Näköjään .
Erosin ns rakkausliitosta reilu vuosi takaperin, melko riitaisesti se meni ja lähettiin suunnillemme ovet paukkuen. Aikaa meni, molemmilla sitten oli uudet kuviot, mies meni aika pikaisesti yhteen uuden kanssa josta kieltämättä häntä pilkkasinkin. Minä tyydyin ns järkivaihtoehtoon, eli ei mitään puhetta mistään yhteen muuttamisesta tms, mutta tapailtiin ja pidettiin hauskaa.
Kunnes sitten, törmätään exän kanssa. Hän kertoi eronneensa tästä "laastaristaan" koska ei pystynyt jälkeeni kuitenkaan alkamaan uutta suhdetta vaikka nainen oli ollut heti tyrkyllä asumaan sinne ja muuta. Ihan parin viikon tuttavuuden jälkeen.
No nyt ollan sekavassa vaiheessa. Muutama yö on vietetty yhdessä ja
ei tässä oikein tiedä pitäskö yrittää vielä uudestaan vai antaisiko olla.
Riskit siihen että taas soudetaan vene lepikkoon, on olemassa...
Erosin ns rakkausliitosta reilu vuosi takaperin, melko riitaisesti se meni ja lähettiin suunnillemme ovet paukkuen. Aikaa meni, molemmilla sitten oli uudet kuviot, mies meni aika pikaisesti yhteen uuden kanssa josta kieltämättä häntä pilkkasinkin. Minä tyydyin ns järkivaihtoehtoon, eli ei mitään puhetta mistään yhteen muuttamisesta tms, mutta tapailtiin ja pidettiin hauskaa.
Kunnes sitten, törmätään exän kanssa. Hän kertoi eronneensa tästä "laastaristaan" koska ei pystynyt jälkeeni kuitenkaan alkamaan uutta suhdetta vaikka nainen oli ollut heti tyrkyllä asumaan sinne ja muuta. Ihan parin viikon tuttavuuden jälkeen.
No nyt ollan sekavassa vaiheessa. Muutama yö on vietetty yhdessä ja
ei tässä oikein tiedä pitäskö yrittää vielä uudestaan vai antaisiko olla.
Riskit siihen että taas soudetaan vene lepikkoon, on olemassa...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vaikee sanoa kun ei tiedä esim. miksi erositte. Mutta pelkurit ei ainakaan ikinä mitää saa.
No ihan suurin ja pääsyy tähän oli riippakivenä elämää kontrolloiva anoppi. Ihan jatkuva tappelun aihe. Se kun ei pyynnöistä huolimatta osannut pitää nenäänsä poissa meiän asioista. Vaikka mies sanoi sille suorat sanat useemminkin, se sit salaa kampeutui sinne vaikka millä varjolla kun minä olin poissa. Millon mitäki tekosyytä, yleensä jonkun tavaran, vaikka pussilakanoiden kanssa, tai lehden, tai jonkun astian.
Kyllä nimittäin söi naista ! Oli arvostellut mun siivoamiset, ruoanlaitot, pukeutumiset... ihan kaikki.
Saatto paukata ovasta ja kivahtaa että no, tuliko sitä koko viikonloppu ryypättyä. (tehtiin töitä) Kerran jouduin hyppää koiran kanssa penkalle kun ajoi niin läheltä ohi.
Mehän oltiin kihloissakin ja sitä ei hyväksynyt ollenkaan.
Onneks en ollut ehtinyt myödä omaa kämppääni, mun työtilat on täällä.
No eipä se seuraavakaan muija siinä kestänyt....
Nyt vaan ei siis tiiä miten jatkossa, meneillään tuumintaa puolin ja toisin.
Lämpenemistä on ilmassa kyllä mut entä nää haittapuolet.
Kannattako iskeä päätään petäjään ?
Kannattaako yrittää alusta sorvata jonkun uuden kanssa... ärgghhh...
tiedä ei...
Ymmärrän kyllä hyvin, että tollanen oikeestaan ulkopuolinen tekijä voi pilata hyvän suhteen, mulle kävi vähän samoin.
No olihan siinä omaa vikaa kun en avautunut huolistani hänelle, on vaan kova kaipuu jäänyt eikä taida helpottaakaan..
No voi että. Koita päästä jotenki kertomaan asiasta, kirjoita vaikka kirje. Se nimittäin myrkyttää sielun jos yksin siellä haikailet ja kaipailet...
Mulle meinasi käydä niin ja aloin ajatella katkerasti heti kun joku koitti
edes lähestyä mua. Jos tulee seuraava suhde niin ne asiat niin helposti sitten raahaa siihen mukaansa. Pahimmassa tapauksessa tilittää sitten vielä uudelle entisen kamaluutta, joka on sitten senkin suhteen surma.
Mut joo-- mulla ei sen ulosannin kansa ollut vaikeuksia, oinas kun oon.
Sitä en vaan tajua mitä muille kuuluu / katkeroittaa jos toiset on onnellisia. Täs tapauksessa anoppi olikea tyranni ja appi pelkkä lapanen. Siinäpähän saivat vaan vesitettyä poikansa tulevaisuuden.
Yhä kiikun kahen vaiheilla. Ehkä parempi kun antaa asioiden edetä omalla painollaan.. katsotaan kumpi ensin taas ottaa yhteyttä ja mitkä sitten on suhteet. Tää on Matti Nykäsen sanoin tämmönen sixty-fifty tilanne. Tai en mää tiiä....
Siis tuo anoppi on toki ongelma, mutta jos tuo oli ainoa ongelma, niin sanoisin, että teillä on hyvin asiat. Erityisen hyvä on, että mies on itse yrittänyt pistää anoppia aisoihin. Voisiko yrittää vielä kovemmin? Meillä anoppi on myös aina hallinnut mieheni elämää, meidän elämäämme, ei osaa päästä pojastaan irti, mutta mieheni ei näe tässä mitään ongelmaa. Se kaivelee ja pahasti.
Jos haluatte takaisin yhteen ja tuo todella oli ainoa isompi ongelma, niin tee miehellesi selväksi, että hänen on tehtävä äidilleen rajat selväksi. Lisäksi neuvoisin muuttamaan kauemmas anopista, jos vain mitenkään mahdollista.
Onhan sitä aina tietty kaikke muutakin pientä.. kuten esim se että välillä mun piti saada keskittyä joihinkin töihin ihan rauhassa. Siksi eri kämpät.
No mutta-- jos töissä käy niin harvemmin sitä nyt samassa ollaan muutenkaan. Mies ei terveyden puolesta oikein pysty tekemään mitään, oottaa uudelleenkoulutusta ja ois tosi mielellään auttanut mua mut jotkut hommat vaan vaatii hiljaisuutta ja keskittymistä.
Siitä tuli kiistaa.
Mut se anoppi. Tänään tapasin ruokakaupassa ja se kyllä joskus vielä seteella hukkuu, oli nokka niin kohti taivasta. Turha edes olettaa että tervehtisi !
Kyllähän siitä on yritetty keskustella... tuloksella että ensin sivistyneesti. Sitten vähempi sivistyneesti. Loputa melkein poikkeuksetta tiuskien.
No anoppi voitti nyt 6-0, ja on sen verran terveessä kunnossa että tulee
olemaan poikansa ilona vielä kauan, kauan.
Muuttaminen ei oikein onnistu, koska mun firma on täälä... ja toisekseen
sitä monsteria en periaatteessa lähe karkuun...
Tää on tätä.
Miehestä kyllä yhä välitän, näköjään en tiennytkään kuinka paljon.
Vastaan kai vähän nyt itselleni mutta samalla kerron teille muille, kuinka tässä voi sitten käydä kun haikailee vanhan suolan perään.
Tarjoutui nimittäin tilaisuus viettää pari päivää yhdessä, hänen luonaan.
No tuumasta toimeen.
Sitähän kun ollaan niin sanotusti vanhoja tuttavia, tietää toistensa tavat, tai ainakin luulee niin. Eka ilta: normaali lärinää, ruoanlaittoa, vanhojen aikojen muisteloa. Muistatko vielä sen ja sen jutun... illasta nuokuttiin pihalla viinilasillisella ja sitten tuttuun sänkyyn nukkumaan.
Tulee aamu-- ensimmäinen eriovaisuus tulee siinä. Minä aamuihminen pomppaan ylös tehäkseni sitä tätä ja tuota. Mies nukkuu puolille päivin. Kerkisin hyvinkin keitellä kahvit ja tehä voileivät, jotka hyvinä aikioina muuten vein jopa sänkyyn. Päivä menee kitkutellessa ja tv:n ääressä... tuntui että ei ole juurikaan puhuttavaa. No siinä kuitenkiin koitettiin selvitellä sitä sun tätä.
Toinen ilta... ehdottelen saunan lämmitystä... vastaus ääh en jaksa.. lämmitä jos huvittaa. Tiskivuori kasvaa kasvamistaan. Mulla turhautuminen. Mies ei mitenkään kärsi mistään koska (ja sen muistin silloin) oon aina tehnyt 90 % kotitöistä. Tekosyyllä liukenen kauppaan saadakseni happea ja sosiaalisia kontakteja ulkomaailmaan. Tuun takasin. hän istuu netissä jonkun deitin sivuilla.
Tiesin kyllä että semmoinen on olemassa.
Nieleskelen ja annan asian olla.
Sitten kummiskiin kysyn ja vastaus on että niin eihän ME olla mitenkään yhdessä.
Kohteliaana ihmisenä jätän kuitenkin tirvasematta ja päätän kestää tän kuin nainen. Illalla meikä sammuu kun saunalyhty, meillä on aina ollut täysin eri unirytmit, hän vissiin valvoi aamuyölle kaitpa netissä tai jossain.
Aamu nro 2: herään aikaseen, keitän kahvit, teen aamupalan, pakkaan tavarat, käyn heittämässä muodolliset jäähyväiset
tyyliin no ihan kivaa oli joo, nähdään, ollaan yhteyksissä.
Tämä oli terveellinen ja opettavainen kokemus.
Parissa päivässä tulee jo esiin myös ne ärsyttävät piirteet, joihin on välillä sokea tai joilta sulkee silmänsä. Eikä ne asiat loppupeleissä edes ole isoja. Ihan tuommonen pierun haju lakanoiden välissä riittää,
tai natsat tuhkakupin ulkopuolella...
Ja taas katsellaan, isoin kaipaus kyllä häippäs savuna eetteriin,
koska se oli vain illuusio !
Joo, tosta puuttuu olennaisin.
Sulla ei asenne kohdallaan, eikä kyllä sillä toisellakaan, miks ollenkaan vietitte yhdessä ne 2 päivää?
kerroit aikaisemmin, et oli rakkausliitto, ei siltä vaikuta.. :/
Vuoden sisällä ennättää tapahtua paljon asioita.
Ei näemmä olla enää samoja ihmisiä mitä silloin lemmen ensihuumassa.
Ja sitä tunnettahan ei saa enää koskaan takaisin, paitsi muistoissa.
Kun jaksaa valvoa kuunnellen toisen hengitystä (no täs tapauksessa oli vähän pakkokin, kyse on astmasta) jaksaa vaikka keskellä yötä nousta lähteäkseen menemään sinne, pelkkä katse riittää ruoaksi.
Oli oikein hyvä se pari päivää, nähdä ihminen semmoisena kun hän on. Ei unelmien sadunhotoisena prinssinä vaan ihmisenä.
Rakastuminen muuttuu kenties rakastamiseksi, mutta sehän vie aikaa.
Kenties ollaan lähtöruudussa, mutta ihan erilaisin eväin mitä aiemmin.
Suomut on pudonneet siis silmiltä, varmaan molemmilta.
Taustatietona että ei olla eilisen teeren poikia, minulla takana lähes 20v liitto joka päättyi kuolemaan, hänellä 10v joka päättyi uskottomuuteen.
Sitten vaan tavattiin. Kukaan ihminen ei kohtaa toista sattumalta, joku merkitys sillä on aina.
Sanoo fatalisti !
Luin alusta asti enkä kyllä nähny tuossa sellaista syytä miksi kannatti edes yrittää.
Saatat hyvinkin olla oikeessa siinä.
Uudelleen viritys ei ota tulta alleen.
Eilen tosin jopa kävin siellä, samalla reissulla kun lenkitin koiran, katsomassa hänen koneelta mun työhön liittyviä valokuvia.
Haistelemassa ilmapiiriä myös.
Hyvä että välit on nyt näinkin , mutta pitää kai se tunnustaa että
emme kapsahtaneet intohimoisina toistemme kauloihin kiinni.
Niille jotka kaipaavat , haikailevat, surevat menetettyä rakkautta voin sanoa että kun se arki astuu jällen kuvioon niin tilanne muuttuu.
Hyvä esimerkki siitä... eilen seurailin kaupassa tuttavapariskuntaa: pikarakastuminen, pikakihlaus, pikaisesti vauva kainaloon. Mies oli ilmeellä voi v..., nainen kerännyt kärrillisen tavaraa ( onnea ostetaan ?)
ja öhöm... no kaljamaha herralla ja tukeva takamus rouvalla selkeesti erotettavissa. Ei enää niitä korkkareita, kimaltavaa luomiväriä, ihan taviksia jo nyt.
No ei kukaan ole ketään neuvomaan, mutta jos sitä 24/7 elämää perheessä kestää tai edes sietää, asiat on silloin hyvin !
Ja jos joku on vielä kiinnostunut kuulemaan loppuhuipentuman stoorille, täältä se tulee.
Tapojeni mukaan käytän koiran lenkillä iltamyöhällä-- täs tapauksessa Suomi - Kanada ottelun jälkeen. A what, tämä välieksä sitten oli rantautunut sinne. No jatkan koiran kans matkaa muutaman sanan vaihdettuani ,ovat kavereina katsomassa matsia. No aamu 5 me lähteään
koiran kanssa uudestaan, "kaveri" on yhä siellä. Naimisissa oleva muija, auto pihalla.
Tässä se taas nähtiin, munahaukka ja pukki kohtasivat toisensa.
Syvää myötähäpeää.....ja itsehäpeää myös.
Pistin sitten tilit selviks, mua ei tule siellä tontilla enää näkymään
laittakoon vaikka haaremin pystyyn, nämä vain ystävät.
Kieltämättä v...aa, mutta se oli vain oma hölmöys