Naiset aina kehuvat, miten komea olen, ja miehet ovat yleensä vähän kateellisia siitä minulle. Voin kuitenkin kertoa teille rumat miehet, että komean miehen elämä Suomessa on itseasiassa kohtalaisen vaikeaa. Meitä nimittäin on niin vähän tässä maassa, että naiset villiintyvät aina, kun he näkevät komistuksen. He eivät näytä sitä ulos päin kovin selvästi, mitä nyt punastelevat ja hymyilevät vähän liian aurinkoisesti tilanteeseen nähden ja tietysti juttelevat vähän turhan mukavia (en koskaan kohdannut niin ihanaa käytöstä naisten taholta kun olin ruma finninaamainen teini), mutta jos komea mies jää vähänkin pitemmäksi aikaa heidän ulottuvilleen sosiaalisissa kuvioissa, tulee naisista jotenkin häiriintyneitä. He alkavat pelata miehen kanssa omituisia sosiaalisia pelejä, rankaisevat miestä tämän oletetuista virheistä äärimmäisen ankaralla tavalla (komea mies ei saa anteeksi virheitään, koska sen oletetaan olevan pikkuisen kusipää ja jotenkin eteerisen haavoittumaton psyykeeltään) ja ylitulkitsevat miehen tekoja, ja päätyvät lopulta siihen, että mies on itsekeskeinen ja tunteeton narsistisika, joka pitäisi ampua. Mutta koska naisesta ei kuitenkaan ole vahingoittamaan miestä fyysisesti, kerää nainen kaikki voimansa osoittaakseen miehelle muulla tavoin, miten kuvottava olento tämä on. Se ei sulje pois sitä, etteikö nainen voisi samalla aikaa olla myös ihastunut mieheen, mikä tarkoittaa omituista hyväksynnän, suloisen lepertelyn ja omituisten raivokohtausten vuoristorataa, jota mies ei kykene koskaan tajuamaan.
Rumalla miehellä sen sijaan on helppoa. Jos hän vielä on käytännöllinen ja miehekkäässä ammatissa, naiset pitävät häntä ihanana ja luotettavana nallekarhuna, jota on helppo komentaa ja manipuloida, kun eihän se ressukka mistään mitään tajua.
Helvetin vaikeaa olla komea tässä maassa...
67
4770
Vastaukset
- jormak.
On taas hullu päästetty vankilasta vapauteen...buahahaabuahhaaaaaaaaaaaaaaa..................
- hohoijaa
Sinähän et siitä tiedä mitään...
- Toinen komea mies
Komeudestani on ollut se hyöty, että naisia ja suhteita on riittänyt ja lähes aina se on ollut nainen, joka on tehnyt aloitteen. Mikä on ollut minulle hyvä juttu, koska en ole mikään perinteinen "metsästäjätyyppi" ja naisten-naurattaja.
Huonoa on ollut se, etteivät kaikki naiset ymmärrä, mitä EI KIINNOSTA -tarkoittaa.
Vaan ovat suuttuneet ja loukkaantuneet verisesti, jos en ole heidän liehittelyihinsä lähtenyt mukaan. Hankalimpia tapauksia ovat olleet keski-ikäiset humalaiset naiset, jotka ovat luulleet olevansa luojan lahja miehille ja joilta on saanut todella törky-palautetta pakeista.
Kolmas hankala ryhmä ovat olleet ne , joille on yleensä vahingossa antanut merkin (pieni hymy väärässä paikassa esim.), että on heistä kiinnostanut,
vaikken ole ollutkaan.
Tämän ryhmän naiset ovat osoittautuneet jälkikäteen myös todella kylmiksi jos on heihin myöhemmin törmännyt. Ei tarvehditä ja on muutenkin osoitettu että nyt sitä ollaan todella loukkaantuneita kun tuo komea mies johtikin heitä harhaan. Joskus nämä tapaukset ovat lähes huvittaneet:)
Mutta kaiken kaikkiaan komeana miehinä olo on ainakin minulle ollut pääosin positiivista, vaikka ei aina.
Niin ja joskus on joutunut myös näiden rumempien miesten kateuden kohteeksi, jotka ovat joskus olleet sitä mieltä, että on se niin väärin, että kun sinä tulet paikalle, niin johan naiset sekoaa ja meidän on puhuttava hiki hatussa ummet ja lammet että saisi tehtyä edes jonkinlaisen vaikutuksen.- Kaunis nainen
Kauniina naisena minulla on täsmälleen samanlaisia kokemuksia kuin sinulla vastakkaisen sukupuolen taholta. Helpompaa olisi olla ns. tavallisen näköinen nainen. Saisi olla rauhassa kännisten keski-ikäisten miesten iskuyrityksiltä ja kateellisten naisten panettelulta.
- Tavallinen nainen
"Kolmas hankala ryhmä ovat olleet ne , joille on yleensä vahingossa antanut merkin (pieni hymy väärässä paikassa esim.), että on heistä kiinnostanut,
vaikken ole ollutkaan.
Tämän ryhmän naiset ovat osoittautuneet jälkikäteen myös todella kylmiksi jos on heihin myöhemmin törmännyt. Ei tarvehditä ja on muutenkin osoitettu että nyt sitä ollaan todella loukkaantuneita kun tuo komea mies johtikin heitä harhaan. Joskus nämä tapaukset ovat lähes huvittaneet:)"
No minä olen varmaan ainakin yhden miehen laskujen mukaan kuulunut tähän ryhmään. Ihastuin erääseen komeaan mieheen ja muutama kerta satuttiin samaan aikaan bussipysäkille. Tulkkasin hymyt ja katseet suuntaani juuri ihastukseksi, ja näytin omat tunteeni. Sitten tulikin rukkasta, mitä en osannut ollenkaan odottaa. Se oli aika noloa kun ympäristökin oli huomannut että ainakin jotain oli ilmassa ollut tuolla pysäkillä. En siis KEHDANNUT tervehtiä seuraavalla kerralla kun tavattiin, annoin sitten varmaan vittumaisen kuvan itsestäni. Ja siitä seurasi, että seuraavalla kerralla mieskin oli kuin ei olisi minua nähnytkään. Ja se tyrehtyi siihen. Mutta ei voi mitään, tunteet ne on naisellakin, myös nolous niihin lukeutuen :)
- risti-riitta
"mikä tarkoittaa omituista hyväksynnän, suloisen lepertelyn ja omituisten raivokohtausten vuoristorataa"
Naiset käyttäytyvät kuvailemallasi tavalla silloin kun he eivät pidä miehestä oikeasti, vaan ovat vain muuten vaan hänen kanssaan/ pitävät miestä varalla. Ehkä sinun kanssasi ollaan sitten vain ulkonäön vuoksi, vaikka sinusta ei pidettäisi lainkaan. Se ristiriita purkautuu ristiriitaisena käyttäytymisenä.- Boyka
Anteeksi vaan, mutta pitikö "komeiden" ja "kauniiden" ihmisten.. vai kutsuisinko jopa apinoiksi tulla tänne lesoamaan komeudestaan kun muualla huomiota ei saa? Olette vain itserakkaita ihmisiä. Enhän minäkään tule höpöttämään että olen lihaksikas ja sen takia naiset tulevat luokseni? Vaikka niin monet höpöttävät. Ja miksi tulette siitä kertomaan jos oikeasti on niin kuin sanotte? Olette varmaan itse kateellisia ja sen takia tulitte ihan Suomi24 sivulle kerskumaan ,kun todellisuudessa olette rumia/läskejä . Ja täällä läskejä pärstöjänne ei voi nähdä kukaan. Säälittävää
- keepitsimpleman
En nyt millään voi uskoa tätä provoa, koska tunnen työpaikaltani erään erittäin komean miehen. Se komeus ja hyväntahtoisuus huokuu tästä ihmisestä sisältäkin päin. Voisin kuvitella, että heikkona hetkenä lankeaisin hänen pauloihinsa vaikka hän on ukkomies, mutta aidosti fiksuna ihmisenä hän ei sellaista koskaan yritä. Hän kyllä tervehtii aina, hymyilee ja katsoo joskus erittäin pitkäänkin. Juttelee jos on juttelemisen paikka, mutta varoo lirkuttelemasta.
Jos naiset käyttäytyvät seurassasi hysteerisesti, se johtuu yksinkertaisesti siitä että annat ristiriitaisia viestejä.
Se on ihan mahdollista, mutta se on silkkaa luonteen heikkoutta ja pois opeteltavissa, ei ulkoinen ominaisuus. - Oletko anneli.
Miksi muka kaikki on aina provoja??Muija jakaa komeille miehille pesää..
Missä ja milloin tahansa.. - Rottweil
Uskoisin, että tuollainen käytös johtuu naisten huonosta itsetunnosta. He eivät usko, että oikeasti voisivat pitää sinut.
Nähtävästi olen syntynyt onnellisten tähtien alla, koska olen vain hitusen komea :D Ei ole tarvinnyt kärsiä kovin paljon ko. käytöksestä. Vain muutaman kerran olen joutunut naisten joukkoihailun kohteeksi. Näissä tilanteissa syynä oli pääsiallisesti muut ominaisuudet kuin ulkonäkö. Vaikka ihailu aluksi hivelee itsetuntoa, niin pidemmän päälle se on rasittavaa, sillä naiset eivät ole luonnollisia sellaisessa tilanteessa.- KOmeamies Porista
Porin Pukki on Edelleen KOmea,sekös monia kirpaisee ja lujaa!!
- Sugarfree2
Voe voe. Itse pidän komeista miehistä, ja ensimmäinen poikaystäväni oli valhtelematta sellainen. Kaupungin naiset niskassaan :) Minä iskin hänet suoraviivaisesti ja yhdessä pysyimme monta vuotta. Koskaan en kärsinyt huonosta itsetunnosta, en kikkaillut, pelannut pelejä tai käyttäytynyt "häiriintyneesti". Kyllähän naiset häntä yrittivät, melkein nenäni edessä, mutta ei se minua haitannut. Itsekin olen kaunis nainen, ja monesti miehen kanssa nauroimme makeasti kun kertailimme kokemuksiamme toisten tyrkylle tulosta.
Nykyäänkin rakastan komeita miehiä, ja kohtelen heitä ihan samalla arvostuksella kuin muitakin könsikkäitä. Ulkokuori on se joka saadaan, luonne pysyy loppuelämän, ja kun sattuu komea ja mukava mies kohdalle, niin minä teen aloitteen heti (ellei mies jo ole ehtinyt ;D). Yksikään komistus ei ole ollut, ainakaan minua kohtaan, tunteeton narsistisika. Rumemmat miehet sitäkin enemmän.
Kauneus ja komeus ovat lahja. Ei niistä pidä rangaista eikä niitä tule kahdehtia. - Margit.
Tuosta ekasta viestistä oli hiukan vaikea saada kiinni varsinaista asiaa, mutta ehkä kuitenkin sen, että naiset haluaa tämän ap:n mielestä aina manipuloida miestä.
On mies sitten ruma tai komea.
Ja että komealta mieheltä halutaan jotenkin ottaa "luulot pois."
Pitää huomata kuitenkin, että koko viesti on vain yhden komeaksi mainitun miehen mielipide. Jos naiset hänen seurassaan aina käyttäytyvät saman kaavan mukaan, niiin miehen täytyy itsensä olla siihen jollain lailla syyllinen. Ei naiset mitään robotteja ole, jotka kaikki on ohjelmoitu käyttäytymään tietyssä seurassa aina samalla tavalla. Mieti itse omaa osuuttasi asiaan.
Ehkä kannattaisi miettiä sitäkin, miksi otat naiset tässä esimerkiksi siitä, miten komealla miehellä on niin vaikeaa? Mitä painoarvoa niillä naisilla tässä sinun elämässäsi niin kovasti on? Tiedän vaikka kuinka paljon pariskuntia, joista toinen on hyvännäköinen ja toinen ei niinkään, ja silti he ovat toisensa löytäneet, tutustuneet ja yhteen päätyneet ja hyvin menee, joten kemiat ne siinä on kohdanneet. Minunkin mieheni on komea mies, ja vaikka en minäkään mikään rumilus ole, niin olenpahan kuitenkin miestäni toistakymmentä vuotta vanhempi ja liittomme on toiminut mainiosti jo kaksikymmentä vuotta. Miten meillä voi näinkin hyvin mennä, jos sinä taas puolestasi joudut kärsimään oman komean ulkomuotosi takia? Jokin juttu tässä ei vain kohdallasi ole kunnossa, selvitä se itsellesi äläkä syytä ulkomuotoasi. - hosuli123
Aloittaja puhuu ihan asiaa. Suorastaan hauskasti kuvaa, miten nainen voi käyttäytyä miehen seurassa, jos mies on hyvin komea. mistäkö tiedän? Koska kauniina naisena aloittajan kirjoitus kuulostaa suurelta osalta kovin tutulta. tuommoisia ne miehetkin ovat kauniiden naisten kanssa. Juuri tuo omituinen viha-rakkauskuvio ja mitälie outoa.
Onneksi olen jo päälle nelikymppinen ja parhaat vuodet takana. nyt miestenkin kanssa voi jo jutella ilman että ne alkaa kun napinpainalluksesta iskeä. - Minäkin yli 40+
Naiset kyttää vaan kuorta ja kuinka kanki toimii..
- Lissupien
Itse naisena tunnistan tästä itseni. Olin haljeta melkein psykoosiin kun uudella työpaikallani oli mies johon oitis rakastuin. Olet älykäs mies kun huomaat että naiset rupeavat heti kissatappeluun näistä miehistä ja totta todella jos "narsistisika" tekee virheitä siitä vasta älämölö syntyy. Jos mies ei heti vilkuta hänelle vihreätä niin kostotoiminnasta ei ole puutetta. Itse ratkaisin asian menemällä lopulta psykiatrille ja hankkimalla itselleni paljon harrastuksia.
- Oikea isosika
Sika mieheksi...Takana 400-600 Treffit..
Voit nähdä minut, koskettaa minua ja jopa haistaa minut. Voit katsoa minun syvän sinisiin silmiini, tuntea minun kehostani huokuva lämpö ja luulla, että olen yksi teistä. Mutta vasta kun olet keskustellut kanssani, huomaat, että en ole kuten yksikään muu. Eikä elämäsi ole koskaan kuten ennen..
Olen tässä hieman mietiskellyt koko parisuhteen mielekkyyttä, jälleen kerran. Olen viettänyt kohtuullisesti aikaa kulkurina(Kohta 5vuotta),välillä hyvin kyllästynyt(omaan yksinäisyyteni). Aivan kuin nyppisin näistä lyhyistä suhteista hyvät puolet, kirsikat kakun päältä, ja jättäisin muun osan omaan arvoonsa. Mitä nyt hellyyttä ja seksiä on ollut runsaasti, mutta ei juuri muuta, mutta vastavuoroisesti ei ole kitinää, riitelyä, mököttämistä,mustasukkaisuutta ja kinaamista pikkuasioista kuten vessanpöntön kannen asennosta. - sopuisa pari
Minulla on mielestäni komea.pitkä ja raamikas mies :) Enkä minäkään naisena mikään ruma ole...Usein on ollut niin että jos ollaan oltu vaikka joissakin tupaantuliaisissa-niin jonkun mies on alkanut mulkoilemaan miestäni ja rupeaa laskuhumalassa inisemään että mun mies katsoi hänen vaimoaan..MITÄ! Tai toisinpäin--joku nainen alkoi valittamaan että yritän iskeä sen miestä..JESTAS...:) Vaikka ollaan istuttu ja mieheni kanssa vierekkäin,,ja juteltu niitä näitä ,,Kyllä meitä on huvittanut jälkeenpäin aina..:P Nämä tilanteet kyllä yleensä loppuvat kun on sanottu että meille riittää toisemme kuten tähänkin asti..Ja jos Mieheni nousee seisomaan n 2m..Pahinkin riitapukari lähtee..
- hullujenhuoneelta..
Olipa stoori vailla vertaa ja vielä kun sama henkilö kirjoittaa kummankin edellisen! Hän elää fantasioissa, mutta meitä on monenlaisia hulluja. Tämä huijari saa näistä jutuistaan itselleen pönkitystä egolleen. Katselee päivät pitkät itseään peilistä ja ei huomaa mitään "vikaa", vaan muissa. Aika tyhjää elämää viettää vailla päämäärää. Ei ketään, joka voisi ottaa hänet tosissaan tai muuten noteerata edes ihmiseksi. Hänen elämänsä on eletty ja piste!!!!
- pilleri suukkuun
ketä tarkoitat?
- Täysin ruma /lihva
Komeaa ja Charmanttia, jolle tämä luuska on kateellinen..
- Se Charmikas
Niin, mä tiedän mitä on olla komea.Nussittavia riittää jonoksi asti..
- T:Saatanan komea..
Kyllä samaa mieltä se saatanan komea..
- immemunnaa:/
tollane äpärä joka tosissaa selittää että komeudessa on jotai vaikeeta ja vähättelee rumien miesten ongelmia pitäs pistää sähkötuolii...
- ------
Vastapainona otan kantaa tähän.
Olen siis nainen. Jos minulla on vastakkain komea mies ja hiukan ei niin komea mies, niin kaarrun kyllä sen ei niin komean miehen puoleen. Seuraavista syistä:
Tunnen vetoa karismaattisiin pesroonallisen näköisiin miehiin joilla on kokoa (ei siis hillitön ylipaino, vaan kokoa muutoin)
Komea mies ei yleensä osaa käsitellä naista koska on koko elämänsä luistanut komeutensa varjolla. (tietysti poikkeuksiakin varmaan on.. itse en vain ole kohdannut)
Hieman ei komeampi ( ei mikään susiruma kuitenkaan) osaa käsitellä naista ja saada hänet tuntemaan oikeasti otetuksi, eikä niin, että hivellään pintaan hiukan ja naisen pitäisi olla tyytyväinen.
Olen myös komeilta miehiltä saanut iskuyrityksiä - ovat jääneet yrityksiksi suurin osa-sekä ei niin komeilta, joiden mukaan olen useinkin lähtenyt.
En usko yksiavioisuuteen, enkä siihen että tavara kuluu. Minulla on tarpeet ja halut ja haluan ne tyydyttää. Komeaista vain harvoin siihen on.
Tietysti sitten tullaan ikuisuuskysmyksen eteen, mikä on komea? Minulle komea mies voi olla jotain muuta kuin aloittaja, joka saattaa minun silmissäni olla ruma.
Minä tunnen vetoa miehiin joihin useimmat ystäväni eivät. ja en tunne minkäänlaista vetoa miehiin joihin useimmat ystävistäni tuntevat.
Joten te miehet, jotka pidätte itseänne rumina, saatatte olla jollekkin todellinen vetomagneetti. Ja komeat, jonkun silmissä voitte olla rumia.
Ja nyt ei sitten mennä taaskaan niihin susirumiin joita on äärimmäisen harvassa ja joista ei saa kenekään silmissä vetovoimaisia edes leikkauksella.- Älä höpötä ja yleist
Äitin, uusi mies on tosi tosi tosi komea.Siis huomattavan komea, Suomalainen mies joka osaa kaikkea.(Laittaa ruokaa,Korjata kaikkea mahdollista,Maalata,Käyttää kaikkia meidän koneita,Kirjoittaa runoja,jne..).Meillä on iso maatila Isämme kuoli 4vuotta sitten.
Äiti kävi monilla treffeillä ennen kuin tapasi tämän söpön,todella komean ja ihanan miehen.
Siitä näkee että se on onnellinen,sänkykin narisee joka aamu ja ilta ainakin tunnin..(Välillä se on tosi ärsyttävää,mutta pääasia on että äiti on onnellinen).Äitin uusi mies otti heti ohjat käsiin ja toimii meillä nyt tilanhoitajana.
Mekin siskon kanssa tullaan,sen kanssa oikeen hyvin toimeen. Taidat olla itse joku rumanainen tai kateellinen mies.??Äiti on 50 ja Mies -50. Aina ei pidä yleistää. - oei3kgponw
Älä höpötä ja yleist kirjoitti:
Äitin, uusi mies on tosi tosi tosi komea.Siis huomattavan komea, Suomalainen mies joka osaa kaikkea.(Laittaa ruokaa,Korjata kaikkea mahdollista,Maalata,Käyttää kaikkia meidän koneita,Kirjoittaa runoja,jne..).Meillä on iso maatila Isämme kuoli 4vuotta sitten.
Äiti kävi monilla treffeillä ennen kuin tapasi tämän söpön,todella komean ja ihanan miehen.
Siitä näkee että se on onnellinen,sänkykin narisee joka aamu ja ilta ainakin tunnin..(Välillä se on tosi ärsyttävää,mutta pääasia on että äiti on onnellinen).Äitin uusi mies otti heti ohjat käsiin ja toimii meillä nyt tilanhoitajana.
Mekin siskon kanssa tullaan,sen kanssa oikeen hyvin toimeen. Taidat olla itse joku rumanainen tai kateellinen mies.??Äiti on 50 ja Mies -50. Aina ei pidä yleistää.Kyllä tuntuu tämä uusi mies osaavan myös oikein kirjoittamisen salat, tämä on juuri se itsestään kertova mies toisessa persoonassa. Hän nauttii tällaisesta mielikuvitusmaailmasta.
- MUUTA LISÄTTÄVÄÄ
oei3kgponw kirjoitti:
Kyllä tuntuu tämä uusi mies osaavan myös oikein kirjoittamisen salat, tämä on juuri se itsestään kertova mies toisessa persoonassa. Hän nauttii tällaisesta mielikuvitusmaailmasta.
oei3kgponw Sinulle........Olet aika katkeralta kuullostava akka..EI
- Tyttäret 2kpl
oei3kgponw kirjoitti:
Kyllä tuntuu tämä uusi mies osaavan myös oikein kirjoittamisen salat, tämä on juuri se itsestään kertova mies toisessa persoonassa. Hän nauttii tällaisesta mielikuvitusmaailmasta.
Mitä lyödään vetoa että äidin mies on todella komea!!!!!!!Ja sisältää nämä ed mainitut asiat???
- i3kgponw
Tyttäret 2kpl kirjoitti:
Mitä lyödään vetoa että äidin mies on todella komea!!!!!!!Ja sisältää nämä ed mainitut asiat???
Anteeksi olen katkera ämmä,minut jätti tuo saatanan komea mies ja olen siitä katkera.
Enkä oikein tahdo päästä siitä yli..minulla luistaa välillä kytkin kun otan viiniä ja puran itseäni tällä palstalla.
- RUMA_AKKA
Mites SAATANANA KOmealla pyyhkii onko uutta elliä kainalossa???
- Voi mutta
Tämähän on ihan totta
- Hele
Hassua.....on olemassa vain mukavia ja ikäviä ihmisiä.
Ja ns.ikävät ihmiset ovat vain eri aaltopituudella.
Kannattaa laittaa silmät kiinni ja kuunnella :) - Aika hulivili..
Taasko on irti ,tämä saatana komea??Ed ketjusta päätellen??
- naisen näkökulma
Jo otsikko kertoo sen millainen sinä olet.. täysin itseään täynnä oleva kusipää! Luuletko todella, että kaikki naiset villiintyvät sinunalisesta miehestä?? Herää jo pahvi! Pinnalliset jakorasiat villiintyvät sinusta.. samankaltaiset ihmiset vetävät toisiaan puoleensa. Kunnolliset naiset.. siis kauniit, älykkäät ja hyvän arvomaailman omaavat.. eivät kiinnostu sinunlaisista, koska sinusta voi aistia jo kauas sen mitä sinä olet!! Sinä olet hyvin narsistinen oman navan ympärillä oleva ihminen, joka janoaa jatkuvaa ihailua ja huomiota ja kuvittelee olevansa muiden yläpuolella.
Sun kirjoituksesi on täysin naurettava.. yrität kerätä jotain myötätuntoa, kun sulla on niin vaikeaa olla komea tässä maassa!! Jos mies on komea ja muutenkin kunnollinen ja ihana, niin hänellä ei taatusti ole sellaisia ongelmia kuin sinulla on. Sun ongelmat johtuu sinusta itsestäsi! - tyhmä näkökulma
Väitäkö oikeasti ??että me 600 tai yli naista on pinnallisia??ehei.Tai jopa bimpoja...
Lainattu
Luuletko todella, että kaikki naiset villiintyvät sinunalisesta miehestä?? Herää jo pahvi! Pinnalliset jakorasiat villiintyvät sinusta.. samankaltaiset ihmiset vetävät toisiaan puoleensa. Kunnolliset naiset.. siis kauniit, älykkäät ja hyvän arvomaailman omaavat.. eivät kiinnostu sinunlaisista, koska sinusta voi aistia jo kauas sen mitä sinä olet!! Sinä olet hyvin narsistinen oman navan ympärillä oleva ihminen, joka janoaa jatkuvaa ihailua ja huomiota ja kuvittelee olevansa muiden yläpuolella.
Mikä ihmeen bimbo sinä olet, kun näitä lauot...!!Mitä sinä aistit kysyn vaan, kun kehtaat väittää meitä muita naisia huonommiksi ,kun olemme ratkenneet tähän renttuun...playeriin..taidat olla yksi uhreista ja provosoit!! - Kaunis maailma
Voi tuota pinnallista ihmisten jaottelua komeisiin ja rumiin. Kauneus on katsojassa. Ulkomuodoltaan vähemmän kiinnostava voi olla sisimmältään todella todella kaunis. Kauneus joka kumpuaa ihmisen sisimmästä ja ilmenee huomaavaisena käyttäytymisenä toisia ihmisiä kohtaan, on kaikkein kauneinta mitä tämä maailma tarjoaa. Ihminen joka näkee ympäristön ja sen ihmiset arvokkaina, silmillä jotka näkee syvemmälle kauneuteen, ei tartu pieniin ulkoisiin, pinnallisiin kauneusarvoihin.
- kauhukakarat3
Täällä alkaa nyt esiintymään hieman liin oman itsensä korostamista. Olkaa varovaisia
- Remmi
Niin, varo mitä toivot. Kateus on lahja, joka ei aina ole perusteltua. Ongelmia on komeilla ja rumilla ja vähän muillakin.
- Naisia on paljon..
Kaikki ketjut yhdestä ja samasta panomiehestä..
- Huono elämä
Ainakun yritän saada naista he vaan sanovat oot liian ruma :(
- japateuzz
Itse olen hiton ruma, mutta tsekkaa mun leidi :)
- Kirveellä veistetty
Onhan se ongelma, että vaikka pyyhkisi verhoon niin lenkille ja kahville pyytäjiä piisaa ;)
- Ei viekään lopettanu
Ei se iske naisia,vaan on tottunut että naiset tulevat hänet iskemään. (sadat naiset ovat häntä eri sivustoilla lähestyneet) ilman että mies tekee mitään aloitetta itse mihkään suuntaan.(Monellako miehellä tälläinen flaksi)?
Kaikki jotka on kelvanneet ,kärsvät jostain traumasta mitä mies on aiheuttanut.
Tai jotain sydänsurua kun mies on jatkanut matkaa uusiin valloituksiin.Miten on vieläkö matka jatkuu? - GUESS89
Jjoo...Olen kauniiksi kehuttu nainen ja voin sanoa etten pelkää millään tavalla komeita miehiä. Ensimmäisenä pyrin analysoimaan millainen mies on.
Jos olet tyytymätön naiseen,vaihda,pitäisi olla helppoa sinulle.-Tosin teksti minkä kirjoitit kertoo minulle siitä että olet hieman täynnä itseäsi."Voin kuitenkin kertoa teille rumat miehet, että komean miehen elämä Suomessa on itseasiassa kohtalaisen vaikeaa". Kuka on komea ja kuka on ruma? Harvemmin rumia,siis Rumia miehiä tapaan..
En suosittele deittailemaan,koska mielikuvasi naisista ovat täysin vääristyneitä. Ehkäpä vika on sinussa ja siinä mitä haet? - karpulekovzski
Otsikkosi viestissä viittaa säälittävään ruikuttajaan. Poista viestisi täältä.
- äiti tuu pyyhkiin
karpulekovzski,kateellinen tunnut olevan buhahaa
- rumanrajunraijarouva
Nääh. Ne tositosikomeat, joo, onhan niitä. Mutta ei niihin sekoa. tällainen tavallinen keski-ikäinen nainen jo tietää tasonsa ja nuori komea mies ei siihen kuulu. Ei kiinnosta. Kyllä se viehätys vaatii molemminpuolista kiinnostusta. Komea tietysti herättää huomion, mutta se menee ohi aika nopeasti. Ei itse voi tuntea himoa ja halua sellaiseen, joka vain kerran hymyilee jakatsoo ehkä pitkään. Kyllä se muutakin vaatii, aitoa kiinnostusta. Sellainen tavallinen mies saa minulta, joka haluaa ja himoaa ihan oikeasti, ja jolle olen halujen kohde. Sitten se onkin kyytiä .Uskoisin että tavallisella miehellä onkin helpompaa kun on samantasoista tarjolla yllin kyllin. komea tarvitsee kauniin, ja niitä onkin vähemmän. Tavista jos yrität, ei heru, kun ei se tavis usko että oikeasti kiinnostaa.
Komeassa miehessä en näe halua itseeni, mitä sellaisella teen? Tavallinen tai rumempi Haluaa isolla hoolla, seksi on taivaallista. - Tiedetään
Helvetin vaikeaa olla myös kaunis nainen...
Kun haluaisi olla rauhassa, niin ei saa olla ja sitten on näitä,
jotka haluaisivat tutustua "kauniiseen naiseen", ei siis ihmiseen.
Ollaan kiinnostuneita ja yritetään pokata ja kuvitellaan ettei nainen hoksaa mitä siinä on takana. Heti kun huomataan ettei olekaan niin helppo iskettävä, niin kadotaan sanomatta mitään.
Ei voi hymyillä normaalisti ja jutella, kun joku alkaa luulemaan jotain.
Sitten kun sanoo suoraan niin on se kamalan ylpeä kaunis nainen.
Miksei kauniisiin ihmisiin voisi suhtautua kuten kaikkiin ihmisiin ja unohtaa se ulkonäkö?!
Turha kommentoida, että miten siitä voisi olla haittaa, kyllä voi... - Ei ongelma
kaunis serkku 19v. meni naimisiin komeanmiehen kanssa 21v.
- unikko
Täytyy sanoa heti ap:lle, että en lukenut kuin otsikkosi ja jotain hajanaista sieltä täältä. Muiden vastauksia en viitsinyt alkaa kelailla.
Mutta siis: Jos olet sitä mieltä, että sulla komeana miehenä on helvetin vaikeaa olla tässä maassa, niin MUUTA TOISEEN MAAHAN!
Vaikka jo Ruotsissa sulaudut täysin massaan ja jos muutat etelän maihin, ei sinua kukaan erityisemmin noteeraa. Et kuitenkaan pärjää ulkonäössäsi sanotaan nyt vaikka, että et edes bulgarialaisille miehille. Jopa Virossa ja Venäjälläkin olet no one. Italiassa sinulla ei ole ongelmia eikä muissakaan eteläisen Euroopan maissa. Ja jos ei ole halua muuttaa muualle, niin lomaile edes mahdollisimman paljon muualla ; saatpahan olla naisilta rauhassa.
Sori nyt kuitenkin, mutta yleensä on niin, että nämä hyvästä ulkonäöstään (muka) kärsivät, eivät todellisuudessa ole niin ylivoimaisia, kuin luulevat, mutta ovat tulleet sokeiksi itselleen ja ottavat kaikesta ympäristöstään merkkejä omasta upeudestaan. Oikeastaan miehet ovat tässä suhteessa vielä pahempia kuin naiset, koska he eivät osaa päästää tästä illuusiostaan edes selvien realiteettien edessä.
Jos kykenet ne realiteetit tajuamaan, niin voit olla huoleti. Tässä asiassa aika on puolellasi.
Ja mitäs jos lakkaisit miettimästä ulkonäköäsi. Voi olla, että jonkun ajan kuluttua et edes näe niitä asioita, joita nyt niin kovasti "pistät merkille." Siitä voit jotain jopa päätellä. - se saatanan komea
Venakot italiaanot buhaahaa mä olen mailmaa kierrelyt ja aina roikkuu naiset perässä.
Mutta nyt oon tajunnu jujun oikeestaan on helvetin komeaa olla saatanan komea
eikä mikään tavallinen tavis tallaaja... - niunaunallikkanoo
Lähes sairauteen verrattavaa
Ennen käytettiin nimeä huoripukki tms. kun haluttiin kuvata miehiä joilla heikko itsetunto tai luonnevika. Psykologia tuntee käsitteen donjuanismi, kun kuvataan narsistisesti sairasta miestä, joka sisimmäässään halveksii naisia ja ****** niitä urakalla. Sinänsä näiden miesten ryhmä jotka keräävät seksikumppaneita, ei ole mikään harmooninen, joku hakee seksin kautta "valtaa" toinen nautintoa ja kolmas vaikkapa muiden nöyryyttämistä ym.
Yhteistä taitaa vain olla, ettei olla oman elämän kanssa tasapainossa, sisältä löytyy usein hyvin epävarma huonon impulssikontrolin omaava ihminen. Suurella osalla tuohu jatkuuvläpi elämän, osa pääsee kuiville. Suuri rakkaus ei näitä useinkaan "pelasta" koska arkipäivän vaikeuksiin törmätessään, vanhat "selviytymiskeinot" saavat usein vallan - Niitä riittää
Mikä tuo porttonainen siis on?
”Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti." Ilm. 17:5.
portto on sellainen ihminen joka tekee haureuden syntiä jatkuvasti. - komeaminäkin
Jos joku on niin fiksoitunut omaan ulkonäköönsä, että kuvittelee elämässään tapahtuvat asiat, sekä negatiiviset että positiiviset johtuvan vain ulkonäöstään niin saattaisipa olla pitkällisen terapian paikka.
Kyllä se niin on, että se miten itse kohtelee muita ja miten käyttäytyy.
siitä johtuu kaikki toisten reagtiot.
Jos kikkailee eikä uskalla olla se mitä on, pelaa ja manipuloi muita, niin sitä saman tason kohtelua saa myös takaisin.
Harhainen maailmankuva, jos kuvittelee, että kaikki pyörii ulkonäön ja pinnallisen kikkailevan ulkokautta ja sen lisäksi vielä kuvittelee, että muut kokeee samalla tavalla. - tiedä miitään..
narsistin kateus, jonka halu on "tappaa" toisen onni ja autuus ja ryöstää se itselleen keinolla millä hyvänsä.sä et komeasta
- Suomen komein
Sama vika mitä sulla :)
Vähän helpottanut, kun lääkitystä korjattiin..- K om ee -82
VOI VOI.Komeuden varjopuoliin kuuluu saada välillä saatana pimeitä ämmiä, jotka tekee yhtä ja toista jasit kun sanot niille että ei kiinnosta olla tommosen kanssa niin sit alkaa kunnon sekoilu ja vittuilu ja ilkeily ja VITTU MITÄÄN ET VOI NIILLE MARTTYYRI ÄMMILLE TEHÄ.SAATANA.
- Buhahaaaaa
No mihis se, helvetin komee on kadonnu?Ku ei enää tääl ittees kehu
- mällilentää
Saattaahan tuolla kiirettä pittää kun niin monta reikää on hoonattavana jatkuvasti. Ja mikäs sen mukavampaa naistenkin mielestä. Parempi jakaa yksi kyntäjä kuin olla ilman..
- ..n
Miehet ovat kademieliä komeille ja niputtavat hyvännäköiset homoiksi siksi.Typerääja ilkeää.Kyllä nainen ymmärtää komean miehen päälle siinä kuin tekin kauniiden naisten.
- vittan50v
Ihan osu ja uppos.. olenkin aina ihmetellyt jotta olenko joku vittumaisuuksien kaatopaikka naisten suunnalta. Varsinkin tuo ihastunut ja vihastunut samaan aikaan on niin just sitä.
Voisin kertoa tusina tarinaa aiheesta mutta empä taida, saattaa ko. naiset tunnistaa itsensä tekstistä ja sitte alkaa puhelinterrori. Mulla on asteen helpomaa kuin aloittajalla koska olen oikeasti vittumainen mies enkä säästä sanoja vittumaisen käytöksen edessä, en siis patoa ärsykkeitä. Tosin mun heikkous on se etten kestä naisen krokotiilin kyyneiletä.. ne uppoo aina.. perrrkk!! - Jonnett
No jaahas taas on teillä ongelmat
- Itse666
Olen ruma keski-ikäinen työtön mies. Elämäni täysin turhaa. Otan Suomesta vain korvaukset joita te komeat hyvä palkkaiset ihmiset maksatte ja sitten lähden taas ulkomaille elämään elämää sairaseläkkeen turvin (jonka te kauniit taas maksatte).
- Rapinaa
Heh heh. "Komea mies" yritti aloittaa keskustelun asiatyylillä, kärsivänsä muka ulkonäöstään jne.
Ja sitten. Joku nimimerkki tuolla uskalsi kyseenalaistaa miehen ylivoimaisuuden ja ylimaallisen lumon maailman kaikkien naisten silmissä, niin narsistinen purkaus tuli heti!!!
Että silleen.
Eräs exäni piti itseään maailman komeimpana miehenä ja taivaan lahjana naisille. Itseihailu meni niin pitkälle, että hän teki itsensä aivan naurettavaksi. Huh huh.- niinkuinPanomies
Pelimies on eri asia
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1384350Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3382184Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32074Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481881- 1071800
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561770Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4831621MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571449Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4821343Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441316