytä valheisiin ja väärään petollisuuteen!

    Äänestä

  • Katsos KTS kirjoitti:

    ei peto voi olla miekanhaavasta ikäänkuin kuolleista parantuva ennenkuin saa miekanhaavan ja ikäänkuin kuolettuu.

    varotaan edellisen kirjoittajan kaltaista väärää opetusta. Hän valehtelee mm. että "varmasti ei tule monia tällaisia vaan vain yksi" vaikka Johannes sanoo:

    1.Johanneksen kirje:
    2:18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut;

    Varotaan kaikkia harhaopettajia ja valheita. Pysytään totuudessa ja Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.
    Ei eksytä nyt!

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj) kirjoitti:

    KTS että et tahdo pysyä totuudessa sillä jälleen törkeästi todistat väärin, kun et ymmärrä kirjoittamaani:

    >> Tietysti vasta kun näemme kumarrettavan patsaan ja sen ketä esittää, voimme olla varmoja asiasta, varmasti ei tule monia tällaisia vaan vain yksi ja hävityksen kauhistus on se. varotaan edellisen kirjoittajan kaltaista väärää opetusta. Hän valehtelee mm. että "varmasti ei tule monia tällaisia vaan vain yksi" vaikka Johannes sanoo:

    1.Johanneksen kirje:
    2:18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; <

    Tulee vain yksi antikristus, jota tuo patsas esittää hävityksen kauhistuksessa, ei sitä ole vielä lainkaan tullut, joten todistuksesi on täysin väärä ja valheellinen ja toivon että ymmärrät itsesi kannalta.

    Antikristuksia ovat kaikki muslimi-opin hyväksyneet, sillä kieltävät Pojan Jeesuksen Isän antamana Herrana! Samoin tietysti myös kaikki muut jotka kieltää Jeesuksen, se on antikristuksen tunnus, mutta tuo yksi miekanhaavata parantuva ikäänkuin kuolleista on myös se josta myös patsas tehdään ja o n hyvinkin Sadam (nimestä heprean kirjaimin 60 1 4 1 600=666), joka oli Irakin presidentti ja näin myös sopii hyvin Babylonian kuninkaaksi ja leijonan kidaksi aikanaan kun alkaa pyhiä pilkata ja hyökkää Jerusalemiin.

    Tietysti voisi tulla toinenkin Sadam ja näin ikäänkuin kuolleista nousta, mahdollisuuksi suureen ihmetykseen on moniakin tuon profetian täyttymiseen.

    > Varotaan kaikkia harhaopettajia ja valheita. Pysytään totuudessa ja Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa.
    Ei eksytä nyt! <

    Tuosta olen täsmälleen samaa mieltä ja hyvä että tahdot Herrassa Jeesuksessa pysyä ja samoin totuudessa. Tahdotko siis myöntää vai kieltää väärän todistuksen edellä kuten sen esille toin vai onko tuo sinun totuudessa pysyminen vain sellainen nimikristityn valhetodistus myös omalta kohdaltasi.

    Tulessa meidätkin koetellaan ja nähdään miten on rakennus rakennettu sinun ja minun osalta, joten voi ihan hyvin jättää pois nuo väärät todistukset minusta. Niin myös voit lakata loukkaantumisistasi ja on sinulle parasta.

    Äänestä

keskustella näistä aiheista, niin ei tietysti tarvitse keskustella. Pysytään mielellään aihepiirissä eikä aleta syyttämään niitä, jotka keskustelevat ja tutkivat näitä ja on myös Jumalan tahto ja tietysti rakentavasti.

Jumalan profeitoista on kirjoitettu "monet tutkivat ja ymmärrys lisääntyy" ja samoin "autuaat jotka lukevat ja vaarin ottavat", samoin Jeesus opetti katsomaan ettei kukaan eksytä ja valvomaan ja rukoilemaan.

Valvominen näiden asioiden suhteen on yksi keskeisiä ja tarkoittaa nimenomaan Raamatun ja nykyisten tapahtuminen vertailua ja jos tahtoo myös arviointia tulevaisuuden suhteen, toki aralla mielenlaadulla sitä kannattaa tehdä ja anoen totuutta Henkensä opetuksessa, niinkuin Jeesus on totuus.

Aika repiviä kommentteja on nuo joiden juuri lainkaan aihetta käsittelemättömät herjaviestit, mutta osoittaa sydämen tilansa. Siihen repivyyteen varmaan niiden viestien tekijät pyrkivätkin.

Tuodaan rohkeasti ja itsekurillisesti ja rakkaudellisesti esille kaikki se, minkä tahtoo ja näkee rakentavaan keskusteluun tarpeelliseksi, sillä Raamatun kirjoitukset on tutkittavaksi ja esilläpidettäväksi vaikka Jumalan vastustaja niitä vihaakin tai jos käyttää, niin tekee sen valheellisesti ja pyrkien eksyttämään, kuten noista seitsemästä kukkulasta ja muista.

Katsotaan ettei kukaan eksytä siivilöimään hyttysiä ja nielemään kameleita, sillä antikristillisyys kieltää Isän ja Pojan Jeesuksen ja tuottaa myös pedon merkin kun se aikanaan tulee juuri tuon keskusteluaiheisen pedon kautta, jonka olemus tulee nimenoman islamin kautta, kuten kieltää myös Isän ja Pojan ja myös hedelmä on murha noissa ääriryhmissä ja viha Israelia ja Jeesuksen omia vastaan ja tämän ei tule olla epäselvää kenellekkään vaikka esiintyisi kuinka tekopyhästi ja kavalasti Suomessakin, koska sen kannatus ei ole sellainen että voisi hallita väkivallalla ja shariaa tänne tuoda, kuten on jokaisen islamistin pyrkimys uskontonsa mukaan ja tämäkin on tärkeää jokaisen tiedostaa.

Rakastetaan Herraa Jeesusta ja Raamattua ja totuudetta ja rakkautta kaikkia kohtaan eli siis myös islamin uskoisia, mutta ymmärretään että hekin voivat pelastua vain tunnustamalla suullaan Jeesuksen Herraksi ja Jumalan ainosyntyiseksi Pojaksi. Varotaan kavalia eksytyksiä ja vääränlaista petollisuutta.

Israelin Pyhä Herra Sebaot pidetään pyhänä ja Jeesus on nimensä, totisesti.

Äänestä

totuudellisesti esille islamin ja arabien Israel vastaisuus ja varsinkin noiden terroriryhmien tiettyjen tahtojen kiihottamana ja aseistamana ja tuomana Gazaan ja Liboniin. Mitään valheellista älkäämme esittäkö vaikka tulkinnat varsinkin tulevaisuuden suhteen voivat olla erehtyväisiä. Ei sekaannuta politiikkaan vaan anotaan Jumalan valtakunnan tulemista maan päälle Jeesuksen tulemuksessa ja Jumalan tahdon tapahtumista täällä myös. Jeesus on hyvä, totisesti.

Tutkitaan Raamatun ilmoituksia Jumalan antamista profetioista ja rakastetaan pyhien kirjoituksien tutkimista ja Juutalaisten Kuningas Jeesusta ja anotaan runsaasti kaikkien pyhien puolesta profetian armolahjaa ja myös ymmärrystä ja viisautta ja tietoa ja kaikkea hengellistä hyvää näkökykyä.

Pysytään totuudessa ja tuodaan esille kaikkea sitä mitä saamme näitä asioita tutkiessamme ja todistetaan Israelin Pyhästä Herrasta. Rukoillaan ja anotaan Pyhän Hengen vuodatusta kaikille Israelin sukukuntien jälkeläisille, sillä Jumalan voimaa tarvistemme ja ennenkaikkea suuren ahdistuksen lähestyessä, sillä yö tulee noiden riivaajavoimien kautta, jotka pilkaa Jumalaa ja Jeesusta ja opetuslapsiaan ja kieltävät Isän ja Pojan ja Totuuden Hengen.

Jeesus opetti myös että opetuslapsiaan syytetään pahuuden henkien vallan alla olemisesta, kuten Jeesusta syytettiin väärin Beelsebuliksi. Kirjoitukset tulevat täyttymäään kirjaimellisesti myös tämän osalta, sillä ovat Jumalan Hengen totuudellista opetusta ja profetioita.

Kavahdetaan ulkokultaisuutta ja vääriä todistuksia ja kaikkea valheellista, sillä niiden tähden tulee Jumalan viha ihmisten ylle ja onkin jo, jos ei ihminen tahdo totuudessa vaeltaa vaan valheita rakastaa. Jokainen saa sen mukaan kuin kylvää, joka siis valheita kylvää se niihin hukkuu, ellei tahdo parannusta tehdä. Tämä oli natsien ongelma ja myös nykyään Israelin vihollisten ongelma, kun tahtovat sen tuhota.

Rakastetaan Herraa Jeesusta ja rukoillaan kaikkien puolesta myös näillä palstoilla asioidessamme, sillä se on Isän Jumalan tahto Jeesuksessa. Jumala tahtoo totuutta salatuimpaan saakka, eikä hänelle kelpaa valheet, vaan kun ne esille tuodaan, niin parannus on se, mistä taivaassa iloitaan. Hallelujah Jeesuksen nimessä.

Varotaan eksyttäjä-KTS:n valheita.

Äänestä

näkemyksiä noille eläinvertauksille ja nimenomaan Raamatullisia.

Äänestä

Ollaan valvovaisia eikä uskota haudasta nouseviin saddam-zombeihin eikä langeta ameriiikkalaisperäisiin vihauskontoihin.

Pedon luku 666 on aikojen saatossa saatu laskettua aika monesta ihmisestä ja mielestäni Leo Meller on sanonut kerran osuvasti, että se saataisiin varmaankin myös hänen nimestään, kun valitaan vain sopivan kielen aakkoset, kokeillaan kenties vähän toista etunimeä mukaan tai ei ja kokeillaan vaikka tittelia eteen tai pois. Näin se onnistuu varmasti. Tunnetuimmat kuuskuuskuutoset lienevät tässä:

Keisari Nero
Paavi
Martin Luther
Napoleon Bonaparte
Ellen Gould White
Adolf Hitler
Ronald Reagan
Bill Gates

http://www.merriampark.com/numbeast.htm

Meller totesi, että ehkä tarkoituksena onkin osoittaa että 666 on KAIKKIEN ihmisten luku. Alkutekstissä sanotaan, että se on "Ihmisen Luku", yleensä ihmisen luku. Miksi laittaa enempää Raamatun sanaan kuin siellä on sanoi Meller. Jokseenkin jokaisesta meistä saadaan 666 eikä kyse ole siitä, että joku tietty henkilö olisi välttämättä piilotettu tuon luvun taakse. Tarkoituksena on osoittaa että me kaikki olemme synnillisen luontomme mukaisesti petoja.

Annetaan siis mieluummin Raamatun selittää itse itseään.

Seuraavat UT:n sanat muodostavat gematrialuvun 666.

apollumetha (apollymetha - ”me hukumme”)
paradosis (paradosis - ”perinnäissääntö”)
pleuran (pleuran - akkusatiivi ”kyljen”)
euporia (euporia - ”toimeentulo, ansio”)
diasporan (diasporas - akkusatiivi ”hajaannusta, sirottelua”).

Tulkinta edellä mainitun perusteella on siis helppoa:

Alkuseurakunnan viholliset, juutalaiset palvoivat perinnäissääntöä (paradosis=666) eivätkä elävää Jumalaa. Tähän liittyi kylkiäisenä (pleuran=666) myös uskonnon kaupallistuminen (euporia=666). Kaiken tämän seurauksena juutalaiset joutuivat hajaannukseen (diasporas=666) ja huomasivat hukkuneensa (apollumetha=666).

Äänestä

hauta mahtaa sijaita ja missä mies itse on? Kun miekanhaavasta ikäänkuin kuolleista nouseva peto paranee, niin monet ihmettelee! Tietysti Sadam nimisiä on varmaan paljonkin, mutta Nebukadnessar on tämän kahdeksannen pedon esikuva kuvapatsaineen ja niiden surmaamiseksi, jotka eivät sitä kumarra, samoin pedon merkin 666 on nimen luku, jonka ymmärtäväiset voivat laskea. Sadam heprealaisin kirjaimin on:

S = 60
a = 1
d = 4
a = 1
m = 600

Sadam = 666

Lisäksi sopii leijonan kitaan, joka puhuu korkeinta vastaan, sillä leijona on Babylonian tunnus ja Irak on Babylonian kaupungin maa Eufratin varrella, ja Sadam sitä rakensi ja rakennelman alaosan tiilissa on alkuperäisiä Nebukadnessarin nimellä varustettuja tiiliä ja Sadam yläosan tiiliin oman nimensä teetti.

Sadam rakasti myös henkilöpalvontaa.

Monenlaisia mahdollisuuksia on Sadamin mahdolliseen nousemiseen ikäänkuin kuolleista ihan konkreettisesti.

Aika näyttää miten nämä asiat tulevat tapahtumaan, eikä mene enää vuosikymmeniä, sillä selvästi nähdään näissä tapahtumien etenevän.

Tärkeintä Jeesuksen opetuslapsille on viisaana rakastaa Herraa ja Vapahtajaa ja valvoa ja rukoilla.

Äänestä

Ymmärretään ihan totuudellisesti, mikä on lähimmäisten rakastamista ja mikä on petollista ystävällisyyttä. Vain Jeesuksen sovituksen vastaanottamalla voi juutalainen pelastua vaikka tämä foorumin israelfanittaja ajattelisi kuinka esittää suvaitsevaista ja juutalaisten ystävää, mutta jos kieltää Isän ja Pojan Jeesuksen todistuksen ja Jumalan valtakunnan hyvän sanoman ja lahjavanhurskauden tarpeen juutalaisenkin osalta, tekee vain karhunpalvelusta heille siten. Rakkaus kertoo Jeesuksen Tien ja Totuuden ja Elämän ja Isä Jumala vetää valtakuntaansa ne juutalaiset, jotka vanhurskauttaan janoavat, se on selvää vedestä ja Hengestä syntyneille.

Ei eksytä valheisiin ja väärään petollisuuteen!

Äänestä

ja Pojasta Jeesuksesta myös muslimeille, totisesti.

Äänestä
  • "Todistetaan Isästä
    ja Pojasta Jeesuksesta myös muslimeille, totisesti."

    Oikea mislimi on aivopesty uskolla kuin sinäkin,
    -muslimi uskoo jotta Jeesus oli profeetta.
    - ja sinä jotta Jeesus on Jumala.
    Tasoissa olette molemmat väärässä uskonne takia.

    >>> Ei eksytä valheisiin ja väärään petollisuuteen! >>>

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    "Todistetaan Isästä
    ja Pojasta Jeesuksesta myös muslimeille, totisesti."

    Oikea mislimi on aivopesty uskolla kuin sinäkin,
    -muslimi uskoo jotta Jeesus oli profeetta.
    - ja sinä jotta Jeesus on Jumala.
    Tasoissa olette molemmat väärässä uskonne takia.

    >>> Ei eksytä valheisiin ja väärään petollisuuteen! >>>

    tuhat ja yksi tuomarina tuossa oikeassa olemisessa.

    Et ymmärrä että Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat yhtä. Joka näki Pojan Jeesuksen näki myös Isän Jumalan kuten Jeesus opetti Filippukselle, samoin Pyhän Hengen kautta Herra sikisi äitinsä kohdussa.

    En ole muslimin kanssa lainkaan tasoissa, sillä minä uskon ja tunnustan Jeesuksen Herraksi ja Jumalan Pojaksi ja muslimi sen kieltää vaikka profeetaksi uskoisikin. Kyseessä on nimenomaan se suuri ero, että olen Jeesuksen opetuslapsi tuossa opissani ja sydämeni suhteessa Jeesukseen ja muslimi on antikristillisen opin valheen hyväksynyt kieltäessään Jeesuksen olevan Herra ja Jumalan Poika, eikä auta lainkaan se, että profeetaksi Jeesusta sanoo. Jopa Muhamedin on muslimi korottanut Jeesusken yläpuolelle ja jokainen totuuden tuntoinen ymmärtää tämän suuren valheen mahdottomuuden, sillä Isän enkelitkin on Jeesuksen alapuolella, puhumattakaan kenestäkään ihmisestä kuten Muhamedista.

    Kannattaa nyt ihan rauhallisesti ymmärtää tämä asia ja tulla tai pysyä totuudessa Jeesuksessa, jos tahdot Jeesuksessa pyhittyä, ja koskee myös minua ja meitä kaikkia.

    Äänestä

varmaan tarkoittaa sitä suurta joukkoa idästä yli Euratin tulevaa, mutta mitä tarkoittaa kolme kylkiluuta karhun suussa? Selvää on että viittaa sotaan, mutta tarkoittaako kolme kolmatta maailmatta maailmansotaa vain kolmea kansakuntaa ketä vastaan sotii vai kolmea vuotta, jonka mahdollinen sota Jumalan pyhiä vastaan kestää, sillä pahan ajaksi on kerrottu 42 kuukautta eli 3,5 vuotta.

Miten olet ymmärtänyt tämän Irakin karhun menneisyyden Persiana ja nykyisenä islamin kehtona, jos niin se esille tuodaan vallankumouksineen ja kovuuksineen?

Äänestä

"Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli taas toinen peto, pantterin kaltainen, ja sen selässä oli neljä linnunsiipeä. Sillä pedolla oli neljä päätä, ja sille annettiin valta."

Pantterin nopeus antaa sille sen ansamaisuuden sen saalitusajan koittaessa.

Neljä linnun siipeä ovat ne saastaiset Babylonian linnut ja neljä riivajavaltaa vapautetaan Eufratin varrelta.

Neljä päätä kuvannee neljää päävaltiota ja sopii: Egypti, Syyria, Irak ja Iran, niinkuin ne ovat järjestyksessään myös ne neljä ensimmäistä Israelin vastustajaa mennneisyydessä ja myös nykyisyydessä.

Muutoin pantteri kuvaa islamin olemusta terävine kynsineen ja pedon hampaine. Se, että peto saa vallan tarkoittaa nimenomaan sotia Israelia ja Jumalan pyhiä ja Jeesuksen todistajia vastaan ja Jerusalemiin tulee asettamaan hävityksen kauhistuksen pyhälle paikalle.

Aivan niinkuin natsit sai vallan tuhota juutalaisia tuo valta myös annetaan tuolle islamin kymmenvaltio pedolle ja sille kahdeksannelle, joka on se kuvapatsaan Nebukadnessarin esikuvan tuleva kahdeksas ikäänkuin kuolleista parantuva peto.

Jeesuksen Isä ja Jumala on kaiken edeltä meille kertonut Ilmestyskirjassa ja kannattaa vastaanottaa ja anoa ymmärrystä näistä kaikista, sillä sitä varten on annettu.

Rukoillaan ja valvotaan kaikkien pyhien Jeesuksessa puolesta! Anotaan myös Jumalan vanhurskauden sateita että monet pyhittyisivät siitä ja tuleekin vielä tuo evankeliumi 144 000 toimesta ja Israelin sukukuntien jälkeläiset sen saavat armosta valittuina täytäntöön viedä tuossa ensimmäisessä 3,5 vuoden jaksossa ennen tuota jälkimmäistä pahuuden henkivallan Babylonian islamin oppia koko maailmaan levinneenä pedon merkin kautta.

Jeesus on jo voittanut ja saamme voittaa Jeesuksessa ilman pienintäkään epäilystä, totisesti, hallelujah Jeesuksessa, kunnia ja kiitos Isälle nimessään!

Äänestä
  • Ymmärretään ihan totuudellisesti, mikä on lähimmäisten rakastamista ja mikä on petollista ystävällisyyttä. Vain Jeesuksen sovituksen vastaanottamalla voi juutalainen pelastua vaikka tämä foorumin israelfanittaja ajattelisi kuinka esittää suvaitsevaista ja juutalaisten ystävää, mutta jos kieltää Isän ja Pojan Jeesuksen todistuksen ja Jumalan valtakunnan hyvän sanoman ja lahjavanhurskauden tarpeen juutalaisenkin osalta, tekee vain karhunpalvelusta heille siten. Rakkaus kertoo Jeesuksen Tien ja Totuuden ja Elämän ja Isä Jumala vetää valtakuntaansa ne juutalaiset, jotka vanhurskauttaan janoavat, se on selvää vedestä ja Hengestä syntyneille.

    Ei eksytä valheisiin ja väärään petollisuuteen!

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Ymmärretään ihan totuudellisesti, mikä on lähimmäisten rakastamista ja mikä on petollista ystävällisyyttä. Vain Jeesuksen sovituksen vastaanottamalla voi juutalainen pelastua vaikka tämä foorumin israelfanittaja ajattelisi kuinka esittää suvaitsevaista ja juutalaisten ystävää, mutta jos kieltää Isän ja Pojan Jeesuksen todistuksen ja Jumalan valtakunnan hyvän sanoman ja lahjavanhurskauden tarpeen juutalaisenkin osalta, tekee vain karhunpalvelusta heille siten. Rakkaus kertoo Jeesuksen Tien ja Totuuden ja Elämän ja Isä Jumala vetää valtakuntaansa ne juutalaiset, jotka vanhurskauttaan janoavat, se on selvää vedestä ja Hengestä syntyneille.

    Ei eksytä valheisiin ja väärään petollisuuteen!

    kierointa todistusta valhetta ja totuutta sisältävänä. Iloitsen siitä että todistat Jeesuksen merkityksen ihan hyvin, mutta olen surullinen siitä, että annat täydellisen valheellisen kuvan minusta, sillä olen nimenomaan todistanut juutalaisille Isästä ja Pojasta Jeesuksesta.

    Muutoin kyllä KTS on mitä aktiivisin kirjoittaja näillä palstoilla. Hienoa lukea tuo todistuksesi Jeesuksesta, pysy siinä ja anna todistuksesi kaikille juutalaisille ja kristityille ja muslimeille ja muillekin.

    Tuon todistuksesi minusta voit jättää pois, sillä et tahdo pysyä totuudessa siinä.

    Äänestä

kommentteja näistä: leopardi-pantteli, karhu, leijona, miekanhaavasta ihmeteltävästi ikäänkuin kuolleista parantuva pää jonka nimestä voidaan laskea "666" ymmärryksellä, seitsemännestä seitsenpäisestä ja kymmensarvisesta merestä nousevasta pedosta ja kahdeksannesta maasta nousevasta pedosta.

Tutkitaan ja kommentoidaan niin ymmärräs lisääntyy kun sitä anomme ihan päivittäin Jeesuksen nimessä Totuuden Hengen opettamana, hallelujah!

Äänestä

Pantteli eli leopardi kuvaa islam-maita, noita seitsemää päätä ja kymmentä sarvea. Aika näyttää onko Kreikka ja Rooma mukana vai ei, mutta Danielin pantterin neljäpäätä voisi hyvinkin olla pelkästään nuo neljä ensimmäistä islam-maata eli Egypti, Syyria, Irak ja Iran. Neljä linnun siipeä on Babylonin tulevaksi ja saastuvaksi vihattavista linnuista elin noista neljästä Eufratin varrelle sidotuista riivajavalloista, jotka vapautetaan tähän eskatologiseen sotaan ja tuhoutuvat Harmagedonissa.

Leijonan kita on Irakin Sadam, kuvapatsaan miekanhaavasta ikäänkuin kuolleista nousseena ja monien ihmeteltävänä islamin johto-kuninkaana, ja tulee pilkkaamaan Israelin pyhiä ja Jeesuksen opetuslapsia, jotka pitävät Jumalan käskyt eivätkä kumarra pedon kuvaa ja hävityksen kauhistus tulee Jerusalemiin pyhälle paikalle. Pedon merkki tulee otsaan tai oikeaan käteen ja sisältää joko nimen Sadam, kuten Babylonian tiiliskiviin se asennettiin kun sitä kaupunkia rakensi Nebukadnessarin nimen ollessa noissa vanhoissa peruskivissä ja on esikuvallinen myös tuohon tulevaan Babylonian vihan viinipuun väkevään eksytykseen menevistä, kun voi olla myös nimen sijaan nimensä luku 666. (Sadam=60 1 4 1 600 heprean kirjaimilla).

Karhu on Iran ja Eufrat kuivuu idästä tuleville kuninkaille ja kolme kylkiluuta kuvaa kolmen vuoden valtaa sotia pyhiä vastaan ja syödä paljon lihaa eli hävityksen kauhistusta. Karhun jalat kuvaa sen mobiiliarmeijan liikkuvuutta jihadissaan kuin islamilaisen vallankumouksen liikkellepanevaa voimaa ikään, kun sotii Israelia ja Jeesuksen pyhiä vastaan aikanaan.

Tuo neljäs merestä nouseva peto on siis näiden yhdistelmä, sillä nuo langenneet pahuuden enkelivallat odottavat tuomiota Jeesukselta ja sidotuksi tulemista lopullisesti maan syvyyteen, kuten Herran sen tekee ja jo ensimmäisellä kerralla sen esille toi myös nuo pahat henget, jotka laittomuutta ja valhetta ja antikristillisyyttä tuovat kieltäen Isän Jumalan ja Pojan Jeesuksen eli Uuden Liiton juutalaisuuden ja hengellisen sydämen ympärileikkauksen ja elävän kristillisyyden rakastaessa Israelin Herraa ja Juutalaisten Kuningasta ja koko maailman Vapahtajaa.

Katsotaan ettei kukaan meitä eksytä noilla riivajavaltojen ihmeillä, kun kokoavat ihmisiä sotaan Israelia ja Jerusalemia vastaan ja valheensa ovat petollisia näissä väärissä tulkinnoissa ja pyrkivät antisemitismiin. Jeesus on koonnut kansansa Israeliin ja antanut Jerusalemin viikunapuun lehteen tulemisen merkiksi, varotaan sotimasta Herraa vastaan ja jakamasta Israelia ja Jerusalemia, sillä on Herran silmäterä tuo pyhä kaupunki ja pahuuden vallat sinne hyökkää ja hävityksen kauhistuksen pystyttää eli tuon pedon patsaan miekanhaavasta parantuvasta ikäänkuin kuolleesta ja monet ihmettelee ja menee mukaan, kun ei anneta kuin kaksi vaihtoehtoa, joka ottaa pedon merkki tai kuolla marttyyrina. Rakastetaan Jeesusta ja kannetaan ristimme, kun sen aika koittaa, mutta päämme saamme nostaa, kun näemme vapautuksemme päivän lähestyvän, totisesti.

Hallelujah Jeesuksen nimessä!

Äänestä

jo käsitelty vai tuleeko monille vielä paljonkin esitettävää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tarkoittavat ? kirjoitti:

´ Minä näin yöllä näyssäni, ja katso, taivaan neljä tuulta kuohutti suurta merta. Ja merestä nousi neljä suurta petoa, kukin erilainen kuin toinen. Ensimmäinen oli kuin leijona, mutta sillä oli kotkan siivet. Minun sitä katsellessani reväistiin siltä siivet, ja se nostettiin maasta pystyyn ja asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän. Ja katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen. Se nostettiin toiselle kyljellensä, ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten välissä; ja sille sanottiin näin: "Nouse ja syö paljon lihaa". Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli taas toinen peto, pantterin kaltainen, ja sen selässä oli neljä linnunsiipeä. Sillä pedolla oli neljä päätä, ja sille annettiin valta. Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni, ja katso, oli neljäs peto, kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä; sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot, ja sillä oli kymmenen sarvea. ´ (Daniel 7:2-7)

´ Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen
kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä. Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikäänkuin karhun, ja sen kita niinkuin leijonan kita. Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan. ´ (Ilmestyskirja 13:1-2)

On hyvä huomata että Tässä Ilmestyskirjan profetiassa näemme noiden Daniel näkemien petojen yhdentyminen.

Oleellistä tässä on pystyä Raamatullisesti tulkitsemaan oikein nuo kolme petoa eli pantteri eli leopardi (1) ja karhu (2) ja leijona (3). Samoin huomata nuo kymmenen kuningasta.

Jeesus on se kivi, joka tuon yhdistyneiden petojen lopullisena petovaltana, erilaisena kuin edelliset, tuohoaa tulleessaan kirkkaudessaan Harmageddonissa.

Kertokaa nyt mitä tarkoittavat nuo kolme eläinvertausta, sillä on oleellisen tärkeää tehdäksemme Jumalan tahdon ja Raamatullisen tulkinnan pyhien kirjoituksien omana ilmoituksena. Enkeli Danielille kertoi, että nämä tapahtuvat aikojen lopulla ja Ilmestyskirjasta näemme, että liittyvät nimenomaan Herran päivään liittyvään seitsenvuotisjaksoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu