Terve. Ennen itse asiaan etenemistä lienee paikallaan kertoa jotain itsestään, jotta meikäläisestä muodostuis edes jonkinlainen kokonaiskuva. Elikä elikä: olen kesällä 18 täyttävä, noin 168 senttinen lyhyehkönpuoleinen rääpäles. Luonnetta kuvailisin rennoksi, nautinnonhaluiseksi ja ehkä jopa vähän flegmaattiseksi. Rauhallisuudestani huolimatta sanan säilä on melko hyvin hallussa niin halutessani, hymyilen hivenen pessimistisestä mielenlaadusta huolimatta, jollen nyt paljoa, niin melko usein kuitenkin ja pidän pienestä leikinlaskusta ja vinoilusta. Kuuntelen paljon musiikkia ja soitan rumpuja sekä koskettimia.
Olen sokea, ja kaikki pukeutumiseen ja ulkonäköön liittyvä mietityttää aika lailla. Eräs heikkouteni on puvut. Ne tuntuvat mukavilta päällä, eivät purista tai kiristä, mutta silti niitä ei oikein voi pitää päällään kuin juhlissa tai hautajaisissa. Nykyisin käytän yleensä farkkuja ja kauluspaitaa, mutta tuli mieleen, että olisiko mitään puvun ja normaalin arkipukeutumisen välimuotoa, joka ei näyttäisi mitenkään kovin juhlavalta tai ylipukeutumiselta, mutta olisi silti lähempänä pukua?
Apua oman tyylin etsimiseen
kaindie
1
171
Vastaukset 1
- ......
Täällä on hyviä vinkkejä nuoren miehen arkipukeutumiseen, kannattaa lukea:
http://www.keikari.com/blogi/kuinka-nuori-mies-pukeutuu-elegantisti/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1192440Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401592Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6481039- 106993
- 71972
- 98916
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76720Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik32712- 70706