Suomessa asiat todella huonosti OSA 2

"Suomesa asiat todella huonosti"-kirjoittaa "vai muka hienosti"

KESKUSTELU:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10627233

Häm väittää että syynä perhesurmiin, itsemurhiin, väkivallantekoihin jne. on syynä köyhyys sekä toimimaton terveydenhuolto.

Näin ei todellakaan ole. Syy on geeneissä sekä kulttuurissa. Olemme sisäsiittoinen metsäkansa varustettuna vähemmillä sosiaalisilla taidoilla kuin muu maailma keskimäärin. Tilastot puhuvat ja kertovat faktaa. Väkivaltainen ja itsetuhoinen kansa, varsinkin humalassa. Ja niitä riittää

Mitä tähän muuta sanoisi kuin että tämä kaikki hyvin surullista, koska muuten viimeksi kutsuit naapurisi kylään jutttelemaan niitä näitä? Ihan siis selvin päin?
21182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ja ei sosialisointi kuitenkaan mitään paranna.
Jos ihminen tekee aina niitä vääriä taloudellisia ratkaisuja, ei auta, että hänelle työnnetään kottikärryllä rahaa.

Muutos lähtee omasta itsestä ja itse tekemisestä, niin saa tuloksia aikaan.

Ei muuallakaan sosialisoida näin paljon, kuin suomessa, vaan tuntuu siltä, että tuolla tavoin paetaan vastuuta.

Äänestä
  • Kyllä kuule Suomessa paetaan vastuuta ihan muilla osa alueilla.

    Äänestä

  • Moro meitz83i!

    Olet todella yksinkertainen ja typerä. Sosialisoinnistako johtuvat nämä Suomen karmeat murha luvut?

    Äänestä

  • heh heh heh heh kirjoitti:

    Moro meitz83i!

    Olet todella yksinkertainen ja typerä. Sosialisoinnistako johtuvat nämä Suomen karmeat murha luvut?

    pääasiassa sen takia että te olette suurelta osin surkeita luusereita joille on uskoteltu että sosialismi pelastaa teidät. Siinä systeemissähän te vasta köyhiä olisittekin.

    Äänestä

  • Siitäkin mutta kirjoitti:

    pääasiassa sen takia että te olette suurelta osin surkeita luusereita joille on uskoteltu että sosialismi pelastaa teidät. Siinä systeemissähän te vasta köyhiä olisittekin.

    on selväpäisiäkin joukossa palauttamassa keskustelua maan pinnalle. Kiitos siitä.

    Äänestä

  • Siitäkin mutta kirjoitti:

    pääasiassa sen takia että te olette suurelta osin surkeita luusereita joille on uskoteltu että sosialismi pelastaa teidät. Siinä systeemissähän te vasta köyhiä olisittekin.

    "sosialismi pelastaa teidät"

    Mutta ei pelasta kapitalismikaan vaan täysin päinvastoin
    nyt sitä vasta metsään mennään mutta kaltaiseltasi nerolta tämä pikku seikka on jotenkin jäänyt ihan kokonaan huomaamatta, mistä lie johtunee??

    Äänestä

  • läpätiläpätilää kirjoitti:

    "sosialismi pelastaa teidät"

    Mutta ei pelasta kapitalismikaan vaan täysin päinvastoin
    nyt sitä vasta metsään mennään mutta kaltaiseltasi nerolta tämä pikku seikka on jotenkin jäänyt ihan kokonaan huomaamatta, mistä lie johtunee??

    Kapitalismi on jo pelastanut.

    Ennen kapitalismia elettiin köyhyydessä jota kukaan täällä ei osaa edes kuvitella. Elinikä oli kolmasosa nykyisestä, lapsikuolleisuus pahimmillaan yli 30% ensimmäisen vuoden aikana. Ja köyhyydestä ei valitettu, koska ihmiset pitivät köyhyyttä itsestäänselvyytenä.

    Joissain maissa elämä on vieläkin tätä. Kommunistisissa maissa. Joissain maissa ollaan syvässä kriisissä kun rahat ovat loppu ja ihmisten yritteliäisyys on tuhottu. Sosialistisissa maissa.

    Missään maassa ei ole koskaan päästy edes lähelle kapitalististen maiden elintasoa. Yksikään Suomen "köyhistä" ei vaihtaisi pääasiassa kapitalistista maata pääasiassa sosialistiseen maahan. Sosialismista on kiva haaveilla, elää fantasiamaailmassa jossa rikkaiden rahat otetaan väkivalloin ja sitten kaikilla on varaa ostaa 52 tuuman plasmatelkkari. Sopii etsiä maan päältä sosialistinen maa jossa näin tapahtuu. Sellaista ei löydy.

    Äänestä

Joista puutteista huolimatta pärjäämme ihan hyvin. Olemme oppineet kompensoimaan puutteitamme ja kääntämään vaikeudetkin voitoksi.

Tai siis ainakin suurin osa suomalaisista on oppinut tekemään niin.

Äänestä
  • Toisin sanoen oppineet kieltämään ongelmien olemassa olon ja lyömään lyötyä. Sitten kauhistellaan kun taas oli jotain kamalaa tapahtunut. Kaikkein tärkein asia on perustaa työryhmä selvittämään/pohtimaan päivän selvää asiaa ja lopputulos on että asia ei muutu.

    Äänestä

  • adgagag kirjoitti:

    Toisin sanoen oppineet kieltämään ongelmien olemassa olon ja lyömään lyötyä. Sitten kauhistellaan kun taas oli jotain kamalaa tapahtunut. Kaikkein tärkein asia on perustaa työryhmä selvittämään/pohtimaan päivän selvää asiaa ja lopputulos on että asia ei muutu.

    Yhteiskunta ei ole äitisi, eikä isäsi.

    Yhteiskunta olemme me, yhteiskunta ei ole jokin epämääräinen kaikkivoipa instanssi joka toimii omien hämärien motiiviensa voimin.

    Yhteiskunnan täysivaltaisena aikuisena osakkaana en ainakaan minä näe järkeväksi ylläpitää "ongelmien" suhteen kokonaisvaltaista holhoamista ja huoltosuhdetta, vaan ohjaavaa vastuuta ja vapautta sopivissa määrin.

    Äänestä

  • Todellinen idiootti? kirjoitti:

    En nyt puhu holhoamisesta.. Esimerkiksi parveketupakoinnin käsitän holhoamiseksi. Sinä ajattelet pienillä aivoillasi vain ja ainoastaan "sossunelättejä". Monet näistä "eläteistä" on sairaita mitkä ei pääse työkyvyttömyyseläkkeelle vaikka syytä olisi. Asiat ovat tehty harvinaisen byrokraattiseksi ja yksinkertaisimmat asiat tehty vaikeaksi. Yhteiskunnan idea on sinulla aika pahasti hakusessa. Olet niin kasvatettu kieroon että turha sinullekkin puhua mitään järkeä päähän. Pointti oli että sitä vastuuta nimenomaan ei oteta.

    Unohtu pistää että tarkoitin parveketupakoinnin kieltämistä.

    Äänestä

  • Todellinen idiootti? kirjoitti:

    Yhteiskunta ei ole äitisi, eikä isäsi.

    Yhteiskunta olemme me, yhteiskunta ei ole jokin epämääräinen kaikkivoipa instanssi joka toimii omien hämärien motiiviensa voimin.

    Yhteiskunnan täysivaltaisena aikuisena osakkaana en ainakaan minä näe järkeväksi ylläpitää "ongelmien" suhteen kokonaisvaltaista holhoamista ja huoltosuhdetta, vaan ohjaavaa vastuuta ja vapautta sopivissa määrin.

    ethän edes ymmärrä mitä käsite yhteiskunta tarkoittaa ja sotket sen valtioon ja valtion rooleihin. Jos et edes ymmärrä minkä jäsen olet, niin askarruttaa hieman tuo täysivaltainen. Suomi on oligarkinen yhteiskunta, ei sulla ole mitään valtaa, ei sulle edes mitään kerrota. Mene vähäksi aikaa kirjastoon.

    Äänestä

  • "Joista puutteista huolimatta pärjäämme ihan hyvin."

    Sinulta ainakin puuttuu järki hel-vetin idiootti lehmä!

    Äänestä

  • Todellinen idiootti? kirjoitti:

    Yhteiskunta ei ole äitisi, eikä isäsi.

    Yhteiskunta olemme me, yhteiskunta ei ole jokin epämääräinen kaikkivoipa instanssi joka toimii omien hämärien motiiviensa voimin.

    Yhteiskunnan täysivaltaisena aikuisena osakkaana en ainakaan minä näe järkeväksi ylläpitää "ongelmien" suhteen kokonaisvaltaista holhoamista ja huoltosuhdetta, vaan ohjaavaa vastuuta ja vapautta sopivissa määrin.

    Terppa todellinen pässinpää!

    "Yhteiskunta ei ole äitisi, eikä isäsi."

    Yhteiskunnalla on velvoitteita myös kansalaisilleen vaikka sinäkin idiootti yrität väittää päinvastaista tyhmyyttäsi. Esim yhteiskunnan on turvattava terveyspalvelut kansalaisilleen.

    Äänestä

  • VakiLukija kirjoitti:

    "Joista puutteista huolimatta pärjäämme ihan hyvin."

    Sinulta ainakin puuttuu järki hel-vetin idiootti lehmä!

    viisas ja kohtelias sosialistiluuseri jolla ei ole tässä suomalaisessakaan systeemissä mitään mahdollisuuksia vaikka sinua kaikin tavoin elämässäsi tuetaan.

    Äänestä

  • Onneksi sinä olet kirjoitti:

    viisas ja kohtelias sosialistiluuseri jolla ei ole tässä suomalaisessakaan systeemissä mitään mahdollisuuksia vaikka sinua kaikin tavoin elämässäsi tuetaan.

    Todellinen luuseri olet sinä nimmerk. Onneksi sinä olet

    Kaiken lisäksi olet täysi raukka joka nautit huono-osaisille vittuilusta, muuta hyötyä ei jutuistasi ei ole.

    Äänestä

  • Moro todellinen idiootti (ja väistyvä oikeisto)

    Onneksi sinä edustat vain pientä vähemmistöä vaikka tyhmässä päässäsi kuvittelet edustavasi enemmistöä.

    Äänestä

  • älä taas naurata kirjoitti:

    Terppa todellinen pässinpää!

    "Yhteiskunta ei ole äitisi, eikä isäsi."

    Yhteiskunnalla on velvoitteita myös kansalaisilleen vaikka sinäkin idiootti yrität väittää päinvastaista tyhmyyttäsi. Esim yhteiskunnan on turvattava terveyspalvelut kansalaisilleen.

    Yhteiskunnalla ei ole velvollisuuksia. Ihmisillä on velvollisuuksia.

    Mieti vähän. Jos yhteiskunnalla on velvollisuus turvata terveyspalvelut, mitäpä jos kaikki ihmiset päättäisivät käyttää tätä oikeutta, mutta kukaan ei haluaisi osallistua palvelujen tuottamiseen? Lakihan ei määrää ketään ryhtymään hoitajaksi tai lääkäriksi, tai perustamaan lääkeyhtiötä. Miten yhteiskunta sitten hoitaisi velvollisuutensa? Ei mitenkään.

    Äänestä

"Yhteiskunnan täysivaltaisena aikuisena osakkaana"

Täysivaltainen osakas on sellainen joka voi päättää osallistuuko toimintaan omistajana vai ei, millaisella summalla, vai haluaako kenties omistaa jotain muuta. Eikä valinnan tekeminen edellytä muuttamista maasta.

Äänestä

Tää systeemi on ihan perseestä. Kannabismielenosoitusta ei ollut edes uutisoitu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Geenivikainen Suomi kirjoitti:

"Suomesa asiat todella huonosti"-kirjoittaa "vai muka hienosti"

KESKUSTELU:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10627233

Häm väittää että syynä perhesurmiin, itsemurhiin, väkivallantekoihin jne. on syynä köyhyys sekä toimimaton terveydenhuolto.

Näin ei todellakaan ole. Syy on geeneissä sekä kulttuurissa. Olemme sisäsiittoinen metsäkansa varustettuna vähemmillä sosiaalisilla taidoilla kuin muu maailma keskimäärin. Tilastot puhuvat ja kertovat faktaa. Väkivaltainen ja itsetuhoinen kansa, varsinkin humalassa. Ja niitä riittää

Mitä tähän muuta sanoisi kuin että tämä kaikki hyvin surullista, koska muuten viimeksi kutsuit naapurisi kylään jutttelemaan niitä näitä? Ihan siis selvin päin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu