Tämä voimassa olevaa Raamatun totuutta, jota naisten pitää noudattaa. Raamattu on kokonansa tottta.
1. Kor. 11:5
Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu.
1. Kor. 11:5
Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajeltu.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Miksei Devoit ja ex-rekisteröity puolusta tätä Raamatun totuutta?
Miksi he valikoivat kohtia, joita pitävät totena. Eikös koko Raamattu olekaan totta?
hengellistä totuutta, mutta lihallinen ihminen ei voi ottaa vastaan sitä mikä on Hengen.
kärsi lopunaikana tervettä opetusta vaan haalitaan korvasyyhyyn opettajia.
jotka tahtovat rakastaa Isää ja Poikaa Jeesusta opettamalla ja tekemällä tahtonsa mukaan, sillä eivät häpeä Isää eivätkä Poikaa eivätkä tervettä opetustaan myöskään Paavalin kautta annetuissa sanoissa.
Jokainen saa palkkansa Jumalalta, toki ei kenenkään tule tehdä mitään pelkästään itseään korostaakseen vaan rakastaa lähimmäisään ja myös heille tuoda esille Isän Jumalan tahdon ja terveen opin.
Aika on vaikea Jumalan tahdon tekijöille Suomessakin ja jokainen joka tahtoo noudattaa opetustaan joutuu halveksituksi jopa Jumalan seurakunnassa lihallisten ihmisten taholta, jotka eivät tahdo uskoa Paavalia tällaisissa "vaikeissa" hengellisissä asioissa.
Kokoontuminen ei tee uskovia välttämättä paremmiksi vaan voi edistää myös jopa luopumista hengellisyydestä ja Isän Jumalan antamasta terveestä opetuksesta, kun hapatus on seurakunnan hapattanut tällaisissa asioissa.
nauroivat Jeesukselle kun opetti rahasta ja Jumalan valtakunnasta. Nykyään voidaan nauraa Jeesuksen opetuslapsille kun opetetaan naisten pään peittämisestä rukouksessa ja profetoidessa.
Elämme Nooan ja Sodoman aikoja myös seurakunnissa.
ihmisiä opettamaan nykyään, niin tekisin sen henkilökohtaisesti vain miehille yleisissä kokoustiloissa.
Kohteliaasti kutsussa lukisi "Vain miehille, vaimot voivat kysyä miehiltään kotonaan". Toki jos parannusta olisi nähtävillä voisin toisinkin toimia.
Mitkä Paavalin opetukset ovat tärkeää opetusta Jumalalta? Näinhän liberaaliteologit ovat Raamatun ilmoituksesta kysyneet jo paljonkin.
saksia Jumalan ilmoitusta Paavalin kautta annettuna, niin ei siinä enää voi olla Jumalan kunnioittamisesta kysymys vaan ihmisen kapinoinnista Jumalan ilmoitusta ja tahtoa vastaan ihan näin suoraan kirjoitettuna.
myös paljon suurempia ja tärkeämpiä vaikeita kysymyksiä seurakunnassa kuin tämä asia, mutta jos vähässä ei tahdota olla uskollisia, niin kuin kuinka sitten tärkeämmissä ja tätä kannattaa itsekunkin tutkia ja myös parannusta tehdä, sillä rakkaus Jeesusta kohtaan on opetuksensa noudattamisessa eikä suun sanoissa.
´ Sillä vaikka murehutinkin teitä kirjeelläni, en sitä kadu, ja jos kaduinkin, niin minä - kun näen, että tuo kirje on, vaikkapa vain vähäksi aikaa, murehuttanut teitä - nyt iloitsen, en siitä, että tulitte murheellisiksi, vaan siitä, että murheenne oli teille parannukseksi; sillä te tulitte murheellisiksi Jumalan mielen mukaan, ettei teillä olisi mitään vahinkoa meistä. Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman. Sillä katsokaa, kuinka suurta intoa juuri tuo Jumalan mielen mukainen murehtimisenne on saanut teissä aikaan, mitä puolustautumista, mitä paheksumista, mitä pelkoa, ikävöimistä, kiivautta, mitä kurittamista! Olette kaikin tavoin osoittaneet olevanne puhtaat tässä asiassa. Vaikka minä siis kirjoitinkin teille, en kirjoittanut vääryyttä tehneen enkä vääryyttä kärsineen vuoksi, vaan sentähden, että teidän intonne meidän hyväksemme tulisi julki teidän keskuudessanne Jumalan edessä. ´ (2. Kor. 7:8-12)
on Paavali kirjoittanut näin tähänkin asiaan liittyen:
´ Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja. Minä kiitän teitä, että minua kaikessa muistatte ja noudatatte minun opetuksiani, niinkuin minä ne teille olen antanut. ´ (1. Kor. 11:1-2)
Voidaan kysyä, monikohan tänään tahtoisi olla Jeesuksen seurakunnassa, jossa Paavali toimisi paimenena. Jos elinaikanaan monetkin taisivat vastustaa opetustaan ja evankeliumiaan.
Tietysti Jumala on jättänyt meille kaikille ihmisille rakentaa oman teologiamme aivan niinkuin itsekukin meistä tahtoo joko yksityisenä opetuslapsena tai seurakuntaan kuuluvana opillisena osana.
Autuaat ne, jotka rakentavat Pelastuksen Kalliolle kullasta ja hopeasta ja jalokivistä, totisesti.
pitää jonain peräkammarin poikana tai sitten ajatella että kirjoitti mitä tahtoi ja minä teen mitä tahdon tai sitten kunnioittaa Jeesuksen apostolina ja uskoa opetustaan Jumalalta tulleena.
Toivottavasti voi jokainen olla omassa näkemyksessään Paavaliin ihan avoin ja rehellinen ja Jumalan totuudessa pyhittyä joko sitä kunnioittamaan ja tekemään tai sitten hyljätä sen osittain ja hyväksyä vain osittaisena sen mukaan kuin nyt tuntuu oikealta ja totuudelliselta.
tämän ajan fariseuksilta: "Onko Paavalin opetukset Jumalalta vai ihmiseltä?" niin helposti voivat ajatella ja vastata:
"Emme tiedä".
´ Niin he neuvottelivat keskenänsä sanoen: "Jos sanomme: 'Taivaasta', niin hän sanoo meille: 'Miksi ette siis uskoneet häntä?' Mutta jos sanomme: 'Ihmisistä', niin meidän täytyy peljätä kansaa, sillä kaikki pitävät Johannesta profeettana." Ja he vastasivat Jeesukselle ja sanoivat: "Emme tiedä". ´ (Matteus 21:25-27)
Toki kenenkään ei tarvitse pelätä, että ihmiset Suomessa ketään vainoaisi sen tähden, ettei tahdo uskoa Paavalin opetuksiin, ei edes uskovan.
opetuslapsilla on aika vaikea suhde Paavalin kautta annettuihin opetuksiin, sillä tahtovat olla Jeesuksen opetuslapsia, mutta eivät tahdo uskoa Jeesuksen valitseman pakanakansojen apostolin opetuksiin vaan olla niistä vaiti aivan niinkuin jostain pahasta tai huonosta tai sopimattomasta, vähän niinkuin tabuista sanoista ja opista, toki Pietarilta voidaan tukea hakea, kun kirjoittaa että Paavalin kirjoituksissa on yhtä ja toista vaikeatajuista, joita vakaantumattomat vääntävät kieroon kuten kaikkia pyhiä kirjoituksia omaksi kadotuksekseen. Paavali myös opetti, että tulee pysyä kaikessa minkä opetti ja hyvä kun pysytte siinä sellaisenaan niinkuin on ne opettanut.
Uskoakko Paavalia vai eikö, siinäpä pulma tasa-arvoistuneille kristityille!
PAAVALIN KAUTTA, VAAN JEESUKSESSA ON PELASTUS.
JA TÄSSÄPÄ SE ON, kun EI OLLA LÄHDETTY USKOSTA JEESUKSEEN, niin
HAKOTEILLÄ OLLAAN JA PAHASTI.
Ps. EN huuda vaan laitan isoilla JOSPA EDES YKSIKIN HAVAHTUISI TODELLISUUTEEN, että;
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."
yksi ja toinen yhdessä ja toisessa asiassa. Jeesus on hyvä paimen ja kunnia ja kiitos Isälle nimessään. Usko Jeesukseen on nimenomaan tahtonsa tekemistä Paavalin ja muiden pyhiensä kautta Uuden Testamentin kirjoituksissa. Samoin rakkaus on sitä samaa. Jeesus opetti miksi te huudatte ´Herra, Herra´ ettekä tee niinkuin minä olen teitä opettanut. Jeesus opettaa myös Paavalin kirjoituksien kautta. Jos joku ei tätä ymmärrä, niin olkoon ymmärtämättä ja myös rukoilkoon pää peittämättömänä vaimona.
vastustettiin jo alkuseurakunnassa ja nykyään paljon enemmän.
KUN ET OLE LÄHTENYT JUMALAN TAHDON TIELLE, vaan oman uskosi tiellä olet
"pyhittynyt itse vanhurskauttanut itsensä)
Tämä on totuus Jumalassa jota ET voi nähdä jos et vielä saa JUMALAN ARMOSTA tulla NÄKEMÄÄN Jumalan totuutta.
.
hengellistä Jumalan tahdon vastaisuutta, sillä niistä Jeesus varotti: "eksytysten täytyy tulla, mutta voi sitä kenen kautta ne tulevat".
Jeesus opetti painokkaasti: "katsokaa ettei teitä kukaan eksytä". Mitä asioita tämä sitten koskee, tietysti kaikkia Raamatussa ilmoitettuja, kasteita ja parannusta ja seurakunnalle opetettuja asioita Paavalin ja muiden pyhien kautta.
Mikä tässä asiassa on vaikeaa ymmärtää? Ei mikään, valheisiin mielistyneet eivät vain pysty totuudessa pysymään ja Jeesus on Totuus ja tahtoo totuutta salatuimpaan saakka. Jumalan vastustaja tahtoo taas kaikissa asioissa Jumalan tahdon vastaisuutta. Joka ei tätä tunnusta ja hyväksy on jo antanut pahalle sydämestään aika isonkin sijan. Tehköön parannuksen se, joka pystyy ja avukseen voi kaikki Jeesusta pyytää ja vastaanottaa pyhityksen totuudessa ja uskon kuuliaisuudessa sekä pienissä että suurissa asioissa.
Herra Jeesus on hyvä ja armonsa kasvattaa meitä hylkäämään kaiken valheellisuuden ja ulkokultaisuuden ja hapatukset vastoin selvää Raaman Uuden Testamentin opetusta ja ilmoitusta.
Aika on paha, niinkuin Nooan ja Sodoman, mutta Herran armo pysyy iankaikkisesti, hallelujah!
enää paremmin pärjätä kun on päässyt Jumalan yhteyteen.
Sitä varten Isä Jumala lähetti Poikansa, että IHMISET PÄÄSISIVÄT TAKAISIN
HÄNEN YHTEYTEENSÄ siihen ELÄMÄÄN jonka HÄN OLI IHMISELLE VALMISTANUT.
SE ON kavala käärme joka pitää ihmisiä uskoissa joissa he yrittävät pärjäillä ihmismassojen helmassa vajavaisina syntisinä totuutta tuntemattomina
(VAIKKA LUULEVAT HE JUURI TIETÄVÄT TOTUUDEN; VAIKKA VÄITTÄVÄT
TAAS ETTEI TOTUUTTA VOI TULLA TUNTEMAAN TÄÄLLÄ AJASSA,, RISTIRIITAISTA????
Näin se on ihmisten mielettömyys TULEE ESILLE.
arvoista on jokaiselle ihmiselle ottaa vastaan Jeesuksen lunastus ja elää myös Jumalan tahdossa kuten on Uudessa Testamentissa esitetty.
vaan opetti hengellistä ja tahtoi palavaa rakkautta penseyden sijaan. Toki tiesi että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan ja siksi pyrki pitämään hapatukset erossa seurakunnasta.
seurakunnissa ei tahdota esillä pitää Paavalin selvää opetusta? Voidaan kysyä: "kuka on lumonnut teidät sellaiseen?" Hapatukset eivät ole Jumalasta vaan vastustajasta ja ihmisistä, jotka tahtovat mielistellä toisia oman etunsa tähden.
Jopa Raamatun opettajat voivat asettaa sanansa näin: "ongelmaksi muodostuu Paavalin opetukset". Toki taivavat omasta mielestään ovat hiljaa, sillä uskovat että se on Jumalan tahto kaikista niistä asioista, joista seurakunnassa tulisi tehdä parannusta, mutta ajatus on täysin Jumalan vastustajan tahdon mukainen ja Jumala tahtoo totuutta salatuimpaan saakka. Kenelläkään ihmisellä ei ole mitään kerskattavaa, mutta voi paimenia jotka eivät rakasta Herran Jeesuksen opetusta ja lähimmäisiään sen noudattamiseksi kuuliaisuudessa. Jeesus opetti pitämään opetuksensa eikä sitä käskenyt peittää eikä opetusta pimittämään.
Kuka lumoaa ihmiset tottelemattomuuteen Jumalan tahdon suoralta ja selvältä tieltä? Vastaus on aivan selvä ymmärtäväisille, mutta ulkokultaiset tahtovat olla hiljaa ja syyttää Jumalan tahdon esilletuojaa valheellisesti, toki hiljaisuudessa monetkin, sillä kaikille on selvää asian ymmärtäminen totuudellisesti.
Joka pahaa tekee ei tahdo tulla valkeuteen eli totuuteen ettei nuhdeltaisi ja tarvitsisi nöyrtyä yleisesti hyväksytystä hapatuksesta, näin se menee tässäkin asiassa.
Sitten mielettömimmät alkaa vääriä syytöksiä esittämään vailla mitään ymmärrystä, kuten nähtiin tässäkin viestiketjussa. Kavahtakaa hapatuksia opetti Jeesus ja Jumalan tahdon vastaiset käytännöt Jumalan seurakunnassa ovat hapatusta ja ulkokultaisuutta on niistä vaieta ja ajatella ettei ole merkitystä. Yhtään turhaa opetusta ei Isä Jumala anna lapsilleen Paavalinkaan kautta. Tietenkään ei tule ketään tuomita mutta Jumalan tahto on tärkeää esillä pitää ja noudattaa, jos tahtoo rakastaa Jeesusta ihan totuudellisesti eikä vain suullansa.
Surullista on lainalaisuuden väärät tulkinnat penseydessä.
niinkuin täällä yleensä EI OLE muuta kuin väärää hapatusta niin kuin sinunkin
sanomasi.
hapatusten levittäjät ja puolustajat edistävät vain luopumusta ja laittomuutta näissä asioissa, sillä eivät tahdo eivätkä pysty pysymään totuudessa mielistyessään valheisiin.
Nähty ja koettu ihan elävässä elämässä Suomessakin.
Kirjoitettu on: "Pyhät pyhittykööt ja saastaiset saastukoot!"
mielistytty niin, että Jumalan totuutta pidetäänkin hapatuksena, valheena, eksytyksenä ja tämä on sellaista katseltavaa, että huutaa; Jumala herätä sinä vielä ihmisiä eksyttävistä uskon unista.
tekemällä Paavalin opetuksen mukaan. Tietysti jokainen itse saa tehdä niinkuin haluaa kaikissa asioissaan, mutta Jumalan tahdon tekeminen on Herran Jeesuksen rakastamista ja samon uskomista sydämen ympärileikkauksen kuuliaiusuudessa, totisesti.
Jeesuksessa meillä on vapaus rakastaa Jeesusta ja tehdä opetuksensa mukaan vaikka ulkopuolinen paine voikin olla suuri varsinkin Jumalan tahdosta luopuneissa seurakunnissa.
Jeesus ei hylkää eikä jätä, mutta taivaan Isä tietysti tahtoo lapsiltaan kuuliaisuutta ja nöyrää lapsenmielisyyttä uskollisuudessa.
Jos nyt uskovan on ihan mahdotonta rukoilla tai profetoida pää peittäen Jumalan tahdon mukaan, niin tietysti on mahdollista rukoilla pää peittämättömänä ja häpäistä päätään eli aviomiestään tässä tapauksessa. Mies rakastakoon vaimoaan niinkuin Jeesus on rakastanut Israelia ja rukoili syntiensä anteeksisaamista ristilläkin Jeesus Israelin puolesta.
Herra Jeesus on hyvä ja ollaan aviomiehinä Jeesuksen seuraajia ja rakastetaan vaimojamme vaikka häpäisivätkin meitä päätään peittämättä rukoillessaan tai profetoidessaan.
Kunnia ja kiitos aina Isälle Jumalalle ja Pojalle Jeesukselle. Herra ole meille syntisille armollinen!
hyväksyy hapatukset seurakunnissa.
monissa piireissä myös Jumalan tahdon vastaisissa, ihan konkreettisesti ja voidaan nähdä Suomessakin.
Autuaat ne, jotka rakastaa Herraa Jeesusta tekemällä tahtonsa mukaan, sillä hedelmistään puut tunnetaan.
hyväksyviä omien etujen ajajia myös palkkapaimenina! Vaikeneminen Jumalan tahdon vastaisesta Jumalan seurakunnassa ei ole hyvä vaan huonoa penseyttä ja välinpitämättömyyttä ja jos kuka ei tätä ymmärrä elää kuin Laodikean uskovat ikään. Tehdään parannusta ja olkoon rakkautemme Jeesukseen todellista eikä vain ulkokultaista.
sovinismi -syytöksiä, sillä ovat Saa-tanan palvelijoilta ihan konkreettisesti, luopioilta ja lihan mielisiltä katkerilta eksyneiltä ihmis-poloisilta, kuin Iisebel ikään.
Jumalan Totuuden Henki antaa rakkauden ja itsekurin ja rohkeuden tuoda esille parannuskehotukset ja myös valheelliset syytökset "sovinismista", sillä ovat pahasta.
Isä Jumala Paavalin kautta antoi hyvät ohjeet ja opetukset seurakunnilleen Jeesuksessa ja jokainen uudestisyntynyt vedestä ja Hengestä ja Herraa ja lähimäisiään rakastava myös sen kirkkaasti ymmärtää.
rakastaa Herraa Jeesusta ja myös lähimmäisiään eivätkä myöskään tahdo häpäistä miestään.
naiset kestävät myös totuuden ilmoituksen Paavalin kautta annettuna Jumalan tahdon mukaisena opetuksena.
Muutoin aika on kyllä niin vaikea ettei totuuden sanaa enää kärsitä kuten on kirjoitettu.
Viisaat naiset myös tahtovat tehdä Jumalan tahdon totuudellisesti, samoin tietysti miehien kannattaa vaimojaan opettaa totuudellisesti eikä antautua tottelemattomuteen kuten Aadam Eevansa johdattamana joutui Jumalallekin sanomaan "vaimon jonka minulle annoit ..."
Ollaan myös viisaita vaimojamme rakastavia aviomiehiä, sillä hengellinen vastuu päänä on sitä samaa Jumalan tahdon tekemistä ja opetuksessa pysymistä, jonka esimerkin myös Jeesus antaa seurakunnalleen. Varotaan ettei tarvitse viikunanlehdillä alkaa omaa alastomuuttamme peittelemään niinkuin Laodikeaakin parannukseen kehotetaan ihan syyttämättä ja soimaamatta ja kuitenkin Isä rakkaudellisesti ja totuudellisesti opettaa että parannus on hengellisesti elinehto eikä vain vaihtoehto ilman merkitystä.
Suokoon Jeesuksen Isä ja Jumalan runsaasti hengellistä hyvää totuudellista opetusta ja palavaa rakkautta uskossa eikä epäuskossa.
asiassa on Jumalasta ja valheet Jumalan vastustajasta.
Niin, Islamhan vapautti naisen? Eikö lesbot juuri aja päänsä paljaaksi? Sairaus on tietysti poikkeus.
Raamattua tuntien, naistenhan on juuri osoitettava vallanalaisuutensa merkki. Tuskinpa nykyfeministi sitä tekee?
Ottakaa oppia musliminaisista. Mutta siinä onkin varmaan kyseessä vallan alistajan merkki.
peittäminen on ihan selvä opetus vaimoille Jeesuksen seurakunnassa.
Islam on ihan eri uskonto eikä Jeesusta tunnusteta Jumalan ainosyntyiseksi Pojaksi ja syntien sovittajaksi Golgatan ristillä.
Jos joku perustelee pään peittämättömyyttä islamin opilla, niin helpostippa Saa-tana saa eksytettyä kun ei pysytä Raamatun ilmoituksessa.
Sitä kannattaa kysyä, miksi ei selvää opetusta haluta noudattaa, johtuuko muodista vai pelkästä ymmärtämättömyydestä.
se, että ensin ei tahdota noudattaa tätä vaimojen pään peittämistä ja kohta sen jälkeen jo saavat paimentaa seurakuntaa ja mitä sen jälkeen? Varmaan voidaan ottaa jo pedon merkkikin kun se tulee.
tietysti naispaimenet hyväksyy homoutta harjoittavat Paratiisiin pääseviksi pyhiksi ja muutenkin rahan halussa ja maailman ystävyydessä ei ole mitään väärää eikä pahaa.
Näin se luopumus ja laittomuus seurakunnissa leviää ja hapattuu.