Mies haluton..

Mitä oikein pitäisi tehdä tilanteessa, jossa mies pihtaa? Oloni on hirveän tuskainen, kun mies ei harrasta seksiä kanssani, vaan hoitelee itsensä mieluummin vetämällä käteen. (Jonka jälkeen ihan iloisena jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, ihmettelee ääneen että mikä minua vaivaa kun olen surullinen)

Syyksi sanonut, että on vähän stressiä ja ajatukset muualla. Syyllistää minua vielä tilanteesta sanomalla, ettei pysty koska hänestä tuntuu että häneltä vaaditaan jotain. Olen yrittänyt olla oikein varoivaisesti, ettei vain säikähdä tai tulkitse jotain silitystä haluamiseksi, mutta silti karttelee minua välillä kuin ruttoa. En voi enään antaa edes pelkkää luontevaa halausta, koska heti on pelko, että hän pakenee. Tämä jäytää ihan tosissaan, en tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä.

Tuntuu ettei ole minun käsissä enään tilanteen ratkaisu.. puhua olen yrittänyt kovasti tilanteesta. Tuntui pahalta sekin, että kun yritin rauhoitella miestä sanomalla oikein vartavasten että tämä halaus ei ole vaatimus, niin ei joko usko tai sitten sanoo todella ilahtuneena, että "ihanaa että sanoit noin" ja halaa takaisin. Tuntuu, ettei minulla ole oikeutta ollenkaan toivoa saavani luonnollista koskettelua tai halailua..puhumattakaan sitten seksistä.

Olen ennen tätä suhdetta ollut aika aktiivinen sillä rintamalla ja tuntuu tosi pahalta nyt tämmöinen sotku, menen itsekin tästä ihan lukkoon. Pelkään että kiinnostukseni miestäni kohtaan kuihtuu hiljalleen kokonaan, sillä itselleni seksi on oma tärkeä osansa parisuhdetta ja sen hoitoa. Avautumiseni loppuun voisin vielä todeta, etten kyllä halua pettää miestäni, mutta tilanne on kyllä toivoton. Toivottavasti jollakin olisi antaa jotain vinkkiä tilanteeseen..
17264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Anteeks, mut...

Kaks kertaa eronneena ja parikin irtosuhdetta kokeneena neuvoisin:

EROA!

Ei se paremmaksi muutu. Ja sulla on vaan YKS elämä elettävänä. ÄLÄ tee väärin *itselles* !

...joo, ei se helppoo oo...

Äänestä

Enpä usko että miekkonen sinua tahallaan kiusaa. Tuskin on ikinä ollut kovin läheisyydenhaluinen, perhekasvatuksessa tapahtunut jotakin varmaan, tai sitten muuten sen luontoinen että ei sytytä tuollainen. Jotkut miehet tykkää enemmän runkata kuin kumppanin kanssa ähkiä, eikä sille mahda mitään. Ehkä jotenkin huomaamattasi painostat ja ahdistat häntä, tai hän ei vaan mitenkään tulle sinua kohtaan seksuaalisesti mitään, jolle ei mahda mitään. Joko tyydyt siihen että suhteenne on tuollainen, tai sitten eroat. Pettämään et saa ryhtyä, semmoista tekee vain todellinen moukka. Se voi rikkoa miehen sisältä varmasti viimeisetkin kiinnostuksen rippeet seksiin. Pettäminen on pahinta mitä toiselle voi tehdä, jos sen teet niin toivottavasti kärsit hirveistä omantunnontuskista loppuelämäsi.

Äänestä
  • johan sanoin etten halua pettää. Ei sovi minulle ollenkaan, rikkoutuisin itsekin vain pahemmin.. Tarkoitin viestissäni oikeastaan ettei pettäminen ole vaihtoehto ja että tilanne toivoton, mitä tehdä..

    Äänestä

Haluton mies on mullakin, tosin en usko että edes tyydyttää itseään. Ollaan juteltu, eikä hänen vaan tee mieli.. ja sellaistahan se on, että halut on jokaisella erilaiset eikä ne aina kohtaa. Itselläkin on halut e-pillereiden myötä laantuneet, joten oikeastaan tämä on mullekin "ihan ok". Seksiä on kyllä silloin tällöin, mutta puhutaan ehkä parista kerrasta kuukaudessa.

Eli tosiaan vaihtoehdot ei taida olla kuin hyväksyä tilanne tai erota. Itse en voisi kuvitellakaan eroamista (tällä hetkellä ainakaan) koska tuo mies on minulle se oikea ja näin se vain on. Mutta jos jossain vaiheessa tuskastun tästä niin paljon, että pettäminen olisi mielessä, niin sitten ero tuntuisi varmaan ainoalta vaihtoehdolta. Toivottavasti siihen ei koskaan "jouduta". Oma itsetuntoni on niin alhainen, että kun kerran olen saanut torjunnan, niin en toista kertaa edes uskalla... Ennen olin minäkin hyvin aktiivinen, aina aktiivisempi osapuoli suhteissa mutta tämmöistä haluttomuutta en koskaan ole toiselta puolelta vastaanottanut.

Meillä on muuten hellyyttä, nukutaan sylikkäin ja pusutellaan mutta jos ne loppuisi, niin sitten ei kauaa varmaan menisi että ero olisi edessä, koska hellyys on minulle tärkeämpää kuin yhdyntä.

Äänestä

Ei,ei, ei!
Ei rakkaat sisaret...

Ette *saa* rikkoa itseänne ja tyytyä tilanteeseen.

Edelleen suosittelen että JOS yhteiselämä (siihen kuuluu myös seksielämä) ei suju, ainoo oikee ratkaisu on ero...

SORRY...
...sano setä joka tietää...


Mietitään omaa LOPPUelämää:

Kuolemaa kohti mennään joka ikinen
Näkö, kuulo, kaikki pettää ja pää tietää sen
Se pelottelee meitä millä lie milloinkin
Se ei katso ikää, se vaan pettää silloinkin

Hei, kuolemaa kohti mennään
Joka ikinen
Sydän, maksa, kaikki pettää
Pää tietää sen

-Lainaus Chisulta

Äänestä

Miettikääpä naislukijat aloitukseen eläytyessänne niitä tuhansia, ellei satoja tuhansia miehiä, jotka suomessakin ovat samassa tilanteessa. Ja antakaa pienen kyynelen vierähtää silmännurkastanne myös heidän, ja tyydyttämättömien halujensa vuoksi.

Aloittaja: kokeile tehdä hienovaraisia ehdotuksia, ja tee itseäsi haluttavaksi, ja mieti loppujen lopuksi voitko sopeutua tilanteeseen, vai pitääkö lähteä suhteesta.

Äänestä

Mies ei tule muuttumaan vaikka tekisit mitä. Jos alat lopettamaan suhdetta, mies "virkistyy" hetkesi. Juuri sen verran että toivon kipinäsi syttyy. Ja sitten ollaankin taas samassa pisteessä. Eli ei seksiä. Mies ei tee tätä kiusallaan, mutta jos joku ei halua seksiä niin sitten se ei halua. Menee entistäkin enemmän lukkoon kun vaistoaa, toisen haluavan vaikkei sitä toisikaan esiin.

Ei auta hepenet, ei auta viehkoilu, ei auta olla saalistettava, ei auta hienovarainen lähestyminen eikä suora puhe. Jos toinen ei halua niin ei halua. Tilanne ei tule pitkässä juoksussa korjaantumaan. Rikot vain itseäsi, menetät elämän ilosi ja tukehdutat itsesi. Jostain syystä haluttomat eivät osaa irrottautua suhteesta vaikkeivat halua antaa fyysistä ravitsevaa rakkautta. Päätös on sinun.

Äänestä

Tääl olis haluava mies mut olen sinkku. Et haluja löytyy yllin kyllin ja olen valmis parisuhteeeen. Meikä ei pihtaa ikinä joten ei tarvitse pelätä et kieltäydyn.

Äänestä
  • Älkää sit valittako jos miehenne runkkaa ja ei koske teihin. Vi.tun häävi suhde se varmaan sit on teillä.

    Äänestä

"Syyksi sanonut, että on vähän stressiä ja ajatukset muualla. Syyllistää minua vielä tilanteesta sanomalla, ettei pysty koska hänestä tuntuu että häneltä vaaditaan jotain."

Tuossa mies kertoo luultavasti ihka oikean syyn, joten siitä on hyvä lähteä liikkeelle.

Todellisesta tai kuvitellusta syystä hän pelkää ettei hänellä ehkä seiso kunnolla yhdyntätilanteessa ja mitä enemmän hän pelkää sitä varmemmin kiihottuminen vaarantuu ja seisokki menee. Tämän pelon alku on jossain siellä takaraivossa, jossa yhdynnän onnistuminen vertautuu suhteenne jatkumiseen.

Tällaisesta noidankehästä ylipääseminen vaatii molemmilta äärimmäistä herkkyyttä ja sitä juuri sitä antavaa Rakkautta. On mentävä todella lähelle toista ihmistä, saavutettava sellainen läheisyyden ja luottamuksen taso joka poistaa tuon pelon.

On ehkä parasta ottaa yhteyttä johonkin asiantuntijaan. Erektiolääkekin voi olla paikallaan joksikin aikaa. Noin henkilökohtaisissa asioissa ei tällaisten palstojen "kaikkitietävillä asiantuntijoilla" yleensä ole muuta annettavaa kuin omat ongelmansa ja traumansa kiertoon.

Äänestä

Siis suhteesi häneen kuihtuu ilman seksiä?!! Onko parisuhteenne seksin varassa? Eipä ole kovin vahvalla pohjalla, ei.

Äänestä
  • Yleensä seksi on kyllä se, mikä tekee suhteesta parisuhteen.Ilman sitä kyseessä on vain ystävyyssuhde.

    Äänestä

  • UPDATE_9865762 kirjoitti:

    Yleensä seksi on kyllä se, mikä tekee suhteesta parisuhteen.Ilman sitä kyseessä on vain ystävyyssuhde.

    Siis mitä??? Elävätkö mielestäsi puolisot, jotka jakavat kaiken, siis kaiken, ajatuksista taloudellisiin seikkoihin, kasvattavat lapset yhdessä, jne ja rakastavat toisiaan, vain ystävyyssuhteessa, HUHHUH!

    Äänestä

  • UPDATE_9946064 kirjoitti:

    Siis mitä??? Elävätkö mielestäsi puolisot, jotka jakavat kaiken, siis kaiken, ajatuksista taloudellisiin seikkoihin, kasvattavat lapset yhdessä, jne ja rakastavat toisiaan, vain ystävyyssuhteessa, HUHHUH!

    ...Siis jos suhteessa ei ole seksiä

    Äänestä

Hänellä on toinen, tai sairastaa sukupuolitautia, eikä halua tartuttaa.

Äänestä

Kuinkas kauan te olette olleet yhdessä? Ehkäpä tämä on näitä ajan myötä kyllästymis juttuja. Ehkäpä sä olet rupsahtanut, ehkäpä sä olet ollut yli-innokas?

Kaikki suhteet muuttuu kaverillisemmiksi aikaa myöten ja seksinkin harrastaminen on enemmänkin se pakollinen paha. Miehethän joutuu tekemään suurimman osan töistä aktinkin aikana ja sitten täytyy vielä tarkkailla sitä omaa suoritusta/jaksamista. Aina ei vaan jaksa!

Äänestä

Oletko ap ylipainoinen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


8+13 kirjoitti:

Mitä oikein pitäisi tehdä tilanteessa, jossa mies pihtaa? Oloni on hirveän tuskainen, kun mies ei harrasta seksiä kanssani, vaan hoitelee itsensä mieluummin vetämällä käteen. (Jonka jälkeen ihan iloisena jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, ihmettelee ääneen että mikä minua vaivaa kun olen surullinen)

Syyksi sanonut, että on vähän stressiä ja ajatukset muualla. Syyllistää minua vielä tilanteesta sanomalla, ettei pysty koska hänestä tuntuu että häneltä vaaditaan jotain. Olen yrittänyt olla oikein varoivaisesti, ettei vain säikähdä tai tulkitse jotain silitystä haluamiseksi, mutta silti karttelee minua välillä kuin ruttoa. En voi enään antaa edes pelkkää luontevaa halausta, koska heti on pelko, että hän pakenee. Tämä jäytää ihan tosissaan, en tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä.

Tuntuu ettei ole minun käsissä enään tilanteen ratkaisu.. puhua olen yrittänyt kovasti tilanteesta. Tuntui pahalta sekin, että kun yritin rauhoitella miestä sanomalla oikein vartavasten että tämä halaus ei ole vaatimus, niin ei joko usko tai sitten sanoo todella ilahtuneena, että "ihanaa että sanoit noin" ja halaa takaisin. Tuntuu, ettei minulla ole oikeutta ollenkaan toivoa saavani luonnollista koskettelua tai halailua..puhumattakaan sitten seksistä.

Olen ennen tätä suhdetta ollut aika aktiivinen sillä rintamalla ja tuntuu tosi pahalta nyt tämmöinen sotku, menen itsekin tästä ihan lukkoon. Pelkään että kiinnostukseni miestäni kohtaan kuihtuu hiljalleen kokonaan, sillä itselleni seksi on oma tärkeä osansa parisuhdetta ja sen hoitoa. Avautumiseni loppuun voisin vielä todeta, etten kyllä halua pettää miestäni, mutta tilanne on kyllä toivoton. Toivottavasti jollakin olisi antaa jotain vinkkiä tilanteeseen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu