Mennyt harmittaa

Joku vuosi sitten päättyi n. kahdeksan vuoden ihmissuhde, jonka ei olisi koskaan pitänyt alkaakaan. Se ei ollut oikein miltään osin hyvä parisuhde. Syynä jutun pitkittämiseen oli varmaan osaltaan se, että olin kyllästynyt etsimään sopivaa kumppania. Jostain syystä en pääse harmituksesta eroon. Vieläkin mietin melkein joka päivä, miksi erehdyin niin pahasti. Vastaavia tuntemuksia kellään?
1199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Samoja fiiliksiä itselläkin. Olen solminut kaikki parisuhteeni liian hätäisesti, enkä uskalla enää luottaa siihen, että osaisin tehdä oikean valinnan. Kuitenkin ihastun ja kiinnyn liian helposti.

Jokaisessa suhteessa on ollut jokin aika iso asia, jota en ole voinut hyväksyä. Olen kuitenkin sinnitellyt suhteissa pahimmillaan sen vuoksi, että en ole halunnut jälleen kerran epäonnistua, yleensä kuitenkin kiltteyttäni.

Meidän pitää vaan katsoa eteenpäin, ei parisuhde päämääränä vaan tyytyväisyys omiin valintoihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sarastusta kirjoitti:

Joku vuosi sitten päättyi n. kahdeksan vuoden ihmissuhde, jonka ei olisi koskaan pitänyt alkaakaan. Se ei ollut oikein miltään osin hyvä parisuhde. Syynä jutun pitkittämiseen oli varmaan osaltaan se, että olin kyllästynyt etsimään sopivaa kumppania. Jostain syystä en pääse harmituksesta eroon. Vieläkin mietin melkein joka päivä, miksi erehdyin niin pahasti. Vastaavia tuntemuksia kellään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu