Jeesuksen ensimmäisestä tulosta ja taivaaseen astumisesta on aikaa.
Tämä tuleminen oli Jumalan suunnitelmissa ja se toteutui.
Ap.t. 1:11:
"Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään. Ja kun he Jeesuken etääntyessä vielä tähysivät taivaalle, heidän vieressään seisoi yhtäkkiä kaksi valkopukuista miestä. Nämä sanoivat:
"Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän."
Toteutuu raamatun mukaan myös toinen tuleminen, koska pahuudelle on tulossa loppu.
"Suuren torven soidessa hän lähettää enkelinsä neljälle ilmansuunnalle kokoamaaan kaikkialta, maan kaikista ääristä ne, jotka hän on valinnut." (Matt. 24:31.)
"Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina." (1. Tess. 4:16.)
"-Katso, hän tulee pilvissä! Kaikki ihmiset näkevät hänet, nekin, jotka hänet lävistivät, ja hänen tullessaan vaikeroivat maailman kaikki kansat. Näin on käyvä. Aamen." (Ilm. 1:7.)
"Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle." (Matt. 25:31.)
ts. se tapahtuu. Jos joku ei valmistaudu, vahinko on hänen itsensä.
Armonaika silloin päättyy, ei ole enää aikaa, ei ole parannuksen, eikä kääntymyksen aikaa.
Jeesus saapuu, saapuu toisen kerran.
4
110
Vastaukset
- Johannekselle näytet
Johannekselle näytettiin, kuinka seitsemän enkelin välityksellä vuodatetaan vihan maljat paan päälle ja kohteena oli myös pedon merkin kanssa tekemisissä olleet.
Ilm.16:1-7
"Ja minä kuulin suuren äänen temppelistä sanovan niille seitsemälle enkelille: "Menkää ja vuodattakaa ne seitsemän Jumalan vihan maljaa maan päälle." Ja ensimmäinen lähti ja vuodatti maljansa maan päälle; ja tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, -->joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa.- Ilm 16:8-16
Jumalan vihan maljat, kertoo Kaikkivaltiaan tuomoitten totuuden, että Jumala ei hyväksy syntiä. Sen vihan maljan juo katumaton ja hän juo sen aivan varmasti.
Se on katkera totuus, jota ei väistetä.
Egyptin vitsaukset kohdistui heidän palvonnan kohteisiin. Nytkään ei ihminen pysty pitämään puoliaan paiseta kohtaan, jotka hänet saavuttaa.
Märkivät paiseet ovat hirvittäviä.
Entä vihan maljat vesissä, meret, joet, vesilähteet. Nyt pohjoisessa lintuja kuolee vesialtaaseen. Kun vesiin kosketaan taivaasta, se saastuu, kuollut veri, se tappaa, nyt Kristuksen veri on lunastuksen kautta elämä.
Se on kirjaimellinen tuho. jne. jne. Eli Jeesuksen tulo on tosi, mutta vihan maljojen juonti tapahtuu jo ajassa. - Ilm.16:17-21
Ilm 16:8-16 kirjoitti:
Jumalan vihan maljat, kertoo Kaikkivaltiaan tuomoitten totuuden, että Jumala ei hyväksy syntiä. Sen vihan maljan juo katumaton ja hän juo sen aivan varmasti.
Se on katkera totuus, jota ei väistetä.
Egyptin vitsaukset kohdistui heidän palvonnan kohteisiin. Nytkään ei ihminen pysty pitämään puoliaan paiseta kohtaan, jotka hänet saavuttaa.
Märkivät paiseet ovat hirvittäviä.
Entä vihan maljat vesissä, meret, joet, vesilähteet. Nyt pohjoisessa lintuja kuolee vesialtaaseen. Kun vesiin kosketaan taivaasta, se saastuu, kuollut veri, se tappaa, nyt Kristuksen veri on lunastuksen kautta elämä.
Se on kirjaimellinen tuho. jne. jne. Eli Jeesuksen tulo on tosi, mutta vihan maljojen juonti tapahtuu jo ajassa.Tämä suuri Babylon, se tulee juomaan Jumalan vihansa KIIVAUDEN viinimaljan.
Se vitsaus on ylen suuri, mutta vielä on ihmisiä pilkkaamassa Jumalaa.
Mutta aika on jo se, jota Jumalan Pyhät ovat odottaneet, vapautuksen aika on lähellä.
Jesaja kertoo 30 luvun 29-30 jakeissa jo vanhanliiton puolella Jumalan vihan tuimuudesta. Mutta se tapahtuu, kuin salama leimahtaa Matt 24:27, idästä länteen, niin ON Ihmisen Pojan tulemus.
Silloin maanpiiriä kohtaa ennennäkemätön tuho.
Jumalan viha oli kohdannut Egyptiä, Sodomaa ja Gomorraa, se kohdistuu vielä jumalatonta maailmaa kohtaan. Kyse on myös porttokirkon tuhosta. Sielunvihollisen eksytys, jopa sellaisena, joka edustaa porttokirkkoa, saa vihanmaljasta osansa. Se heitetään tuliseen järveen, joiden nimi ei ole elämänkirjassa, valinnat näemme iankaikkisuudessa.
Niin,, Jeesus saapuu, huom toisen kerran. Älä tyhmyydessäsi sano, että milloin saapuu, ei huolta. Hän saapuu sinun aikanasi. Se tapahtuu viimeistään siinä, kun kuolet. Silloin tulet nousemaan tuomiolle. Ei se sen kauempana ole.
Mutta ei se 1. autuaiden ylösnousukaan ole sen kauempana.
Kristuksessa kuolevat nousevat ensin, sitten me, jotaka olemme täällä ajassa, Jeesuksen paluun hetkessä.
Aivan niin lähellä. Voi olla, että ensi yönä sinun majasi otetaan sinulta pois.
Täällä ei kysyä ikää, kun on syntynyt, ihminen varmasti kuolee.
Elämässä on tehtävä se ratkaisu, etsikkoaikana.
## Ap.t. 1:11:
"Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät, kuinka hänet otettiin ylös, ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään. Ja kun he Jeesuken etääntyessä vielä tähysivät taivaalle, heidän vieressään seisoi yhtäkkiä kaksi valkopukuista miestä. Nämä sanoivat:
"Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän." ##
Niin, helatorstaina Hän kohosi taivaisiin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt631217- 1071193
Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146886Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64863- 70778
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel108687Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto102668- 56666
- 78591
- 43586